Työterveyshuolto liikkumisen edistäjänä

Työterveyshuolto kohtaa päivittäin liian vähän liikkuvia

Valtioneuvosto antoi vuonna 2018 liikuntapoliittisessa selonteossa toimenpide-ehdotuksen, joka korostaa työterveyshuollon roolia työikäisten liikkumisen edistäjänä. Liikkuva aikuinen -ohjelma toteutti Valtioneuvoston selonteon pohjalta selvityksen liikkumisen edistämisen nykytilasta työterveyshuollossa. Liikkumisen edistämisen roolia osana työterveyshuollon toimintaa on tutkittu Suomessa tähän mennessä niukasti. Selvityksen aineisto kerättiin kyselylomakkeella, johon vastasi 235 työterveyshuollon ammattilaista ja asiantuntijaa ympäri Suomea.

Selvityksen mukaan työterveyshuollon ammattilaiset ja asiantuntijat kohtaavat päivittäin useita asiakkaita, jotka hyötyisivät liikkumisen lisäämisestä. Asiakkaiden liikkumistottumuksista keskustellaan monta kertaa päivässä, ja liikkumisen puheeksi ottaminen koetaan työterveyshuollossa pääasiassa hyvin luontevaksi. Lisäksi työterveyshuollon ammattilaiset ja asiantuntijat kokevat, että heillä on asiakkaiden liikkumiseen liittyvään neuvontaan ja ohjaukseen keskimäärin riittävästi osaamista. Liikkumisen edistämisen nähdään myös olevan tärkeä osa työterveyshuollon tehtäväkenttää.

Työterveyshuollon keskeisissä prosesseissa, kuten työpaikkaselvityksissä, toimintasuunnitelmissa ja terveystarkastuksissa, liikkuminen huomioidaan kuitenkin vaihtelevasti. Työpaikkaselvityksissä asiakasyrityksen henkilöstön työpäivän aikainen ja vapaa-ajan liikkuminen otetaan esille aktiivisesti, mutta toimintasuunnitelmiin liikkumisen tavoitteita tai toimenpiteitä kirjataan selvästi harvemmin. Asiakkaiden henkilökohtaisiin terveyssuunnitelmiin liikkumisen tavoitteita tai toimenpiteitä kirjataan säännöllisesti, mutta erityisen haasteelliseksi työterveyshuollossa koetaan se, miten asiakasta motivoidaan liikkumaan. Vain harva työterveyshuollon ammattilainen tai asiantuntija on saanut liikkumisen edistämiseen koulutusta työuransa aikana, ja lisäkoulutusta kaivattaisiin juuri siihen, miten tukea käyttäytymisen muutosta. Voisivatko työpsykologien tarjoamat sisäiset koulutukset toimia tähän yhtenä ratkaisuna?

Yksittäisen työterveyshuollon ammattilaisen tai asiantuntijan aktiivisuudella näyttäisi olevan paljon vaikutusta siihen, miten asiakkaiden liikkuminen huomioidaan. Yhteisiä kaikkien ammattiryhmien tiedossa olevia toimintamalleja ei juurikaan ole käytössä. Liikkumiseen liittyvien toimenpiteiden ja tavoitteissa edistymisen systemaattinen seuranta jää monin paikoin tekemättä niin yritys- kuin yksilöasiakkaan tasolla. Kyselyyn vastanneista työterveyshuollon ammattilaisista ja asiantuntijoista moni koki, että liikkumisen edistäminen, kuten muukin ennaltaehkäisevä terveystyö, jää helposti muiden asioiden varjoon aikapaineiden, runsaan työmäärän ja resurssipulan takia. Vastanneiden mielestä liikkumisen edistäminen voisi kuitenkin tehostua, jos työterveyshuollon moniammatillista osaamista hyödynnetään paremmin ja ammattiryhmien välistä yhteistyötä lisätään.

Liikkumisen merkitys vahvemmin näkyviin

Työterveyshuolto on merkittävä liian vähän liikkuvien työikäisten kohtaaja, mutta sen roolia liikkumisen edistäjänä voidaan entisestään vielä vahvistaa. Liikkumisen edistäminen pitäisi selkeämmin vakiinnuttaa osaksi lakisääteisen työterveyshuollon palveluita, jotta yksilö- ja yritysasiakkaat sekä kaikki työterveyshuollossa työskentelevät oppivat tunnistamaan sen merkityksen terveyden ja työkyvyn taustalla entistä paremmin. Henkilöstön työpäivän aikainen ja vapaa-ajan liikkuminen tulisi huomioida esimerkiksi työpaikkaselvityksissä ja liikkumiseen liittyvät tavoitteet, tukitoimet sekä seurannan keinot kirjata toimintasuunnitelmaan. Lisäksi liikkuminen pitäisi tarvittaessa aina huomioida myös yksilöasiakkaiden henkilökohtaisissa terveyssuunnitelmissa ja asiakkaiden edistymistä tulisi seurata.

Keskeistä olisi selventää työterveyshuollon eri ammattiryhmien rooleja ja luoda yksiköihin moniammatillista yhteistyötä tukevat toimintamallit. Voisivatko esimerkiksi työfysioterapeutit osallistua nykyistä säännöllisemmin työpaikkaselvitysten ja toimintasuunnitelmien tekoon ja vastata liikkumisen edistämisen kokonaisuudesta näissä yhteyksissä? Tällä hetkellä työpaikkaselvityksiä ja toimintasuunnitelmia tekevät pääasiassa työterveyshoitajat ja -lääkärit, jotka Liikkuvan aikuisen selvityksen mukaan kokevat ammattiryhmistä eniten, ettei heillä ole riittävästi aikaa huomioida asiakkaiden liikkumista. Työfysioterapeuttien tehtävänkuvaan sen sijaan kuuluu jo nyt antaa neuvoja ja ohjausta liikkumisen vaikutuksista työ- ja toimintakykyyn sekä terveyteen, ja he ovat liikkumisen edistämisen asiantuntijoita. Voisiko tällainen työn uudelleenorganisointi tarjota yhden ratkaisun siihen, miten työterveyshuollon liikkumisen edistämistyötä vahvistettaisiin?

Liikuntaneuvonnasta tukea työkykyyn

Uusimman henkilöstöliikuntabarometrin mukaan suurin osa työnantajista haluaa tukea henkilöstön liikkumista, koska sen uskotaan edistävän työkykyä. Yleisimpiä tukimuotoja ovat taloudelliset etuudet, jotka kuitenkin tavoittavat parhaiten jo valmiiksi fyysisesti aktiiviset. Liikkumattomat sen sijaan jättävät taloudelliset edut usein hyödyntämättä. Yksi syy tähän voi olla se, että liikkumaton henkilö tarvitsee liikkumisen lisäämiseen usein enemmän kuin vain taloudellista tukea. Etenkin silloin, jos hänellä on jo olemassa olevia terveyden ja työkyvyn riskitekijöitä.

Liikuntaneuvonta on vaikuttavaksi todettu keino tukea liikkumattoman henkilön elintapamuutosta. Jo lähes 200 kuntaa Suomessa tarjoaa neuvontaa julkisena palveluna. Liikkumisen edistäjiä tarvitaan kuitenkin lisää ja työterveyshuolto on luonnollinen paikka edistää juuri liikkumattomien työikäisten terveyttä ja työkykyä. Työterveyshuollon tarjoama liikuntaneuvonta voisi olla tähän toimiva ratkaisu, sillä työterveyshuollossa on runsaasti juuri sitä osaamista, mitä liikkumattoman asiakkaan elintapamuutoksen tukeminen vaatii, sekä mahdollisuus seurata asiakkaan edistymistä. Liikuntaneuvonnan prosessin rakentaminen työterveyshuoltoon voisi toimia ratkaisuna myös siihen, että eri ammattiryhmien vastuut ja roolit liikkumisen edistämisen kokonaisuudessa selkiytyisivät.

Liikuntaneuvonnan tavoitteena on vaikuttaa asiakkaan liikkumiskäyttäytymistä selittäviin tekijöihin ja tukea tätä kohti kokonaisvaltaista elintapamuutosta sekä aktiivisempaa elämäntapaa. Neuvontaprosessi kestää tyypillisesti 6–12 kuukautta, ja se sisältää useita asiakkaan sekä neuvojan välisiä tapaamisia. Työterveyshuollossa liikuntaneuvontaa voisi antaa esimerkiksi elintapaohjaukseen perehtynyt työfysioterapeutti tai työterveyshoitaja niin, että prosessin aikana konsultoidaan tarvittaessa muita työterveyshuollon ammattilaisia tai asiantuntijoita. Kun kohderyhmäksi asetetaan todetussa työkykyriskissä olevat terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat asiakkaat, liikuntaneuvontaa voitaisiin tarjota osana ennaltaehkäisevää työterveyshuoltoa.

Rakennuspalikat toimivaan kokonaisuuteen, jossa työnantaja ja työterveyshuolto yhdessä tukevat liikkumattomien työntekijöiden terveyttä ja työkykyä, ovat olemassa. Työterveyshuollon eri ammattiryhmien välillä olisi tärkeää olla selvä tehtävänjako tilanteissa, joissa asiakas tarvitsee elintapamuutokseen enemmän tukea. Työterveyshuollon tarjoama liikuntaneuvonta on tähän yksi keino. Lisäksi yhteistyötä kunnallisen liikuntaneuvonnan kanssa tulee myös kehittää. Kunnallinen liikuntaneuvonta on ratkaisu erityisesti silloin, kun työterveyshuollon resurssit eivät riitä tarjoamaan asiakkaalle tämän tarvitsemaa tukea elintapamuutoksessa tai se aiheuttaisi asiakkaalle taloudellisia haasteita. Tehdäänkö teidän työterveyshuollon yksikössänne yhteistyötä kuntanne liikuntaneuvonnan kanssa?