Mietteitä mielen hyvinvoinnista ja mielenterveydestä
Mielenterveyden syistä johtuvat sairauspoissaolot ovat vuosia olleet nousussa. Kelan tilastoissa masennuspoissaolot tasaantuivat vuonna 2022, mutta ahdistus sairauspoissaolon syynä nousee yhä.
Mikä meitä oikein vaivaa, miksi näin on käynyt? Tätä minulta on usein kysytty esittäessäni organisaatiossani sairauspoissaolotilastoja. Haluaisin sanoa, etten tiedä, mutta sen sijaan olen pohtinut, mitä meissä tai ympäristössämme on toisin. Maailma ja työ ovat muuttuneet. Nyt on Euroopassa sota, hetki sitten oli pandemia, paljon ennen niitä jo 24/7-yhteiskunta ja online-tekeminen ympäri maailmaa. Yhä useamman työ on kognitiivisesti vaativaa asiantuntijatyötä, on oltava tehokkaampi koko ajan, matalan mielen kanssa ei työssä enää pärjää, kun ei ole yhtään "löysää" ja monessa työssä kohdataan väkivaltaa tai sen uhkaa. Olemme itseämme kohtaan vaativia, ja samalla mielen hallinnan osaaminen on heikkoa. Kogniivinen ergonomia unohtuu. Vaativuus siirtyy myös vapaa-ajalle, suorittaminen jatkuu omissa ja lasten harrastuksissa. Kodin on oltava aina tip top, ruoan oikeanlaista ja kaikkea vertaamme somen kiiltokuviin. Pitäisi olla superihminen, jotta selviäisi kaikesta ja aina kolhuitta, ja sellaisia emme useimmat ole. Osasyy sairauspoissaolojen lisääntymiseen saattaa olla myös stigman heikkeneminen, kun uskalletaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä eikä naamioida pahoinvointia vaikka siihen klassiseen selkäkipuun.
Mitä sitten voimme tehdä, jotta trendi saadaan kääntymään? Ennaltaehkäisy on tässäkin asiassa paras tapa. Työssä olisi hallittava kognitiivinen ergonomia yhtä hyvin kuin tuolin ja pöydän säädöt, voisimme olla itsellemme myötätuntoisia ja hyväntahtoisia. Jos toimimme esihenkilötehtävissä, niin olennaista on hyvä arkijohtaminen ja siihen panostaminen. Ja sitten työn ulkopuolella: voisiko vapaalla joskus vain olla, vähentää somea ja sen vaikutusvaltaa, hyödyntää luonnon vaikutuksia ulkona oleilussa, puuhaillessa ja liikkumisessa. Rauhoittuminen, kierrosten laskeminen ja vaativuusriman laskeminen voisi auttaa ennaltaehkäisemään uupumista.
Sitten kun tarvitaan ulkopuolista apua, sen pitäisi olla matalalla kynnyksellä saatavilla. Tässä on hyvä muistaa mielenterveystalon maksuttomat omahoito-ohjelmat. Työterveyshuollon kautta olisi hyvä olla tarjolla lyhytterapioita. Lisäksi näen tärkeänä hoidon porrasteisuuden, jolloin terveydenhuollon voimavarat riittävät paremmin kaikkien auttamiseen.
Lopuksi: vaikka terveydenhoito on kriisissä, ei epätoivoon vaipuminen auta ketään. Nyt pitää kääriä hihat ja tehdä se, mitä pystytään, ja tehdä se viisaasti valikoiden. Työterveyshuolloissa on kuitenkin hyvät mahdollisuudet. Ja on hyvä muistaa vanha ohje happinaamarista ensin itselle, jotta pystymme olemaan myös muille avuksi!
Marianne AlhoTyöterveyshuollon erikoislääkäri
STLY:n hallituksen jäsen
