Näkökulmia sote-alan työväkivallan hallintaan

Uhkatilanneilmoitukset eivät johda toimenpiteisiin

Väkivalta- tai uhkatilanteen kokeneista sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisista yli kolmasosa ei tehnyt uhkaavasta tilanteesta ilmoitusta. Valtakunnallisesti kattavassa sairaanhoitopiirien ja pelastuslaitosten uhkatilanneilmoitusten analyysissä selvisi, että kirjatuista uhkatilanneilmoituksista jopa lähes puolet oli ilman kirjausta siitä, mitä toimia työpaikalla oli tehty tai tulisi tehdä vastaavan ehkäisemiseksi. Lisäksi oli uhkatilanneilmoituksia, joihin oli kirjattu, ettei tilanne johda toimenpiteisiin työpaikalla. Jos yli kolmasosa sattuneista väkivalta- ja uhkatilanteista jää ilmoittamatta ja ilmoituksista vajaa puolet johtaa toimenpiteisiin, voidaan todeta, että Suomessa suuri osa sosiaali- ja terveydenhuollossa tapahtuvista väkivalta- ja uhkatilanteista ei johda konkreettisiin turvallisuutta parantaviin toimenpiteisiin työpaikoilla.

Esimiesten ja työntekijöiden näkemykset eroavat

Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden ja esimiesten kokemukset väkivallan uhan hallinnasta erosivat merkitsevästi toisistaan. Esimiehet kokivat selvästi työntekijöitä useammin, että työpaikan riskit on arvioitu, menettelytapaohjeet uhkatilanteiden varalle on laadittu ja väkivallan uhka on työpaikalla hallinnassa, kuin työntekijäasemassa olevat. Työntekijät toivoivat esimiehiltä konkreettista puuttumista, tilanteen tosissaan ottamista sekä syyttelyn ja vähättelyn lopettamista. Työntekijöiden ja esimiesten väliseen käsityseroon väkivallan uhasta ja sen hallinnasta tuleekin kiinnittää työpaikoilla huomiota niin yksilö- kuin organisaatiotasolla.

Väkivallan uhan hallinnan kokemukset vaihtelivat ammateittain ja työpaikoittain

Lääkäreistä 42 prosenttia ei tiennyt, onko omalla työpaikalla menettelytapaohjeet väkivalta- ja uhkatilanteiden varalle. Toisaalta lääkäreistä 82 prosenttia koki väkivallan uhan olevan työpaikalla hallinnassa. Työpaikallaan uhkaavan tilanteen kohdanneista lääkäreistä 75 prosenttia jätti ilmoituksen tekemättä, kun taas lähi- tai perushoitajista yli 70 prosenttia teki ilmoituksen. Erot saattavat johtua siitä, että lääkärit kokevat väkivallan ja sen uhan olevan paremmin hallinnassa. Toisaalta on myös huomioitava, että lääkärit saattavat työskennellä usealla eri osastolla tai yksikössä, ja näin ollen heidän tulisi olla tietoisia usean eri yksikön menettelytapaohjeista. Lähihoitaja tai perushoitaja koki ammattiryhmistä eniten väkivaltaa tai sen uhkaa, ja heistä myös suurempi osa kuin muista ammattiryhmistä koki, ettei

väkivalta ja sen uhka ole työpaikalla hallinnassa. Kun ammattiryhmien välisen eron rinnalla tarkasteltiin työpaikkakohtaisia eroja, voitiin todeta, että työpaikkakohtaisessa vertailussa eniten väkivaltaa ja sen uhkaa koettiin kehitysvammahuollossa ja vanhusten laitoshoidossa, jossa työskentelee työntekijöistä määrällisesti eniten lähihoitajia ja perushoitajia.

Ensihoidon työntekijöistä vain 43 prosenttia koki väkivallan uhan olevan hallinnassa ja 84 prosenttia raportoi kokeneensa väkivallan uhkaa työtehtävissä. Kuitenkin vain 45 prosenttia uhkaa kokeneista raportoi siitä eteenpäin. Hätäkeskus- ja poliisiyhteistyön tiivistäminen ensihoidon kanssa oli yksi tässä tutkimuksessa esiin noussut kehittämiskohde.

Kehitysvammahuollon vastauksissa nousi esille, että uhkatilanteita kohtasi lähes jokainen työntekijä. Toisaalta tällä alalla tehtiin tapahtuneesta useimmiten ilmoitus, uhkatilanteisiin liittyvät riskit oli toimialoista parhaiten kartoitettu samoin kuin menettelytapaohjeet laadittu. Työntekijöiden vastausten perusteella yli 90 prosenttia koki väkivallan uhkaa, mutta vain 48 prosenttia koki, ettei uhka olisi hallinnassa. Kehitysvammahuollossa uhkatilanteiden hallintaan liittyy oleellisesti paitsi työntekijöiden osaaminen, myös keskeisesti moniammatillinen yhteistyö, asiakkaan hoitoon, lääkitykseen, kommunikointiin ja kohtaamiseen liittyvät asiat. Työpaikkakohtaisia eroja väkivallan uhan hallinnassa on esitetty taulukossa 1 .1

Kuva 1. Työpaikkakohtaiset erot väkivallan uhan hallinnassa.

Riskienarviointi vaikuttaa hallinnan kokemukseen

Niillä työpaikoilla, joilla riskienarviointi oli tehtynä, työntekijät kokivat vähemmän uhkatilanteita. Ennaltaehkäisy ja ennakointi ovat väkivallan uhan hallinnassa avain asemassa. Ennakointi on tärkeää, jotta kunkin potilaan ja asiakkaan kanssa osataan ennakoida yksilökohtaisesti tilanteita. Tämä oli selvästi havaittavissa myös tässä tutkimuksessa. Huomionarvoista väkivallan uhan hallinnan näkökulmasta on kuitenkin pohdinta siitä, kuinka paljon yksikön väkivallan uhan hallinnan taso paranee toteamalla yleisellä tasolla "ennakointi tärkeää". Pelkästä ennakoinnin tärkeyden tiedostamisesta tulee siis vielä edetä ennakoinnin konkreettisiin toimenpiteisiin. Tutkimuksessa nousi esille myös se, että koettiin, ettei kaikkia tilanteita voida ennakoida. On tärkeää, että työpaikoilla osataan arvioida tilannetta syvällisesti ja pyritään aktiivisesti löytämään ratkaisuja haastaviinkin tilanteisiin. Turvallisuutta työpaikoilla ei lisää se, että todetaan, ettei tilanne mitenkään olisi ollut ehkäistävissä. Tässä riskienarviointiin ja ennakointiin liittyvässä keskustelussa myös työterveyshuollon ammattilaisilla voisi olla tärkeä rooli.

Käytännön toimia väkivallan uhan hallinnan parantamiseksi

Työntekijät saivat ehdottaa toimenpiteitä, joiden avulla väkivallan uhka saataisiin omalla työpaikalla paremmin hallintaan. Ehdotukset olivat hyvin arkisia ja käytännönläheisiä. Vastauksista kävi myös ilmi väkivallan ja sen uhan hallinnan kokonaisuuden moninaisuus, sillä ehdotuksia oli valtava määrä.

Työntekijöillä oli pääsääntöisesti (76 prosentilla) avunhälytysmahdollisuus, mutta työpaikkakohtaisia eroja esiintyi. Asiaan tulee kuitenkin kiinnittää erityisesti huomiota kotihoidossa, jossa lähes puolelta työntekijöistä puuttui avunhälytysmahdollisuus. Lisäksi tulee varmistaa olemassa olevan hälytysjärjestelmän toimivuus ja se, että mukana pidettävien hälyttimien tulee olla työntekijällä myös käytössä.

Työntekijät toivat esille riittävän henkilöstöresursoinnin merkityksen väkivallan uhan hallinnassa. Työntekijät ehdottivat myös vierihoitajia, parityöskentelyä ja yksintyöskentelyn kieltämistä. Työntekijät eivät siis ainoastaan pyydä lisähenkilökuntaa vaan pystyvät myös tarkemmin esittämään resursointiin liittyvän tarpeen.

Koulutustarve nousi hyvin vahvasti esille, sillä 63 prosenttia koki, ettei ollut saanut riittävästi koulutusta väkivalta- ja uhkatilanteiden hallintaan. Koulutusta kaivataan paitsi väkivaltatilanteissa toimimiseen ja niiden ennaltaehkäisyyn, myös esimerkiksi muistisairaiden kohtaamiseen. Koulutusten sisältö tulee suunnitella yksikön tarpeiden mukaisesti. Koulutus on merkityksellinen siitäkin syystä, että tämän tutkimuksen perusteella työntekijät, jotka olivat saaneet mielestään riittävästi koulutusta uhkatilanteista, olivat myös kokeneet vähemmän väkivallan uhkaa.

Väkivallan uhan hallinnan kokonaisuus on moninainen ja haastava. Lohdullista kuitenkin on, että paljon konkreettisia asioita olisi työpaikoilla vielä tehtävissä, jotta väkivallan uhka olisi paremmin hallinnassa.