Säännölliset järjestelmät
Yksinkertaisimmillaan työvuorojärjestelmässä on vain yhdenlaisia työvuoroja, joko aamu-, päivä-, ilta- tai yövuoroja. Työntekijän hyvinvoinnin kannalta tärkeää on, miten työvuoro ajoittuu ja kuinka pitkä työvuoro on.
Aikaiset aamuvuorot
Hyvin aikaisin alkava aamuvuoro muodostaa merkittävän ongelman monelle vuorotyöntekijälle. Ongelmia on tähän saakka aliarvioitu eikä niitä ole tutkittu vielä tarpeeksi. Aikaisia aamuja tehdään perinteisesti esim. leipomoissa ja sanomalehtien jakelutyössä. Aikaiset aamuvuorot alkavat olla yleisiä myös media-alalla.
Aikainen aamuvuoro lyhentää työvuoroa edeltävää unta, koska suurin osa työntekijöistä menee joka tapauksessa nukkumaan "tavalliseen" aikaan. Lisäksi jotkut ihmiset stressaantuvat odotettavissa olevasta aikaisesta ylösnoususta. Aamuvuoron alkaminen varhain (kello 04–05) lisää väsymystä ja heikentää työvuoron aikaista suorituskykyä. Jos työvuoro alkaa kovin aikaisin, onkin suositeltavaa rajoittaa vastaavasti sen pituutta.
Kolmivuorotyössä myöhäisempi aamuvuoron alkamisaika merkitsee toisaalta myöhäisempää yövuoron loppumista (esimerkiksi kello 07). Yövuoron päättyminen suhteellisen myöhään lisää väsymystä yövuoron lopussa ja voi vaikeuttaa yövuoron jälkeistä nukahtamista erityisesti ikääntyvillä työntekijöillä.
Työvuorojen alkamis- ja loppumisaikoja sovittaessa on huomioitava työmatkajärjestelyt, työn sisältö, riittävä yövuorojen jälkeinen uni, perhe-elämän tarpeet sekä työntekijöiden toiveet. Työvuorojen alkamisaika tulisi ratkaista siten, että aikaisia ja myöhäisiä työvuoron alkamisaikoja käytetään rinnakkain samassakin työyhteisössä. Tämä on mahdollista ns. työajan suhteen itsenäisten pienryhmien avulla.
Lyhyet työvuorot
Jos tavoitteena on säännöllinen työaika (kokoaikatyö), niin silloin lyhyet (6 tuntia tai alle) työvuorot ovat pulmallisia pitempien yhtenäisten vapaa-jaksojen puuttuessa. Tällaisiin tilanteisiin päädytään helposti hyvin täsmämitoitetuissa töissä. Osa-aikatyötä käsitellään luvussa «Työaikojen kehittäminen työyhteisössä»1.
Pitkät työvuorot
EU:n työaikadirektiivi määrää eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta mm. yövuoron enimmäispituudeksi 8 tuntia ja työvuorojen vähimmäisväliksi 11 tuntia. Nämä suositukset perustuvat erityisesti työsuojelunäkökulmaan. Työpäivän pituutta tulisikin aina tarkastella myös terveyden ja työssä suoriutumisen näkökulmasta.
Perinteisesti työpäivän pituus on noin 8 tuntia, mutta 12 tunnin työvuorot ovat lisänneet suosiotaan nopeasti viime vuosina. Myös 16 tai 24 tunnin työvuoroja käytetään. Yleensä 12 tunnin järjestelmä on säännöllinen ja peräkkäisiä työvuoroja on kolmesta neljään, joiden jälkeen on vastaavasti neljä tai kolme päivää vapaata (esimerkit 1–3)¹. Pitkät työvuorot mahdollistavat näin enemmän vapaapäiviä kuukaudessa tai vuodessa kuin normaali 8 tunnin työvuoro.
¹ Esimerkit erilaisista työvuorojärjestelmistä ovat peräisin TTL Työaikapalveluun tulleista konsultaatiopyynnöistä. Esimerkeissä A on aamuvuoro, I on iltavuoro ja Y on yövuoro alkaen sen vuorokauden puolella mihin se on merkitty. A–D tarkoittaa vuororyhmää. Työvuoron pituus on yleensä 8 tuntia. Esimerkeissä on esitetty 21 vuorokautta, tasoittumisjaksot vaihtelevat malleittain kierron pituuden mukaan. Esimerkeissä 1–3 viikkotyöaika on keskimäärin 42 tuntia.
Pitkien työvuorojen vaikutuksia vireyteen, työssä suoriutumiseen, työn laatuun, tuottavuuteen ja poissaoloihin on tutkittu sangen paljon sekä laboratoriotutkimuksin että työpaikalla tehdyin kenttätutkimuksin ja kyselyin. Tutkimukset painottuvat erityisesti 12 tunnin työvuorojen vaikutusten selvittämiseen suhteessa 8 tunnin työvuoroihin. 16 ja 24 tunnin työvuoroja on tutkittu vähemmän. Tulokset ovat jossain määrin keskenään ristiriitaisia, sillä tutkimusasetelmat ja -tavoitteet vaihtelevat. On olennaista huomata, että vertailtavat vuorojärjestelmät eroavat toisistaan myös järjestelmän muiden piirteiden kuin työvuoron pituuden osalta. Normaaleja 8 tunnin ja pitkiä 12 tunnin työvuoroja käyttävät vuorojärjestelmät poikkeavat siten myös peräkkäisten työvuorojen ja vapaapäivien määrien suhteen sekä työvuorojen välisten vapaajaksojen osalta. Mikäli tutkitut vuorojärjestelmät ovat lisäksi olleet käytössä eri yrityksissä, voi eroja esiintyä myös työn kuormittavuudessa ja muissa työjärjestelyissä.
Tutkimusten perusteella turvallisin työvuoron pituus on 6–9 tuntia. Työvuoron pituuden lisäksi tapaturmariski riippuu olennaisesti mm. ammatista, työtahdista, työn organisoinnista sekä työvuoron ajoittumisesta. Työolot ovat usein yöllä ja päivällä erilaiset. Hyvä keino alentaa yövuoroon muutoin liittyvää kohonnutta tapaturmariskiä onkin vähentää työn vaatimuksia yövuorossa.
Vaikka pitkät työvuorot ovat työntekijöiden suosiossa niiden tarjoamien hyvien vapaa-aikajärjestelyjen vuoksi, 12 tunnin työvuoroissa suoriutuminen on pääsääntöisesti heikompaa ja väsymys kasvaa vuoron aikana enemmän kuin 8 tunnin työvuoroissa. Yöllä erot 8 ja 12 tunnin työvuorojärjestelmien välillä korostuvat. Pitkien työvuorojen vaikutuksista työn tuottavuuteen ei ole riittävästi luotettavaa tietoa.
Pitkä työvuoro ei sovellu vaarallisiin eikä henkisesti tai ruumiillisesti kuormittaviin töihin. Vaarallisia töitä ovat erityisesti kuljetustyö sekä julkisen turvallisuuden kannalta keskeiset työtehtävät. Henkisesti kuormittavia töitä ovat etenkin yksitoikkoiset tai erityistä tarkkaavaisuutta vaativat tehtävät. Edelleen on huomattava, että määräykset terveydelle vaarallisten aineiden altistumisajoista koskevat ainoastaan 8 tunnin työaikaa. Etenkin ikääntyvien työntekijöiden osalta on lisäksi oltava erittäin tarkka pitkien vuorojen vaikutuksista terveyteen. Ylityö, varsinkaan toistuvana, ei myöskään sovi pitkien vuorojen yhteyteen.
Säännöllinen yötyö
Nyky-yhteiskunnassa monet työtehtävät vaativat yötyön tekemistä. On myös aloja, joissa vaihtoehtoja ei ole, esimerkiksi vartiointityö. Miten yötyö tulisi järjestää, jotta siitä aiheutuvat haitat olisivat mahdollisimman pieniä? Yötyötä voidaan vähentää vain työtä ja tehtäviä uudelleen organisoimalla, jolloin selvitetään tarpeellinen miehitys tietyssä työprosessissa pyrkien yötyön vähentämiseen. Yksintyöskentelyä yöllä ei kuitenkaan pidä asettaa tavoitteeksi.
Vuorokausirytmien sopeutuminen yötyöhön
Mahdollinen jatkuvaa yötyötä puoltava tekijä on se, että ihmisen fysiologiset vuorokausirytmit mukautuvat paremmin säännölliseen yövuoroon. Näin toimintakyvyn ja vireyden huippu sijoittuisi lähemmäksi työaikaa. Lisäksi unen määrä saattaisi pysyä riittävänä, koska ihminen pystyisi yötyön rytmiin sopeutuessaan nukkumaan paremmin päivällä.
Tutkimuksissa on havaittu, että fysiologisten vuorokausirytmien täydellinen mukauttaminen yövuoroon on erittäin vaikeaa, mutta osittainen sopeutuminen on mahdollista. Suotuisissa oloissa sopeutumisvauhti uuteen vuorokausirytmiin on noin tunti päivässä.
Yövuororytmiin mukautuminen ja sen ylläpitäminen on kuitenkin käytännössä vaikeaa monien tekijöiden vuoksi. Tärkeitä sopeutumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat peräkkäisten yövuorojen määrä, altistuminen erityisesti aamulla auringonvalolle, työntekijän motivaatio, sosiaaliset seikat ja mahdollisuus säilyttää yövuororytmi myös vapaa-aikana. Lisäksi yksilölliset erot, kuten ikä, aamu-iltatyyppisyys, energisyys, nukkumistottumusten joustavuus sekä fyysinen kunto vaikuttavat fysiologisten rytmien sopeutumiseen.
Yksi esimerkki yötyöhön sopeutumisesta on Pohjanmeren öljynporauslautan työntekijät, jotka työskentelevät sisätyössä ilman päivänvaloa ja todella kehittävät täysin käänteiset elintavat. Kun yötyö aloitetaan, yövuoron jälkeinen uni viivästyy kahtena, kolmena ensimmäisenä päivänä. Nukkuminen ja vireystila saavuttavat normaalin päivätyötason sopeutumisajan jälkeen. Näissä oloissa paluu päivätyöhön on kuitenkin yhtä vaikeaa kuin siirtyminen yötyöhön.
Yötyö voi olla valinta
Jatkuva yötyö vaikeuttaa yhteydenpitoa päivärytmissä oleviin ihmisiin. Ääritapauksessa tämä voi johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen. Yötyön tekeminen vaikeuttaa myös perhe-elämää erityisesti silloin, kun perheessä on pieniä lapsia. Silti osa ihmisistä valitsee jatkuvan yötyön nimenomaan sosiaalisin perustein, koska se mahdollistaa esimerkiksi lasten päivähoidon, opiskelun tai sivutoimisen työn. Tällöin taloudelliset syyt ovat yleensä keskeisenä vaikuttimena. Pääasiallinen syy luopua yötyöstä liittyy terveyteen tai perhe-elämään ja sosiaaliseen elämään. Usein työtä vaihdetaan yövuoroista maksettavien korvausten takia kuitenkin vasta sitten, kun se on aivan välttämätöntä.
Jatkuvan yötyön vertaaminen kolmivuorotyöhön on hankalaa, koska itse työt eivät useinkaan ole vertailukelpoisia. Jatkuvaan yötyöhön valikoituu yleensä ihmisiä, joiden keskimääräiset edellytykset sopeutua yövuororytmiin ovat paremmat kuin kolmivuorotyötä tekevillä ihmisillä. Tämä johtuu siitä, että jatkuva yötyö on usein enemmässä määrin vapaaehtoinen valinta kuin kolmivuorotyö. Lisäksi tutkimuksiin osallistuneet henkilöt ovat usein tehneet jo vuosia jatkuvaa yötyötä, kun taas yötyöhön soveltumattomat ovat karsiutuneet. Sen sijaan yötyöhön melko huonosti sopeutuva työntekijä voi pysytellä kolmivuorotyössä pitkään, koska yötyötä on huomattavasti vähemmän.
Voidaan todeta, että jatkuva yötyö ei näyttäisi olevan ainakaan huonompi vaihtoehto kuin kolmivuorotyö silloin, kun se perustuu vapaaehtoisuuteen ja työntekijällä on mahdollisuus ja halua järjestää vapaa-aikansa siten, että jatkuva yötyö tulee huomioiduksi. Toisaalta se, että työntekijä oma-aloitteisesti hakeutuu jatkuvaan yötyöhön, ei takaa sitä, että hänen elämäntilanteensa tai yksilölliset ominaisuutensa mahdollistaisivat keskimääräistä paremman sopeutumisen yövuororytmiin. Näin on erityisesti silloin, kun jatkuvaan yötyöhön hakeudutaan yksinomaan taloudellisista syistä. Myös huono työllisyystilanne voi pakottaa monet hakeutumaan vähemmän haluttuihin yötöihin.