Liikennelääketiede

Parikka H, Latvala J, Ojala M, Sainio M, Vuorio A (toim.).

Liikennelääketiede. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2026 (1. painos).

Tänä vuonna 2026 ilmestynyt Liikennelääketiede-oppikirja on tervetullut teos liikennelääketieteen poikkitieteellisestä aihealueesta ja tarjoaa eväitä ajoterveyspohdintoihin, jotka voivat ajoittain olla haastavia.

Kirjan pääpaino on odotetusti ajoterveydellisissä asioissa. Kirjassa käsitellään sairauksien, toimintakyvyn, päihteiden ja lääkitysten vaikutusta ajokykyyn ja liikenneturvallisuuteen. Omissa kappaleissaan käsitellään myös liikennepsykologiaa sekä erikseen nuorten ja iäkkäiden liikenteen käyttäjien osalta huomioitavia asioita. Kirjassa kuvataan myös liikenneopettajan ja poliisin näkökulmia ajokyvyn arviointiin liikennetilanteissa. Tieliikenteen lisäksi kirjassa luodaan katsaus muihin liikenteen osa-alueisiin sekä liikennevakuutusjärjestelmään ja liikenneympäristön turvallisuusaiheisiin ja sivutaan myös ajoneuvojen turvavälineitä ja niiden kehitystrendejä.

Oma kokemukseni on, että ajoterveyden arviointi on yleensä selkeää, kun potilaalla on enintään yksi ajoterveyteen vaikuttava ja hyvässä hoitotasapainossa ja seurannassa oleva sairaus. Ajoterveyspohdinta voi olla selvästi haastavampaa, kun potilaalla on useita ajoterveyteen vaikuttavia sairauksia, joista välttämättä yksikään ei ole yksinään ehdoton este ajamiselle, mutta joiden yhteisvaikutus voi olla merkittävästi ajoterveyttä heikentävä. Liikennelääketiede-kirjassa tämä haaste on tunnistettu ja monisairastavuudelle ajoterveysnäkökulmasta onkin kirjassa omistettu kokonainen luku. Erinomaisena antina kirjassa esitellään terveysperusteisten ajokykyarvioiden rooli ja moniammatillisten ajopolien konsultaatiomahdollisuus haastavissa ajoterveyspohdinnoissa. Kirjassa on myös kuvattu muutamia tapausesimerkkejä pohdintoineen. Tapausesimerkkejä kirjassa olisi voinut olla enemmänkin, sillä mielestäni juuri ne voivat selventää pohdintoja monimutkaisissa ajoterveysongelmissa.

Kirjassa kuvataan mielestäni hienosti liikennelääketiede eri aloja yhdistävänä lääketieteen alana, jossa moniammatillinen yhteistyö yli eri alojen on hyödyllistä. Alan poikkitieteellisyys on huomioitu myös kirjan kattavassa kirjoittajakaartissa. Kirjoittajia on lääketieteen eri erikoisalojen lisäksi liikennelääketieteeseen keskeisesti liittyviltä muilta aloilta, kuten psykologian, poliisitoimen, ajokoulutuksen, tekniikan, vakuutuksen ja oikeustieteen aloilta.

Kirja on sujuvasti etenevä kokonaisuus, joka toimii alusta loppuun luettuna kattavana oppikirjana liikennelääketieteen aihealueesta. Selkeä jako aihekokonaisuuksiin selkeine otsikointeineen tekevät kirjasta myös toimivan käsikirjan, josta lukija voi perehtyä kulloinkin tarpeelliseksi katsomaansa liikennelääketieteen aiheeseen. Lukujen jako edelleen selkeästi otsikoituihin kappaleisiin jäsentelee tekstiä helposti luettaviin pienempiin osiin. Kunkin luvun alussa on lyhyesti tiivistetty luvun ydinkohdat. Tiivistelmät toimivat hyvin orientaationa luvun aihealueeseen ja tarvittaessa myös kertauksena luvun keskeisestä sisällöstä. Hakuteosmaiseen täsmäkäyttöön myös kirjan sähköinen versio hakutoimintoineen Duodecimin Oppiportissa toimii varsin mallikkaasti.

Ajokyky on toimintakykyä liikenteessä. Työterveyshuollossa potilaiden toimintakykyä arvioidaan useissa eri yhteyksissä. Näin ollen on luontevaa, että myös ajoterveyden arviointi on yksi työterveyslääkärin työssään arvioima toimintakyvyn ulottuvuus. Tähän tueksi tämä liikennelääketieteen oppikirja antaa hyviä apuja. Suosittelen kirjan aiheisiin tutustumista myös muille ajokortti-ikäisiä potilaita työssään kohtaaville lääkäreille. Kirja on luonnollisesti aivan keskeistä oppimateriaalia liikennelääketieteen erityispätevyyttä suorittaville kollegoille.