Miksi lähisuhdeväkivalta tulee ottaa puheeksi työterveydessä?

Lähisuhdeväkivallan vaikutus työkykyyn, terveyteen ja työyhteisöön

Lähisuhdeväkivallan määrä Suomessa on merkittävä: 16–74-vuotiaista suomalaisista 75 prosenttia on kokenut henkistä, fyysistä tai seksuaalista lähisuhdeväkivaltaa ainakin kerran elämässään, parisuhdeväkivaltaa on kokenut 44 ja lapsuusajan lähisuhdeväkivaltaa 65 prosenttia. Viimeisen vuoden aikana parisuhdeväkivaltaa on kokenut neljä prosenttia koko väestöstä.

16–17-vuotiaiden jo seurustelusuhteessa olleiden tyttöjen kokema parisuhdeväkivalta on huomattavan yleistä (45 %). Suomessa parisuhdeväkivaltakuolleisuus on selvästi korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa tai Euroopan unionin vanhoissa jäsenmaissa. Vuonna 2021 parisuhdesurmien uhrit muodostivat 38 prosenttia kaikista henkirikosten uhreista.

Lähisuhdeväkivalta ei ole vain fyysistä. Se voi olla henkistä, taloudellista, seksuaalista, uskonnollista, digitaalista tai kemiallista väkivaltaa tai esimerkiksi kunniaan ja kontrolliin liittyvää vallankäyttöä. Uhrin näkökulmasta erityisen lamauttavaa voi olla henkinen väkivalta, jossa uhkailun kohteena ovat myös lapset, lemmikit tai muut läheiset. Lähisuhdeväkivalta voi tapahtua parisuhteessa, perheessä tai muissa läheisissä ihmissuhteissa. Tekijänä voi olla puoliso, entinen kumppani, vanhempi, aikuinen tai teini-ikäinen lapsi, sisarus tai muu läheinen henkilö. Lähisuhdeväkivalta voi vaikuttaa myös välillisesti. Esimerkiksi muistisairaan vanhemman muuttuminen väkivaltaiseksi omaishoitajana toimivaa puolisoaan kohtaan saattaa kuormittaa työikäistä, aikuista lasta, joka tasapainoilee työelämän ja perhevastuiden välillä.

Lähisuhdeväkivallan ylisukupolvisuus tekee siitä erityisen haitallista lapsille. Kodin väkivaltainen ilmapiiri vahingoittaa lasta aiheuttaen pelkoa, turvattomuutta, terveysongelmia ja opettaen väkivaltaisia toimintamalleja. Samoissa perheissä esiintyy usein sekä aikuisten välistä väkivaltaa että lapseen kohdistuvaa väkivaltaa: kokija voi olla myös tekijä.

Lähisuhdeväkivallan vaikutukset eivät rajoitu vain vapaa-aikaan vaan kulkeutuvat myös työelämään vaikuttaen työkykyyn. Väkivaltaa kokeneilla esiintyy yleisesti mielenterveyden ongelmia, kuten masennusta, ahdistusta ja traumaattisia stressioireita. Pitkittynyt stressitila voi johtaa somaattisiin sairauksiin, univaikeuksiin ja uupumukseen. Työyhteisössä saatetaan huomata keskittymiskyvyn heikkenemistä, motivaatio-ongelmia, vaikeuksia suoriutua työtehtävistä tai poikkeuksellisen runsaita sairauspoissaoloja.

Lähisuhdeväkivalta koskettaa siis myös työyhteisöjä. Yksilön heikentynyt kyky suoriutua työtehtävistä kuormittaa työtovereita, ja poissaolot lisäävät sijaisjärjestelyjen tarvetta. Lähisuhdeväkivallan kokijalla voi olla rajoitetut mahdollisuudet osallistua työpaikan yhteisöllisiin ajanviettoihin, mikä jättää hänet ulkopuoliseksi. Oma lukunsa on työtovereihin kohdistuva, laajentunut fyysisen väkivallan uhka sekä digitaalinen lähisuhdeväkivalta, joka voi aiheuttaa työnantajaorganisaatioille tietoturvariskejä.

Työterveyshuolto kohtaa – mutta tunnistaako?

Suurin osa niistä, joiden elämään lähisuhdeväkivalta vaikuttaa, ei tuo asiaa suoraan esiin. THL:n suositusten mukaan lähisuhdeväkivaltaa tulisi kartoittaa järjestelmällisesti kaikissa terveyspalveluissa (Taulukko 1 «»1). Tunnistaminen vaatii ammattilaisilta rohkeutta, osaamista ja selkeitä toimintamalleja. Työterveydessä tulee olla ajantasaista tietoa lähisuhdeväkivallasta, jotta niin kokijoita kuin tekijöitä voidaan ohjata oikeiden palvelujen piiriin (Taulukko 2 «»2).

Työpaikka ja työterveyshuolto voivat toimia merkittävänä voimavarana työntekijälle, jonka arkea lähisuhdeväkivalta eri muodoissaan kuormittaa.

Työterveyden tulisi ottaa väkivalta puheeksi osana normaalia työkyvyn arviointia – ei erityistilanteena, vaan yhtenä taustatekijänä, jolla voi olla olennainen vaikutus työssä jaksamiseen ja työkykyisyyteen.

Tilastot osoittavat, että terveydenhuollossa tunnistetaan alle prosentti hoitoon hakeutuvista lähisuhdeväkivallan uhreista. Tämä kertoo tarpeesta lisätä ammattilaisten osaamista ja käytettävissä olevia työkaluja sekä selkeyttää palvelupolkuja. Tunnistamisen parantaminen on sekä inhimillinen että taloudellinen kysymys. Pelkästään naisten kokeman fyysisen parisuhdeväkivallan aiheuttamat suorat lisäkustannukset terveydenhuollolle ovat Suomessa vuosittain noin 150 miljoonaa euroa.

Työterveyshuollon roolia korostaa myös kotoutumislain uudistus, jonka myötä vuoden 2025 alusta kotouttamisen vastuu siirtyi kunnille, eikä palveluja ole enää ensisijaisesti tarjolla työperäisille maahanmuuttajille. Kotoutumisen ajatellaan tapahtuvan yhä useammin työpaikan kautta. Tämä tekee työelämästä ja erityisesti työterveyshuollosta entistä tärkeämmän foorumin myös maahanmuuttajien hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämisessä – mukaan lukien lähisuhdeväkivallan tunnistaminen ja siihen puuttuminen. Työ voi olla ainoa yhteys yhteiskunnan palveluihin, jolloin työterveys toimii porttina muuhun tukeen.

Työterveyshuollossa on myös tärkeää varautua tilanteisiin, joissa väkivallan tekijä on vastaanotolla. Ilman tekijöiden tunnistamista ja heidän ohjaamistaan avun piiriin väkivalta jatkuu ja uhrit jäävät yksin. Väkivallan tekijän kohtaaminen ammatillisesti ja vastuullisesti kuuluu osaksi kokonaisvaltaista työterveystyötä yhtä lailla kuin uhrien tukeminen.

Etätyö ja työturvallisuus – väkivalta tulee iholle

Etätyön yleistyttyä työ siirtyy usein työntekijän kotiin ja mahdollisesti samaan tilaan, jossa lähisuhdeväkivalta tai sen uhka on läsnä. Tällöin kyse ei ole pelkästään yksityiselämän asiasta, vaan työturvallisuusasiasta.

Suomi on ratifioinut ILO:n yleissopimuksen nro 190, joka on ensimmäinen kansainvälinen sitova sopimus työelämässä tapahtuvan väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi. Sopimus korostaa työnantajan ja yhteiskunnan vastuuta väkivallan eri muotojen torjumisessa ja puuttumisessa – myös lähisuhdeväkivallan osalta. Artikla 10f edellyttää, että työpaikoilla tunnistetaan ja otetaan huomioon myös lähisuhdeväkivallan vaikutukset työntekijöiden turvallisuuteen ja työkykyyn.

Yhteenveto

Lähisuhdeväkivallan puheeksi ottaminen työterveydessä on osa vastuullista työelämää ja toimivaa työkyvyn tukemista. Työterveyshuolto on keskeisessä roolissa tunnistamassa lähisuhdeväkivallan vaikutuksia ja ohjaamassa avun piiriin.

Työelämä voi olla väkivallan kokijalle tukikohta, jossa toipuminen ja selviytyminen saavat tilaa. Työpaikan, esihenkilöiden ja työterveyshuollon yhteistyö, selkeät puheeksi oton toimintatavat, hyvä koulutus sekä työnantajan työturvallisuusvelvoitteiden ymmärtäminen muodostavat perustan, jolla lähisuhdeväkivaltaan voidaan vaikuttaa työelämässä tehokkaasti ja inhimillisesti. Vain tunnistettuun lähisuhdeväkivaltaan voidaan puuttua, ja vasta sen jälkeen on mahdollista tarjota apua kaikille väkivallan osapuolille.