Tunnetko terveystarkastukset, löydätkö liuotinhaitat?

Liuotinaivosairaus ja riskiammatit

Pitkäaikainen, vuosien altistuminen liuottimille voi jo matalilla pitoisuuksilla aiheuttaa pysyvän aivovaurion eli liuotinaivosairauden. Sen tyyppioireita ovat muistin, keskittymiskyvyn ja uuden oppimisen häiriöt. Muita oireita voivat olla päänsärky, väsyvyys, ärtyvyys, hajuaistin häiriöt sekä mielialan lasku. Mitään hoitoa ei ole olemassa, mutta onneksi vaurio ei etene, kun altistuminen lakkaa. Siksi varhainen toteaminen onkin niin tärkeää.

Liuottimille merkittävästi altistuvia työntekijöitä on Suomessa edelleen yli 20 000. Altistuminen on laskenut vuosikymmenten takaisesta, mutta alakohtaiset erot ovat suuria. Esimerkiksi rakennusmaalarien liuotinmaalien käyttö on vähentynyt merkittävästi, mutta veneenrakentajien styreenialtistuminen on pystynyt korkealla. Muita riskiammatteja Suomessa ovat painajat, metallin rasvanpoisto (esimerkiksi raskaan kaluston asentajat), lattiatyöntekijät ja puun pintakäsittelijät. Sen sijaan kansainväliset tyyppiammatit, kuten kenkien valmistajat, nahan käsittelijät ja pesulatyöntekijät eivät Suomen tilastoissa näy, kun kyseiset työt ovat siirtyneet kehittyviin maihin.

Keitä tarkastetaan?

Hyvä terveystarkastus alkaa sillä, että tarkastetaan oikeat henkilöt, mihin hyvin tehty työpaikkaselvitys luo pohjan. Tarkastusten piiriin kuuluvat luonnollisesti ne, jotka altistuvat liuottimille nykytyössään. Liuottimien kohdalla se ei kuitenkaan riitä. Liuottimille altistuminen on kumulatiivista, eli kaikki altistuminen kertyy aiemman päälle. Tämä tarkoittaa, että työntekijän koko uran aikainen altistuminen pitää huomioida. Tarkastuksia tuleekin tehdä myös niille, jotka ovat aiemmissa töissään altistuneet merkittävästi, vaikka nykyinen liuottimien käyttö olisi vähäistä.

Kuka tarkastaa?

Tutkimuksen mukaan työterveyslääkäri ei ole mukana isossa osassa altistelähtöisiä tarkastuksia. Lakisääteisesti hän on niistä kuitenkin vastuussa. Lääkärien jääminen tarkastuksista pois on oikeastaan aika erikoista, sillä sekä lääkärit että hoitajat tuntuvat olevan hyvin yksimielisiä siitä, että lääkäreitä tarvitaan aktiivisemmin altistelähtöisissä tarkastuksissa. Yksikkökohtainen työnjako voi vaihdella, mutta hoitajaa ei saa milloinkaan jättää yksin.

Esimerkki toimivasta mallista on, että työterveyshoitaja organisoi esikyselyt, tekee tarkastukset vastaanotollaan sekä kirjaa ne käyttäen strukturoitua kirjauspohjaa, jolla varmistetaan, että tarpeelliset altisteisiin liittyvät asiat on muistettu kysyä. Siitä on työterveyslääkärin hyvä jatkaa, ja hän voi päättää, keille riittää paperikonsultaatio ja keistä tarvitaan lisätietoja ja -tutkimuksia lähi- tai etävastaanotolla. Olennaisinta ei ole se, käykö jokainen työntekijä lääkärin luona vai ei. Ratkaisevaa on se, että tarkastukset on organisoitu niin, ettei lääkärin lääketieteellinen kannanotto perustu puutteellisiin esitietoihin tai jää tekemättä.

Altistumisen arviointi

Muistisääntönä voi pitää, että alle viiden vuoden altistumisella ei liuotinaivosairaus kehity, ja useimmilla sairastuneilla onkin takanaan vuosikymmeniä liuotintöissä. Koska koko uran aikaisen liuottimien käytön arviointi haastattelulla koettiin vaikeaksi, luotiin terveystarkastusten tueksi uusi Altistuminen liuotinaineille työssä -kysely, joka auttaa työntekijää muistamaan vanhoja työtehtäviään sekä nopeuttaa terveystarkastuksen toteuttamista. Työterveyshoitaja on yleensä se, joka toteuttaa altistumiskyselyn, ja työterveyslääkäri arvioi altistumista sen avulla. Kyselyä tulee käyttää aina alkutarkastuksissa sekä määräaikaistarkastuksissa, jos aiempaa altistumista ei tunneta. Jos aiempi altistus on hyvin kirjattu ja arvioitu, riittää viimeaikaisen altistumisen päivittäminen. Jos liuottimien käyttö on kyselyn perusteella ollut vähäistä, ei altistumista yleensä tarvitse selvitellä enempää, mutta runsaasti altistuneilta tulee kysyä lisäkysymyksiä suojautumisesta ja käytetyistä aineista sekä määristä.

Oireiden seulonta

Mikään laboratoriokoe, kuvantamistutkimus tai vastaanotolla tehtävä neurologinen testi ei paljasta liuotinaivosairautta. Sen sijaan tarkastuksessa tulee aina käyttää hermosto-oirekysely Euroquestiä, joka on tieteellisesti hyvin tutkittu ja herkkä tunnistamaan oireiset. Terveystarkastuksiin soveltuu ns. lyhyt versio, jossa on kymmenen kysymystä (Kuva 1 «»1). Se vastaa pitkän version kysymyksiä 38–47. Jos usein- tai hyvin usein -vastauksia on vähintään kolme, on oirekysely positiivinen eli liuotinaivosairaus mahdollinen.

Sähköisesti vai perinteisesti paperilla?

Useimmilla työterveyden palveluntuottajilla on tätä nykyä sähköiset kyselytyökalut, ja monet niistä ovat liittäneet sinne kaikki niin sanotun Sinisen kirjan eli Altistelähtöinen työterveysseuranta -kirjan suosittamat kyselyt. Tämä on hyvä kehityssuunta, sillä jos halutaan, että tarkastukset tehdään suositusten mukaisesti, tulee tarkastustyökalujen käyttö tehdä mahdollisimman helpoksi. Työterveyshoitaja on yleensä se, joka hoitaa kyselyjen käytännön toteutuksen, ja hänen töitään helpottaa valtavasti, jos vastaajan tulokset siirtyvät suoraan potilaskertomukseen. Paperikyselyjen skannailu ei ole oikein tätä päivää. Muutamia paperisia kannattaa pitää varalla niille, jotka eivät pysty sähköiseen kyselyyn vastaamaan. Jos työntekijä ei ole vastannut kyselyyn etukäteen, voidaan se täyttää yhdessä työterveyshoitajan vastaanotolla. Siihen ei saa tyytyä, että jos työntekijä ei ole esikyselyä etukäteen täyttänyt, hypätään asian yli.

Erotusdiagnostiikka ja jatkotutkimukset

Vanha totuus, että tavalliset taudit ovat tavallisia, pitää edelleen paikkansa. Koska Euroquest on niin herkkä testi, löytyy sillä kaikenlaista muutakin työmuistia rasittavaa. Työterveyslääkärin tehtävä onkin tehdä alustava arvio, onko oireiden taustalla jotain muuta (Kuva 2 «»2). Jos epäily ammattitaudista herää, ohjataan työntekijä jatkotutkimuksiin oman alueen työlääketieteen poliklinikalle. Lopullinen diagnoosin varmistus tapahtuu Työterveyslaitoksella Helsingissä. Ammattitautitutkimusten kustannuksista vastaa työnantajan tapaturmavakuutusyhtiö.

Suojautuminen ja soveltuvuus

Parasta suojautumista on käyttää muita kuin liuotinpitoisia aineita silloin, kun on mahdollista, tehdä liuotintyöt koteloituna tai erillisessä tilassa sekä parantaa ilmanvaihtoa. Jos nämä keinot eivät ole mahdollisia, tulee työntekijän käyttää henkilökohtaisia suojaimia ja hoitajan tulee osata niissä neuvoa.

Liuotinhuurujen pääsy hengitysteihin on tärkein altistumisreitti. Lisäksi liuotinaineet pääsevät elimistöön ihon läpi. Siksi hengitysteiden ja käsien suojaaminen on paras tapa hallita altistumista. Lyhytaikaisiin töihin sopii puolinaamari aktiivihiilisuodattimella. Pidemmissä töissä moottoroitu hengityksensuojain on miellyttävämpi. Kemikaalisuojakäsineet, esimerkiksi nitriiliset, suojaavat ihoa hyvin. Sen sijaan nahka-, kangas- tai tavalliset kumikäsineet päästävät liuottimet lävitseen. Jos on roiskumisvaara, tulee suojata myös silmät ja koko keho.

Vaikka työntekijällä olisikin joku terveydellinen rajoite liuotintöihin, on hän varsin harvoin täysin epäsopiva, jos altistuminen on minimoitavissa työjärjestelyin tai henkilökohtaisin suojaimin.

Miksi tarkastusohjeita muutettiin?

Altistumistasojen pudottua vuosikymmenten takaisesta ei liuotinaivosairauspotilailla Suomessa enää näe koordinaatio- ja tasapainohäiriöitä tai kohonneita maksa-arvoja. Sen vuoksi aiemmin suositelluista lääkärin tekemästä neurologisesta statuksesta tai laboratoriokokeista ei ole enää hyötyä seulonnassa. Ne vain veisivät vastaanotolla aikaa ja aiheuttaisivat kustannuksia. Sairauden pääoireet, eli muistin ja keskittymiskyvyn häiriöt, löytyvät edellä mainitulla Euroquest- kyselyllä paremmin. Lisäksi on tullut uutta tutkimusnäyttöä siitä, että tieteellisesti tutkituilla kyselyillä voidaan parantaa paitsi terveystarkastusten laatua myös kustannustehokkuutta. Muutos onkin linjassa sen kanssa, mitä uudistuksia muidenkin altisteiden kohdalla tehtiin.

Lopuksi

Emme saa tuudittautua siihen, että ammattitaudit vähenevät Suomessa ja ettei niihin tarvitse enää keskittyä. Yksi syy vähenemiseen on nimittäin se, että niitä menee sormiemme lävitse terveystarkastuksissa ja toisaalta unohdamme ilmoittaa niitä eteenpäin. Liuotinsairaus ei ole ainoa alidiagnosoitu ammattitauti meillä, vaan sama koskee tärinätautia, ammattiastmaa sekä todennäköisesti muitakin. Siksi meidän tulee muistuttaa itseämme, mikä altistelähtöisten tarkastusten tavoite olikaan, etteivät työhön liittyvät asiat jäisi terveystarkastuksissa elämäntapaohjauksen ja kansantautien ehkäisyn jalkoihin.