Liike ei riko

Nivelet tarvitsevat kuormitusta voidakseen hyvin

Monet uskomukset voivat estää kuntoutuksen toteutumista (taulukko 2 «»2). Ammattilaisten tärkeä tehtävä on virheellisten uskomusten korjaaminen ja hoitosuositusten mukaisen tiedon välittäminen, jotta potilaat voivat tehdä perusteltuja päätöksiä hyvinvointinsa tueksi.

Harjoittelu vähentää kipua sekä parantaa toimintakykyä ja elämänlaatua polven ja lonkan artroosissa. Se on kustannusvaikuttavaa ja voi viivästyttää tekonivelleikkauksen tarvetta. Harjoittelun on todettu olevan turvallista, eikä se lisää kipua pitkällä tähtäimellä tai suurenna leikkaustarvetta. Vaikutukset kivun vähentämiseen ja toimintakyvyn parantamiseen ovat kuitenkin suuruudeltaan pieniä tai kohtalaisia.

Mikään yksittäinen harjoittelutapa ei ole osoittautunut toista paremmaksi. Harjoittelun voi toteuttaa yksilö- tai ryhmämuotoisena, ohjattuna itsenäisenä harjoitteluna tai näiden yhdistelmänä ilman vaikutuksen heikentymistä. Harjoittelun optimaalista annostelua artroosin hoidossa ei tunneta, mutta näyttää siltä, ettei harjoittelun kokonaismäärällä ja toteutuskerroilla ole merkittävää vaikutusta hoitotuloksiin. Sen sijaan harjoittelun tulisi jatkua riittävän pitkään (3–6 kuukautta) kivun vähenemiseksi ja toimintakyvyn paranemiseksi.

Harjoittelun hyödyt pienenevät, jos se lopetetaan, joten artroosin hoidossa on kyse elintapamuutoksesta. Harjoittelun lisäksi suositellaan arkiliikunnan lisäämistä. Tämän vuoksi harjoitteluun sitoutumiseen tähtäävien strategioiden, kuten tavoitteenasettelun, harjoittelun monitoroinnin ja palautteen annon hyödyntäminen on tärkeää.

Työfysioterapeutti voi tukea elintapamuutosta hyödyntämällä esimerkiksi motivoivaa haastattelua, yksilöllistä ohjausta ja digitaalisten sovellusten seurantamahdollisuuksia. Näiden avulla voidaan vahvistaa työntekijän aktiivista roolia ja sitoutumista omahoidon toteuttamiseen.

Artroosilla on merkittävä vaikutus työssäkäyntiin ja työuran pituuteen

Raskas tai fyysinen intensiivinen työ, kohtalainen tai vaikea nivelkipu, liitännäissairaudet ja vähäinen työtovereiden tuki ovat yhteydessä alentuneeseen työhön osallistumiseen. Artroosipotilaiden työkyvyn tukeminen edellyttää monitekijäistä lähestymistapaa, jossa huomioidaan fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja ympäristöön sekä työhön liittyvät tekijät. Lisäksi on tärkeää hoitaa artroosiin liittyviä liitännäissairauksia.

Pitkiä työstä poissaoloja ei tulisi määrätä artroosin vuoksi ilman selkeää hoito- ja työhön paluun suunnitelmaa. Useimmat työntekijät voivat jatkaa työssä artroosista huolimatta, jos he saavat oikeanlaista hoitoa ja tukea. Erityisesti fyysisessä työssä yksilöllisiä työtapoja tukevat keinot kannattaa ottaa käyttöön (kuva 1 «»3). Työjärjestelyt voivat olla joko tilapäisiä tai pitkäkestoisia, ja suunnittelussa huomioidaan potilaan yksilölliset tarpeet, työn vaatimukset ja mahdollisuudet. Mikäli tarve työjärjestelyille on pitkäaikainen, ja/tai nykyisessä työssä pitkäaikaisesti selviytyminen on epävarmaa, tulee muistaa arvioida ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuus keinona työuran pidentämiseksi.

Työfysioterapeutti voi tukea fyysisessä työssä selviytymistä monin tavoin (taulukko 3 «»4). Usein tarvitaan seurantaa siitä, ovatko toteutuneet toimenpiteet riittäviä työssä jatkamisen kannalta, ja onko tarvetta lisätoimille yksilö- tai työpaikkatasolla. Parhaat ratkaisut syntyvät, kun työntekijä, esihenkilö ja työterveyshuollon ammattilaiset suunnittelevat nämä keinot yhdessä.

TYÖOTE-hankkeessa yleisimmät työpaikalla toteutuneet toimenpiteet olivat etätyön mahdollistaminen, työtehtävien rajaaminen, taukojen pitämisen lisääminen, työaikajärjestelyt (esim. siirtyminen vuoroon, jossa ei työskennellä yksin) ja erilaiset osa-aikaratkaisut, joissa huomioitiin työtehtävien monipuolisuus.

Työhön paluun toteutumiseen lonkka- tai polvitekonivelleikkauksen jälkeen on vahvimmin yhteydessä potilaan oma odotus sen ajankohdasta. Asenteisiin ja odotuksiin vaikuttaminen voikin olla ratkaiseva tekijä työkyvyn säilyttämisessä. Lisäksi vaikuttavat työn fyysinen kuormittavuus, ammattiasema, motivaatio ja sairauspoissaolot puolen vuoden aikana ennen tekonivelleikkausta. Työn muokkaaminen tarvittaessa on tehtävä jo ennen leikkausta, jotta vältetään poissaolo sitä odottaessa. Jos tekonivelleikkausta harkitaan, on jo ennakkoon hyödyllistä keskustella leikkauksen jälkeisistä toimintakyvyn rajoituksista ja siitä, kuinka nopeasti fyysisiin aktiviteetteihin voi palata.

Työhön paluun ajankohta polven tekonivelleikkauksen jälkeen vaihtelee kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen riippuen työn fyysisistä vaatimuksista ja kuntoutumisen edistymisestä. Kävely ilman apuvälineitä onnistuu 2–12 viikkoa leikkauksen jälkeen, minkä jälkeen myös autolla ajaminen on mahdollista. Portaissa liikkumisen sujuvoituminen vie kuukaudesta kolmeen.

Pitkäkestoista seisomista ja istumista (tarvittaessa korotetulla istuimella), raskaiden taakkojen kantamista ja kyykistymistä suositellaan yleensä aikaisintaan 6–8 viikon kohdalla. Polvillaan työskentely voi onnistua jo kuuden viikon jälkeen, mutta osalle se voi jäädä pysyvästi hankalaksi tai mahdottomaksi. Koska toimintakyvyn palautuminen on yksilöllistä, työssä vaadittavien liikkeiden asteittainen kokeileminen on tärkeää aloittaa hyvissä ajoin ennen suunniteltua työhön paluuta. Työfysioterapeutin ohjaus ja tuki voivat edistää turvallista ja sujuvaa siirtymistä takaisin työelämään.

Artroosi ja siihen liittyvä kipu ovat merkittäviä haasteita työelämässä. Työterveyshuollossa on merkittävä potentiaali tukea työhön osallistumista, myönteisiä odotuksia, artroosin omahoitoa ja tarvittaessa työjärjestelyitä jo ennen tekonivelleikkausta. Väestön ikääntyminen ja ylipainon lisääntyminen kasvattavat artroosin esiintyvyyttä, minkä vuoksi varhaiseen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn tulisi aidosti panostaa.