Työeläkeyhtiön tapausesimerkki: masennus työkykyhaasteena

Kyseessä on 30-vuotias naispuolinen, ilman ammattikoulutusta oleva hedelmä- ja vihannesosaston myyjä, joka oli työskennellyt kyseisellä työnantajalla kohta 10 vuoden ajan 30 viikkotunnin työajalla. Hän asui yksin, eikä lapsia ollut, mutta hän oli seurustellut vuosia. Masennusta oli ollut lukioaikana, mutta hän oli kuitenkin valmistunut keskivertoarvosanoin ylioppilaaksi normaaliajassa. Hoitona oli ollut lääkitys ja psykologin käynnit. Hänen vanhempansa olivat eronneet tämän ollessa 12-vuotias. Päihdeongelmia tai syömishäiriöitä ei ollut esiintynyt. Hänellä oli ollut sosiaalista jännittämistä, mutta ei paniikkikohtauksia. Äidillä ja siskolla oli tiettävästi ollut masennusta.

Loppuvuodesta 2022 henkilö sairastui uupumukseen, hakeutui työterveyshuoltoon, kirjoitettiin sairauspäivärahalle, diagnoosi tarkentui masennukseksi ja muutaman käynnin hän kävi työterveyspsykologilla purkamassa tilannettaan.

Maaliskuussa 2023 hänet ohjattiin työterveyshuollosta psykiatrin konsultaatioon, jossa vaihdettiin mirtatsapiini sitalopraamiin ja suositeltiin kuntoutuspsykoterapiaa, johon hän sai myönteisen päätöksen Kelasta.

Kesällä vointi vaihteli. Välillä oli vähän parempia päiviä, mutta sitten taas tuntui, että vointi menee huonompaan suuntaan. Lääkehoidosta ja psykoterapiasta huolimatta psyykkinen vointi ei lähtenyt helpottamaan. Hakijalla oli masennusoireilua ja kognitiivisia ongelmia. Muisti oli heikentynyt, nukkuminen ja syöminen oli heikkoa. Hän oli laihtunut kuusi kiloa yrittämättä laihduttaa. Edelleen esiintyi aloitekyvyttömyyttä, motivaation puutetta ja toivottomuutta. Hän oli myös jännittynyt, ahdistunut ja pelkäsi, miten selviää tilanteestaan. Hakijalla oli keskittymisvaikeuksia, ja hän pohti, onko hänellä ADHD. Hän oli ilmeetön ja vähän hidastunut, mutta psykoottisia oireita ei ollut todettavissa.

Alkusyksystä 2023 tapahtui itsemurhayritys lääkkeillä. Hakija soitti itse ambulanssin, ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon lääkeyliannostelun takia. Taustalla oli seurustelusuhteesta tullut traumaattinen ero. Hakija halusi lapsen, mutta seurustelukumppani ei.

Psykiatrinen sairaalahoito vapaaehtoispohjalta kesti neljä viikkoa. Sen aikana hän sai sähköhoitoa, josta oli apua. Toipuminen lähti käyntiin. Sairaalasta kotiutusvaiheen lääkityksenä oli venlafaksiini 225 milligrammaa vuorokaudessa.

Loppuvuonna henkilö oli edelleen toipilas. Hän oli asiallinen ja jonkin verran ahdistunut sekä alavireinen vastaanotolla. Ilmeikkyys oli edelleen vähäistä, ja lievää hidastuneisuutta oli havaittavissa. Mitään psykoottisuutta ei ilmennyt, ja itsetuhoajatukset olivat jääneet pois. Pieni toivo toipumisesta oli virinnyt. Arkiaskareita potilas kykeni alentuneella teholla jonkin verran tekemään, käytännössä 15 minuutin ajan pari kertaa päivässä. Masennus oli siis lähtenyt lievittymään, mutta toimintakyky oli edelleen alentunut.

Työterveyshuollossa järjestettiin työterveysneuvottelu työhön paluun mahdollisuuksien selvittämiseksi. Yhtä mieltä oltiin siitä, että henkilö ei vaikuttanut vielä työkykyiseltä, vaikka toipumista oli alkanut tapahtua. Sairauspäivärahakauden enimmäisaika oli täyttymässä, ja työkyvyttömyyden ajateltiin jatkuvan sen jälkeenkin. Siitä huolimatta neuvottelussa alettiin pohtia alustavasti asteittaista työhön paluuta osasairauspäivärahan tai työkokeilun turvin, kun sen aika olisi. Sovittiin, että voinnin seuranta jatkuu työterveyshuollossa ja työpaikalta esihenkilö on yhteydessä henkilöön ja toivottaa tervetulleeksi töihin, kun ajankohta on sopiva ja toipuminen sopivassa vaiheessa.