Haussa hyvä työterveyslääkäri

Katselen ympärilleni löytääkseni henkilön, joka paitsi hallitsee lainsäädännön ja hyvät käytännöt, osaa myös hankkia ja ylläpitää tarpeellista työelämäosaamista yhteiskunnan ja elinkeinoelämän toimintaperiaatteista työterveysyhteistyön mahdollistamiseksi. Hän osaa toimia yksilö-, työyhteisö- ja työpaikkatasolla sekä johtamis-, kehittämis- ja tutkimustehtävissä. Tavoitteenasettelu, tarpeellisten toimenpiteiden suunnittelu ja laadun sekä vaikuttavuuden arviointi asiakkaiden kanssa sujuu.

Nehän puhuu yliopiston opinto-oppaassa minusta! Työterveyshuollon erikoislääkäristä. Kaiken tämän työelämä- ja asiakasosaamisen alla on lääkäri, joka kuuntelee potilaita, tunnistaa sairauksia ja järjestää hoidon. Tai sitten juttelee asiakkaansa kanssa niin, että kumpikin on vastaanoton jälkeen tyytyväinen – työntekijä kokee saaneensa avun, silloinkin kun anti on enemmän arkisten jäsennysten ja elämänohjeiden kuin medisiinisen ekspertiisin suuntaan.

Työterveyslääkärin rooli, työ ja odotukset ovat muuttuneet yhdistyksemme 75-vuotisen historian aikana kuten ovat odotukset ihannetyöntekijälle. Juhlaseminaarissamme professori Ari Väänänen esitteli muuttuneita työpaikkailmoituksia: 1940–50-luvulla kaivattiin pätevää ammattimiestä tai miellyttävän käytöksen omaavaa myyjätärtä, 1980-90-luvuilla olivat työmarkkinoilla haluttuja ihmissuhdetaitoiset, tiimityöhenkiset ja kehittämishaluiset henkilöt. 2000-luvun työpaikkailmoituksissa on haettu huippuosaajia, joilla on aito kiinnostus työtehtävään ja jotka pystyvät huippusuorituksiin. Etuina huippuosaajalle tarjotaan muun muassa huippuosaajista koostuvaa työyhteisöä.

Mihin jäi riittävän hyvä – entä kohtuus? Samaan aikaan työikäisten uupumisesta, aivojen ylivirittymisestä ja palautumisen ongelmista on tullut työpaikkojen kahvipöytien peruspuheenaiheita. Mielenterveysperusteiset diagnoosit sairauspoissaolojen syinä sen kuin yleistyvät.

Työterveyslääkäri hoitaa nykyään yhä arkisempia ongelmia. Kokeneemmat kollegat ovat kertoneet haastatteluissa, että pahaa oloa ei ollut ennen hyväksyttyä myöntää. Työterveyslääkäri näki ja ymmärsi tämän – se naamioitiin selkäkivuksi tai päänsäryksi. Koska lääkäri on aina järjestänyt potilaalleen hoidon, "potilaat sai levon, jota ne tarvitsi", olkoonkin, että se papereissa näytti tule-ongelmalta. Samaan aikaan kollegamme näkivät työelämän muuttuessa, että suhtautuminen vastoinkäymisiin elämässä muuttui: "Se tuska mikä tulee niin sen kans ei osata elää yhtään, ymmärtää että se nyt kuuluu elämään", on muutosta kuvannut 1957 syntynyt lääkäri. Väänänen kirjoittaa sydäntäsärkevän osuvasti hiljaisuuden murtumisesta mielenterveyden ympärillä artikkelissaan sivuilla 15–18. Tähän liittyy lieveilmiöitä, kuten medikalisointia ja hoidon tarpeen ylikorostumista. Silti on vapauttavaa, että tämä hiljaisuus on murtunut!

Kokemattomana lääkärinä parasta palautetta omasta työstä olivat potilaiden kehut siitä, kuinka olin hyvä kuuntelija ja siksi "hyvä lääkäri". Sittemmin on nähty, että tähän pystyy valelääkärikin, jolta puuttuu asiaosaaminen. Työterveyslääkäri toivoisi toki saavansa kiitosta mieluummin siitä, mitä hoitaa työterveyshuollon erikoisosaajana. Arjen perustyö, jota tekee kokemuksella ja ammattitaidolla, on suoritteiksi kirjoitettuna vakuuttavaa luettavaa. Ei tarvitse pelätä, etteikö oppisi yliopistojen odotusten mukaiseksi erikoislääkäriksi. Työ tekijäänsä neuvoo, ja työterveysyhteistyö ja työterveysneuvotteluissa läsnäolo vasta opettaakin.

Kaikkea ei tarvitse tietää. Voi ottaa selvää. Kohtuulliselta kuulostaa, että ei tarvitse eikä kannata kilpailla "big datan" kanssa, kuten LUT:n professori Karl-Erik Michelsen juhlaseminaarissamme sanoi. Innovatiivisuus on ihmisen valttikortti, hän vakuutti ja huomautti: "Ihminen, joka tietää paljon, on fiksu, mutta ihminen, joka pystyy käyttämään tietoa, on vielä fiksumpi".

Tampereella 25.2.2022