Perhe-elämä ja sosiaalinen elämä
Erilaisilla työajoilla on etunsa ja haittansa. Hyvinvointiin vaikuttavat kokonaistyöaika, työskentelyn vuorokaudenaika ja työajan säännöllisyys. Vaikutusmahdollisuus omiin työaikoihin on osoittautunut tärkeäksi hyvinvointia tukevaksi asiaksi. Kun tehdään pitkää työaikaa, etenkin ylitöitä, ihmissuhteille, harrastuksille ja joutenololle ei jää tarpeeksi aikaa. Näille asioille tarvitaan riittävästi aikaa hyvinvoinnin tukemiseksi. Vuorotyö ja siinä etenkin ilta- ja viikonloppuvuorot merkitsevät eritahtisuutta perheen ja muun sosiaalisen elämän toimintojen kanssa. Jos vuorotyö on epäsäännöllistä ja vuorolistat ovat tiedossa vain lyhyen aikaa eteenpäin, on vaikea suunnitella yhteistä aikaa perheen ja muiden ihmisten kanssa. Jos ei itse pysty vaikuttamaan työaikoihinsa tai vaikuttaminen on vähäistä, ovat työajat jäykät eivätkä jousta yksilöllisten tarpeiden mukaan. Pitkistä työajoista, vuorotyöstä ja vähäisistä vaikutusmahdollisuuksista syntyy usein ongelmia ja ajan myötä stressiä.
Puolet palkansaajista tekee normaalin työajan ylittävää työaikaa säännöllisesti vähintään kuukausittain, miehet hieman useammin kuin naiset. Suurin osa tekee ylitöitä, joista saa korvauksen joko rahana tai vapaana, mutta yksi kymmenestä palkansaajasta tekee säännöllisesti vähintään kuukausittain työtä ilman mitään korvausta. Juuri tällainen työajan pidentäminen ilman sovittua korvausta vaikeuttaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista: säännöllisesti ilman korvausta ylityötä tekevät tuntevat laiminlyövänsä perhettään lähes kaksi kertaa todennäköisemmin kuin ne, joiden työnkuvaan ylityöt eivät kuulu (kuva «»1). Työn ja perheen yhteensovittaminen on vaikeinta niillä, jotka eivät hankalassa ylityötilanteessa voi vaikuttaa omiin työaikoihinsa tai joustaa yksilöllisesti esimerkiksi liukuman tai työaikapankin avulla.
Perheeseen ja muuhun sosiaaliseen elämään liittyvät seikat tulevat selvästi esille, kun vuorotyöntekijät arvioivat työaikojensa parhaita ja huonoimpia puolia. Kolme neljästä suomalaisesta vuorotyöntekijästä, niin miehistä kuin naisistakin, asettaa vuorotyön myönteisimmäksi puoleksi vapaa-ajan määrän tai sen sijoittumisen. Vaihtelevat työajat, etenkin arkivapaat, helpottavat asioiden hoitamista, kuten ostoksilla, virastoissa tai hammaslääkärissä käyntejä.
Vuorotyöntekijät joutuvat usein luopumaan perhe- ja muun sosiaalisen elämän viettämisessä tärkeinä pitämistään vapaahetkistä, illoista, viikonlopuista ja juhlapyhistä. Iltatyö ja etenkin useamman peräkkäisen illan jaksot vierottavat yötyötä enemmän perherooleista ja vapaa-ajan harrastuksista, jotka keskittyvät usein juuri iltaan. Viikonloput ja juhlapyhät ovat etenkin lapsiperheissä arvokasta yhdessäolon aikaa.
Perhe-elämän ja sosiaalisen toiminnan häiriintyminen nousevatkin vuorotyön haittoina esille lähes yhtä usein ja joskus jopa selvemmin kuin nukkumiseen ja terveyteen liittyvät ongelmat. Suomalaisista vuorotyötä tekevistä miehistä ja naisista lähes joka neljäs pitää perhe-elämän häiriintymistä vuorotyön suurimpana haittana. Esimerkiksi hyvin miesvaltaisessa kuljetustyössä kolmivuorotyötä tekevillä korostuvat sosiaalisen ja perhe-elämän häiriintyminen vuorotyön haittoina enemmän kuin uneen ja terveyteen liittyvät häiriöt. Tämä ilmentää Suomessa vallitsevaa käsitystä yhteisestä vanhemmuudesta: sekä isät että äidit pitävät tärkeinä perheeseen liittyviä asioita.
Päivätyöstä poikkeavat työajat, joissa työvuorot tiedetään lyhyeksi jaksoksi eteenpäin, hankaloittavat työn ja muun elämän yhteensovittamista enemmän kuin säännöllisenä toistuvat työvuorot. Täten esimerkiksi terveydenhuollon alalla käytössä oleva jaksotyö yleensä kolmen viikon työvuoroluetteloineen hankaloittaa harrastustoimintaa ja ystävien tapaamista enemmän kuin säännöllinen vuorojärjestelmä. Sosiaalisen elämän hankaloituminen vuorotyössä ei kuitenkaan välttämättä merkitse eristymistä muista ihmisistä tai yksinäisyyden kokemuksia. Hyvin usein itsensä yksinäiseksi kokevia on vain 1–2 % vuorotyötä tekevistä miehistä ja naisista. Melko usein yksinäisyyttä tuntee lisäksi 10–20 %. Päivätyöntekijöillä näitä tuntemuksia on yhtä usein.
Lastenhoito ja kotityöt rajoittavat erityisesti vuoro- ja jaksotyötä tekevien naisten nukkumiseen käyttämää aikaa ja vapaa-ajan määrää. Tämän vuoksi naisten on arveltu olevan miehiä alttiimpia yötyön rasituksille. Vuorotyön tekeminen ei kuitenkaan sinänsä vaikuta eri tavalla miehiin ja naisiin: osallistuminen työaikojen suunnitteluun, työaikajärjestelyt, työn laatu ja käytetyt stressinhallintakeinot säätelevät vuorotyöhön sopeutumista ja tyytyväisyyttä enemmän kuin työntekijän sukupuoli tai perhevelvoitteet.