Narratiivinen lääketiede siltana taide- ja humanististen alojen oppeihin

Biotieteiden lisäksi humanismi on lääkärintyön keskeinen tukijalka. Potilaiden kanssa työskentely on isolta osalta kertomusten kanssa työskentelyä. Potilas kertoo yleensä lääkärille sairaustarinan. Lääkärin tehtävä on kuunnella ja tulkita kuulemaansa. Kertoessaan ja kuullessaan lääkärin reaktion potilas jäsentää sairauden merkitystä itselleen ja hahmottaa sen vaikutusta elämäänsä eli muokkaa tarinaansa ja kirjoittaa siihen uusia lukuja. Miten lääkärintyöhön tarvittavaa kertomuksellista osaamista voi kehittää?

Olen biolääketieteen tutkija ja tottunut kertomaan asioita siitä näkökulmasta. Aineiston kuvailua seuraa tilastollinen analyysi, tulosten esittely taulukoin ja niiden merkityksen pohdinta. Luonnontieteeseen liittyy paljon epävarmuutta, mutta ainakin menetelmät ja ajattelutavat ovat tuttuja. Kun siirrytään lääketieteen humanistiseen puoleen, lääkärin koulutuksen saanut tuntee itsensä epävarmemmaksi. Tiedostan, että esimerkiksi kirjoittamisen ja taiteentutkimuksen ammattilaisilla on kertomusten analysointiin sellaisia työkaluja ja perinteitä, joista minulla ei ole ymmärrystä. Stetoskoopilla ja todennäköisyyslaskennalla ei pääse tekstien kanssa pitkälle, mutta onneksi kertomusten kanssa työskentelyn työkaluja ja uusia näkökulmia voi oppia lääkärinäkin.

Askel toisen alan vieraalle maaperälle voi olla työläs. Onneksi asiaa on maailmalla jo mietitty, ja esimerkkejä on paljon siitä, miten näitä humanistisilta ja taidealoilta lainattuja kertomuksellisia taitoja voi hyödyntää lääketieteessä. Narratiivinen lääketiede (Narrative Medicine) on Columbian yliopistosta New Yorkista lähtöisin oleva liike tai ala, jonka näen yritykseksi ratkaista juuri tätä kysymystä.

Narratiivisen lääketieteen väitteet kertomuksellisen osaamisen lisäämisen hyödyistä terveydenhuollossa ovat vakuuttavia. Potilaan keskittynyt kuunteleminen on itsessään parantamista, niin tärkeä on kuulluksi tulemisen kokemus ja ihmisen tarve jäsentää itselleen kertomus sairauskokemuksistaan. Ja tarinat ovat tärkeitä pöydän molemmin puolin: lääkärin omat kokemukset ja esimerkiksi oma suhde kehoon vaikuttavat siihen, miten hän potilaan tarinan ottaa vastaan. Niillekin voisi olla hyvä uhrata huomiota. Väitettyjä hyötyjä on paljon muitakin. Pidän erityisesti siitä, että alan pioneerit uskaltavat olla vähän idealistejakin ja julistavat tähtäävänsä inhimillisempään lääketieteeseen, niin potilaan kuin hoitavan henkilökunnankin osalta.

Näitä lupauksia lukiessani ymmärrän kuitenkin sen, että kertomukselliset taidot ovat taitoja siinä missä esimerkiksi potilaan statuksen tutkimuksen taidotkin, eli ne vaativat harjoittelua. Narratiivinen lääketiede ehdottaa myös keinoja harjoitteluun. Reflektiivinen kirjoittaminen on yksi harjoittelun väline ja samalla keino oman tai toisen tarinan jäsentämiseen. Parhaimmillaan se auttaa huomaamaan aiemmin havaitsematta jääneitä asioita tai tarjoaa väylän näkökulman vaihtamiseen, hankalan tilanteen voikin kuvitella esimerkiksi potilaan näkökulmasta. Ryhmässä kirjoittamansa tekstin voi myös jakaa ja saada siihen lisää näkökulmia.

Kaunokirjallisuuden tai muun taideteoksen lähiluku on toinen keino harjoitella kertomuksellista osaamista. Jos oppii lukemaan tarkasti esimerkiksi novellia, analysoimaan sen käyttämää kieltä ja rakenteita ja tulkitsemaan, mistä kaikesta siinä on kyse, voi olla, että vähitellen oppii tekemään samaa potilaan kertoman äärellä ja siis kuulemaan paremmin potilaan kertomuksen.

Sain itse mahdollisuuden kokeilla reflektiivisen kirjoittamisen ja lähilukemisen harjoitteita käytännössä Columbian yliopiston virtuaalisessa Narrative Medicine -työpajassa. Työpaja oli vaikuttava kokemus, ja samaa ilmaisivat myös muut kurssilaiset. Toisen tarinaan keskittyminen ja sen kommentoiminen oli hämmästyttävän intensiivistä, Zoominkin kautta. Ventovieraiden kanssa kaunokirjallisen teoksen "varjossa" tehdyt pikakirjoitusharjoitteet saivat aikaan tarinoita, jotka välillä yllättivät jopa kirjoittajan itsensäkin. Näiden tekstien lukeminen toisille oli jännittävää, mutta sen jälkeen toisten kertoessa, mitä he tekstissä kuulivat, huomasin vaivihkaa tuntevani, että olin tullut kuulluksi ja huomatuksi. Kokemusta ei vähentänyt se, että jokainen kuuli tekstini hieman eri tavalla, omista kokemuksistaan käsin. Kuuntelemisessa tapahtuu jotain inhimillisesti oleellista, tunsin, ja toivoin, että onnistuisin olemaan yhtä hyvä kuuntelija edes osalle omista potilaistani.

Kokeilimme vastaavaa myös Suomessa. Taideyliopiston Health, Narrative, and the Arts -hanke järjestää Helsingin terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattilaisille kursseja, joissa tehdään narratiivisen lääketieteen hengessä harjoituksia lähilukemisesta ja reflektiivisestä kirjoittamisesta. Sain kunnian olla Anton Tsehovin novelleihin keskittyneen ryhmän vetäjänä kirjoittamisen maisterin rinnalla. Kuten amerikkalaisen yliopiston kurssilla, myös suomalaisissa sote-ryhmissä hämmästelimme novellin lähiluvun tuottamien tulkintojen moninaisuutta, jännitimme oman nopeasti kirjoitetun tekstimme lukemista ja yritimme kuulla toisiamme. Palautteen mukaan työskentely oli innostavaa ja jopa herätti ajatuksia soveltamisesta omaan työhön. Ehkä tällainen kertomuksellista osaamista kehittävä toiminta voisi olla yksi keino, jolla työhönsä väsynyt terveydenhuollon työntekijä monipuolistaa osaamistaan ja tuo intoa ja hieman idealismia arkeen?

Kaunokirjallisuuden ja kirjoittamisen tuominen terveydenhuollon piiriin tuntuu radikaalilta, kun siihen ei ole kulttuuria. Minusta on kuitenkin hyvin looginen ajatus, että tarvitsemme lääkärintyön humanistisen puolen kehittämiseen työkaluja ja osaamista myös humanististen ja taidealojen puolelta. Tulevaisuus tuo toivottavasti enemmän toimintaa näiden alojen rajapinnalle Suomessakin, ja askel alarajan yli helpottuu. Epävarmuus saisi kuitenkin jäädä elämään sopivana nöyryytenä. Oma ammattikunta kun ei tiedä kaikkea, vaikka lääkärien suuri arvostus tällaista harhaa tukeekin. Biotieteelliseen ajatteluun koulutettu lääkäri joutuu olemaan aloittelija humanistisissa tieteissä ja taidealoilla.

Kirjallisuutta

1. Pasternack A, Puustinen R, Louhiala P. Humanistiset aineet ja taiteet lääkäriksi oppimisen tukena. Suom Lääkäril 2020;50:2772-76.
2. Lewis BE. Narrative Medicine and Healthcare Reform. J Med Humanit 2011;32:9-20.