Kirjallisuusterapia ei hio tekstiä vaan sukeltaa tunteisiin ja tutkii mieltä

Raskaiden tunteiden piilottelu ei onnistu loputtomiin

Mitä analyyttisemmin ihminen osaa keskustella, sitä taitavammin hän harhauttaa itseään ja kuulijaa. Mitä pelottavampi tunne, sitä useammalla tavalla sitä pakenemme. Monesti oikean asian äärelle pääseminen on myös aidosti vaikeaa, siksi teemme kirjallisuusterapiassa sekä johdattelevia että harhauttavia harjoituksia.

Viha on pettymyksen tuomaa suuttumusta siitä, etteivät asiat mene toivomallani tavalla. Mutta koska vihan tunnetta on kasvattajien taholta pelätty ja siksi kritisoitu, monen on miltei mahdotonta tunnistaa sitä. Erilaiset vihan esillehoukuttelulauseet johdattavat kuin varkain tai vahingossa tuon tärkeän tunteen äärelle. Tyypillisesti pyydän jatkamaan kirjoittamiani lauseita, kuten "Lapsena inhosin, kun.", "Työpaikallani minua ärsyttää, jos.", Parisuhteessani suutuin kun.", Erossa pahinta on.".

Näin saan pahimmankin kiltiksi kasvatetun johdatettua asiaa kohti ja sitä kautta purkamaan vihapahoinvoinnin vyyhtiä. Pohdimme yhdessä, kuinka viha ilmenee, mikä sen nostattaa ja miten sitä voisi purkaa.

Surun kanssa on toimittava samoin, mutta koska surun kohtaaminen on sekä raskasta että pelottavaa, on sitä kohti kulkemisessa oltava varovaisempi. Voimme käyttää kiertoteitä kirjoittamalla kuvaannollisesti "Jos suruni olisi maisema, musiikkia tai iho", jolloin kirjoittajat usein laskevat ensin aseensa tunnistamalla ja tunnustamalla surunsa. Sen jälkeen he huomaavat esille puskevan surun monisävyisyyden, joskus jopa kauneuden. Tai sitten pyydän ihmistä kirjoittamaan puhtaasti jäähyväiskirjeen menetykselleen, oli kyseessä läheinen ihminen, talo tai vaikkapa lemmikki. "Sanoitettuna suru puolittuu" on mottoni. Jäähyväiskirjeen äärellä ihminen itkee ja tuntee kipua, mutta poikkeuksetta kirjoitustehtävän jälkeen olo on keveämpi.

Kirjallisuusterapia voi siis olla suoraan vaikeasta tunteesta kirjoittamista tai esimerkiksi sellaisten runojen lukemista, joissa tavoitetaan itselle tuttuja tunnelmia. Sitä kautta pääsemme käsiksi kivuliaisiin kokemuksiin, joiden kohtaaminen kysyy rohkeutta.

Sanojen sieluun saakka tunkeutuva osuma ja sitä seuraava oivallus voivat syntyä yhtä hyvin luetusta tekstistä, oma kirjoittamasta rivistä kuin toisen kurssilaisen kirjoittamasta tarinasta.

Terve aikuinen ei leikkiä karsasta

Pyydän ihmisiä kirjoittamaan neljä suomen kielen kauneinta ja neljä ruminta sanaa. Kun sanat on sekoitettu, jokainen nostaa säkistä itselle neljä kaunista, neljä rumaa. Sen jälkeen pyydän heitä kirjoittamaan tekstin, johon kaikki kahdeksan sanaa mahdutetaan. Riemu on valtava, kun aikuiset saavat ylittää sopivuuden rajoja ronskisti ja irrotella. Yhteisestä naurusta ja ilosta syntyy yhteishenkeä ylläpitävää taikapölyä. Samoin käy satutuokiossa, jossa aikuiset jatkavat vieruskaverinsa tekstiä, paperit kiertävät koko joukon läpi ja lopputuloksena syntyy pino absurdeja seikkailukertomuksia vaikkapa groteskissa hengessä. Tärkeää on, että ohjaaja luotsaa ryhmäläisiä turvallisesti vinoon normikirjoittamisen raiteilta. Rajan ylitys vapauttaa kaikkia, ja arjen yläpuolelle nousu tekee hyvää myös kirjoitusharjoituksessa. Tämänkaltaiset yhteiskirjoitusmenetelmät hiovat ryhmähenkeä monin tavoin ja kaivavat odottamattomin keinoin monilla työpaikolla kaivattua luovuutta. Juuri sitä, jota ei löydy, ellei leikille anneta tilaa.

Samalla tavoin nykyrunouden rajattomat mahdollisuudet osuvat alueisiin, joihin meillä ei muulloin ole pääsyä. Voimme joko lukea tai kirjoittaa runoja ilman sääntöjä. Kierrätysruno syntyy silputuista säkeistä tai ohjaajan antamista aineksista, mutta lopulta jokainen luo rivejä, joiden välistä löytyy merkitys, sillä sanat ovat symboleja sielumme salaisuuksille. Teksti kuin teksti, kukin meistä lukee sitä oman sen hetkisen elämäntilanteensa ja siihen liittyvien probleemien kautta – tässä tekstin valtava voima.

Kirjallisuusterapiaa voi siis käyttää loputtomilla tavoilla niin työyhteisön paineiden purkamiseen, ongelmavyyhtien selvittämiseen, yhteishengen nostattamiseen, surujen ja solmujen sanottamiseen.

Turvallisessa ilmapiirissä itsesensuuri ohenee ja sisäinen kriitikkomme väistyy

Kirjoittamisen helpottamiseen voi käyttää sytykkeenä kuvia, liikkeelle polkaisevia alkusanoja, valmiita runoja, joita jatkaa, tavaroita, äänimaisemaa – oikeastaan mitä tahansa. Koska tämä on kirjoittava kansa, tekstiä syntyy mistä tahansa, kunhan puitteet ovat oikealla tavalla rennot eli turvalliset. Tekstiä ei arvoteta, vaan sen nostamista mietteistä ja tuntemuksista keskustellaan. Lopulta tekstinpätkästä tai yksittäisistä sanoista kuljetaan todella pitkälle ja päästään käsiksi jos jonkinlaisiin yhteiskunnallisiin tai henkilökohtaisiin elementteihin.

Kirjoittaja on ennen kaikkea huijattava pahimman itsesensuurin ohi. Hyvä keino on antaa niin vähän aikaa, ettei tekstin viilaamiselle jää aikaa. Sillä meitä ei kiinnosta tekstin oikeaoppisuus saati muoto, vaan alitajunnan pintaan puskemat tavut ja tarinat. Ne paljastavat sen, mikä meille on tärkeää, mistä haluaisimme oikeasti puhua. Teksti tekee näkyväksi pään sisäiset takut, ja tekstistä puhuminen purkaa vyyhdin.

Ohjaajan on rajattava minuutit tai ohjeistettava kirjoittamaan kynää nostamatta eli keskeytyksettä sen, mitä ikinä mieleen tulee kuvasta, aloituslauseesta tai mistä tahansa, mikä sytykkeeksi valitaankin. Tärkeintä on kirjoittaa ilman järjen ääntä. Ja jotta leikki onnistuisi, on tärkeää luoda selkeät säännöt, sillä vain silloin jokainen kokee leikin turvalliseksi.

Kirjoitamme kuvasta, kokoamme säpäleisistä sanoista haikuja ja tankoja, kierrätämme muiden runoista rivejä omiksi riimeiksi, räppäämme satunnaisilla seiniltä napatuilla sanoilla, luomme laulun luontopolun varrelta tarttuneista havainnoista. Kirjoittamisella ei ole rajoja, siksi sillä pääsee minne tahansa mielen sopukoihin.

Jokainen meistä on elänyt hetkiä, joissa laulunsanat, runot tai romaanikohtaus on osunut suoraan oman elämän ytimeen. Ehkä jopa sanoittanut sen hetkistä elämää paremmin kuin itse osaisi siitä kertoa. Terapoimme itseämme teksteillä jatkuvasti: hoivaamme sanoilla, kuuntelemme laululyriikoita, jotka kuvaavat tuntojamme tarkasti ja koskettavasti. Kirjoitamme päiväkirjamerkintöjä. Kirjallisuusterapiassa tekstiä käytetään systemaattisesti kirjoittamalla ja lukemalla kulkuamme keventämään ja painolastia purkamaan.