Tilastoissa näkyvä päädiagnoosi ei kerro työkyvyttömyyden koko tarinaa

Työterveyshuollon ydintehtävä on työkyvyn tukeminen ja työkyvyttömyyden ehkäisy työuran kaikissa vaiheissa. Ymmärrämme tämän hyvin työpaikkaselvitysten, terveystarkastusten ja osatyökykyisten työkyvyn tukemisen osalta. Työterveyshuolto on oppinut hoitamaan entistä paremmin työuran loppupuolen osatyökykyisyyttä, ja käytämme työkykyään menettäneiden tukemiseen muun muassa erilaisia työ- ja työaikajärjestelyjä.

Sairaanhoito ei ole samalla tavalla työterveyshuollon ytimessä, vaan se nähdään usein vain osana kattavaa palvelukokonaisuutta. Pystyisikö työterveyshuollon sairaanhoito ehkäisemään syntyvää työkyvyttömyyttä nykyistä paremmin?

Työkyvyttömyyden syy tilastoidaan B-lausuntoon kirjatun keskeisimmän työkykyä alentavan diagnoosin mukaisesti, vaikka työkyvyttömyyden arvioinnissa huomioidaankin kaikki henkilön sairaudet. Yleisimmät ensimmäiset diagnoosit ja samalla tilastoja hallitsevat syyt ovat mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet, molemmat noin kolmanneksen osuuksilla.

Ensimmäiset diagnoosit antavat liian yksinkertaisen ja siten puutteellisen kuvan työkyvyttömyyden syistä. Lausuntoja kirjoittavat ja niitä lukevat tietävät, että työkykyyn vaikuttavia diagnooseja ja sairauksia on yleensä useita. Etenkin ikääntyvillä työntekijöillä mielenterveyden häiriöt ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet esiintyvät usein samanaikaisesti. Tällainen samanaikaisuus, komorbiditeetti, on vaikeammin hoidettavaa, pitkäaikaisempaa ja työkykyä tuhoavampaa kuin sairauden esiintyminen yksin.

Oheisdiagnoosina on usein aikuistyypin diabetes, vaikea ylipaino, uniapnea tai jokin sydän- ja verisuonisairaus. Tavallisia taustalla olevia pitkäaikaisia riskitekijöitä ovat vähäinen liikunta, niukat yöunet, lihavuus, kohonnut verenpaine, veren korkeat rasva-arvot, tupakointi ja liiallinen alkoholin käyttö. Nämä oheisdiagnoosit ja riskitekijät jäävät työkyvyttömyyttä kuvaavissa tilastoissa piiloon ykkösdiagnoosien taakse. Näin käsitys työkyvyttömyyden syiden koko kirjosta ja samalla tekijöistä, joihin pitäisi vaikuttaa työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi, vääristyy.

Nykyisin työkyvyttömyys ei useinkaan ala äkillisesti, vaan taustalla ovat pitkään jatkuneet epäterveellisten elintapojen aiheuttamat terveysongelmat, jotka lopulta johtavat sellaisen sairauden syntyyn, joka aiheuttaa työkyvyttömyyden. Silloinkin kun työkyvyttömyys alkaa äkillisesti (esimerkiksi aivohaveri tai sydäninfarkti), taustalla on useimmiten elintapatekijöitä tai hoitamattomia riskitekijöitä.

Jotta työkyvyn pitkäaikainen ja hiljalleen kehittyvä heikkeneminen voidaan ehkäistä, työterveyshuollon tulisi pystyä seuraamaan ja hoitamaan riskitekijöiden kehittymistä. Korkea verenpaine, korkeat veren rasvapitoisuudet, liikkumattomuus, lihavuus, tupakointi, alkoholin liiallinen käyttö ja huono unenlaatu pitää tunnistaa, ottaa puheeksi ja hoitaa tehokkaasti ja vaikuttavasti. Hoitelusta on päästävä suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen hoitamiseen.

Työterveyspainotteisen sairaanhoidon sisällöksi tulisi määritellä myös työkykyä hiljalleen heikentävien elämäntapatekijöiden ja sairauksien riskitekijöiden tunnistaminen ja hoidosta huolehtiminen. Työterveyshuollon ei tarvitse hoitaa kaikkea itse, mutta sen tulee varmistaa, että hoito on kunnossa. Terveydenhuollon toimien lisäksi onnistuminen vaatii usein toimivaa yhteistyötä ja yhteisiä toimenpiteitä työpaikkojen ja työyhteisöjen kanssa.