Mitä minulle kuuluu – hyvä itsetuntemus tukee työhyvinvointia
Tapasin etäkahveilla työterveyspsykologi Marjo Pennosen, jonka harrastus on tuottanut jo kaksi kirjaa, merkityksellisyyden kokemuksia ja voimavarojen lisääntymistä. Hänen harrastuksensa on kausiluontoinen kirjoittaminen, jota hän tekee muun elämän ehdoilla ja silloin, kun inspiraatio syntyy.
Marjo Pennonen kirjoitti väitöskirjansa työstä palautumisen mekanismeista, julkaisi kaunokirjallisen esikoisensa Minä olen kuin Sinä ja toteutti sen jälkeen haaveensa tietokirjan kirjoittamisesta. Itsetuntemuksesta apua työhyvinvointiin julkaistiin alkuvuodesta 2021 – mutta mistä ajatus itsetuntemuksen ja työhyvinvoinnin linkittämiseen syntyi?
– Halusin nostaa esille itsetuntemuksen roolia ja sitä, miten omaan työhyvinvointiinsa voi vaikuttaa tutustumalla paremmin itseensä. Työssäni työterveyspsykologina olen huomannut, että teoriassa moni tietää työhyvinvoinnin merkityksen mutta on omalle tilanteelleen sokea. Moni saattaa tiedostaa, ettei voi tai jaksa hyvin, mutta ei pysähdy asian äärelle. On tärkeää miettiä, mitkä asiat parantavat tai heikentävät omaa hyvinvointia, ja tunnistaa, mihin asioihin voidaan vaikuttaa.
Työterveyslääkäri näkee sekä työssään että vapaa-ajallaan niin paljon uupumusta ympärillään, ettei voi olla ihmettelemättä, mikä monia oikein riivaa. Pennosen mukaan usein vasta uupuneena ihminen pysähtyy pohtimaan, onko työ merkityksellistä, arvojen mukaista ja tekijänsä näköistä vai onko tullut vain ajauduttua nykyiseen työhön ja tilanteeseen. Työuupumuksen voikin ajatella olevan muistutus oman elämän rajoista: kun ei itse ymmärrä pysähtyä, elämä pysäyttää. Tämä voi kertoa siitä, että nykyajan ihmisten itsetuntemus on heikentynyt.
– Moni tuntuu pitävän normaalina sitä, että kokee työssä jatkuvaa kiirettä ja kuormittumisen tunteita. On totta, että työelämässä tahti ja haasteet ovat monilla aloilla kiristyneet. Usein tunnollisesti ajatellaan, että siihen kuuluu sopeutua. Vapaa-aika täyttyy perhe- ja muista velvollisuuksista sekä median vyöryttämästä tietotulvasta, minkä lisäksi ollaan tavoitettavissa kaiken aikaa. Ei ole yksinkertaisesti aikaa pysähtyä omien ajatusten, tunteiden ja kehon tuntemusten äärelle. Ajatellaan, että "tällaista elämä nyt vain on" ja "muutkin jaksavat", eikä uskalleta hakea apua – vaikka huomaisi itsessään varoitusmerkkejä uupumisesta. Pysähtyminen tai hidastaminen ajoissa tuntuu vaikealta, ja moni oppii tämän taidon vasta kantapään kautta.
– Usein kuvitellaan, että tilanne helpottuu, kun saa jonkin projektin päätökseen, vaikka todellisuudessa liuta uusia tehtäviä on jo odottamassa. On niin kiire hoitaa velvollisuuksia, ettei ehdi tai osaa pysähtyä sen kaikkein tärkeimmän eli oman terveyden äärelle. Joskus jaksamisongelmia pyritään ratkaisemaan hyvinvointia haittaavalla tavalla: jos liikkuminen ja sosiaaliset suhteet vaihdetaan sohvalla makaamiseen, television katseluun ja herkutteluun, armollisuus itseä kohtaan kääntyy lopulta itseään vastaan. Jos kaipaamansa oman ajan nipistää vielä yöunista, jaksamisongelmat ovat käsillä.
Harrastukset auttavat palautumaan
Pennosen mukaan itsensä tunteminen on hyvän ja terveen itsetunnon edellytys. Itsetuntemus lienee avain myös työhyvinvointiin.
– Itsetuntemus lisää ilman muuta työhyvinvointia. Kun tuntee itsensä hyvin, osaa hakeutua itselleen mieluisiin, motivoiviin ja sopiviin työtehtäviin. Itsetuntemus auttaa omien vahvuuksien tunnistamisessa ja heikkouksien kehittämisessä. Se selkeyttää omia arvoja, tavoitteita ja rajoja, mistä on apua haasteita kohdatessa. Työhyvinvoinninkin kannalta on tärkeää osata tunnustella ja tulkita kehonsa, ajatustensa sekä tunteidensa viestejä.
Pennonen kirjoittaa tietokirjassaan, että todellista vapaa-ajan määrää suurempi merkitys on omalla kokemuksella vapaa-ajan riittävyydestä. Kenties tähän perustuu se, että vaativaa työtä suurella viikkotuntimäärällä tekevät ihmiset, kuten ministerit ja isojen yritysten toimitusjohtajat, voivat jaksaa työssään uupumatta.
– Suuri työmäärä on riski palautumiselle, muttei se automaattisesti uuvuta. Edellä kuvatun kaltaiset ihmiset suhtautuvat työhönsä todennäköisesti kutsumuksena tai kokevat päässeensä tavoitteeseensa eli heitä kiinnostavaan työhön, mikä auttaa työssä jaksamisessa. Palautumista voivat tukea kokemus työn merkityksellisyydestä, vaikutusmahdollisuudet työhön sekä työn itsenäisyys ja toisaalta yhteisöllisyys. Vaikka työssä on kuormitustekijöitä, sen tarjoamat voimavarat koetaan suuremmiksi kuin vaatimukset. Iso merkitys palautumiseen on myös sillä, millaisia taukoja työssä pitää ja miten vapaa-aikansa viettää. Kun vapaa-ajalla on sopivasti työstä irrottavaa ja palauttavaa tekemistä, uuteen työpäivään löytyy jälleen virtaa. Joillekin ne kotityötkin ovat hyvää vastapainoa työlle.
Luonnossa liikkumisen rentouttavasta ja palauttavasta vaikutuksesta on puhuttu melkeinpä kyllästymiseen asti – varsinkin korona-aikana, kun monet muut puuhat ovat kiellettyjä. Työstä voi irtautua ja palautua kuitenkin monin tavoin.
– Liikunta ylipäätään edistää työstä irrottautumista ja palautumista, samoin muut harrastukset ja kulttuuririennot. Yhdelle toimii lukeminen, kun taas toinen opettelee uutta kieltä, maalaa tai käy lenkillä. Työstä irrottautumisessa kodin velvollisuudetkin voivat auttaa hyvin, mutta omaa aikaa ei pidä unohtaa. Silloin kannattaa tehdä itselle mieluisia asioita.
Lääkärin työssä monia voimavaratekijöitä
Lääkäriliiton kyselyssä vuonna 2019 yli puolet (54 prosenttia) lääkäreistä arvioi, ettei heillä ole työuupumusta, ja vakavaa työuupumusta koki vain kolme prosenttia. Lievä työuupumus on kuitenkin yleistä. Terveyskeskuslääkärit kokivat eniten työuupumusta, yksityissektorilla toimivat lääkärit vähiten. Nuoret lääkärit kokivat työuupumusta useammin kuin vanhemmat. Vastoin ennakko-odotuksia tilanne ei ollut muuttunut suuntaan eikä toiseen edellisestä, vuoden 1997 mittauksesta.
– Työn kokeminen merkityksellisenä on yksi keskeinen voimavaratekijä. Lisäksi lääkärin työssä on monia muita piirteitä, jotka voivat toimia voimavarana, kuten työn itsenäisyys, tehtävien monipuolisuus ja kehittävyys sekä työstä saatu välitön palaute. Asiakastyön emotionaalisen kuormituksen ohella asiakastyö voidaan kokea palkitsevana. Jaksamista tukevat myös selkeä työrooli ja selvät tavoitteet, työn joustavuus sekä työyhteisön tuki. Työssä jaksetaan, kun johtaminen on oikeudenmukaista sekä työnantajan luottamus, palaute, arvostus ja arkinen huomaavaisuus ovat kunnossa. Organisaatiotasolla tärkeitä voimavaratekijöitä ovat myös esimerkiksi työpaikan myönteinen ilmapiiri, hyvät rekrytointi- ja perehdyttämiskäytännöt, kehityskeskustelut, palkitseminen ja työn varmuus.
Työterveyslääkärit korostavat mieluusti työn myönteisiä hyvinvointivaikutuksia. Myös Pennonen kokee työnsä rytmittävän hyvin elämää.
– Koen työssäni iloa siitä, kun onnistun auttamaan asiakkaitani tai työyhteisöjä voimaan paremmin. Koen sen arvokkaaksi, mikä lisää työn merkityksellisyyden tunnetta. Nautin ongelmien ratkaisusta sekä asioiden äärelle pysähtymisestä syvällisesti ja rakentavasti keskustellen. Työssäni pääsen hyödyntämään ja kehittämään osaamistani. Siinä on sopivassa suhteessa itsenäisyyttä ja sosiaalisia suhteita sekä yhteisöllisyyttä. Kaikki tämä lisää hyvinvointia ja työtyytyväisyyttä.
Työterveyspsykologi osaa myös haaveilla
Työssään Pennonen tapaa paljon ihmisiä ja tekee moniammatillista yhteistyötä. Hän kuitenkin nauttii myös rauhallisista, yksin vietetyistä hetkistä työpäivän keskellä.
– Roolini vaihtelee. Yliopistolla odotin tietokoneen tuijottelun jälkeen kahvihetkien sosiaalisia rupatteluhetkiä, mutta työterveydessä energiat imevän asiakkaan jälkeen kahvitauoilla tekikin hyvää istua vain kaikessa rauhassa. Työyhteisön jäsenenä koen tulevani toimeen kaikkien kanssa ja yhteistyön sujuvan hyvin. Kun työskentelee pienellä asemalla, moniammatillinen yhteistyö muodostuu ja sujuu helpommin, kun työkavereita näkee usein. Isolla asemalla tilanne on toinen.
Pennonen hillitsee aivojensa kuormittumista eri keinoin, mutta tarvittaessa hän myös rikkoo omia "sääntöjään".
– Annan aivoilleni työn vastapainoksi lepoa ja muuta virikettä esimerkiksi sosiaalisten suhteiden, liikunnan, maalaamisen ja leffojen katselun merkeissä. Osaan myös pysähtyä haaveilemaan. Lisäksi touhukas leikki-ikäinen lapseni huolehtii siitä, että saan muuta mietittävää ja tehtävää. Olen asettanut armollisuuden itseäni kohtaan melko korkealle, joten siinä mielessä en pahasti pääse rikkomaan sääntöjäni. Kun tietää rajansa, voi välillä joustaa niinkin päin, että tekee töitä hieman yli sallitun. Saatoin istua kirjoittamassa tietokirjaa aamun pikkutunneille, kun tiesin ehtiväni levätä myöhemmin. Olen ehkä turhankin usein joustanut juuri tuosta nukkumisesta, vaikka nukkuminen on ihanaa ja palautumisen kannalta se kaikkein tärkein asia.
