Epäsäännölliset järjestelmät
Erilaiset epäsäännölliset järjestelmät ovat yleisiä jaksotyöksi määritellyillä aloilla. Näillä aloilla työvoima pyritään kohdistamaan tarpeen mukaan mahdollisimman hyvin esim. lisäämällä työvuoroja tiettyihin kellonaikoihin tai viikonpäiviin, vähentämällä tai lisäämällä viikonloppuvuoroja tms. Jaksotyö on työaikamuotona sangen joustava, minkä seurauksena tehdyt työaikaratkaisut voivat olla kuormittavia. Tavallisia ilmiöitä työvuorolistoissa ovat esimerkiksi yhden viikon suuri tuntimäärä (yli 48 tuntia) ja toistuvat ilta–aamusiirtymät, jolloin työvuorojen välit jäävät lyhyeksi (esim. jaksotyössä vähimmäispituus 9 tuntia). Pitempien vapaiden saamiseksi peräkkäisiä työvuoroja voi olla useita (yli 7 työvuoroa). Käytössä voi olla esimerkiksi lyhyt aamuvuoro ennen samana iltana alkavaa yövuoroa. Usein perusteluna työaikaratkaisuille on asiakkaan etu ja tiedon kulku (suullinen raportointi) sekä pätevien työntekijöiden läsnäolo. Työntekijän jaksamisen kannalta näidenkin työvuorojärjestelmien laadinnassa olisi hyvä soveltaa vuorotyön ergonomisia suosituksia työvuorojen, työvuorojaksojen ja lepoaikojen suhteen.
Miten epäsäännöllinen vuorojärjestelmä vaikuttaa uni-valverytmiin ja vireyteen raideliikenteessä?
Tutkimuksessa selvitettiin veturinkuljettajien ja raideliikenteen kauko-ohjaajien uni-valverytmiä ja työvuoron aikaista vireyttä. Tutkimukseen osallistui 124 veturinkuljettajaa ja 104 raideliikenteen kauko-ohjaajaa, jotka kaikki olivat miehiä. Tutkittavat pitivät uni- ja työaikapäiväkirjaa kolmen viikon ajan, jolloin heillä oli erilaisia vuoroyhdistelmiä ja vapaajaksoja.
Koetun voimakkaan uneliaisuuden riski oli yövuorossa 6–14 kertaa ja aikaisessa aamuvuorossa noin 2 kertaa suurempi kuin päivävuorossa. Työvuoroa edeltäneen vapaajakson kesto vaikutti työvuoron aikaiseen uneliaisuuteen huomattavasti vähemmän kuin työvuoron ajoittuminen. Vuorotyypin lisäksi uneliaisuuden todennäköisyyteen vaikuttivat työvuoron ja sitä edeltäneen pääunijakson kesto. Jokainen lisätunti työvuorossa lisäsi voimakkaan uneliaisuuden riskiä keskimäärin 15 %:lla, kun taas jokainen nukuttu tunti ennen työvuoroa vähensi riskiä 15 %:lla. Näin ollen karsimalla pois ylipitkät työvuorot ja sellaiset työvuoroyhdistelmät, joissa pääunijakso lyhenee merkittävästi, on mahdollista tukea työsuorituksen kannalta tärkeää vireyttä.
Tutkimuksen toisessa osassa selvitettiin, missä aamu- tai yövuoroon päättyvissä yhdistelmissä unijakson kesto vähenee merkittävästi. Tutkimus kohdistui aamu- ja yövuoroihin, koska niissä voimakasta uneliaisuutta esiintyy yleisimmin. Pääunijakson kesto ennen yövuoroa jäi normaalia yli kaksi tuntia lyhyemmäksi silloin, kun yövuoroa edelsi joko toinen yövuoro (pääunijakso päivällä yövuorojen välissä) tai saman vuorokauden puolella ollut aikainen aamuvuoro. Päivänokosten ottaminen ennen yövuoroa oli sitä yleisempää, mitä myöhemmin yövuoro alkoi. Pääunijakso ennen aamuvuoroa (alkamisaika klo 03:n jälkeen, mutta ennen klo 07:ää) oli normaalia noin 0,5 tuntia lyhyempi silloin, kun aamuvuoroa edelsi iltavuoro. Unijakson kesto oli tällöin 50 %:ssa tapauksia alle kuusi tuntia, jota voidaan pitää selvästi liian lyhyenä unijaksona. Ilta- ja aamuvuorojen väliin jäi keskimäärin alle 8,5 tuntia vapaa-aikaa. Myös aamuvuoron alkamisaika vaikutti oleellisesti unijakson kestoon; yhden tunnin viivästys alkamisajassa lisäsi unijakson kestoa keskimäärin 44 minuutilla.
Tutkimuksen perusteella laadittiin seuraavat viisi suositusta, jotta edellytykset riittävälle unelle erityisesti epäsäännöllisissä vuorojärjestelmissä paranisivat:
- Kahden peräkkäisen yövuoron yhdistelmässä 1. yövuoron tulisi päättyä ennen klo 07:ää, jotta päiväuni yövuorojen välissä olisi vähintään 5 tuntia.
- Normaalin yöunen turvaamiseksi ennen 1. yövuoroa tulisi välttää tuplavuoroja (esim. aamu + yö). Jos tämä ei ole mahdollista, ensimmäisen vuoron tulisi alkaa klo 07:n jälkeen.
- Aamuvuoron tulisi alkaa aikaisintaan klo 06, jotta työntekijällä olisi mahdollisuus vähintään 6 tunnin yöuneen.
- Vuoroyhdistelmää, jossa iltavuoro edeltää aamuvuoroa, tulisi välttää, koska vuorojen väliin jäävä aika on usein riittämätön unen tarpeen tyydyttymiseen.
- Yövuoron tulisi alkaa aikaisintaan klo 22, jotta päivänokoset ennen yövuoroa olisivat mahdolliset.
Lähde: Sallinen ym. 2003.