Ruusufinni eli rosacea – tunnista ja hoida tehokkaasti

Neljän alatyypin taudinkuva

Ruusufinni oireilee tavallisimmin kasvojen kuperilla pinnoilla: poskilla, nenässä, otsan keskiosassa ja leuassa. Ruusufinni jaetaan neljään alatyyppiin oirekuvan perusteella. Potilaalla voi esiintyä samanaikaisesti useampaa alatyyppiä. Ajoittaiset pahenemisvaiheet ovat tyypillisiä. Iho on yleensä herkkä. Pistely, polttelu ja jopa ihon kiputuntemukset ovat tavallisia.

Yleisin alatyyppi on erytematoteleangiektaattinen ruusufinni, "couperosa". Oireena ovat kasvojen punoituslehahdukset tai pidempikestoinen punoitus sekä laajentuneet verisuonet eli teleangiektasiat. Punoitus ilmenee erityisen herkästi lämpötilan vaihtelujen yhteydessä, hikoillessa, alkoholia tai kuumia juomia nauttiessa sekä sosiaalisesti jännittävissä tilanteissa. Punoitus kuitenkin rajoittuu kasvoille ja häviää hitaammin kuin tavallisessa punastumisessa. Myös poskien tai nenän turvotus voi liittyä oirekuvaan.

Kuva 1. Erytematoottinen ruusufinni

Toiseksi yleisin on papulopustulainen tyyppi. Siinä nähdään kasvojen keskiosiin painottuvat märkänäppylät ja tulehduspapulat.

Kuva 2. Papulopustulaarinen ruusufinni

Kuva 3. "Sekamuotoinen" ruusufinni

Fyymamuodossa tavallisin on pääasiassa miehillä esiintyvä rinofyyma eli talirauhasten liikakasvu nenän alueella. Fyymamuodostusta voi tulla myös poskien ja leuan alueelle.

Kuva 4. Rinofyyma

Okulaarisen eli silmäoireisen ruusufinnin aiheuttamat oireet, kuten silmien kuivuus tai kirvely, ovat vähäisen asteisena yleisiä. Voimakkaammat oireet, kuten krooninen luomireunatulehdus, luomirakkulat ja sidekalvontulehdus voivat olla pitkäkestoisia tai ajoittain uusiutuvia. Harvinaisempana voi esiintyä näköä uhkaavia sarveiskalvomuutoksia. Valitettavasti ruusufinnin silmäoireet ovat alidiagnosoituja ja -hoidettuja, vaikka esiintyvyys eri tutkimusten mukaan on jopa 70 prosenttia, jos lievätkin oireet huomioidaan. Silmäoireista kysyminen usein unohtuu, etenkin mikäli ihomuutokset ovat vähäisiä tai puuttuvat.

Kuva 5. Silmän ruusufinni

Etiologia

Ruusufinnin etiopatogeneesi on vielä avoin, vaikka on saatu paljon uutta tutkimustietoa. Etiologia on monitekijäinen. Perintötekijät vaikuttavat ilmaantuvuuteen, mutta varsinaisia alttiusgeenejä ei tunneta. Poikkeavuutta on todettu luontaisessa immuunipuolustuksessa sekä neuroimmunologisessa ja neurovaskulaarisessa säätelyssä. Samankaltaista neurovaskulaarista säätelyhäiriötä on todettu migreenipotilailla. Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 -aineistossa ruusufinniä sairastavilla naisilla todettiin enemmän sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä kuin verrokeilla.

Pitkäaikaisella auringon ultraviolettisäteilyllä on merkitystä taudin synnyssä. Aikuisten ihon eliöstöön kuuluvan Demodex folliculorum -talipunkin osuutta on epäilty, mutta sitä ei pidetä varsinaisena taudinaiheuttajana. Talipunkkiaspekti on hyvä käydä potilaan kanssa läpi, koska siihen törmää iltapäivälehdissä sekä keskustelupalstoilla ja potilas voi suotta järkyttyä.

Diagnoosi ja erotusdiagnoosi

Ruusufinnin diagnoosi on kliininen. Anamneesi on tärkeä: kartoitetaan oireiden alku, kesto ja luonne. Kliinisen kuvan hahmottamisessa on hyvä muistaa tarvittaessa myös muiden ihoalueiden tutkiminen.

Kasvoihottumien erotusdiagnostiikka voi olla haastavaa. Taudinkuva voi muistuttaa aknea, seborreaa eli tali-ihottumaa tai suunympärysihottumaa eli perioraalidermatiittia (POD), jota toiset pitävätkin ruusufinnin yhtenä esiintymismuotona. Perioraalidermatiitissa ei kuitenkaan muodostu laajentuneita pintasuonia, ja se paikantuu suun ja silmien, joskus nenänpielten ympäristöön. Ruusufinnissä ei esiinny aknelle tyypillisiä komedoja tai selän ja rintakehän ihottumaa. Kannattaa muistaa, että myös akne voi oireilla läpi aikuisiän. Seborreassa on oireita usein myös hiuspohjassa, kulmakarvojen alueella ja/tai korvalehtien seudussa. Atooppinen ekseema puolestaan alkaa usein jo lapsena tai nuoruudessa. Vaikka atooppisen ihottuman oireilu kasvoilla on yleistä juuri aikuisiässä, ihottuma on kuitenkin yleensä laajempialainen, kuivankarhea ja ei-näppyläinen.

Systeemiseen punahukkaan liittyvää perhosihottumaa on joskus vaikea erottaa ruusufinnin eryteemasta, ja tuolloin koepala ja muut tutkimukset voivat olla tarpeen. Jos punoitusoire on lehahteleva, täytyy erotusdiagnostiikassa muistaa tavallinen emotionaalinen punastuminen ja muut flush-oireiden syyt, kuten vaihdevuosioireilu ja harvinaisempi karsinoidioireyhtymä. Allerginen kontaktiekseema voi joskus muistuttaa ruusufinnin oireita, ja mikäli tästä herää epäily, ovat epikutaanitestit aiheelliset.

Ruusufinnin hoito

Hoito kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain, jolloin pysyvästi laajentuneita hiussuonia ja granuloomamuodostusta ei ole ehtinyt kehittyä. Hoito on yksilöllistä alatyyppien mukaan.

Monet ulkoiset tekijät saattavat laukaista tai pahentaa oireita. Ruusufinnistä kärsivä iho on herkkä, joten voimakkaat ihoa hankaavat ja kuorivat tuotteet sekä hoidot kannattaa karsia ja hoitaa ihoa herkkäihoiselle suunnatuilla tuotteilla. Esimerkiksi A-vitamiinijohdannaista retinolia sisältävät tuotteet saattavat pahentaa punoitusta. Useimmiten keskirasvaiset perusvoiteet sopivat parhaiten.

Auringolta suojautuminen on olennainen osa ruusufinnin hoitoa ja pahenemisvaiheiden ehkäisyä. Etenkin kevättalvella ja alkukesästä oireet voivat pahentua, kun UV-valon määrä nousee. Herkälle iholle tarkoitetussa aurinkosuojatuotteessa tulee olla sekä UVB- että UVA-suoja ja suojakerroin vähintään 30. Tämän lisäksi kannattaa käyttää hattua ja oleskella varjossa.

Lämpötilan vaihtelut pahentavat punoitusta. Tätä voi vähentää suojautumalla vaatetuksella viimalta ja pakkaselta. Saunoessa voi käyttää viileää pyyhettä kasvoille.

Alkoholi laajentaa ihoverisuonia, samoin kuumat ruoat ja juomat sekä mausteinen ruoka. Kortisonivoiteiden käyttöä kannattaa välttää. Ruusufinni pahenee monilla stressin seurauksena. Potilaan tulisikin havainnoida, mitkä tekijät juuri hänellä pahentavat oireita, ja välttää niitä mahdollisuuksien mukaan kuitenkaan kapeuttamatta liikaa normaalia elämää.

Lääkehoito

Couperosa-punoitus ei reagoi pysyvästi paikallishoitoihin. Brimonidiinigeeli supistaa hiussuonia 8–12 tunnin ajaksi, jonka jälkeen vaikutus hiipuu. Osalle potilaista geeli aiheuttaa ihoärsytystä. Herkkäihoiselle sopivaa peittävää kosmetiikkaa voi käyttää. Pieniannoksista beetasalpaajahoitoa voi kokeilla estämään punoituslehahduksia, esimerkiksi propranololi 10–20 mg × 1–3. Pysyvämpi vaste saadaan ihon pintasuonia koaguloivilla verisuonilasereilla tai valoimpulssi- eli IPL-hoidolla (intensed pulsed light).

Papulopustulaarisen ruusufinnin lievimmissä muodoissa paikallishoito voi olla riittävä. Metronidatsolia tai atselaiinihappoa sisältäviä geelejä tai emulsiovoiteita käytetään 1–2 kertaa päivässä 3–6 kuukauden kuureina tai ivermektiinivoidetta kerran päivässä iltaisin 3–4 kuukauden kuureina. Myös pimekrolimuusivoidetta voidaan käyttää 1–2 kertaa päivässä 1–2 kk:n kuureina. Tämä voi olla sopivin hoitomuoto etenkin, mikäli potilaalla on samanaikaisesti atooppista ihottumaa tai seborreaa, ja se käy myös silmänympäryksen ihottuman hoitoon. Teho tulee usein melko hitaasti, joten motivoiminen on tärkeää. Tiheästi uusiutuvassa ihottumassa kannattaa toteuttaa ylläpitohoito voiteella 2 kertaa viikossa pahenemisvaiheiden estämiseksi.

Mikäli paikallishoito ei riitä tai lähtötilanne on vaikea, aloitetaan kombinaatiohoito sisäisellä mikrobilääkkeellä 6–12 viikon kuurina ja paikallishoidolla. Sen jälkeen jatketaan ylläpitohoitoa paikallisesti. Mikrobilääkkeiden vaikutusmekanismi ruusufinnissä on pääosin anti-inflammatorinen, ei mikrobeihin kohdistuva. Mikrobilääkkeillä ei ole juuri vaikutusta punoitukseen.

Mikrobilääkkeiden tavallisin annostelu ja hoitoaika: doksisykliini 50–100 mg × 1, lymesykliini 300 mg × 1–2 tai tetrasykliini 250-500 mg × 1–2 (6–12 viikkoa). Rosacean hoitoon on myös käytettävissä pieniannoksinen depotvalmiste doksisykliini 40 mg × 1 (8–16 viikkoa). Vaihtoehtoina tetrasykliineille voidaan käyttää erytromysiiniä 250–500 mg × 1–2 (6–12 viikkoa), atsitromysiiniä 250–500 mg 2–3 päivänä viikossa (6–12 viikkoa) tai metronidatsolia 200 mg × 1–2 (4–6 viikkoa).

Mikäli systeeminenkään antimikrobihoito ei rauhoita oireita, ihotautilääkäri voi harkita off-label-isotretinoiinilääkitystä. Hoitoannos on yleensä selkeästi pienempi kuin aknen hoidossa. Sekä peroraalisia antimikrobilääkkeitä että isotretinoiinia käytetään myös pieniannoksisena ylläpitohoitona pitkittyneessä oireilussa.

Rinofyyma vaatii toimenpiteitä

Liikakasvun poistamiseen käytetään nykyään pääasiassa ablatiivista laserhoitoa. Myös leikkaushoito on mahdollinen.

Ennen fibroosin kehittymistä voidaan käyttää isotretinoiinia talirauhasten pienentämiseksi. Isotretinoiinia voidaan käyttää myös ennen leikkausta tai sen jälkeen estämään talirauhasliikakasvun uusiutumista.

Silmän rosacean hoito

Ruusufinniblefaariitin hoitona on luomireunan hautominen ja puhdistaminen kostealla vanulapulla tai silmäpyyhkeellä. Hoitoa tulee toteuttaa riittävän pitkään, yleensä alkuun useamman viikon ajan päivittäisenä. Silmien kuivuuteen ja konjunktivaaliseen punoitukseen käytetään kostutustippoja, kromoglikaattitippoja ja tarvittaessa antibioottia sisältävää silmävoidetta tai -tippoja. Myös systeemistä mikrobilääkitystä voi käyttää, mutta vaikeahoitoisissa oireissa kannattaa lähettää potilas silmälääkärin konsultaatioon.