Kognitiivisen toimintakyvyn arviointi työterveyshuollossa– milloin neuropsykologiseen tutkimukseen?

Kognitiivinen toimintakyky

Kognitiiviset toiminnot ovat tiedon vastaanottoon, käsittelyyn, säilyttämiseen ja käyttöön liittyviä toimintoja, joista keskeisimpiä ovat tarkkaavuus, toiminnanohjaus, muistitoiminnot sekä kielellinen ja visuaalinen tiedonkäsittely. Kognitiivinen toimintakyky on tiedonkäsittelyn eri osa-alueiden yhteistoimintaa, joka mahdollistaa ihmisen onnistuneen suoriutumisen toimintaympäristössään. Kokonaisvaltainen kognitiivisen toimintakyvyn arviointi sisältää arvion kognitiivisten toimintojen tilasta ja niihin potentiaalisesti vaikuttavista tekijöistä. Molempien vaikutuksia arvioidaan suhteessa henkilön työn ja arjen vaatimuksiin. Lisäksi on tärkeä huomioida myös mahdolliset kehitykselliset tekijät.

Kognitiivista toimintakykyä ja kognitiivisten oireiden mahdollisia taustatekijöitä kartoittava arviointi voidaan terveydenhuollossa tehdä suppeasti työntekijän haastattelun, havainnoinnin ja työpaikalta saatujen tietojen avulla. Myös työntekijän läheisiä voidaan haastatella. Usein kuitenkin tarvitaan tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa selvittelyä, jolloin psykologin tai neuropsykologin tutkimus on tarpeen.

Milloin kognitiivisen toimintakyvyn arviointi on tarpeen?

Tyypillisimmin kognitiivisen toimintakyvyn arviointia tarvitaan työterveyshuollossa arvioitaessa työkykyä silloin, kun työssä pärjäämisen muutosten taustalla epäillään kognitioon liittyvää syytä. Myös työntekijän itsensä kokemien kognitiivisten oireiden tarkempi selvittely voi olla tarpeen, vaikkei niistä olisikaan todettu vielä haittaa työssä tai muussa toiminnassa. Arviointia voidaan tarvita myös työn sisällön muuttuessa tai uusiin työtehtäviin siirryttäessä, mikäli työssä pärjääminen silloin heikentyy tai jonkin tiedossa olevan sairauden kognitiovaikutukset ovat epäselvät. Uudelleen kouluttautumisen edellytyksien arvioinnissa on myös tärkeä selvittää kognitiivinen tilanne. Kognitiivisen toimintakyvyn arviointia tarvitaan myös soveltuvuusarvioinneissa, esimerkiksi kun on kyse korkean vaatimustason turvallisuuskriittisistä ammateista tai erityistehtäviin liittyvistä kelpoisuusarvioinneista.

Kognitiivisen toimintakyvyn arvioinnin eteneminen

Kognitiivisen toimintakyvyn ja sen muutosten selvittämisessä keskeistä on kerätä tietoa yksilön vakiintuneen kognitiivisen toimintakyvyn tasosta, kykyprofiilin mahdollisesta epätasaisuudesta sekä kognitiivisista vahvuuksista. Kerättyä tietoa tulee verrata yksilön kokemiin vaikeuksiin kognition eri osa-alueilla. Lisäksi tulee selvittää oireiden voimakkuutta, niistä koettua haittaa sekä siitä, millaisissa tilanteissa oireita ilmenee. Kognitiiviseen toimintakykyyn vaikuttavat useat eri tekijät, joiden vaikutukset voivat olla tilannesidonnaisia, toistuvia, palautuvia, pitkäaikaisia, pysyviä tai vaikeutuvia. Hoito- ja tukitoimien kohdentamiseksi on tärkeää selvittää kattavasti oireilun mahdolliset taustasyyt, kuten kehitykselliset vaikeudet, psyykkiset tai fyysiset kuormitustekijät, alkoholi tai muut päihteet, mielenterveyden häiriöt tai neurologiset sairaudet. Työn ja arjen vaatimukset tulee myös kartoittaa, sillä erilaiset toimintaympäristöt asettavat erilaisia vaatimuksia yksilön kognitiiviselle toimintakyvylle. Lievätkin kognition muutokset vaikeuttavat esimerkiksi vaativista työtehtävistä suoriutumista, kun taas joissain tilanteissa ne eivät välttämättä ole työn tai arjen este. Samoin muutokset työtehtävissä voivat tuoda esiin aiemmin piiloon jääneitä kognitiivisia vaikeuksia, kuten lapsuudessa diagnosoimatta jääneen lukivaikeuden tai visuaalisen hahmottamisen häiriön.

Kognitiivisia oireita, niiden koettua haittaa sekä osin myös oireiden taustatekijöitä voidaan kartoittaa tutkimustilannehavaintojen, tutkittavan ja hänen läheistensä haastattelun ja tarvittaessa näitä tukevien itsearviointikyselyjen avulla. Etenevää aivorappeumasairautta epäiltäessä voi alkukartoituksessa yli 60-vuotiaiden kohdalla harkitusti hyödyntää CERAD-tehtäväsarjaa, mutta sen avulla ei voida poissulkea lievempiä tiedonkäsittelyn vaikeuksia, jotka voivat olla työkyvyn kannalta merkityksellisiä tai indikoida jatkotutkimusten tarpeellisuutta. Myös työpaikalta saatavat tiedot ovat oleellisen tärkeitä. Lisäksi kognitiivisten oireiden taustasyiden selvittämisessä neurologiset ja psykiatriset tutkimukset ovat keskeisiä.

Mikäli oireiden tausta jää lääkärin vastaanotolla tapahtuvan selvittelyn jälkeen epäselväksi, tarvitaan tarkempaa kognition arviointia. Kognitiivinen toimintakyvyn yksilöarviointi vaatii erityisosaamista, ja ihanteellisessa tilanteessa tarkemmissa arvioinneissa voitaisiin aina konsultoida neuropsykologia. Kuitenkin neuropsykologien saatavuuden ja työterveyshuoltosopimusten sisältöjen rajoitteiden vuoksi se ei aina ole mahdollista. Tällöin on usein mahdollista hyödyntää työterveyspsykologeja selvittämään esimerkiksi päättelyn ja muistin yleistä tasoa, erilaisten psyykkisten tekijöiden, työkuormituksen sekä kehityksellisten tekijöiden vaikutusta toimintakykyyn.

Milloin tarvitaan neuropsykologinen tutkimus?

Neuropsykologinen tutkimus on erityisen tarpeellinen, kun kognitiiviset oireet ovat ensisijainen toimintakykyä heikentävä tekijä, oirekuvan taustalla epäillään useampia selittäviä tekijöitä tai kyseessä on vaativa tai turvallisuuskriittinen työtehtävä. Se on tarpeen myös erotusdiagnostisissa kysymyksissä sekä kuntoutustarpeen arvioinnissa. Taulukossa 1 «»1 on kuvattu työterveyshuollon kontekstissa keskeisiä kysymyksenasetteluja neuropsykologille.

Neuropsykologisessa tutkimuksessa arvioinnin kohteena on laaja-alaisesti henkilön kognitio, käyttäytyminen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky sekä näiden keskinäiset yhteydet yhdistettynä tietoon keskushermoston normaalista ja epätavanomaisesta toiminnasta. Tutkimuksessa kartoitetaan yksilön kognitiiviset vahvuudet ja rajoitukset sekä niiden suhde kokonaistoimintakykyyn arvioimalla yksityiskohtaisesti kognitiivisia osatoimintoja suhteessa niiden vakiintuneeseen lähtötasoon ja työn ja arjen vaatimuksiin. Neuropsykologinen tutkimus huomioi myös iän, koulutuksen sekä yksilöllisten ja kulttuuristen tekijöiden vaikutukset suoriutumiseen. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään neuropsykologisten vaikeuksien suhdetta erilaisiin taustalla oleviin syytekijöihin ja tehdään tarvittaessa myös erotusdiagnostiikkaa tukevia päätelmiä. Neuropsykologisen tutkimuksen menetelmiä ovat havainnointi, haastattelu ja näitä tukevat oirekyselyt sekä viitearvo- tai normitietoon vertailun mahdollistavat psykometriset menetelmät ja erityishäiriöiden tunnistamiseen käytetyt laadulliset menetelmät (kuva 1 «»2).

Neuropsykologisen tutkimuksen pyyntöä ja ajankohtaa suunniteltaessa on ratkaistava, millaista tietoa tarvitaan. Kun tarvitaan näkemys nykytilanteesta esimerkiksi turvallisuuskriittisessä työssä toimimiseen tai ylipäätään tietoa ajankohtaisesta kognitiivisesta toimintakyvystä, voidaan tutkimus suorittaa huolimatta mahdollisista ajankohtaisista siihen vaikuttavista kuormitustekijöistä (muun muassa stressitila, unihäiriö). Sen sijaan pitemmälle tulevaan suuntaava kannanotto kognitiivisesta toimintakyvystä samoin kuin erotusdiagnostiset kannanotot edellyttävät tietoa yksilön parhaasta mahdollisesta toimintakyvystä. Erityisesti erotusdiagnostisissa kysymyksissä tilapäiset tai hoidettavissa olevat selkeästi kognitioon vaikuttavat tekijät (esimerkiksi mielialatekijät, unihäiriöt, päihteet, keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet) on hyvä minimoida ennen tutkimukseen lähettämistä. Kuitenkin esimerkiksi neuropsykologisessa työkykyarvioinnissa voidaan huomioida näiden kaikkien tekijöiden vaikutuksia ajankohtaiseen kognitiiviseen toimintakykyyn.