Mielenterveyden asema kuvastaa muuttuvaa työelämää ja yhteiskuntaa

Työelämän ja yhteiskunnan muutos mielenterveyden sytykkeenä

Tutkimusryhmäni on tutkinut mielenterveyden esiinnousua analysoimalla suomalaisen työelämän ja kulttuurin muutoksia 1950- ja 2020-lukujen välillä. Aineistomme työpaikkailmoituksista, opettajien ja sosiaalityöntekijöiden työn muutoksesta, metallityöntekijöiden ja finanssialan työntekijöiden työstä, julkisesta työhyvinvointikeskustelusta, lainsäädäntövalmisteluasiakirjoista, johtamisopeista ja työterveysammattilaisten työstä kertovat suurista muutoslinjoista.

Mielenterveyden esilletulon ja merkityksen laajentumisen taustalla on monia yhteiskunnan modernisaatioon ja elinkeinojen muutokseen liittyviä mekanismeja. Kun työn toteutusympäristöt ja taitovaateet ovat muuttuneet, myös työntekijäideaalit ovat muuttuneet. Kun kulttuuri on tasa-arvoistunut, ovat käyttäytymisnormit psyykkisten haasteiden osalta saaneet liikkumatilaa. Samalla mukaan on tullut laaja joukko psykiatrian ja psykologian näkökulmia ja käsitteitä. Yhdessä murrokset ovat heijastuneet psyykkisen työkyvyn alueen laajentumiseen ja mielenterveyden roolin korostumiseen.

Työterveysammattilaiset aitiopaikalla

Pitkään ammatissaan toimineet työkyvyn määrittelyyn ja hoitoon osallistuneet työterveyslääkärit ovat olleet aitiopaikalla todistamassa työelämän ja toimintakulttuurin muutoksia. He ovat olleet keskeisessä asemassa jäsentämässä uusien työntekijäsukupolvien mielenterveyshaasteita sekä päättämässä työkyvystä ja -kyvyttömyydestä. Työterveyslääkäreiden rooli on korostunut Suomen järjestelmässä, jossa palkkatyöntekijöiden terveydenhuolto on ollut keskitetty lakisääteiseen työterveyshuoltojärjestelmään 1970-luvulta lähtien.

Tutkimuskokonaisuuden osana toteutimme laajat syvähaastattelut senio-rityöterveyslääkäreillä. Tulokset kertovat, kuinka sekä potilaat, työelämä, työkyky, mielenterveys että itse lääkärin työ muuttuivat 1960-luvun lopun ja 2010-luvun puolivälin välisenä aikana Suomessa ja kuinka pitkään ammatissaan toimineet lääkärit muutokset näkivät. Samana aikajaksona työelämään liittyvät mielenterveysongelmat ja psyykkisen hyvinvoinnin teemat nousivat ammatillisten, julkisten ja akateemisten keskustelujen keskiöön niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Haastattelututkimuksemme eräitä olennaisia havaintoja olivat seuraavat:

– 1980-luvulta lähtien psyykkiseen haavoittuvuuteen liittyvät työkykyhaasteet yleistyivät ja alkoivat olla epäspesifejä ja vaikeasti paikannettavissa syytekijöihin, jotka voitaisiin osoittaa perinteisillä lääketieteen menetelmillä. Työterveyslääkärit alkoivat hoitaa yhä useammin arkielämän vaikeuksia.

– Muutos kohti tasapuolista vuorovaikutusta ja jaetun päätöksenteon mallia lisäsi työterveyslääkäreiden työn ambivalenssia. Asiakkaiden roolin aktivoituminen koettiin ristiriitaisesti. Nähtiin hyväksi, että haetaan apua, mutta usein myös epäiltiin lääketieteellisen intervention tarpeellisuutta.

– 1990-luvulta lähtien toteutunut hiljaisuuden murtuminen mielenterveyden ympärillä liittyi kulttuuristen normien muutokseen, uusien hoitotapojen ja kulttuurien kehitykseen ja siihen, että kyvykkyys työelämässä alkoi hahmottua erilaisesta näkökulmasta kuin aiempina vuosikymmeninä.

– Työterveyslääkärien työ rakentuu kiinteässä sidoksessa työelämän ja yhteiskunnan muutokseen. Kun pääoma, jota työntekijöiltä odotetaan tuotannossa ja työpaikoilla, muuttuu, myös työkyky ja mielenterveys asemoituvat uudelleen. Syntyy tarvetta muuttaa ammatillisia käytänteitä.

Työterveyslääkärihaastattelut antavat ainutlaatuisen kuvan siitä, kuinka mielenterveyteen liittyvät hoitomuodot ja diagnoosit ovat vähitellen muotoutuneet työterveyden kentällä välineiksi, joiden avulla voidaan jäsentää työntekijöiden kokemuksia, tukea heitä heidän kohtaamissaan haasteissa ja hallita työelämän liian raskaaksi käyviä vaatimuksia. Konkarityöterveyslääkärien näkemykset ovat osoittautuneet rikkaaksi materiaaliksi, jonka kautta myös muita tutkimusaineistojamme on ollut hedelmällistä tarkastella.

Mielenterveys toiminnan rakennemuutoksena

Työterveystutkimus selvittää usein riskitekijöitä. Analyysiyksikkönä on usein yksilö ja hänen terveyspolkunsa. Epidemiologinen viitekehys vaikuttaa taustalla. Tässä kehyksessä työstä piirtyy esille välittömät yksilöön vaikuttavat tekijät ja haasteet. Vaikka olennaisten riskien tunnistaminen on tärkeä osa työterveystoimijoiden ja -tutkimuksen ammattitaitoa ja yksilön kannalta on tärkeää puuttua työkykyä uhkaaviin tekijöihin, hallitseva kehys herkästi ohjaa toimintaa yksilökeskeiseen mielenterveys- ja työkykyajatteluun. Tässä kehyksessä muutokset kyvykkyys- tai tehokkuusvaateissa, käyttäytymisnormeissa, valtasuhteissa tai asiantuntijatiedon asemassa eivät asetu tarkastelun keskiöön, vaikka ne työntävätkin mielen haastetta pinnalle.

Omassa tutkimustyössäni olen hakenut erilaista lähestymistapaa työkykyyn ja mielenterveyteen. Aineistojemme perusteella olemme jäsentäneet suomalaisen työntekijyyden historiallisiksi kausiksi, joita leimaavat omat ominaispiirteensä ja hahmotustapansa. Suomalaisessa työelämässä on siirrytty manuaalisen ammattitaidon ja tekemällä oppimisen maailmasta palvelujen ja tiedon jakamisen ja myymisen maailmaan. Samalla uudet työntekijyyden avut, ulottuvuudet ja ihanteet ovat nousseet esille. Tärkeä osa työntekijyyden kulttuurista murrosta on työikäisessä väestössä näkyvä toimintatapojen ja -ihanteiden muutos vaikeiden emootioiden hallintatavoissa.

Väitän, että työntekijyyden kausien muuttuessa myös mielenterveyden luonne ja asema työelämässä on radikaalisti muuttunut. Emootioiden joustava hallinta, vuorovaikutustaidot, ongelmanratkaisukyky ja kehittymismyönteisyys eivät kuvaa vain tämän päivän työelämäideaaleja, vaan ne heijastuvat myös näkemyksiin työkyvystä. Ideaalien muutos viettää kohti mielenterveyttä. Ja samalla, toisin kuin 40 tai 60 vuotta sitten, psyykkisen tuen hakeminen ammattilaiselta osataan nähdä osana omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Tästä maaperästä nousee lisääntyvä toiminta mielenterveyden alueella työelämässä.

Historiallisen toiminnan näkökulma korostaa sitä, kuinka työkyky rakentuu suhteessa ympäröivään reaaliseen ja kulttuuriseen todellisuuteen. Käänne mielenterveyteen ilmentää sekä työelämäkyvykkyyksien että ihmis- ja terveyskäsitysten historiallisuutta. Muutos herättää keskustelua ja jännitteitä, kun uusista rajoista, oikeuksista ja vastuista psyyken alueella neuvotellaan – myös erilaisia ratkaisuja ehdotellen. Se herättää myös kysymyksiä muun muassa siitä, mikä kuuluu työterveyslääkärin tontille, miten työterveysammattilaisten osaamista tulisi kehittää ja mistä muualta ratkaisuja pitäisi pyrkiä hakemaan.