Miten työajat vaikuttavat työssä suoriutumiseen ja turvallisuuteen
Työaikojen ajoittuminen, yksittäisen työvuoron kesto sekä kokonaistyöaika vaikuttavat merkittävästi ihmisen psyykkiseen toimintakykyyn ja tätä kautta työssä suoriutumiseen ja tapaturma-alttiuteen. Vuorotyön vaikutusta psyykkiseen toimintakykyyn voidaan tarkastella sekä laboratoriossa tehtyjen kokeellisten tutkimusten että työvuorojen aikana kerättyjen aineistojen avulla.
Kokeellisen tutkimuksen perustella tiedetään, että aamulla alkanut ja 17–28 tuntia kestänyt valvejakso lisää havaintolipsahduksia yksinkertaisessa näönvaraisessa tehtävässä yhtä paljon kuin 0,5–1 promillen humalatila (kuva «»1). Tällainen valvominen on tyypillistä ensimmäisessä yövuorossa. Valppauden heikkeneminen johtuu sekä univajeesta että vireyden vuorokausirytmistä, jotka molemmat lisäävät väsymystä aamuyöllä ja aikaisin aamulla. Teollisuudessa tehtyjen tutkimusten mukaan onnettomuusriski on 20–30 % suurempi yövuorossa kuin päivävuorossa. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan se, että henkilö noudattaa muuta työaikamuotoa kuin perinteistä päivätyötä, lisää kuolemaan johtavan työtapaturman riskiä 63 %:lla. Valppauden heikkeneminen työvuoron aikana selittänee paljolti näitä havaintoja.
Vuorotyö ja pitkät työajat heikentävät toimintakykyä myös työmatkan aikana. Esimerkiksi yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että vähintään 24 tunnin päivystyksen tehneellä sairaalalääkärillä oli 2,3-kertainen riski joutua kotimatkalla liikenneonnettomuuteen verrattuna normaalin työvuoron jälkeiseen kotimatkaan. Myös kokeellisissa laboratoriotutkimuksissa on havaittu, että vireys ja ajosuoritus heikkenevät yövuoron jälkeisessä ajotestissä verrattuna vireyteen ja suoriutumiseen normaalin yöunen jälkeen.
Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että työntekijä reagoi voimakkaana kokemaansa uneliaisuuteen, josta tavallisin merkki on raskailta tuntuvat luomet. Jos työntekijä jatkaa turvallisuuden kannalta kriittisessä tehtävässä työskentelyä tämän jälkeenkin ilman vireyttä parantavia toimenpiteitä, on nukahtamisen ja tätä kautta onnettomuuden riski huomattava. Tämä johtuu siitä, että tämän vaiheen jälkeen ihminen menettää kyvyn kontrolloida vireystilansa vaihteluita ja nukahtaminen tapahtuu ihmisen sitä havaitsematta. Varsinkin yksitoikkoisessa työympäristössä nukahtaminen voi tapahtua tämän vaiheen jälkeen muutamassa minuutissa. Keinoja vireyden ylläpitämiseen työssä esitellään luvussa «Vuorotyöntekijän elämäntavat»1.
Vuorotyöhön ja myös pitkiin työvuoroihin sisältyvä vireyden lasku heikentää varsinkin näönvaraisen tiedon havaitsemista. Vireyden lasku vaikuttaa myös useisiin muihin tiedonkäsittelyn osa-alueisiin. Monien töiden kannalta keskeisimpiä tiedonkäsittelyn toimintoja ovat havaitun tiedon käsittelyn hidastuminen, ajattelun joustavuuden väheneminen sekä ratkaisujen laadun ja määrän heikentyminen. Lisäksi univajeeseen liittyvä uneliaisuus itsessään madaltaa riskinottokynnystä niin, että unelias ihminen ottaa herkemmin suuria riskejä kuin virkeä ihminen. Kaiken kaikkiaan univajeen vaikutus tiedonkäsittelyn eri osa-alueisiin liittyy voimakkaasti siihen, että univaje vaikuttaa aivoissa erityisesti etuotsalohkojen kuorikerrokseen. Tämä on keskeinen aivojen alue sekä tarkkaavaisuuden säätelyn että erityisesti monimutkaisissa ja uusissa tilanteissa tarvittavien tiedonkäsittelytoimintojen kannalta.
Työvuoron kesto näyttää olevan merkittävä tekijä psyykkisen toimintakyvyn kannalta. Toimintakyky heikkenee usein voimakkaasti, kun työvuoron kesto ylittää 8–9 tuntia. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että työtapaturman riski on noin kaksinkertainen 12 tunnin ja noin kolminkertainen 16 tunnin yhtäkestoisen työskentelyn jälkeen. Valitettavasti näissä tutkimuksissa ei ole kontrolloitu sitä, johtuvatko pitkät työvuorot suuresta yötyön määrästä vai siitä, että kyseessä on ns. tiivistetty työviikko, jolloin viikon työt tehdään esimerkiksi kolmessa päivässä.
Kokonaistyöaika vaikuttaa oleellisesti työtapaturmien esiintyvyyteen. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa selvitettiin eri ammattikuntia ja toimialoja kattavassa aineistossa, miten viikkotyöaika oli yhteydessä työtapaturmien sekä työperäisten vammojen ja sairauksien riskiin. Keskeinen havainto oli, että työviikon venyminen yli 40 tunnin lisäsi riskiä melko tasaisesti. Noin 60 viikkotyötunnin kohdalla riski oli lisääntynyt 23 %:lla verrattuna alle 40 tunnin työviikkoon. Ylityön tekeminen lisäsi tapaturmariskiä 61 %:lla. Työajan keston lisäksi tauotuksen puute saattaa olla yksi tekijä, joka selittää, miksi pitkiin työaikoihin liittyy lisääntynyt tapaturmariski. Esimerkiksi brittiläisessä tutkimuksessa havaittiin, että kahden tunnin välein sijoitetut lepotauot taittoivat onnettomuusriskin kasvun työvuoron aikana teollisuustyössä.