Masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden kolmen kuukauden hoitopolut työterveyshuollossa ensimmäisen sairauspoissaolon jälkeen

Menetelmät

Aineistona käytettiin Terveystalon potilasasiakasrekisterin vuosien 2015–2023 työterveyshuoltoa koskevia tietoja. Mukaan otettiin henkilöt, joilla oli ensimmäinen masennus- tai ahdistuneisuushäiriöön perustuva sairauspoissaolojakso vuosina 2016–2021 ja jota edelsi 12 kuukauden jakso ilman mielenterveysperusteisia poissaoloja. Lisäksi edellytettiin yhdenjaksoista työterveyshuollon asiakkuutta koko puhdistusjakson ajan sekä seuraavien kolmen kuukauden tarkastelujaksolla. Tutkimuspopulaation keskeiset kuvailevat tiedot esitetään taulukossa 1 «»1.

Palvelupolku määriteltiin kuukauden ajanjaksolle alkaen ensimmäisestä sairauspoissaolopäivästä. Jakso jaettiin ensimmäiseen sairauspoissaolopäivään sekä kolmeen sitä seuraavan 30 päivän kokonaisuuteen, joiden aikana tarkasteltiin ammattilaiskontakteja ja työkyvyn tukitoimia. Aikaleimatut tapahtumat luokiteltiin ammattilaisryhmittäin (yleislääkäri, erikoislääkäri, työterveyspsykologi, työterveyshoitaja, sairaanhoitaja, psykoterapeutti, fysioterapeutti ja muut), ja kontaktien määrästä, ajoittumisesta ja moniammatillisuudesta muodostettiin kuvailevat muuttujat. Tutkimuksessa ei kyetty tunnistamaan erikoislääkärien erikoisaloja aineistosta.

Työkyvyn tukitoimet tunnistettiin laskutuskoodien perusteella, ja niihin sisältyivät ohjaus tai neuvonta, työterveystarkastus, työkykyneuvottelu, tarkastuksen seuranta sekä työkykyarviointi. Lääkitystiedoista poimittiin psyykelääkityksen aloitus (ATC-ryhmät N05 ja N06, pois lukien N06D) eriteltynä aloittamisajankohdan mukaan sekä muun lääkityksen mahdollinen aloitus tarkastelujaksolla. Lisäksi tarkasteltiin sairauspoissaolopäivien määrää ja poissaolon uusiutumista samalta kolmen kuukauden ajanjaksolta.

Kaikki analyysit raportoitiin erikseen masennus- ja ahdistuneisuushäiriödiagnoosin saaneille. Aineisto oli pseudonymisoitu, ja tutkimus toteutettiin Findatan myöntämällä luvalla (THL/1460/14.02.00/2023) turvallisessa etäkäyttöympäristössä.

Tulokset

Masennusdiagnoosin saaneilla hoitokontaktien kokonaismäärä ensimmäisen kolmen kuukauden aikana oli suurempi kuin ahdistuneisuushäiriötä sairastavilla (taulukko 2 «»2). Molemmissa diagnoosiryhmissä kontaktit painottuivat voimakkaasti ensimmäiseen 30 päivään, minkä jälkeen määrä väheni selvästi. Masennusdiagnoosin saaneilla tavattiin keskimäärin useampia eri ammattiryhmiä kuin ahdistuneisuushäiriötä sairastavilla.

Yleislääkäri oli yleisin ammattilainen molemmissa ryhmissä, ja valtaosa potilaista oli tavannut lääkärin vähintään kerran kolmen kuukauden aikana. Ahdistuneisuushäiriötä sairastavilla lääkärikontaktit olivat yleisempiä heti poissaolon alussa, kun taas masennusdiagnoosin saaneilla lääkärikontaktit säilyivät runsaampina koko ensimmäisen kuukauden ajan. Työterveyspsykologikäyntejä kertyi enemmän masennusdiagnoosin saaneille kuin ahdistuneisuushäiriötä sairastaville. Psykoterapiakäynnit olivat harvinaisia molemmissa ryhmissä (taulukko 2 «»2).

Työkyvyn tukitoimista ohjaus tai neuvonta sekä työkykyarviointi olivat yleisimmät toimenpiteet, ja niitä kirjattiin useammin masennusdiagnoosin saaneille kuin ahdistuneisuushäiriötä sairastaville (taulukko 3 «»3). Harvemmin toteutettavat toimet, kuten työkykyneuvottelu, työterveystarkastus sekä tarkastuksen seuranta, olivat koko aineistossa selvästi harvinaisempia. Masennusdiagnoosin saaneilla näitäkin toimenpiteitä esiintyi jonkin verran enemmän, erityisesti työkykyneuvottelun osalta.

Psyykelääkitys aloitettiin masennusdiagnoosin saaneilla selvästi useammin kuin ahdistuneisuushäiriötä sairastavilla, ja aloittaminen painottui erityisesti poissaolon ensimmäiseen päivään. Muu lääkitys aloitettiin molemmissa diagnoosiryhmissä lähes yhtä usein kolmen kuukauden aikana (taulukko 3 «»3).

Masennusdiagnoosin saaneille kertyi enemmän sairauspoissaolopäiviä koko kolmen kuukauden ajanjaksolla kuin ahdistuneisuushäiriötä sairastaville. Poissaolon uusiutuminen samalla ajanjaksolla oli yleistä molemmissa diagnoosiryhmissä, mutta selvästi yleisempää masennusdiagnoosin saaneilla (taulukko 4 «»4).

Pohdinta

Tämän aineiston perusteella varhaisen vaiheen hoitopolut rakentuvat osittain eri tavoin masennus- ja ahdistuneisuushäiriöissä, mikä heijastaa näiden häiriöiden erilaista kliinistä luonnetta. Masennusdiagnoosin saaneiden selvästi intensiivisempi palveluiden käyttö, mukaan lukien psyykelääkityksen ja tukitoimien laajempi hyödyntäminen, on linjassa sen kanssa, että masennusoireet heikentävät usein toimintakykyä laaja-alaisemmin ja edellyttävät varhaisessa vaiheessa useampia samanaikaisia hoitotoimia. Ahdistuneisuushäiriöissä hoitopolku on kevyempi, mutta selkeä painottuminen heti poissaolon alkuun korostaa tarvetta tunnistaa akuutin oireilun vaikutus työkykyyn ja tehdä tarvittavat ratkaisut nopeasti.

Työterveyspsykologin roolin korostuminen erityisesti masennusdiagnoosin saaneilla viittaa siihen, että psykologinen tuki on keskeinen osa hoidon kokonaisuutta silloin, kun oireet vaikuttavat laajasti työkykyyn, palautumiseen ja arjen rytmiin. Samoin työterveys- ja työkykytarkastusten yleisyys masennuksessa kertoo siitä, että työkykyä joudutaan arvioimaan varhaisessa vaiheessa monipuolisemmin kuin ahdistuneisuushäiriöissä, joissa toimintakyky voi säilyä paikoin paremmin.

Sairauspoissaolopäivien määrän ja uusiutumisen erot vahvistavat kliinisesti merkittävän havainnon: masennus johtaa huomattavasti pidempään ja toistuvampaan työkyvyttömyyteen kuin ahdistuneisuushäiriöt. Tämä korostaa tarvetta varhaiselle, systemaattiselle ja oikein mitoitetulle hoidolle ennen kuin poissaolo pitkittyy tai monimuotoistuu.

Lopuksi

Tulokset tarjoavat kokonaiskuvan siitä, mihin työterveyshuollon resurssit kohdistuvat mielenterveysperusteisen poissaolon alkuvaiheessa ja miten palvelupolut eroavat diagnoosin mukaan. Näiden erojen tunnistaminen voi auttaa vahvistamaan toimintamalleja, jotka tukevat työkyvyn säilymistä jo sairauspoissaolon ensimmäisten viikkojen aikana.