6 minuutin kävelytestin – soveltuvuus Parkinsonin tautia sairastavan toimintakyvyn arviointiin fysioterapiassa

TOIMIA-arvioinnit
26.9.2019

Kuuden minuutin kävelytestin pätevyys ja toistettavuus on todettu hyväksi Parkinsonin tautia sairastavilla henkilöillä. Muutosherkkyys perustuu yhden tutkimuksen tuloksiin. Käyttökelpoisuutensa puolesta 6 minuutin kävelytesti soveltuu hyvin Parkinsonin tautia sairastavien kävelymatkan ja –kestävyyden arviointiin.

Yhteenveto pätevyydestä

Kuuden minuutin kävelytesti korreloi erinomaisesti muiden kävelymuuttujien, tasapainotestien ja fyysisten muuttujien kanssa. Kuuden minuutin kävelytestissä kävelty matka lyhenee taudin vaiheiden edetessä ja kävelymatka erotteli Parkinsonin taudin eri vaiheissa olevat henkilöt.

Yhteenveto toistettavuudesta

Kuuden minuutin kävelytestin aikana kävellyn matkan pituudessa on todettu hyvä eri testikertojen välinen toistettavuus Parkinsonin tautia sairastavilla. Sen sijaan tieto mittaajien välisestä toistettavuudesta puuttuu, mutta muilla neurologisilla sairausryhmillä tehtyjä tutkimustuloksia voidaan soveltaa.

Yhteenveto muutosherkkyydestä

6-minuutin kävelytestin kävelymatkassa vaaditaan vähintään 82 metrin muutos, jotta muutos olisi suurempi kuin mittavirhe. Tieto perustuu vain yhteen artikkeliin. Sen vuoksi tutkittua tietoa tarvitaan lisää.

Yhteenveto käyttökelpoisuudesta

Kuuden minuutin kävelytesti vaatii vain vähän aikaa (10 min) ja helposti saatavia välineitä (sekuntikello). Edellyttää kuitenkin ≥ 30m pituisen suoran kovapintaisen alustan. Voidaan tehdä kävelyn apuvälineen kanssa, mutta käyttö olisi pidettävä samana testistä toiseen. Vaatii etukäteisinformaation, sillä testattavavan tulee välttää intensiivistä harjoittelua 2 tuntia ennen testiä Kävelymatkan lisäksi suositellaan kuormittuneisuuden arviointi RPE-asteikolla sekä mahdollisuuksien mukaan sydämen syke. Kuuden minuutin kävelytesti soveltuu laajasti toimintakyvyltään eritasoisille Parkinsonin tautia sairastaville henkilöille (taudin alkuvaiheesta keskivaiheeseen Hoeh & Yahr 1–4 asteikon mukaan).

Rajoitukset

Kuuden minuutin kävelytesti tarvitsee paljon tilaa, sillä keskimääräisissä kävelymatkoissa iso vaihtelu (300 - 600m). Kuitenkaan lyhyempi 2 minuutin kävelytesti ei ole riittävä etenkään Parkinsonin taudin varhaisemmassa vaiheessa olevien henkilöiden tutkimiseen. Testi ei sovi Parkinsonin taudin myöhäisvaiheessa (Hoehn & Yahr 5).

Suosituksen koonnut

Jaana Paltamaa, TtT, dosentti

Hyväksynyt: TOIMIA/Vaikeavammaisten toimintakyky -ryhmä «https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/etusivu/toimia-tietokanta/toimia-verkosto/organisaatio#vaikeavammaisten-toimintakyky»1

Sidonnaisuudet:

Ei sidonnaisuuksia.