Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja työkyky

Taudinkulku ja hoito

Kaksisuuntainen mielialahäiriö alkaa tyypillisesti masennusjaksoilla, ja vasta ensimmäinen hypomaaninen, maaninen tai sekamuotoinen jakso muuttaa diagnoosin kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi, minkä takia potilaiden diagnoosi usein viivästyy. Masennusta sairastavilta potilailta on tärkeää muistaa kysyä myös mahdollisista kohonneen mielialan tai lisääntyneen aktiivisuuden jaksoista. Apuna voidaan käyttää esimerkiksi MDQ-kyselyä (Mood Disorder Questionnaire), jonka ollessa positiivinen arvioidaan tarvetta lisäselvityksiin mielialaoireiden osalta. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidon tavoitteena on tasainen, oireeton mieliala, ja lääkehoito on sairauden ensisijainen hoitomuoto. Sairauden hyvää hoitoa ovat myös psykososiaaliset hoidot, joiden tavoitteena on lisätä henkilön tietoisuutta omasta sairaudestaan, oppia tunnistamaan sairausjaksojen ensioireita sekä saada tietoa terveellisten elämäntapojen merkityksestä sairauden hoidossa. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavien diagnosointi ja akuuttivaiheiden hoito toteutetaan yleensä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Vakiintuneessa vaiheessa hoito toteutetaan yksilöllisen harkinnan perusteella erikoissairaanhoidossa, työterveys- tai opiskelijaterveydenhuollossa tai perusterveydenhuollossa. Eri hoitotahojen välinen yhteistyö on tärkeää.

Sairauden vaikutus työkykyyn

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan toimintakyky vaihtelee huomattavasti sairauden ajankohtaisen oireiston ja sen vaikeusasteen mukaan. Hänellä on suurentunut riski työkyvyn ongelmille ja työkyvyttömyydelle mielialaoirejaksojen toimintakyvyn heikentymisestä ja sairauteen liittyvistä kognitiivista vaikeuksista johtuen. Häiriön aiheuttamat työkykyrajoitteet riippuvat yksilöllisestä oirekuvasta, hoitotasapainosta, oireiden vaikutuksesta toimintakykyyn ja työnkuvasta. Työkykyisyyttä arvioitaessa ja esimerkiksi työkyvyttömyysetuuksia haettaessa on syytä selvittää, milloin ja miten sairaus on todettu, mielellään diagnostisia kriteerejä hyödyntäen. Mahdolliset sairaalahoidot on syytä mainita. Lisäksi on aiheellista kartoittaa, millainen potilaan yksilöllinen taudin kulku on ollut: esimerkiksi kuinka tiheästi sairausjaksoja on ollut, onko sairauden kuva masennuspainotteinen vai hallitsevatko oireilua toistuvat maniat ja onko oirejaksoa edeltänyt jonkin laukaiseva, esimerkiksi työhön liittyvä tekijä. Hakijan toimintakykyä on hyvä kartoittaa ja kuvata potilaan normaalissa, tasaisessa mielialassa sekä kuvata, kuinka ajankohtaiset mielialaoireet vaikuttavat hakijan toimintakykyyn ja mahdollisesti heikentävät sitä. Työkykyä arvioitaessa kartoitetaan ajankohtainen mielialaoireisto, joka ei tarkoita pelkästään oirekyselyä vaan edellyttää myös kliinistä arvioita oirekriteerien täyttymisestä. Nykytilan kuvaus on tärkeä, jotta voidaan arvioida kuinka henkilön raportoimat oireet näkyvät vastaanotolla. Myös sitoutuminen lääkehoitoon on hyvä arvioida. Jos potilaalla on toistuvaa mielialaoireilua tehokkaasta lääkehoidosta huolimatta tai mielialaoireilu uusiutuu aina potilaan palatessa työhön, voi pidempi sairauspoissaolo olla perusteltua.

Merkittävä osa kaksisuuntaisen mielialahäiriön aiheuttamasta työkyvyttömyydestä johtuu sairauden masennusjaksoista. Vaikea-asteisessa masennuksessa henkilö on yleensä työkyvytön, psykoottisessa masennuksessa aina. Keskivaikeassa masennuksessa työkykyisyys riippuu työnkuvasta ja sen muokkausmahdollisuuksista sekä oireiden vaikutuksesta henkilön toimintakykyyn. Masennuksen vaikutusta työkykyyn arvioitaessa on hyvä huomioida, että masennus itsessään vaikuttaa usein kielteisesti käsitykseen omasta työkyvystä, jolloin objektiivisen arvioinnin tarve korostuu. Masennusta arvioitaessa voidaan apuna käyttää arviointiasteikkoja, kuten itsearviointiin tarkoitettuja BDI- ja PHQ-9-kyselyitä, tai hyödyntää MADRS-arviointityökalua (Montgomery Åsbergin depressioasteikko). Hypomaniassa työkyky ei yleensä häiriinny, ja henkilö saattaa olla työssä toimeliaampi kuin mielialan ollessa tasainen. Hypomaniassa henkilö voi esimerkiksi ottaa itselleen enemmän työtehtäviä kuin mistä pystyy suoriutumaan kuluttaen näin voimavarojaan. Maniassa mielialan kohoaminen tai ärtyisyys on yleensä niin merkittävää, että sairaus aiheuttaa työkyvyttömyyden, ja usein tilanteessa tarvitaan myös psykiatrista sairaalahoitoa. Mikäli oirejakso aiheuttaa työkyvyttömyyden, on työkyvyn palautuminen yksilöllistä, ja se riippuu mielialajakson vakavuudesta, henkilön toimintakyvystä, motivaatiosta ja työtehtävistä. Voimakasoireisen manian jälkeen toipumisen turvaaminen sairauspoissaololla saattaa olla perusteltua, vaikka henkilöllä ei arviointihetkellä olisikaan mielialaoireita. Maniaoireiden kartoituksessa käytetään esimerkiksi YMRS-asteikkoa (Young Mania Rating Scale). Kognitiivinen toimintakyky korjautuu sairausjaksoissa usein mielialaoireita hitaammin. Useimmat kognitiivisista häiriöistä korjaantuvat tai lievittyvät toipumisen myötä, mutta osalla potilaista on todettavissa pysyviä kognitiivisia häiriöitä toipumisen jälkeenkin. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy erityisesti muistin, toiminnanohjauksen, tarkkaavuuden ja prosessointinopeuden ongelmia, jotka voivat näkyä osalla potilaista myös sairauden elpymävaiheessa ja heikentää osaltaan heidän toiminta- ja työkykyään. Kognitiivisia oireita voidaan seuloa esimerkiksi COBRA-arviointilomakkeen avulla (Cognitive complaints in bipolar disorder rating assessment). Mikäli herää epäily kognitiivisista vaikeuksista, neuropsykologisen tutkimuksen avulla voidaan saada lisätietoa tekijöistä, jotka vaikuttavat heikentyneen työkyvyn taustalla. Tutkimuksen avulla voidaan selvittää potilaan kognitiivisen suoriutumisen ongelmia ja myös vahvoja osa-alueita ja suunnitella tarvittavia toimenpiteitä työssä selviytymisen tukemiseksi. Tietoa voidaan hyödyntää, kun arvioidaan työhön paluun ajankohtaa ja kuntoutusmahdollisuuksia, kuten edellytyksiä osallistua työkokeiluun tai uudelleenkoulutukseen. Neuropsykologista tutkimusta suositellaan tehtäväksi sairauden toipumisvaiheessa, aikaisintaan 2–3 kuukautta edellisen akuutin mielialajakson jälkeen. Valtaosa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneista on työelämänsä jossain vaiheessa sairauspäivärahalla tai kuntoutustuella, ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla on suuri riski pitkäaikaiseen työkyvyttömyyteen. Suomalaiseen aineistoon perustuvassa Jorvin bipolaaritutkimuksessa (JoBS) havaittiin, että noin 44 prosenttia työelämässä olevista potilaista sai kuuden vuoden seurannassa työkyvyttömyyseläkkeen. Kun mukaan laskettiin ennen tutkimuksen alkua myönnetyt eläkkeet, osuus nousi yli 55 prosenttiin. Riskitekijöitä olivat muun muassa tyypin I kaksisuuntainen mielialahäiriö, masennusjaksojen kesto, psykiatrinen liitännäissairastavuus ja ikä.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja oheissairastavuus

Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy lisääntynyt sekä psyykkinen että fyysinen oheissairastavuus ja kohonnut itsemurhakuolleisuus. Valtaosalla hoidon piirissä olevista potilaista on myös joku muu psykiatrinen diagnoosi, yleisimmin ahdistuneisuushäiriö, päihdehäiriö, syömishäiriö ja/tai persoonallisuushäiriö. Näiden häiriöiden hyvä hoito sekä vaikutus toimintakykyyn on tärkeää huomioida työkykyä arvioitaessa ja työkyvyn tukitoimia suunniteltaessa. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla on kohonnut riski sairastua myös somaattisesti. Somaattisen sairastuvuuden taustasyyt ovat monitekijäisiä ja liittyvät neurotransmission muutoksiin, elämäntapatekijöihin, lääkitykseen ja potilaiden mahdollisuuksiin hakeutua preventiivisen somaattisen hoidon piiriin. Merkittävimpiä oheissairauksia ovat tyypin 2 diabetes sekä sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet, joiden aiheuttama kuolleisuus on kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla potilailla lähes kaksinkertainen muuhun väestöön verrattuna. Monet kaksisuuntaisen mielialahäiriön pitkäaikaishoidossa käytetyt lääkkeet voivat lisätä oheissairauksien riskiä, ja niillä voi olla merkittäviä haitta- ja yhteisvaikutuksia.

Työkyvyn tukeminen

Stressi ja unirytmin sekoittuminen ovat yleisiä riskitekijöitä kaksisuuntaisen mielialahäiriön sairausjakson puhkeamiselle. Yötyö on yleensä vasta-aiheinen kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaville. Diagnoosi on este myös turvallisuuskriittisiin töihin, joita ovat esimerkiksi pelastusala, ydinvoimalatyö, poliisi, lentäjä tai veturinkuljettaja. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan työkykyä voidaan tukea säännöllisellä työajalla. Työn kuormitusta voidaan vähentää kohtuullisella ja tasaisella työmäärällä, työtehtävien ennakoitavuudella sekä mahdollisuuksilla säädellä työn määrää sekä työyhteisön ja esihenkilön tuella. Jos näyttää siltä, että työn kuormitus asianmukaisesta hoidosta huolimatta laukaisee uusia tiheästi toistuvia sairausjaksoja, potilasta voidaan pitää pitkäaikaisesti tai pysyvästi työkyvyttömänä kyseiseen työhön, vaikka hän jaksojen välillä toipuisi lyhytaikaisesti työkykyiseksi. Näissä tilanteissa tulee huolellisesti selvittää ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet sellaiseen ammattiin, joka soveltuu potilaan nykyistä ammattia paremmin hänen toimintakykyynsä.