Toimintakyvyn mittarit ja muiden terveydenhuollon toimijoiden arvio toimintakyvystä

Tärkeintä toimintakyvyn arvioimisessa on kuvata selkeäsanaisesti, mitä potilas pystyy tekemään ja mitä ei. Suoriutumista koskevia esitietoja verrataan kliinisen tutkimuksen löydöksiin. Strukturoituja kyselyjä, kuten Oswestryn indeksiä selkäpotilaille (Fairbank ja Pynsent 2002, liite 2 «Liite 2. Oire- ja haittakysely (Oswestryn indeksi)»1) tai FIQ-kyselyä fibromyalgiapotilaille (Burckhardt ym. 1991, liite 4 «Liite 4. Fibromyalgiakysely»2) voidaan harkinnan mukaan käyttää tietojen vertailukelpoisuuden takaamiseksi eri hoitoportaiden välillä ja eri aikoina. Lisäksi kroonisen kivun oheisongelmana usein esiintyvän masennuksen tunnistamisessa ja sen hoidon seurannassa oirekyselyistä, kuten DEPS-seulasta (liite 4 «Liite 4. Fibromyalgiakysely»2), on hyötyä perusterveydenhuollossakin (Salokangas ym. 1994). Tulosten tulkinnassa on syytä ottaa huomioon kiputilan vaikutus: esimerkiksi kivun takia rikkonainen yöuni antaa pisteitä myös potilaalle, jolla ei ole depressiota.

Jos tarvitaan tietoa kipupotilaan fyysisestä peruskestävyydestä, fysioterapeuttia voidaan pyytää testaamaan suorituskestävyyttä tai lihaskuntoa tai molempia. Lääkäri voi pyytää fysioterapeutin tutkimusta tai apuvälinetarpeen arviota SV 3FM -lomakkeella. Aerobisen suorituskyvyn mittaamiseen soveltuu UKK-instituutin kahden kilometrin kävelytesti (Laukkanen 1993) tai 6 minuutin kävelytesti (Butland ym. 1982). Lihaskunnon mittaamiseen voidaan käyttää Invalidisäätiön lihassuoritustestejä tai UKK-instituutin terveyskuntotestejä (Smolander ym. 2004). Nämä testit sopivat myös perusterveydenhuollon käyttöön resurssien sallimissa rajoissa (Paltamaa ym. 2006).

Työkyvyn arvio voi olla osa toimintakyvyn arviota. Tutkittavan oman kertomuksen lisäksi lisätietoja saadaan työterveyshuollon terveystarkastuksista, työpaikkaselvityksestä ja sairauspoissaoloista. Tutkittavan työntekoa voidaan havainnoida esimerkiksi ergonomisen työpaikkakäynnin tai työkokeilun yhteydessä. Tutkittavan ja esimiehen kanssa yhdessä pidettävässä palaverissa saadaan tietoa siitä, miten tutkittava suoriutuu tehtävistään, mitä erityistyöjärjestelyjä on jouduttu sairauden vuoksi tekemään, tarvitaanko apuvälineitä jne. Kipulääkityskin saattaa aiheuttaa rajoituksia työnteolle: esimerkiksi PKV-lääkkeet tarkkuutta vaativissa tehtävissä ja ajoneuvonkuljettajilla. Työkykyindeksi-kyselyä (www.ttl.fi) voidaan käyttää apuvälineenä työkyvyn arviossa. Kyselylomake kartoittaa työn fyysisiä ja psyykkisiä vaatimuksia, työntekijän terveydentilaa ja voimavaroja. Työkykyindeksi antaa vertailukelpoisen arvion tutkittavan tilanteesta, mutta osa vastauksista perustuu työntekijän subjektiiviseen kokemukseen (Tuomi ym. 1997).

Jos toimintakyky on rajoittunut yläraaja- tai vartalotyöskentelyä vaikeuttavan oireiston vuoksi, voidaan erikoissairaanhoidossa käyttää täydentävänä tutkimuksena toimintaterapeutin tekemiä validoituja suoritustestejä. Lähettävä lääkäri arvioi tulokset ja suhteuttaa ne kliinisiin taustatietoihin ja toimintakyvylle asetettuihin odotuksiin.

Erityisesti silloin, kun kipupotilaan kokeman ja lääkärin arvioiman toimintakyvyn välillä on epäsuhtaa, kannattaa harkita psykologin asiantuntemuksen hyödyntämistä toimintakyvyn arvioinnissa. Perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon psykologi voi arvioida kipupotilaan kuormittuneisuutta tai masentuneisuutta sekä näiden tekijöiden vaikutusta toimintakykyyn. Kivun psykologiaan perehtynyt (erikoissairaanhoidon) psykologi pystyy lisäksi arvioimaan kipupotilaan ajatusten, tunteiden, uskomusten ja tulkintojen merkitystä potilaan kokemien toimintakyvyn rajoitusten kannalta. Erityisesti kipuun liittyvien katastrofiajatusten ja -uskomusten sekä pelko-välttämiskäyttäytymisen tiedetään liittyvän potilaan kokemiin toimintakyvyn rajoituksiin. Kiputilan tai sen lääkehoidon epäedulliset vaikutukset kognitiivisiin suorituksiin, kuten muistiin, huomion suuntaamiseen ja kielellisiin toimintoihin, voidaan arvioida erikoissairaanhoidossa neuropsykologisella tutkimuksella. Kipupotilaan mielenterveyden häiriöiden diagnostiikka, vaikeusasteen arvio ja hoidon suunnittelu toteutetaan psykiatrisessa palvelujärjestelmässä samoin kuin muidenkin potilaiden. Yleissairaalapsykiatrian poliklinikat ovat perehtyneet somaattisten sairauksien yhteydessä esiintyviin mielenterveyden häiriöihin ja diagnostiseen rajankäyntiin epäselvissä tapauksissa. Monisairaiden ja moniongelmaisten potilaiden vaativat toiminta- ja työkyvyn arviot tehdään kuntoutustutkimusyksiköissä erikoissairaanhoidossa. Tiivistelmä kipupotilaan toimintakyvyn arvioinnista hoidon porrastuksen eri tasoilla on esitetty taulukossa «Taulukko 5. Toimintakyvyn arviointikeinojen käyttö hoidon porrastuksen eri tasoilla.»1.