ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö

ADHD on monitekijäinen oireyhtymä

ADHD on lapsuudessa alkava neurokehityksellinen oireyhtymä. ADHD:n tausta on monitekijäinen, ja sen ilmenemiseen vaikuttavat yhdessä erilaiset perimän ja ympäristön altistavat ja suojaavat tekijät. Sähköisen median käyttö voi vaikuttaa aktiivisuuden ja tarkkaavuuden vaikeuksiin. Runsas älypuhelimen käyttö liittyy vähäisempään unen määrään ja huonompaan unen tehokkuuteen, mikä myös voi heikentää keskittymistä ja kognitiivista toimintakykyä.

Oirekuva ja diagnostiikka

ADHD:n ydinoireita ovat pitkäkestoiset ja toimintakykyä haittaavat aktiivisuuden ja tarkkaavuuden säätelyn vaikeudet sekä impulsiivisuus, jotka poikkeavat ikä- ja kehitystasosta. Tarkkaamattomuutta, aktiivisuuden säätelyn vaikeuksia ja impulsiivisuutta ilmenee ajoittain kaikilla henkilöillä, ja ero ADHD:hen tehdään oireiden pitkäkestoisuuden, vaikeusasteen ja aiheuttaman haitan perusteella. ADHD-oireita epäiltäessä tehdään ensin yleinen ja systemaattinen diagnostinen arvio. Arvioon tarvitaan tietoa henkilön nykyisestä ja aiemmasta toimintakyvystä sekä oireiden esiintymisestä erilaisissa tilanteissa, oireiden kestosta sekä oireisiin ja toimintakykyyn vaikuttavista asioista, kuten elämäntilanteesta ja -tavoista. Somaattisella tutkimuksella arvioidaan yleinen terveydentila sekä muiden samankaltaisia oireita aiheuttavien sairauksien mahdollisuus.

Ympäristö- ja motivaatiotekijät sekä elintapojen merkitys on otettava huomioon oireita arvioitaessa. Oireita tulee esiintyä useissa erilaisissa tilanteissa. Oireiden vähäisyys rauhallisissa kahdenkeskisissä tilanteissa tai kiinnostavan tekemisen aikana ei ole vasta-aihe diagnoosille, jos toimintakykyä haittaavia oireita ilmenee muissa tyypillisissä tilanteissa. Arviointi vaatii yleensä useita tapaamisia ja tiedon hankkimista eri lähteistä. Oireita tulee esiintyä useassa eri tilanteessa ja eri ihmisten kanssa. Aikuinen on omien oireidensa ja niiden aiheuttaman haitan tärkein tiedonlähde. Oiretiedostus saattaa kuitenkin aikuisillakin vaihdella, ja aikuinen saattaa ylikorostaa tai aliarvioida oireitaan. Lisäksi muistikuvat lapsuudesta eivät välttämättä ole luotettavia.

Elintapojen suuri merkitys

ADHD:n diagnostiikassa on arvioitava, selittyvätkö oireet muilla sairauksilla tai häiriöillä tai niiden hoitoon käytettyjen lääkkeiden haittavaikutuksilla. Erotusdiagnostiikassa huomioitavia sairauksia ja häiriöitä ovat somaattiset ja neurologiset sairaudet, jotka voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita. Hoito on monimuotoista, ja siihen kuuluvat aina tiedollinen ohjaus ja neuvonta sekä erilaiset tarpeellisiksi arvioidut yksilölliset tukitoimet ja hoitomuodot. Erityistä huomiota tulee kiinnittää yleisesti hyvinvointiin vaikuttaviin elintapoihin (erimerkiksi uni, liikunta ja sähköisen median käyttö).

ADHD-oireita voidaan hoitaa sekä psykososiaalisilla hoitomuodoilla että lääkehoidolla. ADHD-diagnoosin saaneilla aikuisilla kognitiivis-behavioraaliset interventiot vähentävät kliinisesti merkittävästi ADHD-oireita sekä samanaikaisia masennus- ja ahdistuneisuusoireita. Lääkehoidon tarvetta arvioidaan, kun diagnoosi on varmistunut, ja etenkin, jos muut tuki- ja hoitomuodot osoittautuvat riittämättömiksi tai oireet ovat niin vaikeita, että muiden hoitomuotojen toteuttaminen ei onnistu.

Komorbiditeetti

ADHD:n kanssa esiintyy usein samanaikaisesti muita häiriöitä tai sairauksia. Osalla niistä lienee samantyyppinen neurobiologinen alkuperä, mutta osa voi kehittyä sekundaarisina, kuten reaktiivinen masennus toistuvien epäonnistumisten seurauksena. Unihäiriöt ovat sekä subjektiivisen raportoinnin että objektiivisten unitutkimusten mukaan ADHD-diagnoosin saaneilla yleisiä. Unihäiriöiden mahdolliset syyt tulee selvittää unianamneesin ja tarvittaessa objektiivisten unitutkimusten avulla. Melatoniinista saattaa olla apua aikuisten ADHD:hen liittyvien univaikeuksien lievittämisessä. Kaikkien syömishäiriöiden riski on suurentunut etenkin naisilla ja tytöillä, joilla on ADHD. Masennusta esiintyy ADHD-diagnoosin saaneista aikuisista 35–50 prosentilla.

ADHD lisää päihdehäiriön riskiä

Päihdehäiriöt ovat ADHD-diagnoosin saaneilla aikuisilla 2–3 kertaa yleisempiä kuin muulla väestöllä. Aikuisista, joilla on päihdehäiriö, arviolta vähintään joka viidennellä on myös ADHD. Elämänkaarianamneesia tehdessä tulee huomioida ADHD-oireiden esiintyminen päihteettömien jaksojen aikana. Ennen ajankohtaisten ADHD-oireiden arviointia kannattaa pyrkiä yhden kuukauden päihteettömyyteen, mutta päihteettömyys ei ole ehdoton vaatimus. ADHD-potilailla, joilla on myös päihdehäiriö, on tyypillisesti useita muita samanaikaisia psykiatrisia häiriöitä, joita tulisi kartoittaa strukturoituja diagnostisia haastattelumenetelmiä käyttäen. ADHD lisää tupakoinnin riskiä.

Huomioi ajoterveys

ADHD-oireisiin liittyy tapaturma-alttiutta ja suurentunut riski joutua vaaratilanteisiin. Impulsiivisuus ilmenee tapaturma-alttiutena myös nuoruus- ja aikuisiässä, jolloin se näkyy erityisesti liikenteessä sääntörikkomuksina ja suurentuneena onnettomuusalttiutena. ADHD on huomioitava ajoterveyttä arvioitaessa. ADHD-diagnoosi estää liikenneturvallisuustehtävissä toimimisen (esim. liikennelentäjän ja raidekuljettajan tehtävät). Ajoterveysvaatimukset eivät täyty, jos häiriöön liittyy vaikea-asteinen tarkkaavaisuuden heikentyminen, voimakas elämyshakuisuus tai impulsiivisuus. Erityisesti impulsiivisuus ja aggressiivisuus ovat merkittäviä riskitekijöitä liikenteessä. Asianmukainen lääkehoito yleensä parantaa ajokykyä.

ADHD heikentää myös aikuisten elämänlaatua, ja sen aiheuttama haitta voi painottua myös esimerkiksi akateemiseen suoriutumiseen tai työelämässä toimimiseen. ADHD:n aktiivinen hoito näyttää vähentävän kielteisiä seurannaisvaikutuksia ja terveysriskejä sekä parantavan elämänlaatua ja toimintakykyä. Ellei aikuiselle aiemmin ole tehty ADHD-diagnoosia, diagnostisen arvion tekee ensisijaisesti psykiatrian alojen erikoislääkäri tai toissijaisesti muu neurokehityksellisiin oireyhtymiin ja psykiatrisiin häiriöihin perehtynyt lääkäri konsultoiden tarvittaessa psykiatrian alojen erikoislääkäriä. Psykiatrian alojen erikoislääkärin konsultaatio on välttämätön, jos ensimmäisen ADHD:n lääkehoidon aloittava lääkäri ei ole erikoislääkäri. Jatkohoito voidaan vakiintuneessa vaiheessa toteuttaa siten, että lääkityksen jatkossa määräävä lääkäri konsultoi tarvittaessa ADHD:n hoitoon perehtynyttä lääkäriä.

Tämä kirjoitus perustuu Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin, Suomen Lastenneurologinen yhdistys ry:n, Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen ja Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen asettaman työryhmän 19.5.2025 julkaisemaan Käypä hoito -suositukseen.