Lyhennetty työaika

6+6 päivävuoromalli

Pääkaupunkiseudulla pienehkössä korkean teknologian tuotantolaitoksessa siirryttiin 6+6 päivävuorojärjestelmään tuotteiden kasvaneen kysynnän vuoksi. Alussa kysyntään oli vastattu tekemällä ylitöitä. Pitkään jatkunut ylitöiden tekeminen kuitenkin kuormitti työntekijöitä ja halukkuus ylitöihin väheni samalla, kun työteho ja myös tuotannon laatutaso heikkeni. Uusi työaikajärjestely nähtiin ratkaisuna pidentää koneiden käyttöaikaa turvautumatta rasittaviin ylitöihin. Uuteen työaikajärjestelmään siirtyi se osa tuotannosta, jossa työpaineet olivat suurimmat ja ylityöt jatkuvia. Työaikojen suunnittelu toteutettiin yhteistyönä yrityksen johdon ja henkilöstön kanssa.

6+6 tunnin vuorojärjestelmässä oli kaksi kuuden tunnin vuoroa, joista toinen aloitti työt aamulla kello 06 ja toinen jatkoi kello 12–18. Päivittäinen työaika lyheni 8:sta 6:een tuntiin viikkotyöajan lyhentyessä vastaavasti. Koska ylitöitä ei enää tarvinnut tehdä, todellinen kokonaistyöaika lyheni huomattavasti. Peruspalkka säilyi ennallaan, mutta ylityölisät jäivät pois. Kokemukset 6+6 tunnin vuorojärjestelmästä olivat myönteisiä. Aikaisempi yleinen kiire ja stressi hellittivät, mikä puolestaan mahdollisti työntekijöiden paremman koulutuksen ja tuotteiden entistä korkeamman laadun. Työyhteisössä kehittyi aikaisempaa keskustelevampi ilmapiiri niin työntekijöiden kesken kuin johdon ja työntekijöidenkin välille. Päivittäisen työajan lyhentyminen helpotti selvästi myös työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista. Lähes kaikki olivat tyytyväisiä työaikoihinsa. Uuden työaikaratkaisun vaikutukset näkyivät selvästi myös työn tuottavuuden nousuna ja laatutason paranemisena.

Vaikka työajan lyhentämisestä esimerkiksi 6+6 tunnin vuorojärjestelmän mukaan on löydettävissä toimivia esimerkkejä, ei malli ole yleistynyt tuotannossa eikä myöskään palvelualoilla. Kokemusta on kertynyt paljon enemmän yhteiskunnan tukemista osa-aikamalleista, kuten osa-aikalisän ja osa-aikaeläkkeen järjestelmistä.

Yhteiskunnan tukemat mallit

Osittaista hoitovapaata voi käyttää työajan lyhentämiseen enintään 6 tuntiin päivässä tai keskimäärin 30 tuntiin viikossa. Oikeus osittaiseen hoitovapaaseen kestää lapsen toisen kouluvuoden loppuun. Vammaisen tai pitkäaikaiseesti sairaan lapsen vanhemmilla on oikeus käyttää hoitovapaata siihen asti, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta.

Osittainen hoitovapaa edellyttää, että vanhempi on työskennellyt saman työnantajan palveluksessa vähintään kuusi kuukautta viimeisen vuoden aikana. Työajan lyhennyksen osalta maksetaan osittaista hoitorahaa, joka on 70 euroa kuukaudessa vuoden 2007 alussa.

Osa-aikalisää voidaan myöntää ansionmenetyksen korvauksena työntekijälle, joka siirtyy kokoaikatyöstä vapaaehtoisesti määräajaksi osa-aikatyöhön. Osa-aikalisää voivat saada työntekijät, virkamiehet ja viranhaltijat ja sen myöntää työvoimatoimisto. Työnantajan on palkattava osa-aikalisäkauden ajaksi osa-aikatyöhön työvoimatoimiston osoittama työtön työnhakija. Osa-aikalisää voidaan maksaa henkilölle, jonka kokoaikainen palvelussuhde samaan työnantajaan on yhtäjaksoisesti kestänyt vuoden välittömästi ennen osa-aikatyöhön siirtymistä. Osa-aikalisän määrä on puolet kokoaikatyön ja osa-aikatyön palkan erotuksesta. Enimmillään se on kuitenkin työllistämistuen perustuki korotettuna lisäosalla, joka on 50 % työllistämistuen perustuesta. Osa-aikalisää voidaan maksaa samalle henkilölle enintään 12 kuukautta.

Vuorotteluvapaata ja opintovapaata on käytetty työntekijöiden elinikäisen työajan joustomuotona. Vuoden 1996 alussa Suomessa käynnistyi kaksivuotinen vuorotteluvapaan kokeilu, jota on sittemmin jatkettu. Työnantaja ja työntekijä sopivat yhteisesti vuorotteluvapaasta. Vapaalle jäävän työntekijän tilalle, joskaan ei välttämättä samoihin tehtäviin, tulee palkata työtön työntekijä. Vuorotteluvapaa voi olla 90–359 päivän pituinen. Tältä ajalta työntekijä on oikeutettu vuorottelukorvaukseen, joka on 70 prosenttia siitä työttömyyspäivärahasta, johon hänellä olisi oikeus työttömäksi jäädessään.

Vuorotteluvapaa on lähtenyt käyntiin ripeästi. Työministeriön tutkimuksen mukaan vuorotteluvapaalle on jäänyt vuosina 1996–2004 yhtensä noin 91 000 palkansaajaa. Naisten osuus vuorottelijoista on ollut noin 70 %. Vaikka vapaankäyttäjiä on ollut lähes kaikissa ammattiryhmissä, vuorottelijoiden yleisimmät toimialat ovat olleet terveys- ja sosiaalipalvelut, julkinen hallinto, teollisuus, kuljetus ja tietoliikenne sekä koulutus. Motiivina vapaalle lähtöön on yleisimmin ollut halu pitää taukoa työelämästä, halu saada lisäaikaa perheelle tai harrastuksille, työpaineet ja stressi sekä elämänarvojen uudelleenarviointi. Vapaan koetut vaikutukset ovat olleet yleensä varsin myönteisiä. Suurin ongelma on ollut toimeentulon heikkeneminen. Työnantajan kannalta vuorottelun hyvänä puolena on pidetty sitä, että se on tuonut uusia tuulia organisaatioon. Vuorottelun on koettu edistävän varsinkin vanhempien työntekijöiden työssä jaksamista. Vuorottelun hyödyt on koettu haittoja suurempina.

Opintovapaa tarjoaa työssä oleville joustavan mahdollisuuden opiskeluun. Opintovapaan voi käyttää yhdessä tai useammassa jaksossa. Vapaan voi jaksottaa myös niin, että työntekijä on osan työpäivästä työssä ja osan opintovapaalla. Opintovapaa on palkatonta, ellei siitä ole erikseen työnantajan kanssa toisin sovittu.

Osa-aikaeläkkeen voi saada 58 vuotta täytettyään. Työajan lyhentäminen sovitaan työnantajan ja työntekijän sopimalla tavalla. Osa-aikatyöhön siirryttäessä myös palkan pitää pienentyä 35–70 prosenttiin kokoaikatyön palkasta. Työntekijä on oikeutettu osa-aikaeläkkeeseen, jos hän

• on ansainnut työeläkettä vähintään viisi vuotta viimeisen 15 vuoden aikana
• on ollut kokoaikaisessa työssä vähintään 12 kuukautta viimeisen puolentoista vuoden aikana
• siirtyy osa-aikatyöhön ja pienentää ansioitaan 35–70 prosenttiin kokoaikatyön palkasta
• ei saa muuta työeläkettä.