Alkoholiongelmaisen hoito
Alkoholiongelma on eräs yhteiskuntamme merkittävistä terveysuhkista. Hyvä hoitosuhde ja psykososiaaliset hoidot ovat potilastyön perusta, mutta myös lääkkeillä on tehoa alkoholin ongelmakäytön ja alkoholiriippuvuuden hoidossa.
Alkoholin terveysriskien arviointi on vaikeaa. Tärkein alkoholin käyttöhäiriön diagnosointikeino on keskustelu potilaan kanssa, mutta apuna voidaan käyttää esimerkiksi laboratoriomittareita ja strukturoituja kyselyitä, joiden luontevia käyttötilanteita ovat esimerkiksi työterveys-, ikäryhmä- ja ajokorttitarkastukset. Lyhytneuvonta (mini-interventio) on tehokas tapa vaikuttaa alkoholin käyttöön ja ehkäistä alkoholin aiheuttamia haittoja.
Alkoholin ongelmakäyttö voi vau-rioittaa lähes jokaista elintä. Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, miksi jotkut saavat alkoholin aiheuttaman elinvaurion mutta toiset välttyvät siltä. Suomessa viikoittaisen käytön hälytysrajaksi on arvioitu naisilla 12–16 ja miehillä 23–24 alkoholiannosta viikossa. Viimeistään tässä vaiheessa terveydenhuollon tulee puuttua asiaan.
Alkoholin aiheuttamien terveyshaittojen riski kasvaa käyttöannosten määrän lisääntymisen myötä. Alkoholi on merkittävä työikäisten kuolemien aiheuttaja. Muun muassa syöpäsairauksien riski lisääntyy alkoholin käytön myötä. Alkoholinkäyttö on liitetty erityisesti ruoansulatuskanavan alueen ja naisten rintasyöpäriskin suurenemiseen. Yli 2 alkoholiannosta päivittäin juovat keski-ikäiset miehet sairastuvat aivohalvaukseen todennäköisemmin kuin vähemmän alkoholia juovat. Sairastumisriski on samaa luokkaa tai suurempi kuin suurentuneen verenpaineen tai diabeteksen aiheuttama riski. Alkoholi suurentaa myös psyykkisten oireiden ja mielenterveyden häiriöiden riskiä. Vähäisen terveysriskin rajaa on vaikea määritellä muun muassa siksi, että monet alkoholin terveyshaitat suurenevat suorassa suhteessa kulutukseen ilman turvallista kynnysarvoa. Lisäksi monet yksilölliset seikat vaikuttavat alkoholinkäytön seurausten määräytymiseen.
Alkoholiongelmaisen hoito ja kuntoutus
Alkoholin ongelmakäyttö tulisi havaita ennen kuin siitä aiheutuu fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja. Ongelman varhainen toteaminen on kuitenkin haasteellista, koska potilaan on vaikea muistaa käyttämänsä alkoholin määrää, ja etenkin sellaiset potilaat, jotka eivät vielä ole riippuvaisia alkoholista, aliarvioivat usein alkoholinkäyt-töään. Haastattelun ja kyselyiden ohella kliininen tutkimus antaa viitteitä mahdollisesta alkoholin ongelmakäytöstä. Tutkimuksen yhteydessä voidaan käyttää alkometria osana diagnostiikkaa. Laboratoriokokeita voidaan käyttää haastattelun lisänä ja tukena erityisesti silloin, kun potilasta halutaan motivoida hoitoon, halutaan seurata hoidon tulosta tai tarvitaan alkoholin aiheuttaman elinvaurion erotusdiagnostiikkaa. Laboratoriokokeista saattaa olla myös hyötyä silloin, kun pyritään riskikäytön varhaiseen toteamiseen tai ongelmakäyttö vaikuttaa todennäköiseltä, mutta esitiedot eivät anna asiasta riittävää varmuutta. Laboratoriokokeista CDT ja GT soveltuvat alkoholiriippuvuuden hoidon tuloksellisuuden seurantaan. Yleisin syy MCV:n, CDT:n ja GT:n poikkeavuuteen on alkoholin ongelmakäyttö.
Käypä hoito -suosituksen päivityksen jälkeen fosfatidyylietanolin (B-PEth) käyttö alkoholin riskikäytön tunnistamisessa on lisääntynyt. PEth on poikkeava fosfolipidi, jota muodostuu elimistössä vain ja ainoastaan alkoholin käytön yhteydessä fosfolipaasi D:n vaikutuksesta. Runsaan ja säännöllisen alkoholinkäytön seurauksena verisolut rikastuvat PEth:lla (yli viikon kestänyt säännöllinen käyttö yli 60 g/vrk). Kohtuukäyttö ei nosta PEth:ta. PEth:ta voidaan osoittaa käyttömäärästä riippuen 2–4 viikon kuluttua alkoholin käytön jälkeen.
Alkoholiongelman sekundaaripreventiossa pyritään tunnistamaan ongelma ja hoitamaan alkoholin riskikäyttäjät varhain. Suomessa tätä toimintaa nimitetään lyhytneuvonnaksi tai mini-interventioksi. Lyhytneuvonnan sisältöä on luonnehdittu lyhenteellä RAAMIT.
Hyvä hoitosuhde on yhteydessä hyviin hoitotuloksiin
Kaikissa psykososiaalisissa hoito- ja kuntoutusmuodoissa tärkeitä ovat hoidon jatkuvuus, hyvä yhteistyö sekä potilaan motivoiminen ja sitouttaminen hoitoon. Myös itseapu- ja vertaistoimintaa (AA-ryhmä, A-kilta) on tarjolla. Yleisin psykososiaalinen hoito on "tavallinen hoitosuhde" eli hoitava ja tukea antava vuorovaikutus. Psykososiaaliset hoidot ovat alkoholiriippuvuuden hoidon perusta, mutta tulosta voidaan parantaa merkittävästi lääkityksellä (keskimäärin 15–25 prosenttia). Alkoholista riippuvaiset potilaat sitoutuvat usein huonosti lääkehoitoon.
Alkoholiongelma kietoutuu usein mielenterveyden ongelmiin. Alkoholiongelmaisen potilaan psyykkiset oireet on diagnosoitava ja hoidettava huolellisesti rinnakkain alkoholiongelman kanssa. Riippuvuutta aiheuttavien lääkkeiden määräämistä alkoholiongelmaiselle on vältettävä. Etenkin lyhytvaikutteisia bentsodiatsepiineja on syytä välttää hoidossa. Samanaikaisten mielenterveyden häiriöiden luotettava diagnosointi edellyttää yleensä joko 4 viikon raitista jaksoa ohimenevien oireiden sulkemiseksi pois tai oireiden alkamista ennen päihteidenkäyttöä, oireilua raittiiden jaksojen aikana tai oireiden pitkäkestoisuutta.
Alkoholi ja työkyky
Suurin osa (60–70 prosenttia) alkoholista riippuvaisista on työelämässä. Työterveyshuollolla onkin keskeinen asema työikäisten alkoholiongelman ehkäisemisessä, havaitsemisessa ja hoitamisessa. Alkoholia yli hälytysrajan käyttävillä on pienen riskin käyttäjiin verrattuna suurentunut työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen riski.
Päihtymystila tai alkoholivieroitusoireisto aiheuttaa yleensä työkyvyttömyyden, mutta ne eivät ole sairauspäivärahan peruste eivätkä oikeuta sairausajan palkkaan. Jos työkyvyttömyyden aiheuttaa sairaus, päihtymystila ei vaikuta sairauspäiväraha-asian käsittelyyn. Sairauspäivärahaa voidaan myöntää alkoholivieroitushoidon ajaksi, jolloin potilas on valvotusti juomatta. Katkaisuhoidon jälkeen voidaan myöntää sairauspäivärahaa noin kuukauden kuntoutusjakson ajalle, jos potilas on päihdekuntoutuslaitoksessa. Jos hän sen jälkeen jatkaa päihdekuntoutusta kyseisessä laitoksessa, ensisijainen etuus on kuntoutusraha. Lääkärin on syytä todeta työkyvyttömyys, kirjoittaa siitä oikeaan diagnoosiin perustuva työkyvyttömyyslausunto ja pohtia tilanteen vaatimaa hoitoa. Alkoholista riippuvaista voidaan pitää pitkäaikaisesti työkyvyttömänä, jos hänellä on lisäksi pysyvästi toimintakykyä heikentäviä vakavia somaattisia sairauksia (alkoholisairaudet, kuten esimerkiksi oireinen aivo- tai pikkuaivoatrofia, sekä muut somaattiset oheissairaudet), toimintakykyä heikentävä psykiatrinen kaksoisdiagnoosi ja vaikea alkoholiriippuvuus tai vaikea alkoholiriippuvuus, jossa hän elää asunnottomana hoito- ja kuntoutusyrityksistä huolimatta, ei ymmärrä omaa tilaansa ja voi jättää somaattisia sairauksia tämän takia hoitamatta. Pitkäaikaisen työkyvyttömyyden toteaminen edellyttää asianmukaisia hoito- ja kuntoutusyrityksiä.
Tämä kirjoitus perustuu Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen päihdelääketieteen yhdistyksen asettaman työryhmän elokuussa 2018 laatimaan Käypä hoito -suosituksen lisäksi Kaarlo Simojoen artikkeliin "Päihteiden käytön tunnistaminen".
Lisätietoa löytyy sähköisesti Terveysportin Lääkärin tietokannoista, Elina Kinnusen artikkelista Alkoholiriippuvuus ja työkyky (14.10.2015).
LL, työterveyshuollon erikoislääkäri
Mehiläinen Työelämäpalvelut Oy
anna.aho@mehilainen.fi