Toimintaterapeuttien asiantuntemus osaksi työkyvyn arviointia ja työkyvyn tukea

Toimintaterapeutin osaaminen ja toimintaterapeuttien käyttämät menetelmät

Toimintaterapeutin tutkinto on sosiaali- ja terveysalan alempi korkeakoulututkinto, jonka laajuus on 210 opintopistettä (3,5 vuotta) ja toimintaterapeutti on laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö. Osa toimintaterapeuteista täydentää osaamistaan ylemmillä amk-opinnoilla, ja toimintaterapeutin maisterin tutkinto on mahdollista suorittaa ulkomailla. Toimintaterapia perustuu toiminnantieteeseen (engl. occupational science), joka tutkii ihmisen toimintaa mahdollistavia tekijöitä kaikenlaisessa arjen toiminnassa, kuten työssä. Toiminnantieteessä ollaan kiinnostuneita toimintoihin liittyvistä yksilöllisistä valinnoista ja toiminnan merkityksestä terveydelle ja hyvinvoinnille. Ihmisen, toiminnan ja ympäristön välisen yhteyden ymmärtäminen erottaa toimintaterapeutit muista terveydenhuollon ammattilaisista. Oleellinen osa toimintaterapeutin osaamista on taito tukea, havainnoida ja arvioida kuntoutujan osallisuutta kuntoutujalle itselleen tärkeän toiminnan parissa. Toimintaterapeutin arviossa saadaan käsitys esimerkiksi kuntoutujan kognitiivisista ja motorisista taidoista ja valmiuksista, vuorovaikutustaidoista sekä siitä, miten kuntoutuja osaa ottaa kyvyt käyttöön toiminnallisessa tilanteessa.

Toimintaterapeutti arvioi kuntoutujan työkykyä ja toimintaa haastattelemalla kuntoutujaa ja kuntoutujalle merkityksellisiä henkilöitä, havainnoimalla eri ympäristöissä tapahtuvaa kuntoutujan toimintaa ja käyttämällä standardoituja arviointimenetelmiä. Kuntoutuksessa ja toimintakyvyn arvioinnissa moniammatillisena käsitejärjestelmänä toimii ICF-luokitus, jonka osioista toimintaterapeutti keskittyy suoritukset ja osallistuminen -osa-alueisiin. ICF-luokituksessa ei ole määritelty yksilön kokemusten merkitystä toiminnalle, joten toimintaterapian menetelmät, joissa korostetaan yksilöllisten kokemusten osuutta ihmisen toimintakykyyn, täydentävät hyvin ICF:n pohjalta tehtyä arviota. Toiminnantieteessä on kehitetty työkyvyn arviointimenetelmiä, joiden on todettu toimivan hyvin ammatillisen kuntoutuksen kentällä. Inhimillisen toiminnan malli (the Model of Human Occupation) on pohjana useissa toimintaterapeuttien käyttämissä työkyvyn arviointimenetelmissä. Suomenkielisinä saatavilla ovat haastattelumenetelmät WRI ja WEIS sekä havainnointimenetelmät AWP ja AWC. Haastattelumenetelmien avulla toimintaterapeutti kerää tietoa työroolista, työympäristöstä ja työhön liittyvistä psykososiaalisista tekijöistä, ja havainnointimenetelmiä käyttämällä voidaan tarkastella työtehtävien edellyttämiä taitoja sekä työsuoritusta. Menetelmät eivät ole sidottuja tiettyihin työtehtäviin, työympäristöihin tai diagnoosiryhmiin, ja ne soveltuvat myös työelämän ulkopuolella olevien henkilöiden työkyvyn arviointiin.

Tutkimustietoa

Toimintaterapiainterventioiden vaikuttavuudesta työkyvyn tukeen on vähäisesti vahvaa tutkimusnäyttöä, kuten satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia. Kansainvälisissä tutkimuksissa on kuitenkin saatu viitteitä siitä, että toimintaterapiainterventio lisäsi työhön paluuta vaikeaa masennusta sairastavilla verrattuna pelkkään psykososiaaliseen tukeen ja että alaselkäkipuisilla työntekijöillä työkyky parantui, kun toimintaterapeutti oli mukana työpaikalla suunnittelemassa tukitoimia työhön paluuseen. Tutkimusnäyttöä on toimintaterapiainterventioiden positiivisesta vaikutuksesta käsivamman jälkeiseen työhön paluuseen ja ammatillisen kuntoutuksen tuloksiin asiakkailla, joilla on taustalla mielenterveysongelmia, kroonista kipua tai aivohalvaus. Systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa vuonna 2011 tarkasteltiin toimintaterapiainterventioiden vaikutusta työhön paluuseen ja todettiin, että työhön paluun onnistuminen on todennäköisempää, jos toimintaterapeutti on mukana moniammatillisessa kuntoutustiimissä.

Toimintaterapian hyödyntäminen työkyvyn tuen prosesseissa

Tuetun työllistymisen IPS-mallissa (2020–2023 Sijoita- ja valmenna! -kehittämishanke) työskentelee toimintaterapeutteja sekä työhönvalmentajina että esihenkilöinä. IPS-mallissa ihminen, hänen tavoitteensa ja voimavaransa ovat keskiössä ja ammattilaisen tehtävänä on mahdollistaa työllistyminen rinnalla kulkien. Ihminen nähdään aktiivisena toimijana, jonka haasteita ei voi ratkaista ilman hänen omaa motivaatiotaan. IPS-toimintamallille ja toiminnantieteelle on yhteistä kuntoutujan toiveiden sekä toiminnan merkityksellisyyden ja mielekkyyden huomioiminen. Muutamia toimintaterapeutteja toimii Suomessa yksityisillä lääkäriasemilla ammatinharjoittajina tuottaen palveluita myös työterveyshuollon asiakasyrityksille (yritysten itse kustantamana). Esimerkiksi Tampereella on tätä kautta saatavilla käden toimintakyvyn arviointiin ja käden alueen kuntoutukseen perehtyneen toimintaterapeutin palveluita.

Käytännön esimerkki kaupan alalta

Pirkanmaan Osuuskauppa on jo käyttänyt toimintaterapiaosaamista osana työkykyjohtamisen prosesseja. Tätä artikkelia varten haastateltiin yrityksen työhyvinvointipäällikköä, jonka mukaan toimintaterapeutin panos erityistä tukea tarvitsevien työntekijöiden työllistämispoluissa on ollut merkittävä. Yrityksessä on kokeiltu toimintaterapeutin toimimista vetäjänä työhyvinvointiryhmässä ja toimintaterapeutin yksilöohjausta pitkillä sairauspoissaoloilla olleille työntekijöille (kuten tuki työntekijän siirtyessä työkokeilulla toiseen työnkuvaan). Toimintaterapeutti etsi tietoa kuntoutusmahdollisuuksista osatyökykyisille sekä selvitti työntekijöiltä, millaista tukea he toivovat työnantajan tarjoavan. Yrityksen kokemus on, että toimintaterapeutin yksilöllinen tuki voi olla avain onnistuneeseen työhön paluuseen muiden tukitoimien lisänä ja että toimintaterapeutin osaaminen on täydentänyt työkyvyn tuen kokonaisuutta. Konkreettisina onnistuneina esimerkkeinä yritys nosti esiin työntekijöiden yksilöohjauksessa toimintaterapeutin tarjoaman tuen arjen rytmiin ja säännölliseen töihin lähtemiseen sekä uusien työtehtävien ja työvälineiden käytön opetteluun. Arvokkaana koettiin myös toimintaterapeutin tuki työntekijälle eri työtehtävien yhdistämisessä ja siirtymissä työtehtävien välillä.

Toimintaterapeutin tuoma lisäarvo työterveyshuollon prosesseihin?

Toimintaterapeuttien käyttämät arviointimenetelmät kartoittavat kuntoutujan toimintamahdollisuuksia entistä laaja-alaisemmin. Työkykyyn liittyvät vahvuudet ja uhat eri elämänalueilla tulevat huomioiduksi toimintaterapian arviointimenetelmillä. Toimintaterapiaosaaminen tuo tilanteeseen asiakaslähtöistä näkemystä sekä toiminnan asiantuntijuutta, ja toiminnan analyysin pohjalta työtä voidaan mukauttaa kuntoutujan yksilöllisiin voimavaroihin sopivaksi. Työkykyä voidaan tukea myös siten, että työn ohella etsitään tasapainoa muihin elämänalueisiin, kuten itsestä huolehtiminen, vuorokausirytmi, vapaa-aika ja lepo. Osa työterveyshuollon nuorista asiakkaista hyötyisi valmentajasta, joka tukisi vuorokausirytmin ylläpitämisessä ja arjen hallinnassa – tästä toimintaterapeutti voisi vastata. Opinnäytetyön kyselytutkimuksessa toimintaterapeutit arvioivat itse, että toimintaterapiaosaaminen toisi työterveyshuollon prosesseihin lisäarvona kokonaisvaltaista ymmärrystä asiakkaan tilanteesta ja osaamista havainnoida kognitiivista tiedonkäsittelyä, psyykkistä hyvinvointia, yläraajojen toiminnallisuutta, kivunhallintaa, työroolin sekä toimintaympäristön vaikutuksia sekä ergonomian kehittämistä. Työlääketieteen puolella on alettu pohtia toimintaterapeuttien osaamisen hyödyntämistä arvioitaessa tärinätautia sairastavan työkykyä.

Ajankohtaisesti työkyvyn tukeen liittyvissä keskusteluissa on merkittävästi esillä työntekijöiden ja työyhteisöjen voimavarojen sekä vahvuuksien tunnistaminen ja tukeminen, mutta työterveyshuollon ammattihenkilöiden pohjakoulutus ei anna näihin teemoihin juurikaan valmiuksia. Toiminnassa, ympäristössä ja ihmisessä itsessään on sekä toimintaa ja osallistumista mahdollistavia että sitä estäviä tekijöitä, ja toimintaterapeutin tekemässä toimintakyvyn arvioinnissa kartoitetaan näitä molempia. Toimintaterapeutit ovatkin ammattiryhmä, jolla on osaamista tunnistaa taitoja sekä vahvuuksia, ja hyödyntää niitä kuntoutuksen ja työkyvyn tuen voimavaroina kompensoimaan puutteita toimintakyvyssä ja kasvattamaan motivaatiota ponnistella tavoitteiden saavuttamiseksi. Samankaltaiset keinot ovat tärkeitä toimintaterapeuttien toteuttamassa kipupotilaiden lääkkeettömässä kuntoutuksessa: onnistumisen kokemukset arjessa ja sitä kautta itsearvostuksen säilyttäminen sekä mielekäs tekeminen ja huomion siirtäminen kivusta itselle merkitykselliseen toimintaan. Toimintaterapeuteilla on koulutuksensa kautta osaamista myös erityistä tukea tarvitsevien työntekijöiden tukemisessa. Toimintaterapeuttien panos tukea tarvitsevien lasten kohdalla näyttäytyy nykyhetken koulumaailmassa merkittävänä – ehkä seuraavaksi näemmekin toimintaterapeuttien jalkautuvan työpaikoille ja työikäisten tueksi?

Kiitokset artikkelia varten saaduista tiedoista: Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry:n va. puheenjohtaja Kirsi Wikman, HUS Psykiatrian ja Uudenmaan TE-toimiston IPS-aluekokeilun projektipäällikkö Tove Lassenius sekä Pirkanmaan Osuuskaupan työhyvinvointipäällikkö Jaana Salo.