Miten hallita työuupumusta – käytäntöjä meiltä ja muualta

Aineisto ja menetelmät

Tutkittaviksi kohdemaiksi valittiin Suomen lisäksi sellaisia maita, joissa työuupumukseen liittyvät määritelmät ja toimintamallit oletettavasti poikkeavat toisistaan, ja joiden tarkastelun oletimme olevan hyödyllistä Suomen näkökulmasta. Tapausmaiksi valittiin Ruotsi, Tanska, Hollanti, Belgia, Ranska, Saksa, Espanja, Italia ja Latvia. Kustakin maasta haastateltiin työuupumuksen asiantuntijoita, jotka edustivat tutkimussektoria, hoitoa tarjoavia tahoja, viranomaisia ja työpaikkoja. Nämä vaihtelivat kunkin maan toiminta- tai palvelujärjestelmän mukaan. Haastatteluilla pyrittiin saamaan tietoa työuupumuksen määrittelyyn, diagnosointiin, hoitoon ja kuntoutukseen liittyvistä käytännöistä.

Aineisto kerättiin englanninkielisinä yksilöhaastatteluina. Haastattelut nauhoitettiin, litteroitiin ja analysoitiin. Suomessa toteutettiin neljä ryhmähaastattelua. Tilaisuudet nauhoitettiin, ja keskustelut litteroitiin sekä anonymisoitiin. Osallistujina ryhmähaastatteluissa oli 20 asiantuntijaa, jotka edustivat eri tahoja ja organisaatioita.

Kustakin kohdemaasta kerättiin lisäksi työuupumuksen määrittelyyn, tunnistamiseen sekä hoito- ja kuntoutuskäytäntöihin ja -ohjeistuksiin liittyviä lukuisia dokumentteja (muun muassa raportteja, ohjeistuksia, artikkeleita, lakitestejä, esityksiä, tilastoja ja esitteitä), joista muut kuin englannin- tai ruotsinkieliset käännettiin.

Työuupumuksen määrittely

Selvityksen päätulokset osoittivat, että työuupumuksen diagnostiset kriteerit noudattivat kaikissa muissa maissa paitsi Ruotsissa kansainvälisen tautiluokituksen (ICD-10) määritelmää, jossa se luetaan elämäntilanteen hallintaan liittyväksi ongelmaksi ja ilmoitetaan koodilla Z73.0. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että useimmissa selvityksen kohteena olleissa maissa työuupumus ei ole sairausdiagnoosi. Tämä nykyinen määrittely tulee jatkumaan myös uudessa ICD-11-tautiluokituksessa. Poikkeuksen muodosti Ruotsi, jossa uupumus on määritelty sairausdiagnoosiksi (utmattningssyndrom, F43.8 A). Ruotsissa uupumuksen työperäisyyttä tai syy-seuraussuhdetta ei nähdä oleellisena asiana uupumuksen määrittelyssä tai hoidossa.

Työuupumuksen mahdollista määrittelyä sairausdiagnoosiksi käsiteltiin myös kotimaisissa asiantuntijakeskusteluissa. Asia herätti ristiriitaisia kannanottoja, mutta useimmat osallistujat pitivät tätä kuitenkin selvittämisen arvoisena. Työuupumus sairausdiagnoosina saattaisi mahdollistaa tilan tehokkaamman tunnistamisen ja hoitamisen. Tämä johtuu siitä, että on tiedossa, ettei pelkkä oirekoodi (pääsääntöisesti) riitä sairauspäivärahan perusteeksi, ja tällöin sitä ei merkitä sairauspoissaolotodistukseen. Erityisen tärkeänä pidettiin sitä, että sairausdiagnoosi saattaisi toimia tehokkaana hälytyssignaalina ja edistää työpaikalla toteutettavia ennaltaehkäiseviä ja korjaavia toimenpiteitä. Työuupumuksen oireiden osoittaminen työstä johtuviksi nähtiin haasteellisena sekä niissä maissa, joissa työuupumus voitiin määritellä ammattitaudiksi, että Suomen asiantuntijahaastatteluissa.

Yhteys työpaikkaan tärkeää

Työpaikkaa aktivoivan vaikutuksen lisäksi sairausdiagnoosin mahdollisina hyötyinä pidettiin "väärien" diagnoosien välttämistä, nimenomaan työuupumuksesta toipumista tukevien hoitokäytäntöjen kehittämistä, yksilön syyllistämisen ja masennus/ahdistus-stigman lieventämistä ja työuupumuksesta kärsivän toimeentulon turvaamista. Jos tieto sairauspoissaolon taustalla olevasta työuupumuksesta välittyy esihenkilölle, ja se johtaa työjärjestelyihin ja aktiiviseen työhönpaluun tukeen, sairauspoissaolojen kestoa voidaan todennäköisesti lyhentää.

Suosituksenamme on, että sairauspoissaolotodistuksissa tulee näkyä diagnoosi työuupumus Z73.0 lisäkoodina, jollei työuupumuksesta tehdä pääkoodia. Olisi tärkeää, että työpaikoilla ja kansallisesti olisi käytössä kattavaa rekisteritietoa työuupumuksen yleisyydestä ohjaamassa työolojen ja työelämän kehittämistä. Työpaikoille sairauspoissaolotodistuksen välittämä tieto työuupumuksesta on tärkeä signaali siitä, että työjärjestelyihin on puututtava.

Työuupumus sosiaalivakuutusjärjestelmässä

Selvityksen perusteella neljässä maassa työuupumusdiagnoosia voidaan käyttää työkyvyttömyyden perusteena, kahdessa maassa tällöin yleensä käytetään jotain muuta diagnoosia (esimerkiksi masennus), Belgiassa diagnoosia ei tarvitse merkitä sairauspoissaolotodistukseen lainkaan, ja Saksassa sekä Suomessa työuupumus ei oikeuta työkyvyttömyyskorvauksiin. Muiden maiden esimerkkejä työuupumuksen asemasta sosiaalivakuutusjärjestelmissä on vaikea soveltaa suoraan Suomeen, koska järjestelmät poikkeavat suuresti toisistaan.

Suomessa omavastuuajalla on työnantajan päätettävissä, hyväksyykö se työuupumuksen palkallisen sairauspoissaolon syyksi, jollei työuupumusta ole poissuljettu työehtosopimuksen mukaisena sairausajan palkan maksuperusteena. Kelan sairauspäivärahan maksun perusteena edellytetään yleensä sairautta, mutta harkintaan vaikuttaa henkilön tilanne kokonaisuudessaan: oleellista on sairauksien vaikutus työ- ja toimintakykyyn.

Työuupumuksen ennaltaehkäisy ja hoito

Selvityksemme osoitti, että useimmissa maissa työsuojelulainsäädännössä säädetään psykososiaalisten riskien hallinnasta. Työpaikkojen riskien arvioinnissa tulisi huomioida henkinen kuormitus ja muut psykososiaaliset riskit, ja pyrkiä poistamaan ne, ja milloin se ei ole mahdollista, minimoimaan niiden haitalliset vaikutukset. Useassa maassa työnantajan rooli on keskeinen sekä ennaltaehkäisyssä että suunniteltaessa työuupumuksen jälkeistä työhön paluuta ja tarvittavia työn muokkauksia. Esimerkiksi Latviassa työnantaja on velvollinen kirjaamaan, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt, mikäli työuupumus on todettu ammattitaudiksi. Työsuojelutarkastajat valvovat tarkastuksillaan näiden toimenpiteiden toteutumista.

Työnantajalla on vastuu työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä. Suomessa työsuojelun vastuualueilla työsuojeluviranomainen valvoo alueellisesti, noudattavatko työnantajat myös psykososiaalista kuormitusta koskevia työsuojelusäädöksiä. Tärkein valvontakeino on työsuojelutarkastus. Yksittäisen työntekijän kokemusta työssä kuormittumisesta ei yleensä käsitellä viranomaisaloitteisessa valvonnassa.

Tämän selvityksen tulokset osoittivat, että työuupumuksen hoitotoimenpiteet olivat useissa maissa moniammatillisesti toteutettuja. Ne kohdistuivat pääosin työntekijään (yksilöön) sisältäen erilaisia terapeuttisia toimenpiteitä. Selvityksen perusteella yhteistä työuupumuksen hoitomallia ei tunnistettu, vaan maakohtaiset käytännöt erosivat paljon toisistaan. Yhteistä tarkastelluille maille oli esimerkiksi työntekijöiden vaikeudet saada työuupumukseen tarvitsemaansa hoitoa, ennaltaehkäisevien toimien puutteellisuus ja epäselvä vastuunjako eri toimijoiden välillä. Suosittelemme, että myös Suomessa parannetaan työhön paluun prosesseja ja tukitoimia. Työhön paluun tuen on oltava riittävän pitkäjänteistä ja yksilöllistä kunkin työntekijän toipumisprosessin edellyttämällä tavalla.