Tulehdusko suolistovaivojen syynä?

Sairauden epäily ja diagnostiset tutkimukset

Perusterveydenhuollossa on ensisijaista osata epäillä tulehduksellista suolistosairautta ja ohjata potilaat jatkotutkimuksiin ja hoitoon. Tulehduksellisten suolistosairauksien diagnosointi edellyttää laboratorio- ja tähystystutkimuksia. Verikokeista yleisimmin tutkitaan muun muassa verenkuva ja tulehdusarvot, joiden lisäksi ulostenäytteestä tutkitaan kalprotektiini. Tulehduksellisten suolistosairauksien tärkein diagnostinen tutkimus on kolonoskopia, jonka lisäksi voidaan tehdä gastroskopia ja ohutsuolen kuvantamisia. Ärtyneen suolen oireyhtymän toteamiseksi ei ole olemassa mitään laboratoriokoetta tai muuta tutkimusta. Diagnoosi tehdään sopivien oirekriteerien täyttyessä sen jälkeen, kun on varmistettu, että oireiden syynä ei ole muita sairauksia. Ärtyvän suolen oireyhtymän diagnoosi voidaan tehdä ilman tähystys- tai ultraäänitutkimuksia, jos oireet ovat jatkuneet pitkään eikä hälyttäviä oireita ilmene.

Hoidon aloitus

Tulehduksellisten suolistosairauksien remission käynnistämisessä käytetään usein kortikosteroideja. Glukokortikoidihoito ei kuitenkaan estä pahenemisvaiheita, ja tavoitteena onkin remissio ilman glukokortikoideja. Glukokortikoidihoidon pituus on tavallisesti kahdeksan viikkoa. 5-aminosalisylaattivalmisteista (5-ASA) mesalatsiinia käytetään ensi linjan hoitona lievän ja keskivaikean haavaisen paksusuolitulehduksen remission induktiossa ja ylläpitohoidossa. Mesalatsiinihoitoon liittyy munuaisten vajaatoiminnan riski, jonka vuoksi suositellaan säännöllisiä turvakokeita.

Jos IBD on tutkimuksin poissuljettu ja diagnoosiksi jää IBS, hoitona voidaan kokeilla esimerkiksi pellavansiemeniä tai muita niin sanottuja liukoisia kuituja (esimerkiksi psyllium), probioottia tai piparminttuöljykapseleita. Myös hypnoosihoidosta, joogasta ja rentoutusharjoituksista on mahdollisesti apua ärtyvän suolen oireiden hoidossa.

IBD:n hoidon tehostaminen

Hoitoa tehostetaan ensisijaisesti immunosuppressiivisilla lääkkeillä, joita ovat esimerkiksi tiopuriini ja atsatiopriini. Tiopuriinia suositellaan, jos potilaan suolistosairaus on vaatinut vähintään kaksi kortikosteroidikuuria vuodessa tai tauti aktivoituu steroidiannosta pienennettäessä. Tiopuriinien lääkevaikutus saavutetaan hitaasti, kuukausien kuluessa, joten ne eivät sovellu remission käynnistämiseen vaan ainoastaan sen ylläpitoon. Metotreksaattia voidaan käyttää Chronin taudin hoitoon samoin indikaatioin kuin tiopuriineja. Kalsineuriinin estäjistä siklosporiinia voidaan käyttää vaikean haavaisen paksusuolitulehduksen remission käynnistämiseen, jos tauti ei reagoi steroidiin.

Näillä kaikilla on runsaasti haittavaikutuksia, ja hoidon teho vaihtelee sairaudesta riippuen. Tiopuriini ja siklosporiini vaativat säännöllisiä turvakokeita.

Biologisten lääkkeiden mahdollisuudet

Kroonisten tulehduksellisten suolistosairauksien hoidossa ensisijainen biologinen lääke on tuumorinekroositekijä alfan (TNF-alfa) salpaaja. Suomessa niitä on käytettävissä kolme: suoneen annettava infliksimabi sekä itse pistettävät adalimumabi ja golimumabi. Näitä voidaan käyttää esimerkiksi perinteiseen hoitoon reagoimattoman keskivaikean tai vaikean tulehduksellisen suolistosairauden hoidossa. Nämäkään lääkkeet eivät ole haitattomia. Erityisesti nuorilla potilailla atsatiopriinin ja infliksimabin yhdistelmään on liittynyt riski sairastua hyvin harvinaiseen, mutta huonoennusteiseen hepatospleeniseen T-solulymfoomaan. Tämä huomioiden yhdistelmähoidon hyötyjä ja haittoja tulee arvioida potilaskohtaisesti. Jos tauti on ollut pitkään remissiossa kliinisesti ja myös endoskooppisesti todetusti ja potilaalla on käytössä muu tehokas lääkehoito, biologisen lääkehoidon lopettamista voidaan harkita. Tauti näyttää kuitenkin aktivoituvan ennen pitkää, ja lääkehoito on aloitettava uudelleen. Useita lupaavia biologisia ja immunomoduloivia lääkehoitoja on odotettavissa markkinoille lähivuosina.

Mikrobilääkkeet ja muu hoito

Metronidatsolia ja siprofloksasiinia voidaan käyttää tietyissä tapauksissa, kuten oireisen fistuloivan perianaalisen Crohnin taudin hoidossa. Lisäksi kuuriluonteinen mikrobilääkehoito on aiheellinen septisten komplikaatioiden hoidossa. Kummankin lääkkeen pitkäaikaiskäyttöä rajoittavat niiden haittavaikutukset. Probioottista Escherichia coli Nissle 1917 -valmistetta voidaan käyttää aikuisten haavaisen paksusuolitulehduksen pahenemisvaiheiden estohoitoon. Tulehduksellista suolistosairautta sairastavilla potilailla todetaan usein kalsiumin ja D-vitamiinin puutetta, joten niiden riittävästä saannista tulee huolehtia. Ohutsuolen loppuosan poistoleikkaus altistaa B12-vitamiinin puutteelle. Myös anemia on tavanomaista. Raudanpuute tulee korjata ensisijaisesti suun kautta otettavalla rautavalmisteella. Toiminnalliset suolioireet ovat yleisiä tulehduksellista suolistosairautta sairastavilla potilailla. Valtaosa tulehduksellista suolistosairautta sairastavista potilaista voidaan hoitaa tavanomaisella lääkityksellä ja seuranta toteuttaa osin perusterveydenhuollossa paikallisten hoitopolkujen mukaisesti.