Kiire kuriin: yhteisön ja yksilön keinot

Muutostahti työelämässä on voimistunut. Nopeasti uusiutuva teknologia, tiedon määrän voimakas lisääntyminen, sosiaalisten taitojen korostuminen ja kansainvälistyminen haastavat työntekijät päivittämään jatkuvasti omaa osaamistaan. Myös sellaiset työtehtävät lisääntyvät, jotka edellyttävät itsenäistä päätöksentekoa. Työtilanne on tällöin usein ristiriitainen: työ on samanaikaisesti palkitsevaa ja erittäin vaativaa. Työ vaatii keskittymiskykyä, pitkäjänteisyyttä ja itsenäistä työskentelyä, mutta myös yhteistyötaitoja. Usein työn tuloksen syntymiseen tarvitaan useita henkilöitä, ryhmiä ja jopa organisaatiorajat ylittäviä verkostoja.

Työelämän muutosten myötä kiire on selvästi lisääntynyt 1990-luvulta, kiire haittaa jo joka toisen suomalaisen työtä. Vuoden 2005 Työolobarometrin mukaan 56 % palkansaajista katsoo, että omalla työpaikalla on liian vähän työntekijöitä työtehtäviin nähden. Aikapaineista ja ajan riittämättömyydestä onkin tullut usean työntekijän työn arkea. Kun tärkeitä työtehtäviä ei ehdi tehdä normaalin työajan puitteissa, työajat monesti venyvät. Työajan venymiseen liittyy usein ajan jakautuminen varsinaiseen työaikaan ja niin sanottuun semi-työaikaan. Semi-työaikana ollaan näennäisesti pois töistä mutta hoidetaan työasioita kotoa tai muualta käsin. Työministeriön tutkimuksen mukaan etenkin ideointia ja innovointia edellyttävässä työssä työn ja yksityiselämän välinen rajapinta on usein hämärtynyt. Tämän kehityksen myötä päivätyöstä poikkeava työaika on lisääntynyt. Työajan rajojen hämärtymiseen liittyy myös se, että työajan seurantaa ei ole järjestetty, vaan ajankäytön seuranta on usein työntekijöiden omalla vastuulla. Työ ja terveys -tutkimuksen mukaan esimerkiksi vuonna 2003 palkansaajista vain noin joka toisella työaikaseuranta oli järjestetty virallisesti kellokortin tai kulunvalvonnan avulla, ylemmillä toimihenkilöillä harvemmin kuin työntekijäasemassa olevilla.

Työaikojen kehittämisessä ja kiireen hallinnassa tarvitaan sekä yhteisö­tason että yksilötason aktiivista toimintaa. Tilastokeskuksen kiiretutkimuksen mukaan hallinnan keinoista osa auttaa kestämään työpaineita ja hallitsemaan oireita ja osa puolestaan vähentää työpaineita. Yksilölliset kiireen hallinnan keinot, kuten priorisointi, ovat usein oireiden hoitamista, eivät niinkään kiireen syihin vaikuttamista. Kiireen syihin voidaan vaikuttaa yksilötason keinoin vain rajoitetusti. Tehokkaimmin kiirettä saadaan vähennettyä silloin, kun myös johto ja esimiehet ovat toiminnassa mukana.

Aluksi on tärkeää saada yhteinen näkemys työyhteisön päämääristä ja tavoitteista. Tämän jälkeen yhteisön jäsenet osaavat omassa työssään asettaa osatavoitteita tärkeysjärjestykseen ja keskittyä niiden tekemiseen. Keskusteluissa on tärkeää ottaa esille myös työkulttuurin kirjoittamattomat säännöt. Jos työpaikalla on tapana tehdä paljon ylitöitä ja paheksua perheen takia otettavia vapaita, on epätodennäköistä, että työntekijä lähtee tällaisia vapauksia vaatimaan. Työntekijä ei useinkaan halua toimia työpaikan kulttuurin vastaisesti ja saada osakseen muiden ihmettelyä. Toimintaa ohjaa paljolti juuri työpaikalla vallitseva työaikanormi, se pidetäänkö normaalia työaikaa suotavana vai katsotaanko työajan venymistä läpi sormien vai onko peräti niin, että työajan venymistä suositaan.