Keuhkoahtaumatautia ei sovi unohtaa, vaikka tupakointi vähenee

Tupakka on tärkein aiheuttaja, mutta työlläkin on väliä

Tupakointi on keuhkoahtaumataudin tärkein aiheuttaja. Ympäristön tupakansavualtistus ilmeisesti suurentaa keuhkoahtaumataudin riskiä. Keuhkoahtaumataudin työperäiseksi syyosuudeksi arvioidaan noin 14 prosenttia. Työperäinen altistuminen pölyille, kaasuille tai huuruille on yhteydessä keuhkoahtaumataudin tavallista suurempaan ilmaantuvuuteen etenkin tupakoivilla. Keuhkoahtaumatautia voidaan epäillä työperäiseksi, jos tupakoimattomalla tai korkeintaan 10 askivuotta tupakoineella keuhkoahtaumatautipotilaalla on takanaan pitkäkestoinen ja runsas työperäinen altistuminen orgaanisille pölyille, epäorgaanisille pölyille, kaasuille tai huuruille. Ammattitautia epäiltäessä tulee käynnistää asianmukaiset tutkimukset.

Tupakkatuotteiden käytön ehkäisy kaikin mahdollisin tavoin on erittäin vaikuttava keino keuhkoahtaumataudin vähentämiseksi. Aktiivista tupakoinnista kysymistä ja vieroitusta tulee toteuttaa kaikilla terveydenhuollon tasoilla ja kaikkien ammattiryhmien toimesta. Työperäistä pöly-, kaasu- ja huurualtistumista tulee välttää.

Keuhkojen röntgenkuva kuuluu perustutkimuksiin

Keuhkoahtaumataudin diagnoosi perustuu altistushistoriaan, oireisiin ja bronkodilataation jälkeisessä spirometriassa havaittavaan obstruktioon. Riskitekijöistä selvitetään tupakointi askivuosina, passiivinen tupakointi ja työperäinen altistuminen, aiemmat hengitystieinfektiot ja astma ja suvun hengitystiesairaudet. Keuhkoahtaumataudin diagnostiikassa spirometriaan liitetään aina bronkodilataatiokoe. Uloshengityksen sekuntikapasiteetin pienentynyt suhde nopeaan vitaalikapasiteettiin (FEV1/FVC) < 0,7 bronkodilataation jälkeisessä spirometriassa sopii keuhkoahtaumatautiin.

Keuhkoahtaumatautidiagnoosia ei tehdä keuhkojen röntgenkuvauksen perusteella, mutta se kuuluu perustutkimuksiin. Keuhkokuvan avulla voidaan yleensä sulkea pois muita hengitystieoireita aiheuttavia sairauksia, kuten keuhkosyöpä ja tuberkuloosi. Laboratoriokokeita käytetään muiden tautien sulkemiseen pois, akuutin infektion toteamiseen ja akuuttitilanteen arvioon taudin pahenemisvaiheen yhteydessä. Veren eosinofiilimäärä voi vaikuttaa kliinisen ilmiasun määritykseen ja lääkehoidon valintaan. Poikkeuksellisen nuorilta (alle 45-vuotiaat) tai lyhyen tupakointihistorian (alle 20 askivuotta) keuhkoahtaumatautipotilailta kannattaa määrittää seerumin alfa1-antitrypsiinipitoisuus. Yskösten bakteeriviljelystä ei ole hyötyä taudin stabiilissa vaiheessa. Primaaridiagnostiikka tehdään perus- ja työterveyshuollossa, ja sen tavoitteena ovat varhainen diagnoosi ja onnistunut erotusdiagnostiikka. Epäselvät tapaukset, kliinisesti merkittävät erotusdiagnostiset ongelmat ja vaikeat tautimuodot sekä poikkeuksellisen nuorena sairastuneet kuuluvat erikoissairaanhoidon selvittelyyn.

Kokonaisvaltainen arvio ja erotusdiagnostiikka

Suorituskykyä arvioidaan vähintään kysymällä potilaan arviota esimerkiksi siitä, kuinka hyvin hän kykenee nousemaan portaita tai kuinka pitkän matkan hän jaksaa kävellä. Tarvittaessa suorituskykyä voidaan testata. Toimintakykyä arvioidaan haastattelemalla potilasta harrastuksista, kotiaskareista, raskaista töistä suoriutumisesta ja työstä poissaoloista.

Yleisimpiä erotusdiagnostisia sairauksia ovat astma, krooninen keuhkoputkitulehdus, hengitystieinfektiot ja sydänsairaudet. Muista keuhkosairauksista on hyvä muistaa keuhkosyöpä, tuberkuloosi ja bronkiektasiatauti. Yleinen ongelma on erottaa toisistaan keuhkoahtaumatauti ja astma. Niiden esiintyminen yhtä aikaa on tavallista. Erotusdiagnostiikassa ei voida luotettavasti erottaa astmaa ja keuhkoahtaumatautia bronkodilataatio- tai glukokortikoidihoitokokeella. Pitkään tupakoineiden osalta suositellaan, että keuhkoahtaumataudin mahdollisuus huomioidaan terveydenhuoltokäyntien yhteydessä teettämällä oirekysely, mikrospirometria tai spirometriatutkimus. Kun seulontaan yhdistetään tehokas tupakasta vieroitus ja oireisten potilaiden hoito, seulonnasta saavutetaan paras hyöty. Pölyille, kaasuille ja huuruille altistuneiden työntekijöiden terveystarkastusten yhteydessä kartoitetaan hengitystieoireet, ja seulonnan perusteella oireisille työntekijöille tehdään spirometria ja bronkodilataatiokoe.

Näin hoidat keuhkoahtaumatautia

Keuhkoahtaumataudin hoidon tavoitteina ovat oireiden ja elämänlaadun paraneminen, työikäisillä työkyvyn ylläpitäminen, taudin etenemisen hidastuminen, pahenemisvaiheiden ehkäiseminen ja kuolleisuuden pieneneminen sekä liitännäissairauksien huomioiminen ja hoito. Lääkkeettömään hoitoon kuuluvat tupakasta vieroitus ja liikkumiseen kannustaminen. Vuosittaista influenssarokotusta ja pneumokokkirokotusta suositellaan kaikille keuhkoahtaumatautia sairastaville.

Keuhkoahtaumataudin lääkehoito ja sen valinta pohjautuvat potilaan yksilölliseen sairauden ilmiasuun, oireiden määrään ja pahenemisvaiheriskiin.

Keuhkoahtaumataudin lääkehoito perustuu suurelta osin hengitettäviin lääkkeisiin. Huomattava osa potilaista ei osaa käyttää inhalaattoriaan oikein, joten sen käyttöä on tärkeää opettaa lääkitystä aloitettaessa ja seurantakäynneillä. Keuhkoputkia avaavia hengitettäviä lääkkeitä on kahta eri ryhmää, beeta-2-agonistit ja antikolinergit. Pitkävaikutteista beeta-2-agonistia voidaan käyttää keuhkoahtaumataudin hoidossa ainoana lääkkeenä. Pitkävaikutteisten bronkodilataattoreiden yhdistelmä on tehokas pahenemisvaiheiden estossa, ja se saattaa vähentää oireita monoterapiaa tehokkaammin. Roflumilasti vaimentaa keuhkoahtaumatautiin liittyvää tulehdusreaktiota. Vaikka se ei suoranaisesti ole bronkodilataattori, sillä on myös jonkin verran bronkodilatoivaa vaikutusta. Sillä on kuitenkin myös merkittäviä haittavaikutuksia. Lisäksi keuhkoahtaumataudin hoidossa voidaan käyttää oraalista glukokortikoidia, teofylliinia, makrolideja ja mukolyytteja.

Makrolidipitkäaikaishoito toteutetaan aina erikoissairaanhoidossa. COPD:ta voidaan hoitaa joissain tapauksissa myös kirurgisin keinoin: keuhkonsiirron ensisijaisena tavoitteena on aina elinajan piteneminen.

Hoito ja seuranta toteutetaan pääosin perusterveydenhuollossa. Keuhkoahtaumataudin ehkäisyssä keskeisintä on tupakkatuotteiden käytön ehkäisy, tupakoinnin ja nikotiiniriippuvuuden selvittäminen vastaanotolla ja tupakoinnin lopettaminen. Tupakointitiedot kirjataan potilaskertomukseen. Työterveyshuollossa on aiheellista pyrkiä vähentämään työntekijöiden altistumista erityisesti pölyille. Spirometria tehdään yksilöllisen tarpeen mukaan. Työkykyarvion tekee ensisijaisesti työterveyslääkäri, joka tuntee potilaan työolot ja työn vaatimukset.

Tämä kirjoitus perustuu Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen asettaman työryhmän 29.4.2020 julkaisemaan keuhkoahtaumataudin Käypä hoito -suositukseen.