Resilienssi terveydenhuollossa

Resilienssi eri tilanteissa

Terveydenhuollon resilienssin yksi määritelmä on, että resilienssi on se muutosten määrä, josta terveydenhuoltosysteemi pystyy selviytymään menettämättä toimintakykyään ja rakennettaan. Resilienssi jaetaan kolmeen luokkaan: 1) absorptiiviseen kapasiteettiin, joka tarkoittaa terveydenhuollon kapasiteettia jatkaa samojen perustason terveyspalvelujen (määrä, laatu ja oikeudenmukaisuus) tuottamista ja väestön suojaamista huolimatta yllättävästä tapahtumasta käyttäen entisen määrän resursseja, 2) adaptiiviseen kapasiteettiin, joka tarkoittaa kykyä mukauttaa toimintaa, kun resurssitilanne muuttuu ja 3) transformatiiviseen kapasiteettiin, joka tarkoittaa terveydenhuollon kykyä muuttaa toimintaansa ja rakenteitaan vastaamaan muuttuneeseen tilanteeseen.

Yhteisöllinen resilienssi tarkoittaa sitä, 1) kuinka hyvin yhteisö on valmistautunut uhkaaviin tapahtumiin, 2) kuinka nopeasti, laadukkaasti ja päättäväisesti katastrofin sattuessa toimitaan ja 3) kuinka nopeasti katastrofeista toivutaan ja kuinka laadukasta jälkihoito on. Resilienssille on myös pyritty määrittelemään kokonaisindeksiä. On myös kehitetty kyselyyn perustuvaa asteikkoa resilienssivalmiuksien arvioimiseksi: Disaster Adaptation and Resilience Scale (DARS) sekä riskienhallinnan työkaluiksi Sendai Framework for disaster risk reduction ja National disaster risk assessment.

Jaksamisen tukeminen kriisitilanteissa

Terveydenhuollon inhimilliset resurssit ovat tärkeimpiä voimavaroja, kun joudutaan pitkäkestoisiin kriiseihin, kuten Covid-19-pandemia. Terveydenhuollon työvoiman lisääminen ja ylläpito vaativat paljon resursointia. Katastrofit aiheuttavat sairauksien, ihmishenkien menetyksen ja taloudellisten menetysten ohella traumaattisia kokemuksia,jotka voivat aiheuttaa monenlaisia mielenterveysongelmia, erityisesti masennusta ja post-traumaattista stressireaktiota. Myös selviytyneiden mielenterveys voi heikentyä, yleisiä stressireaktioita esiintyy, mukaan lukien vihaa, ahdistuneisuutta, epäuskoa, pelkoa, surua, uniongelmia ja shokkia. Vuonna 2020 alkoi Covid-19-viruspandemia, joka vaikuttaa edelleen kaikkialle yhteiskuntiin globaalisti. Covid-potilaita hoitaneiden etulinjan terveydenhuollon työntekijöiden psyykkisten oireiden on todettu lisääntyneen.

Kriiseistä johtuvat jaksamiseen ja mielenterveyteen liittyvät ongelmat ovat tärkein työntekijöiden työkykyyn vaikuttava tekijä kriisien aikana. Johtajien rooli alaisten mielenterveyden tukemisessa on kriisiaikoina keskeinen. Tärkeimpinä johtajan ominaisuuksina havaittiin olevan kommunikaatiotaidot, kyky kuunnella alaisiaan, oppia heidän ongelmanratkaisutaidoistaan, tehdä selviä strategioita, tukea ja ohjata työntekijöitä sekä luoda luottamuksen ilmapiiriä. Myös organisaation valmistautumisella, kriisin aikaisella toiminnanohjauksella ja kriisin hyvällä jälkihoidolla sekä taloudellisilla ja henkisillä kannustimilla on vaikutusta työtekijöiden jaksamiseen ja sitoutuneisuuteen.

Resilienssi yksilötasolla

Yksilön tasolla monet tekijät ja resurssit vaikuttavat yksilön resilienssiin. Psykologiset tekijät, tunteiden säätely, stressinhallintakyky, itsetunto ja kyky toimia päämäärien suuntaisesti vaikuttavat. Kommunikaatiokyvyillä on merkitystä. Fyysinen terveys ja hoidon saatavuus vaikuttavat osaltaan. Aineelliset resurssit vaikuttavat. Sosiaaliset voimavarat ja kyky ylläpitää mielekkäitä sosiaalisia suhteita vaikuttaa myös yksilön selviytymiseen. Seuraavan viiden tekijän on todettu tukevan yksilön resilienssiä eniten: fyysiset resurssit, sosiaaliset resurssit, ongelmanratkaisukyky, stressinsäätelykyky ja optimismi.

Varautuminen on riskienhallintaa

Työterveyslääkäreille tärkeä riskienhallinnan käsite liittyy työpaikkaselvityksiin. Myös suurimpien uhkien osalta täytyy tehdä riskinarviota, minimoida riskejä ja varautua riskeihin suunnitelmin, kouluttautumalla ja aineellisesti niin työterveysorganisaation sisällä kuin asiakasyrityksissäkin. Resilientit organisaatiot panostavat riskienhallintaan suurimmatkin riskit huomioiden. Tunnistettavat ja vältettävät riskit minimoidaan hyvällä ennakkovalmistautumisella ja harjoittelulla. Terveydenhuollon laajan kentän kaikki yhteistyökumppanit ja palveluntuottajat tulee sisällyttää riskienhallinnan piiriin ja tehdä yhdessä valmiussuunnitelmia. Yhteistyötä on rakennettava määrätietoisesti hyvissä ajoin. Etukäteen on suunniteltava mahdollisesti väistyvät toiminnot ja henkilöstösiirrot sekä lisäresurssien hankkiminen sekä resurssihukan minimoiminen. Mahdollisten uhkien monimutkaisuus, mahdollinen laajempi eskaloituminen ja kriisiajan aiheuttama kumulatiivinen stressi täytyy tiedostaa ja huomioida. Unihäiriöt ja burnout ovat yleinen ilmiö kriisitilanteesta kuormittuvilla työntekijöillä. Suurtenkin projektien keskeytyksiin ja yksilöiden haaveiden kaatumiseen täytyy varautua.

Johtamisen merkitys korostuu kriisiaikana ja on merkittävää työntekijöiden sitoutumisen ja jaksamisen kannalta. Työntekijöiden turvallisuuden, jaksamisen, perhe-elämän ja toimeentulon varmistaminen myös kriisiaikoina parantaa organisaation resilienssiä. Johtajan täytyy sekä kuunnella kaikkia että viestiä selkeästi ja kannustavasti ja myös antaa henkistä tukea. Ajattelun kriittisyys ja luovuus ovat myös kriisiaikoina voimavaroja. Riittävien välineiden ja tarvikkeiden saatavuus myös kriisiajan toiminnassa on tärkeää myös työntekijöiden jaksamisen kannalta. Työaikajoustojen on havaittu tukevan työntekijöiden jaksamista myös kriisiaikoina. Myös terveydenhuollon etäpalvelut soveltuvat kriisiajan toimintaan. Täytyy varautua, kouluttautua ja tehdä suunnitelmia ollakseen resilientti yllättävien katastrofien sattuessa.