Aktiivinen ongelmanratkaisu

Ongelmat, joihin tulee etsiä ratkaisua

Mikäli työ- ja toimintakyky ovat selvästi uhattuina, on kyseessä ongelma, johon pitää tarttua. Terveys sinällään on niin keskeinen asia, että sen kustannuksella ei tarvitse sopeutua liikaa olosuhteisiin. On kuitenkin hyvin subjektiivista eli omasta tilanteesta käsin arvioitua, miten paljon kuormitusta kukin henkilö senhetkisessä elämäntilanteessaan kestää. Tähän vaikuttavat lukuisat taustatekijät. Lisäksi se, mikä on ongelma toiselle, ei ehkä ole ongelma toiselle.

Ratkaisukeskeisestä otteesta on hyötyä, mikäli ongelma voidaan määritellä ja siihen voidaan vaikuttaa. Toisaalta, jos kyse on esimerkiksi ylipäätään työelämän luonteesta, voi olla, että todellisuuden kohtaamisesta ja irtipäästämisen harjoittelusta on enemmän apua oman hyvinvoinnin kannalta.

On siis olemassa sellaisia ongelmia, joihin on hyvä etsiä ratkaisua, ja toisaalta sellaisia ongelmia, joihin ei löydy ratkaisua. Työn luonteeseen liittyvät kuormitustekijät saattavat olla sellaisia, että yksittäinen työntekijä tai työyhteisö ei pysty niitä ratkaisemaan. Tärkeää on aluksi määritellä ongelma ja arvioida sen jälkeen, voiko asiaan vaikuttaa itse jollain keinolla.

Ongelman määrittelyssä on hyvä erottaa tosiasiat tulkinnoista (Linehan 2015, 375). Ongelman määrittelyssä ongelma ikään kuin rajataan sellaiseksi, että sille voidaan tehdä jotain. Usein ongelmat voivat vaikuttaa ylitsepääsemättömiltä juuri sen takia, että niitä ei ole rajattu tarpeeksi konkreettiselle tasolle. Toisinaan ongelmia on useita ja silloin tuleekin päättää, missä järjestyksessä näihin ongelmiin on hyvä etsiä ratkaisua.

Konkreettiselle tasolle rajaaminen tarkoittaa sitä, että määritellään teot, jotka johtavat ongelman ratkeamiseen. Tavoitteen asettaminen ja sitä kohti eteneminen ovat osa ongelmanratkaisua. Tällöin voidaan määritellä myös välivaiheet siihen, kuinka tavoitteeseen päästään.

Työuupumuksessa ongelmat liittyvät usein työn organisointiin tai ajankäyttöön työssä.

Mikäli työnkuva ei ole selkeä, tälle on hyvä tehdä jotain. Samoin liiallinen työmäärä on yleinen ongelma nykypäivän työelämässä. Esimiehen kanssa on mahdollista keskustella työnkuvasta ja työtehtävistä. Omaan työhön vaikuttamisen määrittelee suurelta osin työn luonne. Joissain tehtävissä vaikuttamismahdollisuudet ovat hyvät, jolloin tuleekin siirtyä käsittelemään omia ajattelumalleja, jotka ehkä estävät työn organisoinnin jaksamista tukevaan suuntaan. Joissain tehtävissä vaikuttamismahdollisuudet ovat pienet, jolloin vastuu työn organisoinnista on pääosin ylemmällä tasolla. Omaan työhön vaikuttamista käsitellään luvussa «Vaikuttaminen työoloihin»1.

Esimerkki

Sara toimi lähiesimiehenä hoitoalalla. Hän osallistui sekä hoitotyöhön että teki esimiestehtäviä sen ohella. Sara koki, että hänen aikansa ei riitä esimiestöiden hoitamiseen. Sara oli itse koettanut ratkaista ongelmaa, mutta tilanne oli vaikea. Työvuorolistat hän teki toisinaan omalla ajallaan kotona. Sara päätti keskustella tilanteesta oman esimiehensä kanssa.

Ensin on hyvä yrittää itse vaikuttaa omaan työhönsä. Myös omia ajattelu- ja toimintamallejaan on hyvä tutkia. Jos on jo pidempään yrittänyt ratkaista tilannetta ja tutkinut omia ajatus- ja toimintamallejaan sekä tehnyt muutoksia niihin, on hyvä siirtyä käsittelemään ongelmaa sillä tasolla, missä ongelmaan voidaan vaikuttaa. On hyvä kysyä, kenellä on valta vaikuttaa tilanteeseen.

Oman ammattitaidon vahvistaminen palvelee usein aktiivista ongelmanratkaisua. Mikäli työn haasteet ovat suuret, voi olla tarvetta perehtymiseen ja kokemuksen kasvattamiseen työssä. Tiedolla sinällään olisi hyvä olla hyödyllinen käyttöarvo eli turhaa tietoa, jota konkreettisesti ei työssä tarvitse, olisi hyvä rajata ja perehtyä siihen, mikä on oman työn tekemisen kannalta keskeistä.

Esimerkki

Mika aloitti työskentelyn uudessa yrityksessä. Yrityksen käyttämistä tietokoneohjelmista osa oli hänelle uusia. Hän kaipasi lisäperehdytystä. Mika pääsi ohjelmistokoulutukseen ja hänelle nimettiin opastava työkaveri, jonka puoleen hän voi tarvittaessa kääntyä.

Joskus voi tilanne olla sellainen, että uupunut ihminen on jo pitkään mennyt jaksamisen äärirajoilla ja jaksamisen ongelmat johtuvat paljolti työolosuhteista. Mikäli ongelmaan on yritetty kaikin keinoin vaikuttaa ja ongelmat eivät siitä huolimatta ole väistyneet, voi olla, että tilanne ei helpotu ennen kuin mietitään muita ratkaisuja, kuten ammatillista tulevaisuutta yleensä tai työpaikan vaihtoa.

Mikäli pitää työstään ja kokee työpaikan omakseen, nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että hyvä olisi kääntää kaikki kivet nykyisessä työssä ennen kuin tällaiseen ratkaisuun päädytään. Myös työn kohtuullistamista esimerkiksi työaikajärjestelyjen avulla on tällöin hyvä pohtia (Kasvio & Lundell 2015).

Ratkaisuvaihtoehtojen punnitseminen

Ongelman määrittelyn jälkeen ideoidaan mahdollisimman paljon erilaisia vaihtoehtoja ratkaista tuo ongelma. Myös muita ihmisiä, kuten ystäviä tai perheenjäseniä, voi pyytää auttamaan tässä ideoinnissa. Kuitenkin juuri hänellä, jota ongelma koskee, on päätösvalta silloin, kun päätetään, mikä ratkaisuvaihtoehto otetaan käyttöön. Ideoinnin yhteydessä ei vielä arvioida ratkaisuvaihtoehtojen järkevyyttä tai toimivuutta (mm. Stenberg ym. 2015).

Esimerkki

Elina koki, että siihen, että hän kykenee hoitamaan tehtävänsä, ei täysin luotettu ja että hänelle annettiin työssä vain vähäpätöisiä tehtäviä. Hän käänsi ongelman tavoitteeksi niin, että tavoitteena oli saada haastavampia työtehtäviä. Hän ideoi erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja:

1. Hän voisi tehdä nykyiset työnsä niin hyvin, että hänen pätevyytensä huomattaisiin.
2. Hän voisi osoittaa hermostumisensa asiaan.
3. Hän voisi sanoa työkavereilleen, että hän koki, ettei häneen luotettu.
4. Hän voisi sanoa työkavereilleen, että hän voisi olla avuksi, jos he tarvitsisivat.
5. Hän voisi esittää esimiehelleen toiveen saada haastavampia tehtäviä.
6. Hän voisi uhata lähteä yrityksestä, jos ei saisi haastavampia tehtäviä.

Haastavinta tässä vaiheessa on hyväksyä se, että kaikissa ratkaisuvaihtoehdoissa on sekä hyvät että huonot puolensa. Voi olla, että täydellistä ratkaisua, jossa on vain hyviä puolia, ei tilanteeseen löydy. Toisinaan elämässä voi jopa joutua sellaiseen tilanteeseen, että pitää valita ikävän tien ja vielä ikävämmän tien välillä. Seuraavana vaiheena perinteisessä ongelmanratkaisussa on se, että punnitaan vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Tämän jälkeen valitaan parhaat sekä toimivimmat ratkaisuvaihtoehdot ja sitten määritellään toteutus. Toteuttaminen on jo tekoja ja toimintaa.

Elina arvioi edellisiä ratkaisuvaihtoehtojaan; hän punnitsi niiden hyviä ja huonoja puolia:

1. Hän voisi tehdä nykyiset työnsä niin hyvin, että hänen pätevyytensä huomattaisiin.
   1. + Keskittyminen omaan työhön tukee jaksamista.
   2. – Voi olla, että kukaan ei huomaa, kuinka hyvin hän työnsä tekee.
2. Hän voisi osoittaa hermostumisensa asiaan.
   1. + Muut olisivat tietoisia siitä, miltä hänestä tuntuu.
   2. – Hän aiheuttaisi mahdollisesti turhaa kuormitusta työkavereille.
3. Hän voisi sanoa työkavereilleen siitä, että hän koki, ettei häneen luotettu.
   1. + Muut olisivat tietoisia siitä, miltä hänestä tuntuu.
   2. – Voi olla, että kyseessä on hänen oma tulkintansa.
   3. – Työkavereilla ei ole valtaa vaikuttaa töiden jakautumiseen niin paljon kuin esimiehellä.
4. Hän voisi sanoa työkavereilleen, että hän voisi olla avuksi, jos he tarvitsisivat.
   1. + Tämä olisi sosiaalisesti rakentava lähestymistapa.
   2. – Töitä voi tulla liikaakin, jos toimenkuvaa ei määritellä virallisesti.
5. Hän voisi esittää esimiehelleen toiveen saada haastavampia tehtäviä.
   1. + Tämä olisi työn kannalta järkevä tapa lähestyä asiaa.
   2. – Voi olla, ettei hän tule toiveestaan huolimatta kuulluksi.
6. Hän voisi uhata lähteä yrityksestä, jos ei saisi haastavampia tehtäviä.
   1. + Asian merkitys hänelle todennäköisesti ymmärrettäisiin tätä kautta.
   2. – Uhkailu ei ole rakentavaa.
   3. – Voi olla, että hänelle vain todettaisiin, että voit lähteä.

Elina valitsi vaihtoehdot yksi ja viisi. Elina keskittyi omaan työhönsä ja keskusteli toiveestaan esimiehensä kanssa.

Ratkaisuvaihtoehdon valinta ja tavoitteen asettaminen

Uupumuksen vaikeimmassa vaiheessa ilmenee usein väsymystä ja aloitekyvyttömyyttä. Aloittaminen vaatii ponnistelua, mutta sitten kun alkuun on päässyt, tekeminen sujuu kyllä. Tässä kohtaa on hyvä asettaa tavoitteet sopivalle, voimavaroja vastaavalle tasolle. Toisinaan kuitenkin, vaikka mieli ei olisi vielä valmis, voi olla hyvä alkaa tehdä hyvinvointia lisääviä tekoja. Toiminnan muutoksen myötä mielikin tulee perässä. (Martell ym. 2010.) Tavoitteiden mitoittaminen sopivalle tasolle tarkoittaa myös tavoitteen pilkkomista sopiviksi ja motivoiviksi osatavoitteiksi.

Vastalääkettä ongelman aiheuttamalle kuormitukselle on ongelman kääntäminen tavoitteeksi. Mitä kohti ollaan menossa? Ongelmaa katsotaan ikään kuin eri näkökulmasta, sen väistymisen kautta. Tämä myös motivoi toimintaan, kun mietitään, mitä hyötyä tavoitteen saavuttamisesta on (Furman & Ahola 2007).

Kuntoutuksessa tällaista ongelmanratkaisua on tehty jo pitkään. Tällöin määritellään, mikä on kuntoutujan oma, hyvinvointia palveleva tavoite ja kuinka hän voi sen saavuttaa. Tavoite on hyvä asettaa realistiselle, saavutettavalle tasolle, ja tarvittaessa tavoitteen voi pilkkoa osatavoitteisiin, jotka tukevat motivaation ylläpitämistä. Erityisen hyvä tavoite on sellainen tavoite, jota voidaan mitata. Ongelmanratkaisussa valitaan se tai ne ratkaisuvaihtoehdot, jotka tukevat parhaiten tavoitteen saavuttamista.

Esimerkki

Ilkka oli niin kuormittunut työstään, että hänellä ei ollut energiaa tehdä mukavia asioita lastensa kanssa vapaa-ajalla. Hänellä oli kaksi lasta, 14-vuotias tytär ja 5-vuotias poika. Ongelma oli jaksamattomuus, hänen oma arvionsa jaksamisestaan oli 4 asteikolla 0–10.

Ilkka asetti konkreettiseksi tavoitteekseen sen, että hän kerran viikossa tekisi jotain mukavaa molempien lastensa kanssa yhdessä ja että kerran kuussa hän tekisi jotain lasten toivomaa erikseen kummankin lapsen kanssa. Toinen tavoite oli jaksamisen kohentuminen. Hän ideoi erilaisia keinoja päästä näihin tavoitteisiin. Hän organisoisi ajankäyttönsä työpäivän aikana toisin, jotta keskeytyksille ja väliin tuleville äkillisesti hoidettaville asioille jäisi tilaa. Lisäksi kuntonsa kohottamiseksi hän varaisi aikaa sulkapallon pelaamiseen, harrastukseen, joka oli jäänyt vähiin viime aikoina.

Jaksamisensa kohentuessa hän pyytäisi lapsiaan kirjoittamaan listan asioista, joita he haluaisivat isänsä kanssa tehdä. Hän päätti yhteiseksi päiväkseen lasten kanssa torstaipäivän, jolloin muita menoja ei ollut. Tavoitteen toteutumista eli yhteistä tekemistä säännöllisesti lasten kanssa arvioitiin vuoden päästä sen asettamisesta ja todettiin, että se oli toteutunut melko hyvin. Hänen oma arvionsa jaksamisestaan oli kohentunut 7:ään asteikolla 0–10.

Lopuksi ongelmanratkaisussa arvioidaan toteutusta. Miten tavoitteen toteuttaminen sujui? Olenko tyytyväinen ongelmanratkaisun etenemiseen? Joskus voi olla tarpeen tarkistaa tavoitetta. Oliko se liian vaativa? Pitääkö tavoitetta muuttaa? Oliko tavoitteen saavuttamisen tiellä esteitä? Mitkä olivat konkreettiset esteet tavoitteen saavuttamisen tiellä? Esimerkkinä konkreettisesta esteestä on vaikkapa sairastuminen. Toisaalta, mitkä olivat psykologiset esteet tavoitteen saavuttamisen tiellä? Esimerkkinä psykologisesta esteestä on vaikkapa ajatus: "Älä missään nimessä lähde lenkille, TV:n katsominen on paljon vaivattomampaa."

Mikäli tavoite saavutettiin suunnitellusti, tulee tästä laittaa ansio jakoon. Itseään tulee arvostaa ja kiittää ponnisteluista sen suhteen, että on huolehtinut omasta hyvinvoinnistaan ja saavuttanut tuloksia sen alueella.