Sairauspoissaolo on osa hoitoa

Lääketieteen kannalta sairauspoissaolo on osa hoitoa, joka määräytyy potilaan toimintakyvyn ja työn vaatimusten perusteilla. Lääkäri kirjoittaa työntekijälle sairauspoissaolotodistuksen silloin (Antti-Poika & Martimo 2010), kun

1. sairaus alentaa henkilön työkykyä siinä määrin, ettei hän todennäköisesti selviydy työtehtävistään,
2. oireiden selvittäminen tai sairauden hoito ja kuntoutus edellyttävät sitä,
3. työssä käynti tai työolot pahentavat sairautta tai hidastavat toipumista tai
4. työpaikalle tulo voi aiheuttaa tapaturman tai tartunnan vaaran.

Työkyvyn näkökulmasta poissaolo voi joskus sairaudenkin yhteydessä olla turha ja jopa huonompi vaihtoehto kuin työn muokkaus tai väliaikainen keventäminen. Etenkin hyvin pitkä sairausloma nostaa kynnystä palata töihin ja lisää pysyvän työkyvyttömyyden riskiä. Sellaisten sairauksien kohdalla, jotka eivät vie työkykyä kokonaan, on työterveyshuollossa hyvä harkita erilaisten joustojen käyttöä, muita tukimuotoja ja tehtävien muuttamista tai mukauttamista sairausloman vaihtoehdoksi. Sairausloma voi myös olla osa-aikainen osasairauspäivärahan turvin (ks. «Työpaikkakuntoutus (työkokeilu) ja muita tukimuotoja»1).

Sellaisten sairauksien kohdalla, jotka rajoittavat työkykyä mutta eivät vie sitä kokonaan, voidaan harkita korvaavaa työtä. Korvaavan työn tarjoaminen edellyttää yleensä, että työpaikalla on etukäteen sovittu sen tarjoamisen periaatteista työnantajan ja työntekijöiden edustajien kesken. Korvaavan työn tarve ja mahdollisuus on perustuttava lääkärin arvioon. Korvaava työ on aina työntekijälle vapaaehtoinen valinta ja tällaisen työn pitää olla mielekästä ja vastata työntekijän osaamista.