Pohjois-Karjala-projekti silloin – entä nyt?

Pohjois-Karjala-projekti

Pohjois-Karjala-projekti toteutettiin ensimmäiset viisi vuotta (1972–77) alueellisena pilottiprojektina, jonka jälkeen sitä jatkettiin vuoteen 1997 asti kansallisena demonstraatiohankkeena levittämään kokemuksia niin terveydenhuollossa kuin laajemmin suuren mielenkiinnon perusteella, kuten mittavilla TV-kursseilla vuoteen 1991 asti. Projektiin rakennettiin huolellinen arviointi suurten väestötutkimusten ja tautirekistereiden avulla. Tästä kehittyi sitten kansallinen terveysseurantajärjestelmä, jonka runkona ovat olleet viiden vuoden välein toteutetut ns. Finriski-väestötutkimukset ja yksinkertaisemmat terveyskäyttäytymisen seurannat.

Pohjois-Karjala-projektin tuloksia on esitetty sadoissa kansainvälisissä julkaisuissa ja yhteenvedoissa. Ne osoittavat erityisesti väestön ravinnossa ja tupakoinnissa sekä veren kolesteroli- ja verenpainetasoissa tapahtuneet suuret muutokset, jotka aluksi koskivat erityisesti Pohjois-Karjalaa ja sitten koko maan väestöä. On myös hyvin dokumentoitu, kuinka sydänkuolleisuuden suuri lasku seurasi väestön riskitekijämuutoksia, jotka selittävät huomattavan osan sydän- ja verisuonisairastavuuden laskusta.

Reilun 30 vuoden aikana työikäisessä väestössä tapahtunut yli 80 prosentin lasku vuotuisessa sydän- ja verisuonikuolleisuudessa on jotakin, mitä vielä 1970-luvun alussa ei olisi voitu kuvitella – mutta mikä osoittaa prevention suuren potentiaalin kustannusvaikuttavana keinona. Kun muutokset ovat koskeneet myös aivohalvauksia ja miesten tupakkakuolemia, on se johtanut yli 10 vuoden lisäykseen odotettavissa olevassa eliniässä. Erityisen tärkeää on, että lisävuodet ovat myös pääsääntöisesti terveitä eli että toimintakyvyn huononeminen on siirtynyt myöhempiin ikävuosiin.

Mitä tulosten takana?

Kansainvälisestikin on usein kysytty, mikä oli Pohjois-Karjala-projektin menestyksen salaisuus ja onko se siirrettävissä muualle. Tätä on pohdittu Global Heart -lehden pyytämässä artikkelissa. Siinä todetaan, että projektin isot periaatteet ovat yleispäteviä: yhteisödiagnoosi, vaikuttavimpien riskitekijöiden identifiointi, tavoitehakuisuus ja laaja interventio tavoitteena olevien muutosten edistämiseksi yhteisössä sekä seuranta ja arviointi. Sen sijaan intervention yksityiskohdat tulee olla aikaan ja paikkaan sidottuja.

Artikkelissa mainittiin tulosten taustana erityisesti:

• pätevä teoriapohja (sekä lääketieteellisepidemiologinen että käyttäytymis- ja sosiaalitieteellinen)
• teoria ja raamit asiantuntijoilta, mutta ohjelmassa väestön omistajuus ja aloitteellisuus
• joustava interventio, joka reagoi ilmeneviin mahdollisuuksiin
• riittävän voimakas interventio väestön parissa (pelkät strategiapaperit tai tiedotus eivät riitä)
• rajalliset mutta keskeiset riskitekijämuutokset ("less is more")
• laaja-alainen yhteisöinterventio, jossa terveydenhuolto on keskeisenä selkärankana
• seuranta, ja sen perusteella annettu jatkuva palaute väestölle.

Tällaisen hankkeen johtaminen oli haastavaa aikana, jolloin tieto sydäntautien syistä oli uutta. Oli paljon sosioekonomisia ongelmia, maakunta oli köyhä, oli lääkäripula, maitorasvan tuotanto oli tärkeä elinkeino, sota-ajalta peritty tupakointi oli syvällä kulttuurissa, ja hankkeen rahoitus oli epävarma ja pätkissä. Ratkaisevaa oli projektin nuoren ja ehkä sen ajan ylioppilasaktivismin myötä varttuneen nuoren lääkäriyhteiskuntatieteilijöiden ryhmän radikaali ote ja usko. Kysymys oli tietoon pohjautuvasta tavoitteellisesta johtamisesta, joka on paljon enemmän kuin jonkin projektin hallinnollinen johtaminen.

Entä nyky-Suomessa?

Kansanterveys on paljon parantunut sitten Pohjois-Karjala-projektin päivien. Mutta haasteita ja parannettavaa riittää aina. Samat kansantaudit ovat edelleen keskeinen ongelma, mutta pääpaino on siirtynyt vanhempaan väestöön, jonka terveessä ikääntymisessä avainasemassa ovat samat elintapamuutokset – työiästä alkaen. Tautien ehkäisyn ohella yhä tärkeämpää tässä on elämän laadun ja toimintakyvyn paraneminen.

Tutkimus on tuonut tietoa myös uusien ongelmien, erityisesti allergian ja dementian torjuntaan. Jälkimmäisessä näyttävät avainasemassa olevan samat riskitekijät ja elintavat kuin Pohjois-Karjala-projektissa. Fyysisen terveyden ohella mielenterveysasiat ovat nousseet paljon esille, vaikka onneksi itsemurhat ja varsinaiset psykoosit ovat ilmeisesti selvästi vähentyneet. Lievemmät mielenterveyden ongelmat aiheuttavat suurta painetta hoitojärjestelmälle. Olisi tähdellistä, että mielenterveyden ongelmia voitaisiin torjua myös ennalta ehkäisevällä toiminnalla, kuten aikoinaan sydäntauteja Pohjois-Karjalassa.

Yleisemminkin ajan henki on ratkaista ongelmia palveluilla. Sote on massiivinen ja erittäin tarpeellinen palvelujärjestelmän uudistus. On kuitenkin muistettava, että kallis palvelujärjestelmä vaikuttaa vain hyvin rajallisesti kansanterveyteen. Sairauksien taustalla ovat elintavat ja niiden taustatekijät. Parhaimmat mahdollisuudet ennalta ehkäisevään työhön on palvelujärjestelmässä neuvoloilla ja työterveyshuollolla.

Haasteena toteutuskuilu

Soten jälkeen tarvittaisiin uutta voimaa rakenteelliseen terveyspolitiikkaan, jolla edistetään kansanterveyttä ja terveyserojen kaventamista. Kun Pohjois-Karjala-projektin tulokset osittain perustuivat uuden tiedon vaikuttamiseen, nyt on enemmän tietoa ja muutoshalukkuutta. Entistä keskeisempää on poliittisin toimin tehdä tällaiset muutokset ihmisille helpommiksi.

Tänä päivänä on valtava määrä näyttöön perustuvia strategioita ja ohjelmia, mutta monet niistä jäävät vain paperille. Toteutuskuilun ("implementation gap") ongelma ei ole lääketieteellinen näyttö vaan monet muut tekijät, jotka estävät tarvittavia ja usein poliittisia päätöksiä. Niitä varten tarvitaan väestön ja median voimakasta painetta.

Tupakan suhteen rakenteellinen terveyspolitiikka on edennyt hyvin. Myös alkoholiveron toistuva korotus yhdessä terveystietoisuuden lisääntymisen kanssa on vähentänyt korkeaa kulutusta. Isona haasteena on ylipainon ja lihavuuden yleisyys ja lisääntyminen – ravintovalistuksesta ja laihdutusohjelmista huolimatta. Tämän torjumiseksi tarvitaan poliittisia päätöksiä, jotka vaikuttavat elintarvike- ja liikuntaympäristöön.