Toimijahahmot mielenterveyden ja työkyvyn kentillä

Kahdeksan toimijahahmoa

Ideaalinsa kadottava ammattilainen työskentelee sote-alalla tai kasvatuksen ja koulutuksen sektoreilla. Työtä leimaa niukoista resursseista johtuva jatkuva sinnittely ja väsyminen. Työn eettiset ideaalit eivät toteudu arjessa. Hauras ihmistyön ammattilainen työskentelee samankaltaisissa töissä, mutta työn huonojen resurssien lisäksi hänen toimintamahdollisuuksiaan rajoittavat ylisukupolvinen huono-osaisuus ja henkilökohtaisen elämän kasautuneet vaikeudet.

Asiantuntija-ammateissa työskentelevien riskitietoisen reflektoijan ja autonomisen itsensä kehittäjän haasteet liittyvät yksilöiden kokeman kilpailun lisääntymiseen työelämässä, kun itseohjautuvuus ja aktiivinen toimintavaihtoehtojen kartoittaminen nousevat pärjäämisen edellytyksiksi. Riskitietoisen reflektoijan arki täyttyy jatkuvalla työn ohessa opiskelulla ja tulevaisuuteen satsaamisella, mikä muodostuu jatkuvana toimintatapana kuormittavaksi. Autonominen itsensä kehittäjä puolestaan etsii sekä työelämästä että vapaa-ajallaan itsensä toteuttamisen ja kehittämisen paikkoja, mikä kuitenkin saattaa johtaa elämän ylikuumenemiseen.

Rutiininomaisissa tehtävissä ja usein fyysisessä työssä työskentelevälle perinteisen työmoraalin ammattilaiselle työ on puolestaan välttämätön keino hankkia elanto, ei itsensä toteuttamisen areena. Mieltä vaivaavat ajoittain työn huono arvostus ja taloudelliset huolet. Hahmon mielenterveyttä kannattelee työssäkäynti ja lähipiiri. Tutkimusaineistosta nousee myös työelämän normeihin kompastujan hahmo, jonka hapuileva ote työelämään ja arjen hallintaa tuo mielenterveyteen heijastuvia haasteita.

Työelämän kiristyneet vaatimukset ja monimutkaistunut toimintaympäristö aiheuttavat puolestaan alisuoriutuvalle toimijahahmolle ongelmia. Hahmo saatetaan haasteidensa takia leimata laiskaksi tai tyhmäksi, vaikka taustalla olisikin diagnosoimattomia oppimis- ja tarkkaavaisuushäiriöitä.

Klassisena mielenterveyden "riskityyppinä" tutkimuksessa tunnistettiin puhumaton mies, joka kokee raskaaksi asioiden sanoittamisen siten kuin nykyään vaaditaan. Toimijahahmo keventää mieltään toiminnan kautta. Hahmon ongelmat kumuloituvat, jos päihteet alkavat näyttäytyä ratkaisuna vaikeisiin tunteisiin. Hahmo tuo esille toiminnan sukupuolittuneisuuden mielenterveyskysymyksissä: eri sukupuolten tavat kokea asioita ja etsiä ratkaisuja ovat hyvin erilaisia.

Niukkuudesta ja vaihtoehtojen runsaudesta kehkeytyvät hahmot

Haastattelututkimuksemme tulosten perusteella kuntasektorin työterveyshuollossa kohdataan tänä päivänä etenkin hahmoja ideaalinsa kadottava ammattilainen ja hauras ihmistyön ammattilainen, joista molemmat työskentelevät usein sote- ja koulutussektorin resurssipula-aloilla. Työterveyshuollon mahdollisuudet vaikuttaa työpaikkojen resursseihin ovat rajalliset, vaikka työpaikoille voidaankin viedä viestiä esimerkiksi tiukalle vedetyn henkilöstön jaksamisongelmista.

Hauraan ihmistyön ammattilaisen kiinnittyminen hoitoon on usein vaikeaa ja helposti saatavilla oleva työterveyshuolto ja tuttu henkilö siellä voi olla merkittävä työkyvyn tuki.

Itseohjautuvuuden ja jatkuvan kehittymisen ideaalin sisäistäneet hahmot, riskitietoinen reflektoija ja autonominen itsensä kehittäjä, hakeutuvat työterveyshuoltoon usein kohtuullisen lievien oireiden vuoksi, ja diagnoosikentällä hahmojen vaikeudet määritellään usein ahdistuneisuusdiagnoosilla. Perinteisistä työkyvyn tukemisen keinoista, kuten työn rajaamisesta, ei aina ole hyötyä, koska halu edetä ja kehittyä sekä motivoivat että uuvuttavat samaan aikaan hahmoa. Koska hahmoilla on taitoa käsitellä mielen hyvinvointiin kytkeytyviä asioita, lyhytkin reflektointiapu esimerkiksi työterveyspsykologin vastaanotolla saattaa tukea kykyä ohjata omaa elämää ja selvitä työn tuottamien haasteiden kanssa.

Ongelmien siirtyminen mielenterveyden kentälle

Mielenterveyskategorian alle on kertynyt monenlaista työelämän psyykkistä haavoittuvuutta, josta osasta puuttuu varsinainen sairausperusta. Silti ongelmia päädytään usein käsittelemään terveydenhuollon kentällä. Usein yksilölähtöiset toimintakehykset, kuten etuusjärjestelmä tai totutut ajattelumallit ohjaavat sosiaalisten ja emotionaalisten haasteiden ratkaisuyrityksiä mielenterveyden alueelle. Lääketieteellisen nimeämisen lisäksi diagnoosit mahdollistavat toimeentulon turvaamisen sairauspäivärahalla, mikäli oireet aiheuttavat työkyvyttömyyden.

Mielenterveyden alueelle saatetaan päätyä myös siksi, että ongelmien juurisyihin puuttuminen näyttää vaikealta. Vaikka osa nuorten mielenterveyteen kytkeytyvistä hahmoista tarvitsee tukea ja apua selkeästi terveydenhuollon kentältä, osa asioista vaatisi ratkaisua jossain muualla. Joidenkin hahmojen kohdalla toimivat ratkaisut voivat löytyä selkeämmin työpaikkakuntoutuksen ja työkykyjohtamisen keinoista. Toiset taas voisivat olla tuettavissa esimerkiksi mentoroinnilla, tiimin tai esihenkilöiden tuen avulla tai työn räätälöimisen keinoin.

Moninaiset teemat nousevat tänä päivänä mielenterveyden ja työkyvyn kentälle. Samalla ne aiheuttavat pohdintaa siitä, mitä kaikkea työkyvyn käsitteen alle voi kuulua. Missä määrin esimerkiksi työntekijän osaamisen hyödyntämättömyys tai omien toiveiden törmääminen arjen realiteetteihin ovat työkykykysymyksiä? Voisiko monia mielenterveyden alueella käsiteltäviä haasteita käsitellä paremmin jossain muualla? Mitä uusia ratkaisukenttiä pitäisi kehittää?

Tutkimuksemme perusteella työterveyshuolto koettiin luotettavaksi tahoksi käsitellä mielen hyvinvointiin kytkeytyviä haasteita, riippumatta niiden syntyhistoriasta. Työterveyshuolto nähtiin työpaikkaan suhteessa riittävän erilliseksi, yksityisyyden mahdollistavaksi areenaksi asioiden käsittelyyn. Työterveyshuollon asiakkaat usein myös arvostavat yksilöapua ja tukea subjektiivisten kokemustensa käsittelyssä.

Laajemmin ottaen tuloksemme viittaavat siihen, että monia rakenteellisia ja kulttuurin murrokseen liittyviä haasteita on alettu käsitellä mielenterveyden alueella. Kenties yhteisöllisempiä työkyvyn tukemisen tapoja voisi kehittää muun muassa työterveyshuollon ja työpaikkojen yhteistyön kentille. Kaikki ratkaisut eivät kuitenkaan ole työterveyshuollon tai työpaikkojen käsissä, vaan tarvitaan myös isompia muutoksia päätöksen teossa, ajattelutavoissa ja työelämän rakenteiden kehittämisessä.