Auttaminen työstämis- ja käsittelyvaiheessa
Jos reaktiovaiheen apu viivästyy ja ajoittuu työstämis- ja käsittelyvaiheeseen, reaktiovaiheelle tyypillinen aktiivinen auttamistapa ei enää ole yhtä tehokas. Kriisi-istuntoon osallistuvista tuntuu kuin jo arpeutunutta haavaa revittäisiin auki. Sopeutumisprosessin kannalta kysymys onkin juuri tästä. Jos taas reaktiovaiheen auttamismallia sovelletaan liian aikaisin eli jo sokkivaiheessa, siitä ei ole hyötyä. Osallistujilla ei vielä ole kaikkia niitä ajatuksia ja tunteita, joita heidän pitäisi voida käsitellä. Kun ne sitten tulevat, he tarvitsevat ja hakevat niihin apua.
Kun työstämis- ja käsittelyvaiheessa kriisiprosessi hidastuu, eivätkä ajatukset ja tunteet ole niin helposti tavoitettavissa, myös auttamistapojen tulee muuttua. Kriisi- ja traumaterapiat ovat tyypillisiä tämän vaiheen toimintamalleja, joissa kokemusten tavoittamiseen käytetään enemmän aikaa, koska ne eivät enää ole niin helposti tavoiteltavissa. Terapioista lisää luvussa «Entä kun ei selviydy?»1. Kriisistä selviytymiseen vaikuttavia tekijöitä kappaleessa Millaista hoitoa traumaattisen kokemuksen uhri tarvitsee.
Läheisten antama apu
Läheisille työstämis- ja käsittelyvaihe voi olla raskas, koska autettava toistaa samoja asioita puheissaan. On kuitenkin tärkeää, että läheiset jaksavat edelleen olla lähellä ja käytettävissä ja kuunnella autettavaa. Autettava saattaa edelleen tarvita apua käytännön asioissa, mutta edelleenkään läheiset eivät saa tehdä asioita hänen puolestaan.
Joskus autettava lopettaa tapahtumasta puhumisen läheisilleen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tapahtuman käsittely olisi ohi. Läheisen on tärkeää hyväksyä autettavan tapa käsitellä tapahtumaa. Puhumattomuus saattaa johtua siitä, että autettava ei enää jaksa puhua, tai siitä, että autettava ei halua enää vaivata läheisiään.
Vertaistuki kriisin myöhäisemmässä vaiheessa
Viime aikoina on kehitetty monia erilaisia vertaistuen muotoja järkyttävien kokemusten uhreille. Vertaistuki on sitä tehokkaampaa, mitä enemmän osallistujien järkyttävät kokemukset muistuttavat toisiaan. Suomessa laajasti levinnyt vertaistuen muoto ovat seurakuntien järjestämät sururyhmät. Ongelmana näissä vertaistukiryhmissä ovat usein osallistujien monenkirjavat kriisikokemukset, jotka olennaisesti vähentävät vertaistuen tehoa.
Monet järjestöt järjestävät vertaistukea monenlaisia ongelmia poteville. Ammatillisesti johdettu vertaistuki on yksi vertaistuen muodoista.
Internetissä on tarjolla hyvin monenlaista vertaistukea. Netissä haettavaan vertaistukeen liittyy kuitenkin riskejä, jotka on hyvä tunnistaa. Internetissä avoimilla keskustelupalstoilla kuka tahansa voi kommentoida tai esiintyä asiantuntijana. Osa keskustelijoista kokee loukkaaviksi myös toisten epäasialliset kommentit ja uteliaisuuttaan keskustelua kommentoivat ja lukevat henkilöt. Suljetuissa, rekisteröitymistä vaativissa ja asiantuntijoiden valvonnassa tapahtuvissa keskusteluryhmissä keskustelu on luotettavampaa. Jotkut järjestöt ovat kehittäneet myös reaaliaikaisia suljettuja keskusteluryhmiä, joissa voidaan saada myös asiantuntijatukea.
Vertaistuen merkitys
Vertaistuki perustuu ajatukseen, että jokainen on oman kokemuksensa ja omien tunteittensa asiantuntija. Hän itse tuntee ne parhaiten ja pystyy kuvaamaan niitä osuvimmin ja taitavimmin. Hänen kokemustaan ei kukaan ulkopuolinen voi kyseenalaistaa.
Vertaistuen suunnittelijoiden ja ryhmän vetäjien tehtävänä on luoda vertaistuelle puitteet ja mahdollisuudet. Monet ovat kokeneet vertaistuen erittäin tärkeänä ja merkityksellisenä itselleen ja toipumiselleen ja että vain saman kokeneet voivat ymmärtää, miltä heistä tuntuu. Vertaisryhmässä ihmiset kokivat voivansa olla oma itsensä. Yhteisten kokemusten jakaminen, toinen toisensa tukeminen, kannustaminen ja motivointi ovat vertaistuen kantavia piirteitä.
On kuitenkin tärkeää, että vertaistukiryhmässä on myös salliva ilmapiiri, joka mahdollistaa yksilöllisten ja erilaisten kokemusten esille tuomisen.
Parhaimmillaan vertaistuki on silloin, kun sama järkyttävä tapahtuma koskettaa niin monia ihmisiä, että homogeenisten ryhmien muodostaminen esimerkiksi perheaseman ja iän suhteen on mahdollista. Suomessa tällaista vertaistukea on järjestänyt mm. Suomen Punainen Risti ja sen psykologien valmiusryhmä kahden suuronnettomuuden yhteydessä. Ensimmäinen onnettomuus, jossa vertaistukea järjestettiin, oli Konginkankaan bussionnettomuus ja toinen tsunami. Konginkankaan bussionnettomuuden yhteydessä vertaistukea järjestettiin erikseen omaisensa menettäneille perheenjäsenille ja loukkaantuneille ja heidän perheenjäsenilleen. Tsunamikatastrofin yhteydessä kohderyhmäksi valittiin tsunamissa omaisensa menettäneet perheenjäsenet ja sukulaiset.
Traumaattiset kokemukset, menetyksen aiheuttama suru ja kaikesta tapahtuneesta johtuva stressi nostaa esiin monenlaisia ajatuksia ja tunteita, joita pidetään usein vain omina heikkouksina. Kun muillakin vertaisryhmässä on vastaavia kokemuksia, yksilöllisiksi kuvitellut "viat" muuttuvat yleisemmiksi, tilanteen aiheuttamiksi.
Tehokkaan vertaistuen järjestäminen ja toteuttaminen edellyttää
- perusteellista, kokonaisvaltaista tilaisuuksien, kokoonpanojen ja vertaisryhmien suunnittelua
- etukäteiskontakteja vertaistukeen osallistuviin ja riittävää etukäteistietoa osallistujista
- kriisi- ja traumapsykologista osaamista sekä suunnitteluprosessissa että toteutuksessa
- ryhmäprosessin ilmiöiden tuntemista
- taitavia ja kestäviä ryhmän vetäjiä
- miellyttävää, rauhallista ympäristöä ja hyviä työskentelyedellytyksiä.
- Vertaistuki on sitä tehokkaampaa, mitä enemmän ryhmäläisten tilanteet muistuttavat toisiaan.
- Vertaistuen tulisi jollain tavalla tapahtua asiantuntijoiden valvonnassa ja ohjauksessa. Ilman asiantuntijoiden antamaa ohjausta vertaistukeen liittyy suuria riskejä, esimerkiksi kriisiprosessin eteneminen väärään suuntaan tai vahingolliset ryhmädynamiikan ilmiöt.