Mitä jokaisen lääkärin tulee tietää työtapaturmista

Kuinka paljon ja miten usein työtapaturmia sattuu?

Vuosittain korvataan noin 100 000–130 000 työtapaturmaa. Näistä noin 80–85 prosenttia sattuu työpaikalla tai työtehtävissä ja 15–20 prosenttia työn ja asunnon ja työpaikan välisellä matkalla.

Työtapaturmien lukumäärät ovat vähentyneet noin puoleen 1970-luvun tasosta. Lisäksi vahinkoja sattuu entistä harvemmin, ja ne ovat keskimäärin lievempiä (kuva 1 «»2). Myönteiseen kehitykseen on vaikuttanut tuotantorakenteen muutoksen ohella työturvallisuuden kehitys.

Vaaralliset ja turvalliset työt ja alat

Työturvallisuus on kehittynyt erityisesti rakentamisessa. Lukumääräisesti eniten tapaturmia sattuu kunta-alalla, käsit-täen töitä maanrakennuksesta hoivapalveluihin. Yksityisen sektorin sosiaali- ja terveyspalveluissa vahinkojen lukumäärät ja taajuudet ovat muista aloista poiketen kasvaneet tasaisesti jo vuosikymmenen ajan. Alle 20 prosenttia kaikista tapaturmista sattuu tuotantolaitoksissa, tehtaissa ja työpajoissa. Hoitolaitoksissa ja julkisissa ympäristöissä sattuu molemmissa noin 10 prosenttia, ja raken-nustyömaiden osuus on 5–10 prosenttia.

Pelkästään työpaikkatapaturmataajuuden perusteella, huomioimatta vakavuutta, Suomen vaarallisinta työtä tekevät sanomalehtien jakajat ja lähetit (noin 165 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden). Rakennustyöntekijöillä tapaturmataajuus on 120, ja metsä- ja kalatalouden työntekijöillä 100. Muita vaaralliseksi luokiteltavia ammattiluokkia ovat muun muassa koneenkäyttäjät kaivos- ja louhintatöissä, sepät, työkaluntekijät ja koneenasettajat sekä metallialan työntekijät.

Millaisia työtapaturmat ovat?

Työtapaturmien taajuus, luonne ja vakavuudet ovat erilaisia eri aikakausina, toimialoilla ja alueellisesti.

Noin kolmasosa työpaikkatapaturmista liittyy liikkumiseen ja kolmasosa esineiden käsittelyyn tai käsikäyttöisillä työvälineillä työskentelyyn. Neljäsosa on kaatumisia, kompastumisia tai liukastumisia. Taakkojen siirtelyyn liittyvät äkilliset fyysiset kuormittumistilanteet aiheuttavat noin 15 prosenttia vahingoista. Valtaosa, noin 40 prosenttia tapauksista, on haavoja ja muita pinnallisia vammoja. Noin kolmasosa kuuluu luokkaan nyrjähdykset, venähdykset ja sijoiltaanmenot. Viidesosa tapaturmista on sormivammoja.

Työn ja kodin välisillä matkoilla sattuu vuosittain 20 000–25 000 tapaturmaa. Koronapandemian aikana vuonna 2020 työmatkatapaturmat vähenivät

jopa 30 prosenttia edellisvuodesta. Noin puolet työmatkatapaturmista sattuu jalankulkijoille ja neljännes polkupyöräilijöille. Liukastumisesta tai kompastumisesta aiheutuu 75 prosenttia kaikista tapauksista. Työmatkatapaturmat ovat ilmiönä riippuvainen alueesta ja sääolosuhteista, kuten lumimyrskypäivistä. Kiinnostavaa on, että työpaikkatapaturmista kaksi kolmasosaa sattuu miehille mutta työmatkavahingoista suurempi osuus naisille.

Toimenpiteet työtapaturman sattuessa

Työtapaturman ja sen aiheuttaman vamman hoito ja työhön paluu edellyttävät usean eri tahon yhteistoimintaa. Työntekijällä, työnantajalla, lääkärillä ja tapaturmavakuutusyhtiöllä on tärkeä tehtävä työtapaturman satuttua. Työntekijän on ilmoitettava tapaturmasta työnantajalleen, joka ilmoittaa tapaturmavakuutusyhtiöön (ohjeita on Tapaturmavakuutuskeskuksen sivuilla, www.tvk.fi). Tapaturmavakuutusyhtiön tehtävänä on selvittää vahinkotapahtuman korvattavuus ja lainsäädäntöön perustuvien korvausten maksaminen. Lääkärin tehtävänä on tutkia, diagnosoida ja hoitaa tapaturmavamma ja toimittaa lausunto tapaturmayhtiöön.

Ensimmäiset tutkimukset ja hoito tapahtuvat hyvän lääketieteellisen käytännön mukaisesti kuten kaikissa muissakin vammoissa. Sairauskertomuksessa tarkka kliininen tilakuvaus on tärkeä. Lisäksi sairauskertomukseen on syytä merkitä tapahtumatiedot: miten, missä, milloin. Vaikeissa vammoissa tietoja voidaan saada mahdollisilta saattajilta.

Työtapaturmassa loukkaantuneen työntekijän ensiksi kohdannut lääkäri arvioi vamman vakavuutta. Onko kyse lievähköstä venähdysvammasta vai esimerkiksi jännerepeämästä? Vammojen tyypilliset mekanismit, vammaenergia ja työntekijän yksilölliset tekijät ovat tärkeitä osatekijöitä arvioinnissa. Lääkäri harkitsee, onko työntekijä syytä ohjata kliiniselle erikoislääkärille ja mahdollisiin tarkempiin tutkimuksiin. Useimmat vammat paranevat itsestään, mutta ali- ja ylihoidon raja on toisinaan häilyvä.

E-lausuntoa suositellaan käytettäväksi, kun pyydetään maksusitoumusta tutkimukseen tai toimenpiteeseen. E-lausunto ei ole aina välttämätön, jos tiedot ilmenevät sairauskertomuksesta, jonka voi toimittaa vakuutusyhtiöön sellaisenaan. Tapaturmavakuutuskeskus on antanut tarkemmat lausunto-ohjeet (www.tvk.fi).

Tapaturmavakuutusyhtiö tekee päätöksiä ja ratkaisuja asiakirjojen perusteella, tapaamatta loukkaantunutta työntekijää. Työterveyslääkärin tai päivystävän lääkärin lausunnolla saattaa olla ratkaiseva merkitys siihen, myönnetäänkö vahingosta korvausta. Etenkin ensikäyntitekstiin kiinnitetään vakiintuneessa korvaus- ja oikeuskäytännössä huomiota. Sitä pidetään yleensä luotettavimpana selvityksenä asiassa, jos on esitetty keskenään ristiriitaista tai tulkinnanvaraista selvitystä esimerkiksi vammamekanismista.

Usein työntekijä hakeutuu välittömästi tapaturman jälkeen oman työterveyslääkärinsä vastaanotolle. Varhaisen vaiheen työkykytiedosta on etua, jos myöhemmin järjestetään esimerkiksi työkykyneuvottelu työhön palaamisen turvaamiseksi.

Hoitolaitokset ja vakuutusyhtiöt kehittävät toimintamalleja, joiden yhtenä tarkoituksena on nopeuttaa tapaturmavammojen diagnosointia ja työntekijän työhön paluuta. Hoitoketjujen sujuvuuteen, laatuun ja sitä kautta työkyvyttömyysaikoihin voidaan vaikuttaa. Lisäksi asiakasyritysten vakuutusmaksurasitusta voidaan pienentää merkittävästi, etenkin ennenaikaista tapaturmaeläköitymistä vähentämällä. Työterveyslääkärin on hyvä tuntea nämä toimintamallit. Työterveyshuollon rooli on keskeinen työntekijän työhön palauttamisessa vaikean tapaturmavamman jälkeen, vaikka hoito olisi kliinisen erikoisalan vastuulla.

Vakuutusyhtiöillä on työtapaturmavahingoissa lakiin perustuva oikeus ohjata työntekijä valitsemaansa hoitopaikkaan, mutta vakuutusyhtiöt eivät enää käytä aiemmassa laajuudessa ohjausoikeuttaan. On usein toivottavaa, että tapaturmavamma hoidetaan samassa paikassa kuin missä työterveyshuolto on. Tällöin vamman hoitoon ja työhön paluuseen liittyvä tarpeellinen tieto liikkuu sujuvammin kuin erillisten terveyspalveluyritysten tai -tuottajien välillä.

Lääkinnällinen ja ammatillinen kuntoutus ja työhön paluun tuki

Tapaturmavakuutusyhtiöt korvaavat sekä lääkinnällistä että ammatillista kuntoutusta, kun tarve johtuu työtapaturmasta. Lääkinnällisellä kuntoutuksella pyritään parantamaan toimintakykyä ja ammatillisella kuntoutuksella turvaamaan ansiokykyä. Kuntoutuksen toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi tutkimukset, työ- ja koulutuskokeilut, työhönvalmennus tai koulutus (taulukko 2 «»3). Ammatillisen kuntoutuksen ajalta maksetaan kuntoutusrahaa.

Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen selvittäminen vakuutusyhtiössä käynnistyy, kun työ- tai toimintakyky tai ansiomahdollisuudet ovat vahingon vuoksi heikentyneet tai ne todennäköisesti voivat myöhemmin olennaisesti heikentyä. Aloite voi tulla myös suoraan lääkäreiden lausunnoista. Yleensä selvitetään ensin oman työpaikan ja työnantajan mahdollisuudet. Tällöin vakuutusyhtiö voi pyytää työterveysneuvottelun järjestämistä. Mikäli työhön paluu omalle työnantajalle ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista, selvitetään muita vaihtoehtoja. Erityisesti iäkkäämpien työntekijöiden paluuta omaan työhön on tärkeää tukea, koska esimerkiksi koulutus uuteen ammattiin ei välttämättä ole realistista (taulukko 3 «»4).

Kuntoutusta kohti edettäessä paras arvio syntyy yhteistyöstä. Hoitavan lääkärin rooli on tärkeä diagnostiikan, hoidon ja toimintakyvyn asiantuntijana. Vastaavasti työterveyshuollossa on osaaminen yhdistää tiedot työntekijän mahdollisuuksiin jatkaa työssä.

Lopuksi

Työtapaturmajärjestelmä on rakennettu perinteiselle fyysisten riskien sekä työn ja työpaikan ja työsuhteen mallille. Työelämän kehityskulut määrittävät tulevien työtapaturmien kirjoa. Vahinkojen hoidossa on vielä kehitettävää, kuten riskivahinkojen tunnistaminen. Kuntoutumiseen ja työkyvyn ennusteeseen vaikuttaa vahingon lisäksi muu terveydentila, minkä tuntemisessa työterveyshuolto on avainasemassa. Kaikkien toimijoiden yhteinen kehityskohde on vahinkojen ja niiden aiheuttamien seurausten vähentäminen. Tässä kehityksessä työterveysyhteistyöllä on paljon annettavaa.