Työterveyshuollon tekemättä jättämiset – esimerkkeinä alkoholiongelmat ja työhön paluun tukeminen

Mini-interventio vai alkoholin käyttöön liittyvä terveysneuvonta?

Mitä se mini-interventio sitten on? Alkoholin riskikäyttäjien mini-interventio työterveyshuollossa – oppaan esitteen mukaan:

Mini-interventio on mahdollisimman minimaalinen toimenpidekokonaisuus ja niukimmillaan pelkkä alkoholin riskikulutuksen toteaminen. Mini-interventio sisältää tilannekartoituksen, neuvonnan sekä asiakkaalle annettavan tuen, joka voidaan antaa jopa yhden käyntikerran aikana. Asiakkaan tuen tarve määrittelee seurantakäyntien määrän. Mini-intervention tavoitteena on yleensä alkoholin kohtuukäyttö. Jos alkoholinkäytöstä aiheutuu toistuvasti haittoja, suositellaan välttämään alkoholinkäyttöä. tai valtakunnallisen mini-intervention juuruttamishankkeen (2004 - 2007) mukaan:

Mini-interventiolla tarkoitetaan lyhyttä, tavallisen vastaanottokäynnin yhteydessä tapahtuvaa (alkoholinkäyttöön liittyvää) terveysneuvontaa.

Ja tätäkö sitten työterveyshuollossa ei ole tehty jo aiemminkin? Vaikea tuota on uskoa todeksi 25 vuotta työterveyshuollossa toimineena ja monenlaisia työterveyshuoltoyksiköitä kolunneena. Kukaan ei tiedä kuinka suuri tuo edellä oleva kohtuukäyttäjäksi ohjautuvien lukumäärä on ollut aiemmilla käytännöillä, joissa työterveyshenkilöstö oman ammatillisen kokemuksensa mukaan on suunnannut alkoholin käyttöön liittyvää neuvontaa asiakaskuntaansa. Ei ehkä mini-intervention nimellä, mutta varmasti systemaattisemmin ja tehokkaammin kuin perusterveydenhuollossa keskimäärin.

Työ ja terveys 2003 -haastattelututkimuksen mukaan 49 % työterveyshuoltoon kuuluvista ja vuonna 2006 vastaavasti 62 % ilmoitti, että omaa alkoholinkäyttöä oli kysytty tai siitä oli keskusteltu työterveyshuollossa esimerkiksi terveystarkastuksen tai sairauskäynnin yhteydessä. Edeltäneen vuoden aikana tämä oli tapahtunut vuonna 2003 vastaajista 22 % ja vuonna 2006 vastaavasti 25 % kanssa. Olivatko nämä noin joka 4:s sitten alkoholin riskikäyttäjiä vai eivät? Sen tutkijat voisivat helposti selvittää Työ ja terveys 2006 -haastattelututkimuksen aineistosta, jossa kysyttiin myös haastateltujen alkoholinkäyttöä kolmen kysymyksen AUDIT-C kysymyspatterilla. Tosin puhelinhaastattelututkimuksena suoritettuna tällä mittarilla työssäkäyvistä miehistä yli puolet (650 000 väestötasolle estimoituna) ja naisista joka viides (250 000) ylitti "toimenpiderajan" eli sai vähintään 5 pistettä. 900 000 työssäkäyvää suomalaista. Menetelmä kaivannee validointia.

Koska kaikki työterveyspalvelujen piiriin kuuluvat eivät vuosittain palveluja käytä ja työterveyshuollossa alkoholin käytöstä kysyminen tai keskustelu näyttäisi olleen tavallista jo aiemmin, tehostetulla mini-interventiotoiminnalla saavutettava hyöty edelleen laimenee. Ehkäpä noin 15 000–20 000 on siten realistinen riskikulutuksesta alkoholin kohtuukäyttöön siirtyvien työntekijöiden määrä työterveyshuollon kattavalla mini-interventiotoiminnalla eikä se vuosien saatossa siitä nykytietämyksen mukaan juuri lisäänny. Kuolemalukujen estimointi on sen verran monen mutkan päässä, että en siihen edes ryhdy.

Alkoholiohjelmalla vaikuttavuutta kokonaiskulutusta vähentämällä

On selvää, että alkoholinkäytön ja siitä aiheutuvien haittojen vähentämisessä tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja monipuolisia ja – tasoisia toimenpiteitä. Työterveyshuollolla on ilman muuta oma roolinsa Suomen kansan kohtuukäyttäjäksi ohjaamisessa, mutta tavoitteiden uutisoinnissa soisi oltavan realistisia. Ehkäpä uutiskynnys ei olisikaan ylittynyt, jos argumentoinnissa olisi käytetty mini-interventio hankkeen loppuraportissa esitettyä toteamusta mini-intervention vaikuttavuudesta:

"Laajasti toteutetulla mini-interventiolla olisi huomattava kansanterveydellinen merkitys. Suomessa arvioidaan olevan ainakin 500 000 alkoholin suurkuluttajaa. Tutkimustietoon perustuen kymmenettuhannet suurkuluttajat kohtuullistaisivat juomisensa, jos mini-interventiota toteutettaisiin terveydenhuollossa laajasti."

Siis ei pelkästään työterveyshuollossa – vaan koko terveydenhuollossa – laajasti toteutettuna mini-interventiolla voitaisiin päästä kymmenien tuhansien – ei 100 000 – kohtuukäyttöön siirtyvien vaikuttavuuteen.

Jotta alkoholin terveydelle ja yhteiskunnalle aiheuttamia haittoja voitaisiin vähentää, tulee pyrkiä laskemaan sen kokonaiskulutusta eikä kohdistaa toimenpiteitä pelkästään tunnistettuihin riskikuluttajiin. Tehokkaimmat tavat vähentää alkoholin kokonaiskulutusta ovat vaikuttaminen sen hintaan, saatavuuteen ja markkinointiin. Näillä toimilla voidaan vaikuttaa erityisesti nuorten alkoholinkäyttötottumuksiin, joka onkin keskeistä tulevien riski- ja suurkuluttajien määrän vähentämiseksi.

Alkoholiohjelman 2004–2007 loppuarviointiraportissa keskeisenä ohjelman toteutumisen esteenä pidettiin alkoholiveron laskemista vuonna 2004. Veropäätöksen nähdään käytännössä estäneen alkoholiohjelman strategisten tavoitteiden toteutumista. Tehty veropäätös vei käytännössä pohjan keskeiseltä vaikutusmekanismilta eli hintasääntelyltä. Kokemuksesta viisastuneena valtio veti veroasiassa hieman takaisin vuoden 2008 alusta. Alkoholiveroa korotettiin niin, että väkevien alkoholijuomien vero nousi 15 prosenttia ja mietojen alkoholijuomien 10 prosenttia. Myös alkoholin mainontaan ja hinnoitteluun asetettiin rajoituksia.

Alkoholiohjelma 2004–2007 jatkuu myös kauden 2008–2011. Toivottavasti työterveyshuollon mini-interventiohankkeen rinnalle käynnistetty "Alkoholi ja työterveys-tutkimus ja kehittämishanke, jonka tavoitteena on lisätä työterveyshuoltojen ja työpaikkojen yhteistyötä ehkäisevässä päihdetyössä saa tämän ohjelmakauden aikana kunnolla tuulta purjeisiinsa. Työpaikka on hyvä yhteisöllisen terveyden edistämisen areena ja näitä toimintatapoja soisi kehitettävän.

Valitettavaa on päivän lehdestä taas lukea (HS 5.8): Viinaveron kohtalo jää budjettiriiheen. Alkoholiverotuksen kehittämistä selvittänyt työryhmä päätti työnsä tänään todeten, että sillä ei ole yhteistä kantaa siihen, pitäisikö alkoholiveroa laskea vai nostaa.

Ja sitten tähän toiseen teemaan.

"Työhönpaluun tukeminen horjuu työterveyshuollossa" (Mediuutiset.fi 13.2.2008)

• Vain neljä kymmenestä työterveysasemasta tarjoaa pitkiltä sairauslomilta palaaville työntekijöille tukipalveluita.
• Työhön paluun tukemisesta oli sovittu kirjallisesti työnantajan kanssa vain harvoin. Paluukäytännöistä sopineet työterveysasemat olivat hyvin miehitettyjä, ja niiden asiakasmäärä oli kohtuullinen.
• Yrityksen kanssa oli sovittu työhönpaluun käytännöistä yleisesti silloin, kun työterveysyksikön lääkäri, hoitaja, psykologi ja fysioterapeutti suunnittelivat yhteistyössä asiakkaan terveystarkastustoimintaa, vajaakuntoisen työntekijän seurantaa ja kuntoutuksen ohjaamista.

Uutinen – joka sinänsä ei ole uutinen – tässä lienee se, että Suomessa on laadultaan monen tasoista työterveyshuoltoa ja hyvin resursoitu moniammatillinen työterveyshuolto toimii hyvin - myös pitkiltä sairauslomilta työhön palaavien tukemisessa. Uutisen kirvoitti Työterveyshuolto Suomessa 2004 – katsauksen kysymyksen " Onko työterveyshuollollanne työhön paluun seurannasta ja edistämisestä pidemmän sairauslomajakson jälkeen yhteisesti sovittua käytäntöä?" pohjalta laadittu kansainvälisesti julkaistu tutkimusraportti.

Kysymykseen on varmaankin ollut vaikea vastata. Yhteisesti sovittua käytäntöä kenen kanssa? Työterveysyksikön sisällä? Asiakasyritysten kanssa? Keskimäärin suomalaisella työterveysasemalla oli vuonna 2004 sopimus 75 työnantajan kanssa (vaihtelu 1-1695). Työhönpaluun käytännöistä sopiminen vaatii erillistä sopimista jokaisen työnantajan kanssa. Työpaikan sisällä asiat pitää neuvotella lähinnä yt-menettelyn tyylisesti niin, että myös työntekijäosapuoli on toimintamalliin sitoutunut. Ja työterveyshuollon ja työnantajan on sovittava keskenään missä laajuudessa toimintaa harjoitetaan, koska se on (ulkoistetun) työterveyshuollon osalta maksullista toimintaa.

Edellä oleva huomioiden onkin hyvin vaikeaa saada työterveysasemilta kysymällä luotettavaa tietoa siitä missä määrin pitkältä sairauslomalta palaavien työhön paluun tukemiseksi on olemassa sovittuja käytäntöjä. Oikea havaintoyksikkö olisikin pikemmin työpaikka/ organisaatio.

Suomalaisessa työterveyshuollossa on varmasti tehty vuosien saatossa paljon pitkiltä sairauslomilta työhön palaavien tukitoimenpiteitä. Työvoimapulan uhatessa 2000-luvun alkupuolella työhön paluun tukemiseen alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota "uuden terminologian" mukaisesti. Kansainvälisen RETURN- hankkeen 2000–2002 perusteella laaditut ensimmäiset työnantajille ja – tekijöille suunnatut asiaa koskevat STM:n oppaat ilmestyivät vuonna 2005 osana VETO -ohjelmaa. Työterveyshuollon ja työpaikan yhteistoimintaan suunnattu asiaa käsittelevä opas ilmestyi vuonna 2007.

Kun tiedämme, että suomalaisessa työterveyshuollossa asioiden jalkauttaminen etenkin pieniin työterveysyksiköihin yleensäkin toimii STM–työterveyslaitos–koulutus-akselilla, tuo keväällä 2005 todettu % -osuus työterveysasemista, joilla sovittuja käytäntöjä oli, itse asiassa onkin yllättävän korkea. Sitä paitsi tutkijat olisivat voineet raportoida kuinka suuri % -osuus työterveyshuollon piiriin kuuluvista työntekijöistä sai palvelut työterveysasemilta, joissa työhön paluun tukemisesta oli sovittuja käytäntöjä. Se oli varmaankin suurempi kuin tuo noin 40 %.

Uutiskynnyksen ylittäminen tietenkin vaatii jotain uutisarvoa. Jostakin syystä negatiivisilla tai toimimattomilla asioilla on helpompi tuo uutiskynnys ylittää, kuin positiivisilla ja toimivilla. Riskinä kuitenkin on, että suuren yleisön silmissä tietyn toimintasektorin – tässä tapauksessa työterveyshuollon – toiminta hyvinkin keskeisillä osa-alueilla voi kyseenalaistua kokonaisuudessaan. Yritänpä seuraavaksi kerraksi etsiä jotakin positiivista.