Kuumatyön arvioinnista käytännön työterveyslääkärin kannalta

Lämpösairaudet

Kuuma kuormittaa sydän- ja verenkiertoelimistöä. Kuumaan adaptoituminen kestää 1–2 viikkoa. Adaptaation myötä hikoilu kuumassa runsastuu ja alkaa aiemmin kuin sopeutumattomalla.

Lämpösairauksia ovat lämpöuupumus ja sairaalahoitoa vaativa hengenvaarallinen lämpöhalvaus. Lämpöhalvauksessa rektaalilämpötila nousee yli 39 asteen ja siihen voi liittyä tajunnantason häiriötä.

Lämpöuupumus voi joskus kehittyä hitaasti, ja oireet voivat olla epäspesifisiä, kuten pahoinvointia, ripulia, ruokahaluttomuutta ja heikotusta. Erotusdiagnostiikan kannalta anamneesi on oleellinen: lämpösairauksissa oireita edeltää työskentely tai muu fyysinen rasitus kuumassa.

Lämpöuupuminen ja lämpöhalvaus ovat vakavia tiloja, joista toipuminen voi kestää kauan. Haittana voi pahimmillaan jäädä pysyvä lämmönsäätelyjärjestelmän häiriö, joka voidaan korvata myös ammattitautina.

Suomessa lämpöhalvaukset ovat olleet harvinaisia ja liittyneet saunomiseen tai fyysiseen rasitukseen kuumassa. Australiassa tutkitusti kuolemaan johtaneet työperäiset lämpöhalvaukset ovat olleet yleisimpiä uusilla työntekijöillä viikon sisällä töiden aloittamisesta, minkä oletetaan liittyneen uusien työntekijöiden vähäisempään haluun keventää työtä sekä lämpösopeutumattomuuteen.

Lämpöuupumuksen ja -halvauksen lisäksi työskentely kuumassa voi aiheuttaa lievempiä terveyshaittoja, kuten alaraajojen turvotusta, ihottumaa ja lihaskramppeja, lämpöpyörtymistä ja auringonpistosta. Lievemmissäkin oireissa on syytä työn tauottamiseen, nesteytykseen ja rasituksen vähentämiseen tai välttämiseen.

Terveydellisen merkityksen arvioinnista

Työpaikkaselvityksessä on arvioitava, onko kyse merkittävästä kuumatyöstä, joka kuormittaa sydän- ja verenkiertoelimistöä ja voi aiheuttaa lämpösairauksia. Arvioon vaikuttavat altistuksen kesto, työn fyysinen kuormitus, henkilösuojaimet, työn tauotusmahdollisuudet sekä olemassa olevat työpaikan käytännöt haittojen vähentämiseen. Lämpösairauksien riskiä voi tutkitusti vähentää tiedottamalla työntekijöitä lämpösairauksien oireista ja ensihoidosta, joten työpaikan perehdytyskäytännöt on hyvä huomioida. Raskaassa fyysisessä työssä haittoja voi tulla 28 astetta alemmilla lämpötiloilla. Huomioitava on myös, miten poikkeavan kuumiin lämpötiloihin on varauduttu hellejaksoilla ja onko tarvetta riskiryhmien terveystarkastuksille. Jos kuumakuormitus on merkittävää (yli 33 astetta) voivat tarkempi arviointi ja työhygieeniset mittaukset olla paikallaan.

Esimerkkitapauksessa räjäytyspuhdistajilla työ on fyysisesti korkeintaan keskiraskasta, mutta sitä tehdään suojaimet päällä. Säteilylämpöä tulee kattiloiden huoltoluukuista. Korkean lämpötilan vuoksi työssä arvioitiin olevan vähintään kohtalainen riski lämpösairauksille. Riskiä vähentävät työn tauotusmahdollisuudet viileässä, käytäntö pitää juomapulloa aina saatavilla sekä myös viilennysliivit kuumimmissa kohteissa. Toisaalta räjäytystyössä on erityinen tapaturmanvaara ja työ vaatii jatkuvaa tarkkaavaisuutta, minkä vuoksi kuumatyössä lisääntynyt tapaturmariski on erityisesti huomioitava. Räjäytyspuhdistajat voivat altistua tuhkan haitallisille aineille, ja tätä altistusta voi lisätä juomisen tarve työn ohessa, jolloin hyvästä työhygieniasta on vaikeampi huolehtia. Altistumisen arvioimiseksi suositeltiin biomonitorointeja.

Mittauksista

Kuumakuormituksen arvioinnin apuna voi käyttää lämpöolosuhdemittauksia, joko mittaamalla ympäristön lämpötilaa ja suhteellista kosteutta tai käyttämällä apuna WBGT-laitetta (Wet Bulb Globe Temperature) ja sillä saatua mittausarvoa eli WBGT-indeksiä. Ympäristön lämpökuormaa kuvaavaan WBGT-indeksiin vaikuttavat ilman lämpötila, säteilylämpötila, ilman liikenopeus ja kosteus. Lämpötilayksikköä (°C) käyttävän indeksin arvot riippuvat kuormituksesta sekä käytettävästä suojavaatetuksesta. WBGT-indeksin raja-arvot eri työn tasoilla sallivat rektaalilämpötilan nousun enintään 38 asteeseen. Kuumakuormituksen tason arvioinnissa tarkin menetelmä olisi työntekijän kehon sisäosien lämpötilan mittaaminen. Henkilömittauksia voidaan tehdä vain asiantuntijoiden suorittamana ja rajoitetulla määrällä henkilöitä. Iholämpötilojen ja sykintätaajuuden mittaamisella saadaan kuitenkin suuntaa antavaa tietoa kuumakuormituksesta. Kuumakuormituksen mittauksella voidaan arvioida, että tauoilla, mielellään viileässä tilassa, kehon lämpötilat laskevat riittävästi, jotta kuumakuormituksen kumuloitumista työpäivän aikana ei pääse kehittymään.

Lämpösairauksien yksilöllisten riskitekijöiden arviointi ja sopivuus

Erityisiä riskitekijöitä ovat yli 45 vuoden ikä, lihavuus, huono fyysinen kunto, sydän- ja keuhkosairaudet sekä nestetasapainoon vaikuttavat sairaudet ja lääkkeet. On myös huomioitava sairaudet ja tilanteet, joissa yksilön kyky reagoida lämpösairauksien esioireisiin on heikentynyt. Lämpösopeutumattomilla haittojen riski on korostunut.

Kuumatyöhön sopivuuden arviointi perustuu näistä lähtökohdista kliinikon arvioon. Arvioinnissa voi käyttää harkiten apuna tutkimuksia kuten EKG, spirometria ja laboratoriokokeet sekä mahdollisesti kuormituksen arviointia työssä esimerkiksi sykemittauksin.

Kuumakuormituksen vähentämiskeinot työssä

Vaihtelevat työolosuhteet aiheuttavat haasteita tutkimuksille, mutta käytännön työssä tehtyjä tutkimuksia kirjallisuudesta löytyy niin Suomesta kuin ulkomailta. Yleiset toimet ovat ensisijaisia, kuten viileät taukohuoneet, ilmastointi, tuulettimet, työnkierto ja työaikojen muokkaus viileämpään aikaan. Tärkeimpiä yksilöllisiä kuumakuormituksen hallintakeinoja työntekijöillä ovat työn tauotus viileässä ja riittävä nesteytys keskiraskaassa tai raskaassa työssä. Nesteytys kannattaa aloittaa heti työvuoron alussa ja jatkaa sitä säännöllisesti. Eurooppalainen suositus rakennustyöntekijöille suosittaa nestettä 500–750 ml tunnissa työvuoron alusta lähtien sekä suolalisänä 1 tl työvuoroa kohden. Suomessa suosituksena on nauttia 100–200 ml nestettä 3–4 kertaa tunnissa. Monipuolinen ravinto yleensä riittää suolan riittävään saamiseen, tarvittaessa suolaisia välipaloja tai urheilujuomia voi käyttää. Ylinesteytystä on vältettävä. Työsuojelu ohjaa tauottamaan työtä viileässä 10 minuuttia tuntia kohden lämpötilan ylittäessä 28 astetta ja 15 minuuttia tuntia kohden, jos lämpötila ylittää 33 astetta.

Työntekijöiden ja esihenkilöiden tiedottaminen lämpöhaitoista ja ensiavusta on todettu riskiä vähentäväksi. Vaatetuksen kannattaa olla mahdollisimman hyvin hengittävä. Viilentävät asusteet saattavat parantaa lämpöviihtyvyyttä ja olla hyödyksi kuumimmissa työvaiheissa, mutta niiden merkitys on kuitenkin vähäisempi. Työolosuhteet ja mahdollisuudet jäähdyttää asusteita vaihtelevat, eivätkä asusteet siten sovellu kaikkiin töihin. Esimerkiksi viilentävän liivin paino voi viilennystehon loppuessa aiheuttaa lisäkuormitusta ja haittaa lämpökuormitukselle. Hyötyjä on kuitenkin eri tutkimuksissa todettu lämpöviihtyvyyden osalta esimerkiksi sairaanhoitajilla suojavaatteiden alla, autotehtaalla ja pesulassa.