Kahdenkymmenen miljoonan lounas

Kirkasta viestisi

Hyvä vaikuttaminen on sellaista, että vastaanottaja ymmärtää, mihin halutaan vaikuttaa. Viestejä ei pidä olla liikaa eikä niiden pidä olla liian monimutkaisia. Oman ammattikuntani, tekniikan akateemisten, helmasynti on käyttää liikaa ammattislangia, johon on luonnollisestikin työssä totuttu. Ammattislangin sijaan on syytä käyttää yleiskieltä ja testata vaikka puolisolla tai eri alalla työskentelevän ystävän kanssa, ymmärtävätkö he viestin.

Aika on myös arvokasta. Viesti kannattaa esittää napakasti ja selkeästi. Viestin vastaanottajaa ei kannata väsyttää vaan yrittää esittää viesti niin, että se jää vastaanottajalle oikeasti mieleen.

Kaikki edellä mainittu kuulostaa aivan todella itsestään selvältä. Monia lobbaustilanteita nähneenä pitää kuitenkin todeta, että näiden asioiden huomioiminen ei ole käytännössä mitenkään itsestään selvää.

Samoin on syytä yrittää ymmärtää, ketä kannattaa lobata. Pitää tunnistaa henkilö tai henkilöt, jotka todellisuudessa voivat vaikuttaa asiaan. Samoin ajoitus on tärkeää: on hetkiä, jolloin vaikuttamisen ikkuna on aidosti auki. Keskeinen ajoitukseen vaikuttava tekijä on se, haluaako vaikuttaa vaikkapa ensi vuoden budjettiin vai synnyttää merkittävän muutoksen suomalaiseen lainsäädäntöön. Ensimmäiseen asiaan vaikutetaan esimerkiksi budjettiriihen tai budjetin eduskuntakäsittelyn aikana. Jälkimmäiseen asiaan voi vaikuttaa vaikkapa siinä vaiheessa, kun puolueet hiovat vaaliohjelmiaan ennen eduskuntavaaleja. Siis esimerkiksi tulevaan eduskuntaan ja hallitukseen vaikuttaminen pitää aloittaa ensi vuoden puolella. Seuraavat eduskuntavaalithan ovat huhtikuun alussa 2023.

Ystäviä tarvitaan

Vaikuttamistyössä kannattaa hyödyntää myös kumppaneita. Jos vaikkapa työterveyslääkäri tai joukko työterveyslääkäreitä on havainnut lainsäädännössä muutostarpeen, kannattaa vaikuttamistyöhön ottaa mukaan esimerkiksi Lääkäriliitto ja Suomen Työterveyslääkäriyhdistys. Joskus voi myös olla hyvä etsiä ennakkoluulottomasti kumppaneita vaikkapa työnantajapuolelta Kuntaliitosta tai Elinkeinoelämän keskusliitosta.

Samoin sitä kannattaa miettiä, kuka saa onnistuneesta vaikuttamistyöstä kiitokset ja sulan hattuunsa. Vain harvoin kiitosta kannattaa tavoitella itse – muutoin kuin ehkä oman lähipiirin keskusteluissa – vaan antaa kiitos muutoksen tekijälle, esimerkiksi poliitikolle, virkamiehelle tai yritysjohtajalle. Lobbauksessakin pätee se, että siinä rapsutellaan vuorollaan toinen toisensa selkiä.

Työterveyslääkärin aarteet

Jos näin maallikkona uskaltautuu ajattelemaan työterveyden merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa, hakemattakin tulee mieleen heikko syntyvyytemme ja väistämättä edessämme oleva työmarkkinoille tulevan ikäluokan pieneneminen – ainakin Suomessa syntyneiden työntekijöiden osalta. Tämä on todellinen uhka. Jotta voimme huolehtia hyvinvointivaltiosta, vanhuksista, sairaista, koulutuksesta ja vaikkapa maksaa eläkkeitä myös jatkossa, työurien pitäisi jatkua mieluusti aina eläkeiän saavuttamiseen saakka.

On avainkysymyksiä, miten voimme vahvistaa työhyvinvointia, parantaa työllisyysastetta, ymmärtää uuden tietotyön haasteita ja miten uudessa tilanteessa emme kuormitu liikaa. Samoin keskeistä on, miten hyvää johtamista voidaan vahvistaa. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä, joissa työterveydellä ja työterveyslääkäreillä on valtavasti näkemystä ja ymmärrystä, jota ei kannata jättää sanoittamatta muulle yhteiskunnalle.

Rohkaisenkin työterveyslääkäreitä ottamaan vahvasti roolia julkisessa keskustelussa näiden haasteiden ratkaisemiseksi. Olette aivan avainroolissa.

Joskus voi onnistuakin

Aina tai aika useinkin vaikuttamistyössä ei kuitenkaan onnistu. Mutta yrittää pitää. On kilpailevia intressejä. Päättäjän huomio saattaa olla muualla. Viesti ei mene läpi.

Joskus kuitenkin onnistuukin. Tapaus, johon otsikossa viittaan, on yksi oman urani onnistumisista. Aalto-yliopiston kehitysjohtajana työskennellessäni kuulin sattumalta, kun olin eduskunnan kuppilassa lounaalla sivistysvaliokunnan silloisen puheenjohtajan Raija Vahasalon kanssa, että tarkastusvaliokunta tekee selvitystä Senaatti-kiinteistöistä.

Yritän kuvata monimutkaisen asian lyhyesti.

Aalto-yliopiston kiinteistöyhtiön omistivat Aalto-yliopisto ja Senaatti-kiinteistöt. Tämä oli monopolitilanne, jossa oli yksi vuokralainen ja yksi vuokranantaja. Valtio vaati riskeihin nähden melkoiset tuotot tältä kiinteistöyhtiöltä eli toisin sanoen keräsi eduskunnan tutkimukseen ja koulutukseen osoittamaa rahaa takaisin valtion kirstuun.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan selvityksestä sattumalta kuultuani ryhdyin kiertämään valiokunnan jäseniä ja välitin viestin useammaltakin yliopistolta: valtion olisi luovuttava omistuksistaan yliopistokiinteistöissä. Näin sitten kävikin pitkällisten neuvotteluiden jälkeen, ja mukana olleiden yliopistojen rahaa säästyi vuositasollakin melkoisesti siihen toimintaan, mitä varten yliopistot ovat olemassa.