Työterveyshuollon asema tulevaisuudessa – ideaalinen, optimaalinen, reaalinen?

Hyvinvointialueilla on uutisoitu laajasti palveluverkkojen supistamisesta ja talouden tasapainottamisesta. Rahaa ei ole valtiolla sen enempää kuin hyvinvointialueilla tai kunnillakaan tilkitsemään vajetta. Poliittista ristivetoa syntyy samalla laajasti aluepoliittisesti hyvinkin vaikeissa tilanteissa.

STLY:n tammiseminaarissa savolaisittain 2.2.2024 järjestettynä keskusteltiin otsikolla Työterveys palvelujärjestelmässä? Päällimmäiseksi itselleni jäi mieleen THL:n johtavan tutkijan Liina-Kaisa Tynkkysen luento Työterveyshuolto osana suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää, jossa esiteltiin suurelta osin kyselytutkimuksien avulla kokemuksia palvelujärjestelmän toimivuuden ja yhdenvertaisuuden kokemuksesta. Nämä olivat linjassa THL:n viimevuotisen selvityksen kanssa jossa todettiin työterveyshuollon KL2 toiminnan eriarvoistava vaikutus niin sisäisesti toiminnassa kuin laajemmin osana yhteiskuntaa.

Markku Seurin kommenttipuheenvuorossa Kyllä, tarvitsemme uudistamista, mutta romuttaminen ei tule kyseeseen esiteltiin realiteetteja työterveyshuollon palvelujärjestelmän taustalla. Maailmanlaajuisesti työterveyshuoltomme ei ole ainutlaatuisuus vaan lähinnä kollektiivinen eläkejärjestelmämme, jossa yksilön mahdollinen ennenaikainen eläköityminen katetaan yhteisvastuullisesti ja yksilölle maksetaan potentiaalisesta menetyksestä toisin kuin muualla kylmän binäärisesti – saat mitä olet maksanut. Tämä on luonut työnantajille motiivin tarjota nopeaa hoitoa ja työhönpaluun mahdollistamista.

Niin tuoreena erikoislääkärinä kuin useamman lapsen vanhempana niin historiani kuin tulevaisuuteni on tasapainoilua ajatuksissani syntyneen ideaalisen toiminnan, ulkopuoleltani tulevien odotusten ja taloudellisten realiteettien jokapäiväisen optimoinnin ja henkisten ja fyysisten resurssien realiteettien välillä.

Tässä julkisen talouden ja toimintojen tilanteessa on mielestäni haastavaa keskustella KL2-toiminnan lopettamisesta ja kuorman ja kustannusten siirtämisestä jo ennestään kriisissä oleville hyvinvointialueille.

Terveydenhuollon ongelmakohdat ovat olleet perusterveydenhuollon saavutettavuus ja erikoissairaanhoidon jonot. Kumpikaan ei näytä toistaiseksi ratkeavan uudistuksen myötä. Tuottavuuden kohentamiseksi työnantajat ovat jo huomattavissa määrin alkaneet reagoimaan jälkimmäiseenkin vakuutusten avulla.

Mistä etsiä ratkaisua, kun sellaista ei tunnu löytyvän? Usein se löytyy resiprokaalisesti juuri sieltä, mihin katse ei osu. Mikä on työterveyshuollon lisäarvo yhteiskunnalle? KL2-toiminnan riisumisen sijasta se on funktionaalisesti KL1-toiminta, työkyvyn arvioinnin valjastaminen yhteiskunnan eduksi. Vuoden 2024 tammikuussa Suomessa oli 231 000 työtöntä, joista tutkimuksien mukaan jopa joka kolmas on työkyvytön ja joka kolmas tarvitsee hoitoa ja kuntoutusta työllistyäkseen. Keskustelussa keskitytään kolmannekseen, jota yritetään pakkokeinoin saada työhön. Pakko tai rajoitukset eivät mielestäni kuulu siihen yhteiskuntaan, jota itse haluan rakentaa, ei niin lääkärityövoiman allokoinnissa kuin työttömien aktivoinnissa.

Työterveyshuollon tulevaisuuden ja uskottavuuden kannalta näen elintärkeänä, että olemme aktiivisesti keskustelemassa, miten laaja-alaisesti ja systemaattisesti saamme osaamistamme jalkautettua koko yhteiskunnan käyttöön, TYÖOTE on hyvä alku työllisille, mutta lisää tarvitaan koko työikäistä väestöä ajatellen.