Tyypin 1 diabeteksen omahoito ja glukoositasapainon hallinta työelämässä

Tyypin 1 diabeteksen salaaminen työpaikalla

Huomattava osa T1D:stä sairastavista palkansaajista salaa sairautensa esihenkilöiltään ja kollegoiltaan diabetekseen liittyvän stigman vuoksi. Diabeetikon voidaan ajatella olevan keskimääräistä useammin sairausomalla ja muita alttiimpi onnettomuuksille tai tapaturmille. Näiden ennakkokäsitysten vuoksi diabeetikkoon saatetaan suhtautua työntekijänä, joka on työnantajalle keskimääräistä suurempi kuluerä. Merkittäviä tekijöitä sairauden salaamisen taustalla ovatkin yksityisyyden menettämisen ja heikoksi nähtynä tulemisen pelot. Erityisesti nuoremmat työntekijät saattavat pelätä ei-toivottua huomiota, kun taas iäkkäämmillä taustalla voi olla huoli mahdollisesta syrjinnästä.

Lisäksi moni diabeetikko pelkää tulevansa nähdyksi sellaisena henkilönä, joka käyttää sairauttaan etujen saamiseksi. Esimerkiksi tarve säännöllisille ruokatauoille saatetaan kokea erityiskohteluna, mikäli työ on luonteeltaan epäsäännöllistä. Osa tyypin 1 diabeetikoista käyttää jopa vuosilomiaan päästäkseen sairauden vaatimille kontrollikäynneille tai jättää ne kokonaan väliin, jotta sairaudesta ei tarvitsisi kertoa työpaikalla. Toisaalta työyhteisön tarjoama sosiaalinen tuki, diabeetikon hyvä psykososiaalinen työkyky, hyvät suhteet kollegoihin, hyvät mahdollisuudet diabeteksen omahoitoon töissä, korkeampi ikä ja työn fyysisyys lisäävät kollegoille ja esimiehille kertomisen todennäköisyyttä.

Työhön liittyvä diabetesahdistus

Diabetesahdistuksella tarkoitetaan diabeteksen omahoidon jatkuviin käyttäytymisvaatimuksiin liittyvää emotionaalista rasitusta, stressiä ja huolestuneisuutta. Se on yksi keskeisimmistä psykologisista huolenaiheista T1D:tä sairastavilla. Diabetekseen liittyvän ahdistuksen on todettu heikentävän sairauden hoitotasapainoa monen eri mekanismin kautta, ja sitä kokevilla ilmenee muita todennäköisemmin ongelmia diabeteksen omahoidossa ja hoitotavoitteiden saavuttamisessa.

Työhön liittyvä diabetesahdistus ilmenee uupumuksena ja huolina, jotka aiheutuvat erityisesti diabeteksen ja työnteon yhteensovittamiseen liittyvistä haasteista. Tyypin 1 diabeetikot joutuvat tasapainoilemaan päivittäin työssä suoriutumisen ja diabeteksen omahoidon välillä; diabeetikon tulee toteuttaa omahoitoa ihanteellisesti, mutta toisaalta tavoitteena on pitää sairaus sivuseikkana töissä ollessa.

Työhön liittyvä diabetesahdistus heikentää diabeteksen hoitotasapainoa, haittaa optimaalisten verenglukoositasojen saavuttamista sekä lisää unohdettujen insuliinibolusten määrää ja tahallisten hyperglykemioiden esiintymistä. Lisäksi työhön liittyvällä diabetesahdistuksella on kaksisuuntainen yhteys korkeampiin HbA1c-tasoihin.

Tahalliset hyperglykemiat ja glykeeminen kontrolli

Jotkut tyypin 1 diabeetikot pitävät verenglukoosiaan tarkoituksellisesti koholla töissä ollessaan välttääkseen hypoglykemian, koska he ajattelevat liian korkean verenglukoosin olevan hypoglykeemistä episodia parempi vaihtoehto. Erityisesti työympäristön huono ilmapiiri, työn korkeat vaatimukset, työntekijöiden erilainen kohtelu, huono mahdollisuus itseohjautuvuuteen, fyysiset työtehtävät sekä työntekijän kokema diabetesahdistus, nuori ikä ja huoli omasta identiteetistä lisäävät tahallisten hyperglykemioiden ilmenemistä.

Insuliinin tarkoituksellinen ottamatta jättäminen korostuu työtehtävissä, joissa diabeetikon toiminnalla voi olla suora vaikutus muihin läsnä oleviin; lasten kanssa työskentelevät tyypin 1 diabeetikot raportoivat mahdollisen hypoglykemiaepisodin olevan merkittävä turvallisuusriski, mikäli paikalla ei ole toista aikuista, ja edustustehtävissä toimivat kokevat verenglukoosin mittaamisen ja insuliinin pistämisen epäsopivaksi asiakkaiden läsnä ollessa.

Työympäristö ja työtehtävät

Diabeteksen hallintaa ja tehokasta omahoitoa töissä vaikeuttavat muun muassa suuri työmäärä, työntekijöiden alimiehitys, aikapaine, vuorotyö ja työn epärutiininomainen luonne, heikko työn hallinta, työmatkat ja muut rutiinia rikkovat tapahtumat, työn joustamattomuus sekä monen eri työtehtävän samanaikainen suorittaminen. Myös työpaikan epäsuotuisat työolosuhteet, kuten terveyden tai omahoidon kannalta haitallinen ympäristö tai vaatimus työskentelystä korkeassa tai vaihtelevassa lämpötilassa, heikentävät omahoidon tasapainoa.

Suuri työmäärä ja kiire voivat aiheuttaa vaikeuksia esimerkiksi diabeetikon glukoositasapainon kannalta tärkeiden, riittävien ja säännöllisten ruokataukojen pitämisessä sekä verenglukoosin tasaisessa ja riittävässä seurannassa. Työstressi ja aikapaine voivat heikentää hoitotasapainoa, ja työpaikalla vallitsevat negatiiviset asenteet voivat edelleen vaikeuttaa omahoidon toteuttamista. Monet diabeetikot kokevat syyllisyyttä siitä, että työaikaa kuluu diabeteksen hoitoon, ja saattavat tämän vuoksi vähentää omahoitoon työpaikalla käyttämäänsä aikaa niin paljon kuin mahdollista.

Lopuksi

On ymmärrettävää ja inhimillistä, että työssäkäyvä diabeetikko kokee olevansa vaatimusten ristipaineessa – oma sairaus tulisi hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta työaika tulisi käyttää tunnollisesti työntekoon. Kollegat ja esihenkilöt voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa diabeetikon kokemaan kuormitukseen. Kaikki työyhteisön jäsenet voivat olla luomassa työilmapiiriä, jossa diabeetikko kokee voivansa hoitaa terveydentilaansa liittyviä asioita luontevasti. Diabeetikon turvallisuuden kannalta on tärkeää, että ihmiset hänen ympärillään osaavat tarvittaessa toimia nopeasti ja oikein, mikäli diabeetikon terveydentilassa tapahtuu äkillinen muutos, kuten yllättävä hypoglykemia.

Terveydenhuollon ammattilaisen rooli on paitsi määrittää diabeetikolle selkeät numeeriset ja toiminnalliset omahoidolliset tavoitteet, myös huomioida yksilökohtaiset – muun muassa työhön liittyvät – tekijät, jotka vaikuttavat omahoidon toteuttamisen mahdollisuuksiin ja sen kuormittavuuteen.