Virtsa- ja ulosteinkontinenssi – arjen ja työnteon rajoittajiin on tehokkaita hoitokeinoja

Minkälaista karkailua?

Virtsainkontinenssin tärkeimmät alatyypit ovat ponnistusinkontinenssi (virtsa karkaa ponnistuksen yhteydessä), pakkoinkontinenssi (ilmaantuu äkillinen virtsaamistarve ja virtsa karkaa) ja näiden yhdistelmä. Lisäksi yliaktiivinen virtsarakko (overactive bladder, OAB) ilman virtsan karkaamista voi aiheuttaa merkittävää haittaa. Luokittelu on tärkeää, sillä hoitovalinta perustuu virtsainkontinenssin tyyppiin.

Ulosteenkarkailu jaetaan kolmeen tyyppiin: 1) passiivinen (sensorinen) inkontinenssi, jossa uloste tai ilma karkaa tiedostamatta, 2) pakkoinkontinenssi (motorinen), jolloin pidätys ei onnistu ulostamistarpeen tullessa sekä 3) tuhriminen, jolloin ulostamistapahtuma ja pidätyskyky muutoin ovat normaaleja. Anaali-inkontinenssiin luetaan mukaan myös ilman karkailu. Oirekuva vaihtelee ajoittaisista karkailuepisodeista täyteen suolen kontrollin menetykseen. Ulosteen löysyys hankaloittaa kaikkia inkontinenssin muotoja.

Inkontinenssioireiden kanssa eläminen ja työssä käynti

Kaikissa muodoissaan inkontinenssioireet aiheuttavat merkittävän fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen taakan. Masennus ja ahdistus ovat tässä potilasryhmässä yleisiä. Inkontinenssioireiden vaikutukset yleiseen terveyteen voivat olla yllättävän laaja-alaisia. Moniin sairauksiin liittyy inkontinenssioireita. Vastaavasti inkontinenssipotilaiden yleinen terveydentila on raportoitu huonommaksi kuin oireettomilla.

Inkontinenssioireisto asettaa haasteita työstä suoriutumiselle, ja oireiden on raportoitu vaikuttavan merkittävästi työkykyyn. Karkailuvahinkojen välttäminen ja niiden tapahtuessa työtehtävien keskeytyminen aiheuttavat työpäivään poikkeamia sekä vaikuttavat keskittymiskykyyn, psyykkiseen suoriutumiseen sekä työtehokkuuteen. Ponnistelua, nostelua ja kumartelua vaativat työtehtävät voivat provosoida karkailua. Ongelmatilanteita on niin sisä- kuin ulkotöissä toimivilla. Asiakaspalvelutilanteissa hajuhaitan pelko voi aiheuttaa ahdistusta. Tiukasti aikataulutetut paikkaan sidotut työt voivat tuottaa vaikeuksia. Inkontinenssin hoidon ohella voidaan tarvita myös sopeuttavia toimia työpaikalla, jotta työn vaatimukset ja karkailuoireiden kanssa eläminen ovat tasapainossa. Inkontinenssipotilaat kartoittavat usein WC-paikkojen sijainnit ennen kotoa poistumista. Myös työpaikalla wc:n läheisyys on oirehallinnan kannalta oleellista.

Tutkimusryhmämme selvitti vast'ikään virtsainkontinenssin ja huonon työkyvyn välistä yhteyttä pohjoissuomalaisessa keski-ikäisessä naisväestössä. Ponnistusvirtsankarkailusta kärsivillä naisilla oli 1,4-kertainen ja pakkovirtsankarkailusta jopa 3,3-kertainen riski huonoon työkykyyn verrattuna naisiin, jotka eivät kärsineet virtsankarkailusta. Amerikkalaisessa väestötutkimuksessa minkä tahansa asteisesta ulosteenkarkailusta kärsivillä oli vuodessa keskimäärin 15 poissaolopäivää työstä, vaikeaoireisilla jopa 50 päivää ja ilman näitä suolioireita 5 päivää vuodessa.

Inkontinenssin diagnostiikka ja hoito avosektorilla

Inkontinenssioireiden perusdiagnostiikka ja konservatiiviset hoitokeinot toteutetaan perusterveydenhuollossa. Suomessa naisten virtsankarkailun hoitoa ohjaa kansallinen Käypä hoito -suositus, joka korostaa selkeää työnjakoa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Virtsankarkailun tyyppi ja vaikeusaste diagnosoidaan käyttäen anamneesin apuna virtsankarkailun erottelupiste- ja haitta-astelomaketta sekä virtsaamispäiväkirjaa. Gynekologinen tutkimus ja yskäisytesti sekä proktologinen status yleensä riittävät perusdiagnostiikkaan.

Pakkovirtsankarkailun ja OAB:n oireisiin voi saada helpotusta juomatottumusten järkeistämisellä (normaali nesteen kulutus on 1,5-2 l/vrk) ja rakon kouluttamisella virtsaamisvälejä pidentäen. Paikallisestrogeenihoito on tärkeää postmenopausaalisille naisille. Ensilinjan lääkehoitona pakkovirtsankarkailuun ovat antikolinergiset lääkkeet tai beeta-3-adrenergiset agonistit, jotka tulee aloittaa perusterveydenhuollossa.

Ponnistusvirtsankarkailussa tärkeä osa hoitoa ovat elintapamuutokset. Painon hallinta ja tupakoinnin lopettaminen ovat ensilinjan hoitoja; 5–10 prosentin painonlasku vähentää inkontinenssia yhtä tehokkaasti kuin muut konservatiiviset hoidot. Lantionpohjan lihasten vahvistaminen säännöllisellä harjoittelulla on ponnistusvirtsankarkailun ja ulosteenkarkailun ensisijainen hoitomuoto. Harjoitteluun kuuluvat lihasten tunnistaminen, kesto-, maksimi- ja nopeusvoimaharjoitukset. Käypä hoito -suositus ohjeistaa harjoittelua 3–5 kertaa viikossa, tarvittaessa fysioterapeutin ohjauksessa. Uretrarengas tai emättimeen laitettavat inkontinenssituet auttavat selviämään muun muassa urheilutilanteissa.

Suolen toimintaa säätelevillä valmisteilla ja ravitsemus- ja elämäntapaohjauksella pyritään suolen toiminnan säännöllistämiseen, ulosteen koostumuksen kiinteytykseen ja peräsuolen tyhjenemisen edistämiseen. Ohjauksessa huomioidaan ruokailu-ulostamis- ja virtsaamisrytmi. Ispaghulasiemenrakeet tasapainottavat suolen toimintaa. Ripulilääke loperamidilla on myös sulkijalihaksen tonusta lisäävä vaikutus, ja se vähentää ulostuspakko-oiretta.

Potilaat kannattaa ohjata Terveyskylän Kuntoutumistaloon, jossa on erinomainen materiaalipankki lantionpohjahäiriöiden omatoimisen hoidon tueksi. Erikoissairaanhoidossa erikoistunut sairaanhoitaja tai uroterapeutti tarjoaa oirehallintaan apuvälineitä (kuvat 1 «»1 ja 2 «»2).

Kun konservatiivinen hoito ei riitä, kirurginen hoito on tehokasta

Pakkoinkontinenssin ja OAB:n hoitona voidaan käyttää virtsarakon limakalvon alle pistettävää botuliinitoksiinia. Hoitoon liittyvän retentioriskin (n. 6 %) vuoksi potilaan tulee olla kyvykäs itsekatetrointiin. Vaikeaa ponnistusvirtsankarkailua voidaan hoitaa leikkauksella. Tavallisin leikkaus Suomessa on tukinauhan asettaminen virtsaputken keskiosan tueksi. Sen avulla 80–90 prosenttia potilaista saa hyvän avun. Nauhaleikkauksen lisäksi ponnistusinkontinenssia voidaan hoitaa virtsaputkea ahtauttavalla Bulkamid-injektiohoidolla.

Sakraalinen neuromodulaatio on tehokas ulosteenkarkailun hoitomuoto riippumatta oireen taustamekanismista: yli kahdella kolmasosalla oireet vähintään puolittuvat. Ristihermoa sähkövirralla stimuloiden muunnellaan hermoviestintää, minkä tuloksena suolen toiminta säännöllistyy, peräsuolen tuntoherkkyys paranee ja suoli tyhjentyy täydellisemmin, jolloin myös ulostamisen jälkeinen valuminen korjaantuu. Pysyvän laitteen asennuksen jälkeen lähes 90 prosenttia potilaista raportoi oireiden helpottuneen yli 50 prosentilla ja 40 prosenttia saavuttaa täyden kontinenssin pitkäaikaisseurannassa.

Lopuksi

Virtsan- ja ulosteenkarkailu ovat edelleen usein piiloon jääviä terveydellisiä rasitteita, joilla on merkitystä työkyvylle. Ota asia puheeksi vastaanotollasi! Merkittävä osa potilaista saa apua konservatiivisista hoitomenetelmistä, jotka ovat työterveyslääkärin työkalupakissa. Jos apu ei riitä, ohjaa potilas gynekologin ja/tai gastrokirurgin arvioon.