Unilääkkeet
Mikäli vuorotyöhön liittyvät unihäiriöoireet tai vuorotyön aiheuttama unihäiriö liittyvät ainoastaan tiettyihin vuoroihin, esimerkiksi yövuoroon tai aikaiseen aamuvuoroon ja kyseisiä työvuoroja on harvoin (esim. muutaman kerran kuukaudessa), voi unettomuuden hoitoon harkita myös unilääkettä. On kuitenkin syytä korostaa, että varsinaisten unilääkkeiden ainoa virallinen käyttötarkoitus on lyhytaikainen unettomuuden hoito. Johtuen kaikkien unilääkkeiden samantyyppisestä vaikutusmekanismista suurimmalle osalle ihmisistä kehittyy pitkäaikaiskäytössä toleranssi lääkevaikutukselle (tehonmenetys), joka korjaantuu vain käytön lopettamisella.
Jos päädytään lääkkeisiin, tulisi käyttää vähän sivuvaikutuksia aiheuttavia lääkevalmisteita, jotka eivät vähennä tärkeitä syvän unen vaiheita eivätkä aiheuta väsymystä heräämisen jälkeen pitkäkestoisen jäännöspitoisuuden kautta. Parhaiten nämä kriteerit täyttyvät uuden sukupolven ns. z-lääkkeillä, joissa vaikuttavana lääkeaineena on tsopikloni, tsolpideemi tai tsaleploni. Viime vuosina eräitä valmisteita on yleisesti alettu kutsua "nukahtamislääkkeiksi" unilääkkeen sijasta. Alkuaan näillä on tarkoitettu lyhytvaikutteisia bentsodiatsepiineja, mutta nyttemmin nukahtamislääkkeeksi kutsutaan usein kaikkia nopeavaikutteisia unilääkkeitä, jopa keskipitkävaikutteisia valmisteita. Lyhytvaikutteiset bentsodiatsepiinit ovat käytännössä osoittautuneet monesti ongelmallisiksi, sillä niihin liittyy muita unilääkkeitä useammin amnestisia (muistamattomuus-) jaksoja ja vaikutuksen loppuessa nopeasti ahdistuneisuutta. Kaikki varsinaiset bentsodiatsepiinit myös muuttavat unen rakennetta epäedulliseen suuntaan (syväuni vähenee).
Annoksen suuruuden ohella unilääkkeen vaikuttavan aineen puoliintumisaika vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka suurella todennäköisyydellä ja kuinka voimakkaasti lääkeaineen unijakson jälkeinen pitoisuus elimistössä vaikuttaa vointiin ja toimintakykyyn. Merkityksellisiä jälkivaikutuksia ovat väsymys ja lisääntynyt onnettomuusriski, ja etenkin pidemmän puoliintumisajan omaavat lääkkeet voivat vaikuttaa myös muistiin ja tasapainoon. Nyrkkisääntönä on esitetty 6–8 tunnin minimivaroaikaa lääkkeenoton jälkeen esim. autolla-ajon tai vaarallisten laitteiden käytön osalta. Lyhyen puoliintumisajan unilääkkeillä (esim. tsaleploni ja tsolpideemi) tämä saattaa olla riittävä aika, mutta asiaa on syytä arvioida yksilöllisesti käyttökokemusten perusteella. Keskipitkän puoliintumisajan unilääkkeillä tavallisillakin annoksilla (esim. tsopikloni 7,5 mg) varoajan tulisi olla pitempi (vähintään 10 tuntia). Unilääke pitäisi aina ottaa yhtenä annoksena nukkumaan mentäessä, ja jos myöhemmin otetaan lisäannos, tulee vastaavasti pidentää varoaikaa – etenkin jos kokonaisannos on suositeltuja keskiannoksia suurempi.