Tampereen professori huolissaan aloituspaikoista

Hakumenettelyhän uudistui niin, että vuoden 2019 alusta lähtien valinta on tapahtunut alkupisteiden, haastattelun ja koejakson perusteella. Alkupisteitä saa työkokemuksesta ja tieteellisistä ansioista ja haastatteluun pääsevät valitaan alkupisteiden pohjalta. Strukturoidussa haastattelussa arvioidaan hakijan motivaatiota ja soveltuvuutta. Alkupisteiden ja haastattelun perusteella tapahtuu ehdollinen valinta kuuden kuukauden koejaksolle, jonka aikana hakijan soveltuvuus alalle vielä arvioidaan. Kun hakija on hyväksytysti suorittanut koejakson, suunnitellaan hänelle yksilöllisesti erikoistumispolku. Uudistuksen tavoitteena on parantaa koulutuksen laatua ja ohjata koulutusmääriä vastaamaan palvelujärjestelmän tarpeita.

Palvelujärjestelmän tarpeet onkin mielenkiintoinen kysymys: kuka ne pystyy arvioimaan, ja onko työterveyshuollon palvelujärjestelmän tarpeet ymmärretty ottaa laskelmissa oikein huomioon? Erikoislääkärikoulutuksen tarpeesta Johanna Rellmanin 4/2020 julkaistu vuoteen 2035 ulottuva tarvearvio lähtee siitä, että 53 aloituspaikkaa työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksessa riittäisi takaamaan 45 valmistuvaa erikoislääkäriä vuosittain. Tämä on ristiriidassa työterveyshuollon professoreiden aiemmin tekemien laskelmien kanssa. Rellmanin arvio on optimistisempi sen suhteen, moniko erikoistuja pääsee maaliin asti. Työterveyshuollon professoreiden valtakunnallinen empiirinen kokemus on, että 72 aloittajaa takaa 45 valmistuvaa (laskettu vuonna 2018 kolmen edellisen vuoden aloittajien keskiarvon perusteella). Tällöin samassa suhteessa 53 aloittajalla saadaan 33 uutta työterveyshuollon erikoislääkäriä, mikä ei ole riittävästi tarpeeseen nähden. Valmistuneita työterveyshuollon erikoislääkäreitä on ollut 44 (2017), 40 (2018) ja 36 (2019). Suuntaus on huolestuttava. Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen erillisrahoitus, jonka turvaava laki työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain muuttamisesta hyväksyttiin 11/2019, edellyttää noin 44 erikoislääkärin valmistumista vuosittain, jonka takaamiseksi aloituspaikkoja pitää olla riittävästi kaikissa yliopistoissa.

Omassa yliopistossani Tampereella on työterveyshuollossa tänä keväänä kahdeksan aloituspaikkaa ja ensisijaisia hakijoita on 16. Eli vain puolet hakeneista pääsee aloittamaan erikoistumisen. 2000-luvun alussa erikoistumisen pullonkaula oli Työterveyslaitos-jakso, nyt rajoittavaksi tekijäksi uhkaa nousta STM:n erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koordinaatiojaoston ja yliopistojen opintohallintojen määrittelemät aloituspaikkojen lukumäärät. Tilanne ei tosin ole koko maassa yhtä vakava. Oulun ja Kuopion yliopistoissa aloituspaikat ja hakijamäärät ovat jotakuinkin tasapainossa, mutta eteläisemmässä Suomessa paine saada lisää aloituspaikkoja on suuri.

Palveluntuottajat ovat kirjelmöineet tarpeestaan saada riittävästi erikoistuvia lääkäreitä. Käytännössä kuitenkin paikkamäärää on eniten määrittänyt erikoistumaan hakeneiden määrä: jos hakijoita on vähemmän kuin paikkoja, seuraavassa haussa paikkojen lukumäärä laskee, ja päinvastoin, jos hakijoita on enemmän kuin paikkoja, opintohallinto lisää paikkoja seuraavaan hakuun. Kannattaa siis hakea erikoistumaan eikä pidä luovuttaa, jollei ensimmäisellä kertaa tärppää. Oma kysymyksensä on, miten voisimme auttaa, että jokainen erikoistumispolulle lähtenyt pääsee maaliin asti eikä polulle tule turhia viivästymisiä.