Työterveyshuollon juuret Suomessa yltävät 1300-luvulle
Monografiani "Parturi-välskäreistä työpaikkalääkäreiksi. Työnantajan järjestämän terveyden- ja sairaanhoidon kehityksestä Suomessa keskiajalta vuoteen 1952. Kirjallisuus-, bibliografia- ja matrikkelitutkimus" tavoite on muodostaa kokonaiskuva työnantajan järjestämän terveyden- ja sairaanhoidon kehityksestä Suomessa ennen vuotta 1952.
Tutkimus täydentää merkittävästi alamme aiempaa historiankirjoitusta.
Tutkimukseni ensimmäinen pääkysymys "Kuinka suuri osa lääkärikunnasta on toiminut työnantajien työntekijöilleen järjestämän terveyden- ja sairaanhoidon parissa ennen vuotta 1952?" kuvaa työpaikkalääkärinä toimimisen yleisyyttä sekä toiminnan merkittävyyttä niin lääkäreiden kuin yhteiskunnankin kannalta. Tutkimukseni toinen pääkysymys "Miten ja milloin työpaikkalääkäreiden työ on kehittynyt siinä määrin, että erillisen lääketieteen erikoisalan edellytysten voidaan katsoa täyttyneen G. Weiszin esittämän teorian mukaan arvioituna?" selvittää erikoisalan perustan muodostumista monipuolisesti – kriteereistä tärkein on alan oma tutkimus.
Tuloksia
Työpaikkalääkärinä toimiminen on ollut lääkäreille yllättävän yleistä – tasan puolet kaikista lääkärimatrikkelien lääkäreistä vuoteen 1952 mennessä oli toiminut ainakin lyhytaikaisesti rauhan ajan suurten rakennustyömaiden, sotilas-, rautatie-, tehtaan-, merimies- tai muuna työpaikkalääkärinä. Usein he toimivat yhteiskunnan kannalta tärkeissä ja jopa strategisissa kohteissa.
Työhön liittyvä terveyden- ja sairaanhoito on täyttänyt Weiszin esittämät lääketieteen erikoisalan yleiset kriteerit 1900-luvulle tultaessa – noin 80 vuotta ennen työterveyshuollon nimeämistä erikoisalaksi. Esimerkiksi ensimmäiset väitöskirjat työhön liittyvän terveyden aiheista julkaistiin jo 1840-luvulla.
Ensimmäinen terveydenhuollollisiakin tehtäviä suorittava parturi palkattiin Turun linnaan jo 1300-luvulla – näin toiminta on varhaisin järjestetyn terveyden- ja sairaanhoidon muoto maassamme. Työnantajan järjestämän terveyden- ja sairaanhoidon toteutuksen keskeiset ammattiryhmät tutkimusajankohtana olivat ensin parturi-välskärit ja myöhemmin työpaikkalääkärit, joiden ammattikunta alkoi muodostua 1800-luvun puolivälissä. Tutkimuksen mukaan työpaikkaterveydenhuolto on aina sisältänyt ajankohdan mukaista sekä ehkäisevää työtä että sairaanhoitoa. Toiminta on kokonaisuudessaan kehittynyt kiinteässä yhteydessä muun yhteiskunnan, työ- ja elinkeinoelämän, työsuojelun, lainsäädännön ja sosiaalivakuutuksen kehittymisen kanssa.
Johtopäätökset
Tutkimus tuo esille työnantajan järjestämän terveyden- ja sairaanhoidon yllättävänkin pitkän historian sekä osaltaan legitimoi erikoisalan statuksen muiden erikoisalojen rinnalla. Näin tutkimus myös vahvistaa työpaikkalääkäreiden ammatillista identiteettiä. Lisäksi tuloksia voidaan hyödyntää paitsi työterveyshuoltohenkilöstön myös koko terveydenhuoltoalan koulutuksissa sekä työterveyshuollosta käytävän yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon perusteluina.
Väitöstilaisuus järjestettiin 1.11.2024. Tutkimuksen ohjaajina toimivat professori (emeritus) Kimmo Räsänen ja dosentti Pieter Dhondt. Kustoksena toimi professori Tuula Oksanen ja vastaväittäjänä professori h.c. Heikki S. Vuorinen. Tutkimus on julkaistu UEF eRepo -tietokannassa.
Työterveyshuollon erikoislääkäri
jarmo.heikkinen@fimnet.fi