Lyhyesti MS-taudista

Oireet ja tutkimukset

Ensimmäinen aaltomaisen MS-taudin oirejakso voi paikantua esimerkiksi näköhermoon tai isoaivoihin ja oireina olla muun muassa näöntarkkuuden heikkeneminen tai toispuoleinen tuntohäiriö.

Pahenemisvaiheen jälkeen esiintyviä jäännösoireita voivat olla raajojen lihasheikkous ja myöhemmin kehittyvä spastisuus. Perusterveydenhuollossa tulee osata epäillä MS-taudin mahdollisuutta ja tunnistaa sen oireet. MS-taudin diagnostiikka ja hoito tapahtuvat erikoissairaanhoidossa.

MS-diagnoosi on kliininen johtopäätös tyypillisten oireiden ja tutkimuslöydösten kokonaisuudesta. Diagnoosi edellyttää kliinistä ja kuvantamisarviota sekä pääsääntöisesti likvorin oligoklonaliteetin varmistamista. MS-tauti todetaan yleensä 20–40-vuotiaana. Oirejakso on aaltomaisen MS-taudin diagnoosin edellytys. Oirejakso sopii MS-taudissa neuroanatomisesti keskushermostoperäiseksi, ja se kestää yhtäjaksoisesti vähintään vuorokauden. Ensioireet voivat olla peräisin yhdeltä tai useammalta keskushermoston alueelta.

Magneettikuvauksia tarvitaan MS-diagnoosin jälkeen tautiaktiivisuuden seurantaan, koska MRI osoittaa tautiaktiivisuuden herkemmin ja objektiivisemmin kuin kliininen oire. Lääkehoidon vuosittainen MRI-seuranta painottuu taudin immunologisesti aktiivisimpaan aikaan, joka on yleensä noin 3–5 vuotta diagnoosista.

Hoito

Lääkehoidon valinnassa huomioitavia seikkoja ovat sairauden aktiivisuuden lisäksi esimerkiksi potilaan ikä, muut sairaudet ja lääkitykseen liittyvän turvallisuusseurannan tarve. Päätös lääkkeen valinnasta tehdään yhdessä potilaan kanssa. Lääkehoitoa suunniteltaessa on tarkistettava myös potilaan rokotusten voimassaolo. Ensisijaisesti etenevän MS-taudin lääkehoitona käytetään muun muassa okrelitsumabia. Hoidon tehoa on syytä arvioida tarkkaan. Tehon arvioinnissa fysioterapeutin arvio liikuntakyvystä kerran vuodessa on hyödyksi. Hoito tulisi lopettaa, mikäli toimintakyvyn heikkeneminen ei hidastu ja viimeistään, kun kävelykyky on menetetty. MS-taudin pahenemisvaihe on keskushermoston tulehduksellisesta reaktiosta johtuva uusi neurologinen oire tai vanhan oireen merkittävä paheneminen, joka alkaa vähitellen muutaman päivän aikana. Tavanomaisesti oireet lisääntyvät noin kahden viikon ajan, minkä jälkeen ne lievittyvät ja yleensä ohittuvat kuukauden kuluessa täysin tai osittain. Erilaiset elimistön stressitilanteet, kuten tulehdukset, voivat altistaa pahenemisvaiheelle. Tavallisia pahenemisvaiheen oireita ovat esimerkiksi toisen silmän näön heikkeneminen ja liikutteluarkuus, yhden tai useamman raajan lihasheikkous ja tuntohäiriöt, kaksoiskuvat, tasapainon ylläpitämisen vaikeus ja kömpelyys. Pelkkä uupuminen ei herätä epäilyä pahenemisvaiheesta.

MS-taudin aiheuttamia jäännösoireita lievitetään samoin kuin niitä hoidetaan muissakin sairauksissa. Hoidossa optimaalisin hyöty saavutetaan yhdistämällä lääkkeettömät keinot sekä lääkehoidot.

Kuntoutus

Työssä käyvien MS-potilaiden työkyvyn arvioinnissa työterveyshuollon ja perus- tai erikoissairaanhoidon tulee tehdä yhteistyötä. Kuntoutustarpeiden selvittämisessä on hyvä olla ajoissa liikkeellä, ja työterveyshuolto tulee kytkeä MS-tautia sairastavan terveydentilan seurantaan mahdollisimman varhain. MS-tautia sairastavat ohjautuvat edelleen harvoin neuropsykologisen tai ammatillisen kuntoutuksen piiriin. Lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämisvastuu on hyvinvointialueilla, ja siihen kuuluvat muun muassa kuntoutusneuvonta ja -ohjaus sekä sopeutumisvalmennus. Selkeän kuntoutustavoitteen sopiminen ja sen saavuttamisen arviointi yhdessä kuntoutuksesta vastaavan ja kuntoutujan kanssa on keskeistä.

Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen arvioinnissa työterveyslääkärin rooli on keskeinen. Työkykyarvion tekee työolot tunteva työterveyslääkäri, joka kirjoittaa tarvittavat lausunnot työkyvystä tai ammatillisesta kuntoutuksesta. Ammatillista kuntoutusta ja MS-potilaan työkykyä on käsitelty tarkemmin tämän lehden artikkelissa "MS-tauti, fatiikki ja työkyky".

Säännöllinen liikunta on omahoidon kulmakivi

Tutkimusnäytön perusteella MS-potilaan tulisi liikkua vähintään yleisten terveyssuositusten mukaisesti, eli kolmesti viikossa vähintään 30 minuutin ajan. Kaikenlainen liikunta on hyödyksi. Liikunta voi parantaa MS-tautia sairastavan fyysistä toimintakykyä. Liikunnan aikana ruumiin lämpötila voi nousta, ja osalla potilaista voi ilmaantua Uthoffin oire, jossa vanhat neurologiset puutosoireet korostuvat väliaikaisesti. Ilmiö on harmiton ja ohittuu, kun ruumiinlämpö laskee.

Tupakointi – myös passiivinen – on sekä MS-tautiin sairastumisen että taudin etenemisen riskitekijä. D-vitamiinin vaje on tunnistettu MS-taudin riskitekijäksi. MS-tauti saattaa vaikuttaa suun terveyteen ja päinvastoin. Hoitamattomana edelliset lisäävät riskiä sairastua parodontiittiin, ja suun tulehdukset saattavat altistaa pahenemisvaiheille.

Nykytiedon valossa erilaisilla ruokavalioilla ei ole vaikutusta MS-taudin hoidossa.

MS-taudin hoidossa lääkehoito yhdistetään oireenmukaiseen hoitoon, kuntoutukseen ja elintapahoitoon tavoitteena toiminta- ja työkyvyn säilyttäminen mahdollisimman pitkään.

Tämä kirjoitus perustuu Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Neurologinen Yhdistys ry:n asettaman työryhmän laatimaan Käypä hoito -suositukseen, joka on julkaistu 21.5.2024.