Aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneiden toimintakyvyn vähimmäisarviointi kuntoutustarpeen arvioinnissa ja kuntoutuspalveluissa
Suositus: Aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneiden toimintakyvyn vähimmäisarviointi kuntoutustarpeen arvioinnissa ja kuntoutuspalveluissa «https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020051938353»1
Suosituksen tiivistelmä «»1
Tavoite
Suosituksen tavoitteena on yhtenäistää aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn arviointikäytäntöjä ohjeistamalla, mitä toimintakyvyn mittareita tulee vähintään käyttää sosiaali- ja terveyspalveluissa arvioitaessa kuntoutujan kuntoutustarvetta ja kuntoutuksen vaikutuksia toimintakykyyn. Suosituksessa määritellään myös mittausten aikapisteet, jotta kerääntyvä tieto olisi kansallisesti yhtenäistä ja hyödynnettävissä myös jatkokäyttöön.
Hyödyt
- Asiakkaille: Yhtenäiset käytännöt luovat pohjaa yhdenvertaisille palveluille asuinalueesta tai palveluntarjoajasta riippumatta.
- Ammattilaisille: Mittarit tuottavat tietoa asiakkaiden toimintakyvystä asiakkaiden itsensä arvioimana ja suuntaavat tarvittaessa toimintakyvyn tarkempaan arviointiin.
- Organisaation johdolle: Yhtenäisesti kerätty tieto auttaa tiedolla johtamisessa.
- Kansalliselle tietopohjalle: Kertyvä yhtenäinen tieto mahdollistaa vertailukehittämisen organisaatioiden välillä
Suosituksen rajaus
| Kohdejoukko | Mitä suositus kattaa |
|---|---|
| Kohdejoukko | Aivoverenkiertohäiriön sairastaneet kuntoutujat |
| Ammattilaiset | Kaikki sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset, jotka työskentelevät aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutumiseksi. |
| Palvelut ja palveluntarjoajat | Kaikki sosiaali- ja terveysalan lääkinnällisiä, sosiaalisia ja ammatillisia kuntoutuspalveluja järjestävät ja tuottavat tahot, jotka tekevät palvelutarpeen arviointeja.
|
| Mittarit | Itsearviointimittarit sekä yksinkertaiset, maksuttomat, vähän aikaa, tilaa ja välineitä vaativat mittarit, joita kaikki AVH:n sairastaneen kuntoutujan hoitoon tai kuntoutukseen osallistuvat ammattiryhmät voivat käyttää. |
Suositeltavat mittarit
Suosituksessa on määritelty AVH:n sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn vähimmäisarvioinnissa käytettävät toimintakykymittarit. Kuntoutujat on jaoteltu kahteen ryhmään oireiden vakavuuden mukaan. Aivotapahtuman jälkeen oireettomien henkilöiden vähimmäisarviointi on suppeampi kuin vakavamman aivotapahtuman sairastaneilla (ks. taulukot «Aivoverenkiertohäiriön sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn arvioinnin ajankohdat asiakkaalla, joka on täysin oireeton heti aivotapahtuman jälkeen (mukaan lukien TIA-kohtauksen saaneet).»3 ja «Aivoverenkiertohäiriön sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn arvioinnin ajankohdat asiakkaalla, jonka toimintakyky on muuttunut olennaisesti aivotapahtumaa edeltäneestä tilanteesta.»4).
Suositus sisältää mittarit neljälle aihealueelle (yleinen toimintakyky, mieliala sekä liikkuminen ja yläraajojen toiminta). Oireettomiksi toipuvilta henkilöiltä tulee arvioida minimissään ainoastaan yleinen toimintakyky, kun taas vakavamman aivotapahtuman sairastaneilta arvioidaan kaikki mainitut aihealueet. Suosituksen laatinut asiantuntijaryhmä nosti myös kognitiivisen toimintakyvyn arvioinnin ensiarvoisen tärkeäksi, mutta tälle aihealueelle ei kyetty löytämään kriteerit täyttävää mittaria.
Suositus sisältää määrittelyt ainoastaan vähimmäisarvioinnille. Tarkempi arviointi vaatii aina muiden mittareiden tai arviointimenetelmien käyttöä ammattilaisten asiantuntemuksen ja harkinnan mukaisesti. Edellä mainittujen mittarien lisäksi suositellaan käyttämään kahta yksittäistä kysymystä (PASS ja GRC; ks. taulukko «Asiakkaan hyväksymä oiretilanne - ja Yleisen muutoksen arviointiasteikko -kysymykset ja niiden yleistietoja. »11), joita hyödynnetään toimintakykymittarien validoinnissa.
Suositeltavista mittareista tulee aina käyttää samanlaista mittauslomaketta. Lomakkeet voi täyttää paperisena tai sähköisenä versiona. Mittareiden täyttäminen tai tulosten tallentaminen suoraan asiakas- ja potilastietojärjestelmissä edellyttää mittareiden rakenteiden yhtenäistä toteuttamistapaa.
| Toimintakyvyn aihealue | Mittari | Mittarin alkuperäinen nimi | Lisätietoja, lomakkeet ja pisteytysohjeet |
|---|---|---|---|
| |||
| Yleinen toimintakyky |
|
|
|
| Mieliala | PROMIS Yleinen terveys (Mielenterveyden ulottuvuus) | PROMIS® (Patient-Reported Outcomes Measurement Information System) Global Health; Mental Health | TOIMIA-tietokannassa «PROMIS Yleinen terveys»2 |
| Liikkuminen | FAC-luokitus | Functional Ambulation Classification | TOIMIA-tietokannassa «FAC, kävelyluokitus»3 |
| Yläraajojen toiminta | Yläraajojen nosto sivukautta | TOIMIA-tietokannassa «Yläraajojen nosto sivukautta»4 | |
| Yläraajojen toiminta | Käden puristusvoima | TOIMIA-tietokannassa «Käden puristusvoima»5 | |
| PASS | Patient Acceptable Symptom State | TOIMIA-tietokannassa «Patient acceptable symptom state, PASS»6 | |
| GRC | Global Rating of Change | TOIMIA-tietokannassa «Global Rating of Change, GRC»7 | |
Arviointiajankohdat
| Ajankohta | Toteutus sote-palveluissa | Mittari |
|---|---|---|
| Akuuttivaihe | Välittömästi aivotapahtuman jälkeen |
|
| Subakuuttivaihe(3-6 kk aivotapahtumasta) | Riippumatta kuntoutujan tilanteesta |
|
| Ajankohta | Toteutus sote-palveluissa | Mittari |
|---|---|---|
| Akuuttivaihe |
|
|
| Subakuuttivaihe (3-6 kk aivotapahtumasta) |
|
|
| Myöhäisvaihe |
|
|
Kohti yhtenäisempiä itsearviointikäytäntöjä
Tietoa kuntoutujien toimintakyvystä, terveydentilasta ja elämänlaadusta kerätään tällä hetkellä lukuisilla eri mittareilla. Tieto ei siten ole vertailukelpoista ja toisaalta useat osittain päällekkäiset kyselyt kuormittavat asiakasta turhaan. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa käytössä on yhteisesti sovitut käytännöt tietojen keräämiseksi eri kuntoutujaryhmiltä. Tarve kansalliselle koordinaatiolle onkin ilmeinen. Suositusta päivitetään tarpeen mukaan.
Perustelumuistio
Suositus on laadittu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoimassa Kuntoutuksen tietopohja -hankkeessa. Lue lisää suosituksen taustasta ja mittarivalintojen perusteluista suosituksen perustelumuistiosta alla.
Suosituksen tausta
Sosiaali- ja terveyspalveluissa käytetään lukuisia erilaisia arviointimenetelmiä aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneen toimintakyvyn arviointiin. Yhtenäisiä ja yhdessä sovittuja arviointikäytäntöjä ei ole käytössä eikä AVH:n sairastaneista ole saatavilla yhtenäisesti kerättyä toimintakykytietoa. Yhtenäisesti kerätyn toimintakykytiedon puuttuessa ei ole mahdollista verrata esimerkiksi kuntoutuksen tuloksia eri organisaatioiden tai sote-alueiden välillä. Sen vuoksi Suomessa on tarve yhteiselle päätökselle soveltuvimmista toimintakyvyn arviointimenetelmistä, joita vähintään tulisi käyttää AVH:n sairastaneen toimintakyvyn arvioinnissa. Vain yhtenäisillä käytännöillä ja yhdessä määritellyillä mittareilla on mahdollista päästä tilanteeseen, jossa alkaa kertyä laajasti toimintakykytietoa osaksi kuntoutuksen tietopohjaa. Tästä tietopohjasta on mahdollista muodostaa kuntoutuksen tuloksia kuvaavia indikaattoreita, jos tietopohjaan tuotettu tieto on riittävän peittävästi ja systemaattisesti mitattu. Yhteisistä mittauskäytännöistä hyötyvät sosiaali- ja terveyspalveluita käyttävät asiakkaat, mittauksia tekevät ammattilaiset ja organisaatiojohto.
Toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin asiantuntijaverkostossa (TOIMIA) on jo usean vuoden ajan laadittu suosituksia toimintakyvyn mittaamisen yhtenäistämiseksi. «Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2019a. TOIMIA-verkoston toiminta. THL:n Toimintakyky-aihesivut. (Online).Päivitetty 6.2.2023. (Viitattu 8.1.2020). Saatavissa:.»16 Tämä suositus on kuitenkin valmisteltu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Kuntoutuksen tietopohja -hankkeessa (KUTI) hanketyöryhmän ja asiantuntijaryhmän yhteistyönä ja siinä on kokeiltu erilaista suositusten valmisteluprosessia verrattuna TOIMIAssa käytössä olevaan suositusten laadintaprosessiin. «Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2019b. Suosituksen valmistelu KUTI-hankkeessa. KUTI-hankkeen verkkosivu. (Online) Julkaistu: 24.5.2019, päivitetty 13.4.2023. (Viitattu 8.1.2020). Saatavissa:»17
KUTI-hanke vastaa sosiaali- ja terveysministeriön asettaman kuntoutuksen uudistamiskomitean vuonna 2017 THL:lle esittämiin toimenpide-ehdotuksiin kuntoutusjärjestelmän kehittämiseksi. «Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamis-komitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:41. Saatavilla:.»9 Nyt laaditun suosituksen valmistelussa on hyödynnetty TOIMIA-tietokannassa huhtikuussa 2019 julkaistua ”Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi” -suositusta. «Hiekkala S, Kyllönen P, Pitkänen K, Poutiainen E, Marin L, Matt-son A. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA-suositus. Saatavilla:.»7 Osana suosituksen valmistelua haastateltiin kuntoutusasiakkaita. Suositus on käynyt myös avoimella lausuntokierroksella. TOIMIA-verkoston johtoryhmä on hyväksynyt suosituksen ja suositus on julkaistu TOIMIA-tietokannassa.
Kuntoutuksen lähtökohtana on ihmisen toimintakyvyn ylläpitäminen ja/tai edistäminen. Toimintakykykäsitteiden luokitus (engl. International Classification of Functioning, Disability and Health, ICF) kuvaa yksilön toimintakykyä kokonaisvaltaisesti dynaamisena tilana, joka koostuu terveydentilan sekä yksilöllisten tekijöiden ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta. Siten toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä selviytyä hänelle itselleen merkityksellisistä ja välttämättömistä jokapäiväisen elämän toiminnoista – työstä, opiskelusta, vapaa-ajasta ja harrastuksista, itsestä ja toisista huolehtimista – siinä ympäristössä, jossa hän elää. «Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2019c. Mitä toimintakyky on? THL:n Toimintakyky-aihesivut. (Online). Julkaistu: 27.9.2019, päivitetty 18.9.2023. (Viitattu 8.1.2020). Saatavissa:.»18
Suosituksen tavoite
Suosituksen tavoitteena on yhtenäistää AVH:n sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn arviointikäytäntöjä ohjeistamalla, mitä toimintakyvyn mittareita tulee vähintään käyttää sosiaali- ja terveyspalveluissa arvioitaessa kuntoutujan kuntoutustarvetta ja kuntoutuksen tuloksia.
Suosituksessa keskitytään toimintakyvyn itsearviointiin ja sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaisten käyttämiin yksinkertaisiin, maksuttomiin ja vähän aikaa, tilaa ja välineitä vaativiin mittareihin. Suositus ei sulje pois erilaisia ammattispesifejä toimintakyvyn mittareita, joita tarvitaan edelleen kuntoutujan toimintakyvyn ja sen eri osa-alueiden tarkan ja moniammatillisen tutkimisen ja arvioinnin suorittamiseksi. «Hiekkala S, Kyllönen P, Pitkänen K, Poutiainen E, Marin L, Matt-son A. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA-suositus. Saatavilla:.»7
Suosituksen mukaan toimiminen ja suositeltujen mittareiden käyttö toisiaan vastaavissa aikapisteissä parantavat kuntoutujien yhdenvertaisuutta toimintakyvyn arvioinnissa sekä palvelujen tuloksellisuuden ja laadun parantamista, mikäli kerättyä tietoa hyödynnetään osana
- palvelu-, hoito- tai kuntoutustarpeen arviointia,
- arvioitaessa asiakkaan pääsyä tarpeenmukaisiin kuntoutuspalveluihin ja
- kuntoutumisen seurantaa, eli miten organisaation järjestämät kuntoutuspalvelut edistävät kuntoutujan toimintakykyä.
Yhtenäisesti arvioitu ja kerätty toimintakykytieto luo myös kansallista kuntoutuksen tietopohjaa. Tietopohjaa hyödynnetään kehitettäessä kuntoutuksen indikaattoreita ja vertailtaessa kuntoutuksen tuloksia eri organisaatioiden ja alueiden välillä.
Suosituksen kohdejoukko
Suositus kohdentuu kaikkiin AVH:n sairastaneisiin henkilöihin vaurion laajuudesta tai muista sairauteen liittyvistä tekijöistä riippumatta. Vaikka asiantuntijaryhmä ei ollut yksimielinen, on tämän suosituksen kohdejoukkoon päätetty sisällyttää äänestyksen ja enemmistöpäätöksen perusteella myös TIA:n (Transient Ischemic Attack) eli ohimenevän AVH:n sairastaneet henkilöt.
Tarkoituksena on, että myös päällisin puolin oireettomalta vaikuttavien kuntoutujien toimintakyvyn arviointiin kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota ja mahdolliset piilevät ongelmat toimintakyvyssä tulisivat suuremmalla todennäköisyydellä esiin. Tavoitteena on, että yhtenäisten arviointikäytäntöjen myötä myös kuntoutujien yhdenvertaisuus palvelujen saannissa paranee.
Arviointiajankohdat
Asiakkaat, jotka ovat oireettomia heti aivotapahtuman jälkeen
Oireettomiksi heti aivotapahtuman jälkeen toipuvilta asiakkailta arvioidaan minimissään yleinen toimintakyky (WHODAS 2.0:n 12 kysymyksen lomake sekä PROMIS Yleinen terveys). Itsearviointi tehdään kahdesti: akuuttivaiheessa sekä seurantamittaus 3-6 kk kuluttua aivotapahtumasta.
Alkumittauksen tarkoituksena on tavoittaa ne henkilöt, joiden toimintarajoitteet jäisivät muutoin huomaamatta. Tämän lisäksi alkumittaus toimii jatkossa referenssinä, johon myöhempää tilannetta voidaan verrata.
Asiakkaat, joiden toimintakyvyssä on tapahtunut selkeä muutos AVH:n seurauksena
Asiakkaiden, joiden toimintakyvyssä tapahtuu selkeä muutos aivotapahtuman seurauksena, toimintakykyä arvioidaan minimissäänkin laajemmin kuin oireettomiksi toipuneiden. Toimintakykyä arvioidaan heiltä vähintään kaksi kertaa (akuutti- ja subakuuttivaiheessa), mutta suositeltavaa on toistaa vähimmäisarviointi myös muissa määritellyissä tilanteissa (ks. taulukko «Aivoverenkiertohäiriön sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn arvioinnin ajankohdat asiakkaalla, joka on täysin oireeton heti aivotapahtuman jälkeen (mukaan lukien TIA-kohtauksen saaneet).»3). Aivoverenkiertohäiriön sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn arvioinnin ajankohdat oireiden vakavuuden mukaan jaoteltuna). Tässä suosituksessa määritellään ainoastaan vähimmäisarvioinnissa tarkasteltavat aihealueet ja minimimittausten ajankohdat. Aivoverenkiertohäiriön sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn arvioinnissa huomioitavia asioita on esitelty tarkemmin alla kappaleessa "AVH:n sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn arvioinnissa huomioitavia asioita".
Toimintakyvyn arviointi heti sairauden akuuttivaiheessa on tärkeää AVH-kuntoutujan lähtötilanteen kartoittamiseksi. Vaikkei sairastuneen toimintakyky olekaan akuuttivaiheessa millään tavoin vakiintunut tai suoriutuminen arjen toiminnoissa hahmottunut, on kartoitus silti tärkeä ja tarjoaa myöhemmässä vaiheessa vertailukohdan muutoksen seurantaan. Myös se, ettei kuntoutuja kykene tekemään testiä tai vastaamaan itsearviointiin, on tulos itsessään ja lähtötilanne kuntoutukselle. Jotta kerätty toimintakykytieto olisi kansallisesti vertailukelpoista, on aikapisteet määriteltävä siten, että tulkinnanvaraa jää mahdollisimman vähän. Tästä syystä alkutilanteen arviointi tehdään heti akuuttivaiheessa.
Alkutilanteen arvioinnin lisäksi myös seurantamittaukselle on määritelty aikaikkuna yhdenmukaisesti ja vertailukelpoisesti kerätyn tiedon takaamiseksi. Suurin muutos AVH-kuntoutujan toimintakyvyssä havaitaan yleensä ensimmäisten 3-6 kuukauden aikana sairastumisesta. Kuntoutujien polut ovat kuitenkin erilaiset ja siirtyminen palvelusta toiseen tapahtuu eri vaiheissa kuntoutumisprosessia. Tästä syystä subakuuttivaiheessa tehtävän seurantamittauksen ajankohta on määritelty kolmen kuukauden aikaikkunalla (3-6 kk sairastumisesta).
Akuuttivaiheessa tapahtuva alkutilanteen kartoitus yhdessä subakuuttivaiheen seurantamittauksen kanssa muodostavat minimin AVH-kuntoutujista kansallisesti kerättävälle toimintakykytiedolle. Näiden lisäksi on järkevää arvioida kuntoutujan toimintakykyä myös sairauden myöhäisvaiheessa aina, kun kuntoutusjakso päättyy ja mikäli kuntoutuksessa on ollut pitkä tauko. Lisäksi toimintakykyä on hyvä arvioida aina uuden kuntoutuksen alkaessa sekä palvelu- ja kuntoutussuunnitelmaa laadittaessa ja päivitettäessä. Näin varmistetaan, että ammattilaisilla ja kuntoutujalla itsellään on varmasti ajankohtainen tieto kuntoutujan toimintakyvystä ennen palvelun, hoidon tai kuntoutuksen alkua.
Kansallisen tietopohjan syntymisen ja indikaattorituotannon kannalta tarvitaan ”pienintä yhteistä nimittäjää” eli minimimittauksia, jotka tarkoittavat tässä suosituksessa mainituilla mittareilla toteutettuja mittauksia. Minimivaatimuksessa mainituilla mittareilla kuntoutujan toimintakyvystä saadaan vain karkea kuva. Tarkempi arviointi vaatii aina myös muiden mittareiden tai arviointimenetelmien käyttöä. Laajempia tai erilaisia ammattispesifejä mittareita tulee siis käyttää ammattilaisten asiantuntemuksen ja harkinnan mukaisesti.
AVH:n sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn arvioinnissa huomioitavia asioita
Aivoverenkiertohäiriön aiheuttamat muutokset kuntoutujan toimintakykyyn riippuvat vaurion sijainnista sekä laajuudesta. Sairastumisen seuraukset ovat aina yksilölliset, mutta ongelmat mm. liikuntakyvyssä, kommunikoinnissa samoin kuin muussa kognitiivisessa toimintakyvyssä ja oiretiedostuksessa ovat hyvin yleisiä. «Aivoliitto 2019. Aivoverenkiertohäiriö. (Online). (Viitattu 15.12.2019). Saatavissa:.»2 Tyypillisiä kognitiivisia häiriöitä ovat muistivaikeudet, toiminnanohjauksen vaikeudet tai erityisvaikeudet, kuten visuospatiaaliset, kielelliset tai tahdonalaisten liikesuoritusten vaikeudet. AVH:n yhteydessä esiintyvät vaikeat kommunikoinnin ongelmat johtuvat tyypillisesti afasiasta eli aivoperäisestä puhehäiriöstä. «Atula S. Afasia (aivoperäinen puhehäiriö). Lääkärikirja Duodecim. (Online). Kustannus Oy Duodecim. (Viitattu 29.01.2023). Saatavissa:.»1 Afasia saattaa vaikuttaa merkittävästi henkilön kykyyn ymmärtää ja tuottaa puhetta sekä lukea ja kirjoittaa. AVH:n saattaa liittyä oiretiedostuksen ongelmia, jolloin itsearviointiin perustuva toimintakyvyn arviointi ei tuota realistista kuvaa henkilön senhetkisestä toimintakyvystä. AVH:n saaneen liikkumista vaikeuttavat yleisimmin toispuoleiset halvausoireet. Esimerkiksi käden halvausoire saattaa vaikeuttaa kynän käyttöä, jolloin henkilöä on hyvä avustaa lomakkeiden täyttämisessä.
Kun AVH:n sairastaneella on kommunikoinnin tai kognitiivisen toimintakyvyn ongelmia hänen kanssaan toimiessa tulee arviointiin varata riittävästi aikaa, jotta tilanne on kiireetön ja arvioinnin tulokset olisivat luotettavia. Arviointiin varatun tilan tulee olla rauhallinen ja häiriötön. Jos kuntoutuja näyttää kuormittuvan ja väsyvän arviointitilanteessa, arviointi on mahdollisuuksien mukaan keskeytettävä ja jatkettava myöhemmin.
Kun arvioit sellaisen henkilön toimintakykyä, jolla on kommunikoinnin tai kognitiivisen toimintakyvyn häiriöitä, saatat hyötyä seuraavista vinkeistä:
- puhu normaalisti, mutta rauhallisesti ja näytä eleillä, mitä tarkoitat
- istukaa vastakkain, varmista, että henkilö näkee kasvosi
- anna aikaa vastaamiseen
- varmista, että ymmärsit oikein: ”vastasit, että…, ymmärsinkö oikein?”
- pidä näkyvillä lomakkeesta vain se kysymys, jota juuri nyt käsittelette (peitä muut)
- kun teet toiminnallista testiä, näytä ensin mallisuoritus, koska ohjeet ovat muutoin liian monimutkaiset ja pitkät.
Afaattisen henkilön kohdalla edellisten lisäksi myös seuraavat toimenpiteet ovat hyödyllisiä:
- tarvittaessa kysy kysymyksiä, joihin voi vastata kyllä tai ei
- kirjoita sekä kysymykset että vastausvaihtoehdot tarvittaessa paperille (”kyllä” – ”ei” – ”en osaa sanoa”)
Huomioi seuraavat tekijät, kun toimit henkilön kanssa, jolla on toispuoleisen tarkkaavuuden häiriö eli neglect-oireisto:
- varmista, että henkilö lukee lomakkeen kysymyksen kokonaisuudessaan (useimmiten tekstin alkuosa voi jäädä huomioimatta, jolloin kysymys ei ole enää lukijalle ymmärrettävä)
- varmista, että henkilö merkitsee vastauksensa oikeaan kohtaan (useimmiten rivissä vasemmalla olevat vastausvaihtoehdot saattavat jäädä huomioimatta)
Suositukseen valitut mittarit
Asiakaskuulemiset
Osana KUTI-hanketta järjestettiin kuntoutusasiakkaiden haastattelukierros eli asiakkaiden kuuleminen. Kuulemisen tavoitteena oli selvittää, mitkä aiheet ovat kuntoutujille itselleen tärkeitä oman kuntoutumisen arvioinnissa.
AVH:n sairastaneet kuntoutujat rekrytoitiin Uudenmaan AVH-yhdistys ry:n sähköpostilistan kautta. Hanketoimiston työntekijät haastattelivat yhteensä yhdeksän (n = 9) AVH:n sairastanutta kuntoutujaa. Yksittäiset tulokset yhdistettiin ja analysoitiin hanketoimistossa.
Haastatteluissa kuntoutujille esitettiin joukko valmiiksi valittuja aiheita (67 aihetta) ja heitä pyydettiin arvioimaan, kuinka tärkeä kyseinen aihe on heille itselleen oman kuntoutumisensa arvioinnissa. Haastateltavat arvioivat jokaisen aiheen neliportaisella asteikolla (1 = ei ole merkitystä, 2 = on jossain määrin merkitystä, 3 = on merkitystä, 4 = on erittäin paljon merkitystä). Lisäksi haastateltaville esitettiin yksi tai kaksi kyselylomaketta (WHOQOL-BREF, WHODAS 2.0 (12 kysymystä), PROMIS yleinen terveys) ja heitä pyydettiin arvioimaan jokaisen kysymyksen tärkeyttä erikseen yllä esitetyllä asteikolla. Haastateltavat saivat myös esittää vapaita kommentteja yksittäisiin aiheisiin, kysymyksiin tai koko mittariin liittyen. Haastattelun lopussa haastateltavia pyydettiin vastaamaan kahteen avoimeen kysymykseen: "Valitse kolme tärkeintä aihetta, joita toivoisit, että käsitellään toimintakykysi arvioinnissa. Voit valita aikaisemmin käsitellyistä aiheista tai keksiä uusia." ja "Missä vaiheissa kuntoutusta näitä aiheita tulisi mielestäsi arvioida?". Asiantuntijat hyödynsivät asiakaskuulemisten tuloksia mittarivalinnoissaan.
Mittareiden valintaperusteet
| Kriteeri | Selite |
|---|---|
| Kansallinen käyttölupa | Mittarilla on oltava käyttölupa kansalliseen jakamiseen ja käyttöön sekä sähköisenä versiona että paperimuodossa. Nämä mahdollistavat mittarin hyödyntämisen monipuolisesti asiakastilanteissa (paperisena, mobiiliversiot). Lisäksi sähköinen versio mahdollistaa jatkossa tietojen tallentamisen rakenteisessa muodossa tietojärjestelmiin ja tietojen tehokkaan hyödyntämisen. |
| Maksuttomuus | Mittarin käytön on oltava maksutonta tai kansallisen käytön lisenssimaksun on oltava kohtuullinen, jos mittarin hankintaan löytyy kansallinen maksaja. |
| Todennetut mittausominaisuudet | Mittarin mittausominaisuuksia (psykometriset ominaisuudet) arvioidaan ISOQOL minimistandardien mukaan. Tietoa on oltava (ainakin) seuraavilta osa-alueilta:
|
| Tulkittavuus | Mittarin tulosten perusteella tulee voida esimerkiksi
|
| Käytettävyys |
|
| Kieli |
|
Mitattavat aiheet ja valitut mittarit
Hiekkalan ym. «Hiekkala S, Kyllönen P, Pitkänen K, Poutiainen E, Marin L, Matt-son A. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA-suositus. Saatavilla:.»7 suosituksessa toimintakyvyn arviointimenetelmät on jaettavissa kolmeen tasoon: toimintakyvyn itsearviointimenetelmät, yleisesti minkä tahansa sote-ammattilaisen toteutettavissa olevat toimintakyvyn arviointimenetelmät sekä toimintakyvyn tarkassa moniammatillisessa kuvauksessa käytettävät arviointimenetelmät. Tarkka toimintakyvyn moniammatillinen arviointi on jaettu yhdeksään aihealueeseen (Hiekkala ym. 2019). Nämä kaikki yhdeksän aihealuetta on huomioitava aina AVH:n sairastaneen henkilön arvioinnissa. Tarvittaessa on konsultoitava aihealueen erityisosaajaa.
Suositukseen valittujen aihealueiden vähimmäisarviointi
Tässä suosituksessa keskitytään yhtenäistämään AVH:n sairastaneen itsearvioinnissa käytettäviä mittareita sekä sellaisia yksinkertaisia, maksuttomia ja vähän aikaa, tilaa ja välineitä vaativia mittareita, jotka ovat kaikkien sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaisten käytettävissä. Mittareiden valintoja ohjasivat taulukossa «Kansalliseen käyttöön suositeltavien toimintakykymittareiden valintakriteerit»5 mainitut kansalliset mittareiden valintakriteerit. «Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2023b. Toimintakykytiedon kirjaaminen. THL:n Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla -aihesivut. Päivitetty 20.10.2023. (Viitattu 25.10.2023). Saatavissa:.»20
AVH:n sairastaneen henkilön toimintakyvyn vähimmäisarviointi eroaa oireiden vakavuuden mukaan. Heti aivotapahtuman jälkeen oireettomien henkilöiden arviointi sisältää ainoastaan yleisen toimintakyvyn itsearvioinnin, kun taas muilla arvioidaan tämän lisäksi myös mielialaa, liikkumista ja yläraajojen toimintaa. Edellisten aihealueiden lisäksi myös kognitiivisen toimintakyvyn arviointi on erittäin tärkeää, joskaan sille ei löydetty tässä suosituksessa kriteerit täyttävää ja kaikkien sote-ammattilaisten käytettävissä olevaa mittaria. Tässä suosituksessa mainitut mittarit ovat vähimmäisvaatimus AVH:n sairastaneen henkilön toimintakyvyn arviointiin, eivätkä ne sulje pois muiden arviointimenetelmien käyttöä.
- Yleinen toimintakyky (Hiekkalan ym. «Hiekkala S, Kyllönen P, Pitkänen K, Poutiainen E, Marin L, Matt-son A. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA-suositus. Saatavilla:.»7 suosituksessa Yleisluonteiset tehtävät ja vaateet): Yleisen toimintakyvyn arviointi on tässä suosituksessa merkitty toteutettavaksi WHODAS 2.0 (12 kysymystä) ja PROMIS Yleinen terveys (10 kysymystä) -mittareilla. KUTI-hankkeessa on valmisteltu myös toinen suositus ”Aikuisten toimintakyvyn itsearviointi kuntoutumistarpeen tunnistamisessa ja kuntoutumisen seurannassa”, joka koskee kaikkia yli 18-vuotiaita sosiaali- ja terveyspalveluihin hakeutuvia henkilöitä. Yleisen toimintakyvyn itsearviointiin määriteltiin soveltuvaksi kolme vaihtoehtoista mittaria (WHODAS 2.0 (12 kysymystä), EuroHIS-8 ja PROMIS Yleinen terveys (10 kysymystä), joista sote-palveluita tuottavan organisaation tulee valita yksi mittari käyttöön. Mikäli valituksi tulee EuroHis-8, se tulee tehdä myös AVH:n sairastaneille kuntoutujille.
- Mieliala: PROMIS Yleinen terveys (10 kysymystä), mielenterveyden ulottuvuus
- Liikkuminen: Functional Ambulation Classification (FAC) -luokitus sopii kaikille kuntoutujille, myös heille jotka tarvitsevat kävelyyn toisen henkilön apua tai eivät pysty kävelemään lainkaan. Arviointi on nopea tehdä ja se tapahtuu havainnoimalla kuntoutujan liikkumista tasaisella alustalla sekä kuntoutujan voinnin salliessa myös portaikossa. Luokitus on 6-luokkainen (asteikko 0‒5) ja tulos on numeerinen arvio kävelykyvystä (0: Kuntoutuja ei pysty kävelemään tai hän tarvitsee vähintään kahden henkilön apua ja toisessa ääripäässä numeerinen arvio 5: Kuntoutuja kävelee itsenäisesti joka paikassa). Vaikka FAC-luokitus onkin karkea, tarjoaa se siitä huolimatta yhden työkalun kuntoutumisen seurantaan.
- Yläraajojen toiminta: Yläraajojen toimintakyvyn arviointiin suositellaan käytettäväksi kahta erillistä testiä:
- Yläraajojen nosto sivukautta mittaa olkanivelen ja hartiaseudun liikkuvuutta. Testi on ollut käytössä mm. THL:n kansallisessa FinTerveys -tutkimuksessa ja tuloksista on saatavilla väestön viitearvot 55 vuotta täyttäneille sekä sitä vanhemmille. Testi on helppo ja nopea toteuttaa. Arviointi on kolmiportainen (normaali / vaikeutunut / ei onnistu).
- Käden puristusvoima kertoo yläraajan toiminnasta, joskin vain kapea-alaisesti ja vaatii tuekseen myös tarkempaa arviointia. AVH-kuntoutujilla puristusvoiman avulla tarkastellaan erityisesti puolieroja yläraajojen välillä. Mittaus on nopea tehdä ja suoritusohjeet ovat yksinkertaiset. Käyttökustannuksia ei puristusvoimamittarin hankinnan jälkeen ole. Arvioitaessa muutosta kuntoutujan toimintakyvyssä, on mittauksiin käytettävä aina samaa mittalaitetta.
- Yläraajan toiminnan arviointiin on kehitetty myös muita arviointimenetelmiä. Mittareita yläraajan toiminnan ja käden hienomotorisen käytön arviointiin on lueteltu Hiekkalan ym. «Hiekkala S, Kyllönen P, Pitkänen K, Poutiainen E, Marin L, Matt-son A. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA-suositus. Saatavilla:.»7 suosituksessa taulukossa 7.
- Kognitiivinen toiminta ja käyttäytyminen: Poikkeuksena muista kolmesta valitusta aihealueesta kognitiiviselle toimintakyvylle ei onnistuttu löytämään kriteerit täyttävää sekä kaikkien sote-ammattilaisten käyttöön soveltuvaa mittaria. Siten kognitiivisen toimintakyvyn arviointiin ei tässä suosituksessa mainita mitään tiettyä mittaria, vaikka se aihealueena onkin ensiarvoisen tärkeä arvioinnin kohde aivoverenkiertohäiriön sairastaneilla.
Muut arvioitavat aiheet ja niiden mittarit
Hiekkalan ym. «Hiekkala S, Kyllönen P, Pitkänen K, Poutiainen E, Marin L, Matt-son A. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA-suositus. Saatavilla:.»7 suosituksessa on lisäksi mainittu viisi muuta toimintakyvyn osakokonaisuutta, joiden määrittelemiseen ei tunnistettu yksinkertaisia, maksuttomia ja vähän aikaa, tilaa ja välineitä vaativia kansalliseen käyttöön suositeltavia mittareita, joskin alla mainitaan joitakin ehdotuksia kullekin kokonaisuudelle. Kyseiset toimintakyvyn osa-alueet on huomioitava AVH-kuntoutujan arvioinnissa, vaikka niiden arviointiin ei ole olemassa yhteisesti sovittuja mittareita.
- Kommunikaatio ja nieleminen: Kommunikaation ja nielemisen arviointiin ei suosituksen valmistumisen hetkellä voitu tunnistaa mittareita, jotka täyttävät kansalliseen käyttöön suositeltavien mittareiden kriteerit. Kommunikoinnin arvioinnissa tulee huomioida osa-alueen moniulotteisuus. Arvioinnissa tulee huomioida
- toiminnallinen kommunikointi ja vuorovaikutus (ongelmana esim. itsenäinen asioiden hoitaminen)
- kielen prosessointi (ongelmana esim. sanojen löytäminen tai ohjeiden ymmärtäminen)
- puheen motorinen tuotto (ongelmana esim. puheen epäselvyys tai hitaus)
- äänen tuotto (ongelmana esim. käheys tai hiljaisuus).
- Kommunikaation ja nielemisen sekä muiden asioiden huomioimista aivoverenkiertohäiriön sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn arvioinnissa on esitelty tarkemmin kappaleessa AVH:n sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn arvioinnissa huomioitavia asioita.
- Työkyky: Potentiaalisena tulevaisuuden mittarina esitetään huomioitavaksi tietokoneavusteinen Work Disability – Functional Assessment Battery (WD-FAB) -mittaristojärjestelmä. WD-FAB-mittariston taustalla on suuri kysymyspankki, josta tietokone arpoo seuraavan kysymyksen vastaajan edellisen vastauksen mukaisesti. Toisin sanoen, mikäli vastaaja arvioi jollain osa-alueella vaikeuksia, niin mittaristojärjestelmä tarjoaa tarkentavia kysymyksiä. Kysymyspankki kattaa useita työkyvyssä huomioitavia toimintakyvyn osa-alueita. Mittaristosta on saatavilla myös tietyistä kysymyksistä koostettuja lyhytversioita, jotka voi täyttää paperiversiona. WD-FAB-mittaristojärjestelmää ei ole käännetty suomeksi, eikä se ole Suomessa käytössä. Mittariston käyttöönotto kaikkialla Suomessa edellyttäisi kansallisen ylläpitotahon nimeämistä. Lisäksi mittarin käyttö on maksullista, joten kansallinen käyttö edellyttäisi myös kansallisen maksajan selvittämisen. Mittari on osoittautunut tutkimuksissa lupaavaksi tulevaisuuden mittariksi, minkä vuoksi se mainitaan tässä yhteydessä. «Marino ME, Meterko M, Marfeo EE ym. Work-related measures of physical and behavioral health function: Test-retest reliability. Disabil Health J 2015;8(4):652–657.»12 «Meterko M, Marfeo EE, McDonough CM ym. Work disability functional assessment battery: feasibility and psychometric properties. Arch Phys Med Rehabil 2015;96(6):1028–1035.»13 «Meterko M, Marino M, Ni P ym. Psychometric Evaluation of the Improved Work-Disability Functional Assessment Battery. Arch Phys Med Rehabil 2019;100(8):1442–1449.»14
- Sosiaaliset taidot, vuorovaikutussuhteet ja osallisuus: Sosiaalinen toimintakyky on moniulotteinen osa-alue, josta on arvioitava sekä sosiaalista verkostoa, yksinäisyyttä että arjessa selviytymistä eri toimintaympäristöissä. Sosiaalisen toimintakyvyn arviointiin ei nimetty mittaria. Soveltuvan mittarin nimeäminen edellyttää jatkoselvittämistä. Potentiaalisina sosiaalisen toimintakyvyn mittareina ehdotetaan kuitenkin harkittavaksi ”Social Provision Scale (SPS) -mittaria” ja uusia PROMIS-mittaristojärjestelmään perustuvia lyhyitä lomakkeita (tietokoneavusteinen järjestelmä ei ole vielä Suomessa saatavilla), jotka ovat ”Kyky osallistua sosiaalisiin rooleihin ja toimintaan” ja ”Tyytyväisyys sosiaalisiin rooleihin ja toimintaan”. SPS-mittari on arvioitu TOIMIA-tietokantaan väestötutkimusten näkökulmasta. Kokemukset erityisesti SPS:n soveltuvuudesta kliiniseen työhön ovat vähäiset.
- Ympäristötekijät: Ympäristöllä voi olla merkittävä vaikutus AVH:n sairastaneen kuntoutujan toimintakykyyn, joten on olennaista kuvata missä määrin se rajoittaa tai edistää henkilön toimintakykyä. Ympäristötekijöillä tarkoitetaan apuvälineitä, asuin- ja elinympäristöön liittyviä tekijöitä, muiden ihmisten tukea, myönteisiä asenteita ja erilaisia palveluita. Niillä voidaan tukea ihmisen toimintakykyä ja selviytymistä arjessa. Kuntoutujan ympäristötekijöiden arviointiin ei ole olemassa suomenkielistä kyselylomaketta. Joissakin toimintakykyä yleisellä tasolla arvioivista mittareista on myös ympäristöön liittyviä kysymyksiä. Esimerkiksi WHOQOL-Bref-mittarin 24:sta kysymyksestä kahdeksan liittyy elinympäristöön ja näistä vastauksista voidaan laskea oma tuloksensa. Myös WHODAS 2.0 -mittarin 36 kysymyksen versiossa on kolme kysymystä ympäristöstä, mutta näistä ei voida laskea omaa tulosta.
- Ajokyky: Kuntoutujan ajokykyä tulee arvioida Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin lääkäreille laatimien ajoterveyden arviointiohjeiden mukaisesti. Ohjeet on saatavilla Trafin sivuilta. «Traficom. 2021. Ajoterveyden arviointiohjeet terveydenhuollon ammattilaisille. (online). Liikenne- ja viestintävirasto 1.6.2021. (Viitattu 25.10.2023) Saatavissa:.»22
Huomioitavaa on, että Suomessa on edelleen pulaa edellä mainitut kriteerit täyttävistä mittareista. Ongelma on heijastunut tähän suositukseen siten, että kaikille yhdeksälle toimintakyvyn aihealueelle ei yrityksistä huolimatta voitu tunnistaa yksinkertaista, maksutonta ja vähän aikaa, tilaa ja välineitä vaativaa mittaria.
Toimintakyvyn arvioinnissa käytettävien mittareiden lisäksi suosituksessa on mukana kaksi yleistä kysymystä, joihin toimintakykymittareiden tuloksia voidaan verrata (ks. luku Yleiset kysymykset potilaan oiretilanteesta ja muutoksesta). Ensimmäisellä tiedustellaan henkilön hyväksymää vointia kokonaisuudessaan (Patient Acceptable Symptom State, PASS). Toisella kysymyksellä henkilö arvioi oman terveydentilansa yleistä kokonaismuutosta (Global Rating of Change, GRC).
Mittareiden perustiedot ja mittausominaisuudet, tulosten tulkinta sekä vahvuudet ja heikkoudet
Yleinen toimintakyky
| Mittari | WHODAS 2.0 (12) | PROMIS Yleinen terveys | |
|---|---|---|---|
Tähti-arviot perustuvat TOIMIA-tietokannassa oleviin mittariarviointeihin, jos sellainen on olemassa. TOIMIA-arvioita täydentäviä tutkimuksia ei ole vielä otettu huomioon systemaattisesti.
| |||
| Perustiedot | |||
| Kysymysten määrä | 12 | 10 | |
| Tiedonkeruumenetelmä |
|
| |
| Aiheet |
| Mielenterveys:
| |
| Vastaustapa | paperi, tietokone | paperi, tietokone | |
| Täyttöaika | 5 min | 2 min | |
| Itsearvioinnin kohteena oleva ajanjakso | viimeiset 30 päivää | tämä hetki tai viimeiset 7 päivää | |
| Maksullisuus | maksuton | paperiversiot maksuttomia, CAT eli tietokoneavusteinen versio on maksullinen | |
| Saatavuus suomeksi | on | on | |
| Kieliversiot | useita | useita | |
| Ylläpitotaho | World Health Organization (WHO) | PROMIS Health Organization (PHO) | |
| Käyttöoikeus | osittain rajoitettu | osittain rajoitettu | |
| Raja-arvot | joillekin ryhmille (ei suomalaisille) | väestölle (ei suomalaisille) | |
| Viitearvot väestössä | Väestöotos 10 maasta: Egypti, Georgia, Indonesia, Intia, Kiina, Kolumbia, Meksiko, Nigeria, Slovakia, Turkki (ei suomalaiselle väestölle) | USA, Hollanti, Saksa, Ranska, UK (ei suomalaiselle väestölle) | |
| Mittausominaisuudet | |||
| Reliabiliteetti | ** | ** | |
| Validiteetti | * | ** | |
| Muutosherkkyys | * | ** | |
| Mittari | WHODAS 2.0 (12 kysymystä) | PROMIS Yleinen terveys (10 kysymystä) |
|---|---|---|
| Tuloksen muodostuminen (indeksi/profiili) | indeksi | kaksi indeksiä (mielenterveys ja fyysinen terveys) |
| Kokonaistulos |
|
|
| Tuloksen tulkinta |
|
|
| Jatkotoimenpiteet tuloksen perusteella | Asiakkaan toimintakykyä arvioidaan tarkemmin, jos yhdessä tai useammassa kysymyksessä on vastaus 3 (vaikeaa) tai 4 (erittäin vaikeaa) tai kokonaistulos on yli 11 %. |
|
| Mittari | WHODAS 2.0 (12 kysymystä) | PROMIS Yleinen terveys (10 kysymystä) |
|---|---|---|
| Mittarin vahvuudet |
|
|
| Mittarin heikkoudet |
|
|
Liikkuminen
| Mittari | FAC-luokitus | Yläraajojen nosto sivukautta | Käden puristusvoima | |
|---|---|---|---|---|
Tähti-arviot perustuvat TOIMIA-tietokannassa oleviin mittariarviointeihin, jos sellainen on olemassa. TOIMIA-arvioita täydentäviä tutkimuksia ei ole vielä otettu huomioon systemaattisesti.
| ||||
| Perustiedot | ||||
| Aiheet |
|
|
| |
| Vastaustapa | Haastattelu / havainnointi | |||
| Täyttöaika/ testiin kuluva aika | 1-10 min | 1-5 min | 3-5 min | |
| Maksullisuus | maksuton | maksuton | paperiversiot maksuttomia, CAT eli tietokoneavusteinen versio on maksullinen | |
| Saatavuus suomeksi | on | Tulossa TOIMIA-tietokantaan | on | |
| Kieliversiot | ||||
| Ylläpitotaho | Ei ole | Ei ole | Ei ole | |
| Käyttöoikeus | Rajoittamaton | Rajoittamaton | Rajoittamaton | |
| Raja-arvot | Ei tietoa | Ei tietoa | Ei tietoa | |
| Viitearvot väestössä | Ei saatavilla (FinTerveys 2017 –tutkimuksessa käytetty testi) | Terveen väestön viitearvot TOIMIA-tietokannassa (AVH-potilaille ei omia viitearvoja) | ||
| Kokonaistulos | Kuusiportainen asteikko
|
|
| |
| Mittausominaisuudet | ||||
| Reliabiliteetti | ? | ? | *** | |
| Validiteetti | ? | ? | ** | |
| Muutosherkkyys | * | ? | ? | |
| Mittari | FAC-luokitus | Yläraajojen nosto sivukautta | Käden puristusvoima |
|---|---|---|---|
| Mittarin vahvuudet |
|
|
|
| Mittarin heikkoudet | Ei tutkimusta/ rajoitetusti tutkimuksia mittarin mittaus-ominaisuuksista AVH-potilailla | Ei tutkimusta/ rajoitetusti tutki-muksia mittarin mittausominai-suuksista AVH-potilailla | Ei tutkimusta/ rajoitetusti tutkimuksia mittarin mitta-usominaisuuksista AVH-potilailla |
Mieliala
Ks. kohta Yleinen toimintakyky, PROMIS Yleinen terveys ja siitä osio Mielenterveys.
Yleiset kysymykset potilaan oiretilanteesta ja muutoksesta
Asiakkaan hyväksymä oiretilanne (Patient acceptable symptom state, PASS) ja Yleisen muutoksen arviointiasteikko (Global Rating of Change, GRC) -kysymyksiä voidaan käyttää määrittelemään raja-arvoja tai muiden toimintakykymittarien kykyä havaita muutoksia, kun mittareilla kerättyä aineistoa on saatavilla riittävästi. PASS kysytään asiakkaalta alku- ja loppumittauksen yhteydessä. GRC kysytään seurannan eli 3‒6 kuukauden kohdalla sekä hoito- tai kuntoutusjakson päättyessä.
PASS-kysymyksellä arvioidaan sitä, voiko asiakas riittävän hyvin (taulukko 7). Tulos on asiakkaan oma kokonaisarvio voinnistaan ja oireistaan ja sitä käytetään kuvaamaan rajaa, jonka jälkeen asiakas arvioi voivansa riittävän hyvin (satisfactory condition). PASS-kysymyksestä on olemassa erilaisia sanamuotoja ja sen vastausasteikko on kyllä/ei-muotoa. Mikäli asiakkaalta on samalta ajanhetkeltä käytössä tutkittavan toimintakykymittarin tulos ja PASS-kysymyksen tulos, on PASS-kysymyksen avulla mahdollista määritellä riittävän hyvän oiretason raja-arvo tutkittavalle mittarille. Huomioitavaa kuitenkin on, että erilaisilla tilastollisilla analysointimenetelmillä on mahdollista saada hyvin erilaisia tuloksia. «Tubach F, Wells GA, Ravaud P ym. Minimal clinically important difference, low disease activity state, and patient acceptable symptom state: methodological issues. J Rheumatol 2005;32(5):2025–2029.»23 «Kvien TK, Heiberg T, Hagen KB. Minimal clinically important improvement/difference (MCII/MCID) and patient acceptable symptom state (PASS): what do these concepts mean? Ann Rheum Dis 2007;66 Suppl 3(s»10 «MacKay C, Clements N, Wong R ym. A systematic review of estimates of the minimal clinically important difference and patient acceptable symptom state of the Western Ontario and McMaster Universities O»11
Yleisen muutoksen arviointiasteikko (Global Rating of Change, GRC) (taulukko 7) on tarkoitettu itsearvioidun terveyden/sairauden/toimintakyvyn/toimintarajoitteen/oireen muutoksen mittaamiseen tietyltä ajalta (esim. leikkauksesta, jostain toimenpiteestä, tapaamisesta tai palvelun alusta alkaen). GRC-kysymys mittaa sitä, missä määrin asiakkaan itsearvioitu tila on parantunut tai huonontunut esimerkiksi polvileikkauksen seurauksena. GRC-kysymyksiä on olemassa useita erilaisia ja niillä on eri nimiä (Global Rating Scale = GRS, Global Perceived Effect Scale = GPE, Transition Ratings, Patient Global Impression of Change) «Kamper SJ, Maher CG, Mackay G. Global rating of change scales: a review of strengths and weaknesses and considerations for design. J Man Manip Ther 2009;17(3):163–170.»8, mutta käytännössä niillä mitataan samaa asiaa. Tässä suosituksessa käytetään muotoa Global Rating of Change (GRC).
Myös GRC-vastausasteikoita on olemassa useita erilaisia ja yleisimmin käytetyissä asteikoissa on 7, 11 tai 15 vastausvaihtoehtoa. Boboksen ym. (2019) katsaukseen valituissa tutkimuksissa käytettiin useimmin 15-portaista vastausasteikkoa, mutta myös 11-portaista asteikkoa on ehdotettu sopivaksi. «Kamper SJ, Maher CG, Mackay G. Global rating of change scales: a review of strengths and weaknesses and considerations for design. J Man Manip Ther 2009;17(3):163–170.»8Tässä suosituksessa suositellaan käytettäväksi 11-portaista asteikkoa, joka on selkeyden vuoksi syytä esittää asiakkaalle visuaalisesti ja selittävä teksti on kirjoitettu kolmeen kohtaan: -5 (=huonompi kuin koskaan), 0 (=muuttumaton), +5 (=täysin parantunut). Asteikolta asiakas valitsee numeerisen vaihtoehdon, joka vastaa hänen käsitystään oman tilanteensa/oireensa tmv. muutoksesta. Taulukossa 7 suositeltavaan GRC-kysymykseen on merkitty kaksi avointa kohtaa. Kysymystä esitettäessä ensimmäiseen avoimeen kohtaan on lisättävä oire/toimintakyvyn rajoite tmv., jonka muutosta asiakkaan toivotaan arvioivan. Toiseen avoimeen kohtaan on lisättävä toimenpide / palvelun aloitus / kuntoutuksen aloitus tmv., josta lähtien asiakasta pyydetään arvioimaan muutosta.
GRC:n käyttöön ja tulkintaan tuo oman haasteensa AVH:n sairastaneen kuntoutujan mahdollisesti saama muu kuin juuri AVH:sta toipumiseen tähtäävä kuntoutus. Eri kuntoutusmuotojen vaikutusta toimintakyvyn eri osa-alueisiin saattaa olla vaikeaa ja epämielekästäkin erottaa toisistaan. Tämä tuo GRC:n tulkintaan epätarkkuutta. Tästä huolimatta GRC:n käyttö tuo puutteistaan huolimatta lisätietoa mittarien kyvystä havaita muutosta asiakkaan toimintakyvyssä.
GRC-kysymyksen käyttöstä on kirjallisuudessa ristiriitaisia tulkintoja «Kamper SJ, Maher CG, Mackay G. Global rating of change scales: a review of strengths and weaknesses and considerations for design. J Man Manip Ther 2009;17(3):163–170.»8 «Garrison C, Cook C. Clinimetrics corner: the Global Rating of Change Score (GRoC) poorly correlates with functional measures and is not temporally stable. J Man Manip Ther 2012;20(4):178–181.»5 «Evans R, Bronfort G, Maiers M ym. "I know it's changed": a mixed-methods study of the meaning of Global Perceived Effect in chronic neck pain patients. Eur Spine J 2014;23(4):888–897.»4 «Schmitt J, Abbott JH. Global ratings of change do not accurately reflect functional change over time in clinical practice. J Orthop Sports Phys Ther 2015;45(2):106–111, D1–3.»15 «Bobos P, MacDermid J, Nazari G ym. Psychometric properties of the global rating of change scales in patients with neck disorders: a systematic review with meta-analysis and meta-regression. BMJ Open 2»3. GRC-kysymys on helppo esittää asiakkaalle ja sillä saadaan asiakkaan oma arvio hänen tilanteensa muuttumisesta. «Kamper SJ, Maher CG, Mackay G. Global rating of change scales: a review of strengths and weaknesses and considerations for design. J Man Manip Ther 2009;17(3):163–170.»8 GRC-kysymyksen heikkoutena on kuitenkin se, että pitkään jatkuvassa kuntoutuksessa asiakkaalla voi olla vaikeuksia ottaa huomioon terveyden / sairauden / toimintakyvyn / toimintarajoitteen / oireen alkutilanne ja siten tulokset ovat hyvin voimakkaasti yhteydessä vastaushetken tilanteeseen. «Kamper SJ, Maher CG, Mackay G. Global rating of change scales: a review of strengths and weaknesses and considerations for design. J Man Manip Ther 2009;17(3):163–170.»8 «Schmitt J, Abbott JH. Global ratings of change do not accurately reflect functional change over time in clinical practice. J Orthop Sports Phys Ther 2015;45(2):106–111, D1–3.»15 GRC-asteikko toimii kuitenkin erittäin hyvin lyhyen aikavälin (2-3 viikkoa) muutoksen arvioinnissa, mutta nykyisen terveydentilan vaikutus lisääntyy, mitä pidempi aikaväli on (kuukausia) «Garrison C, Cook C. Clinimetrics corner: the Global Rating of Change Score (GRoC) poorly correlates with functional measures and is not temporally stable. J Man Manip Ther 2012;20(4):178–181.»5. Lisäksi GRC:n tulokseen vaikuttaa kysymyksen muotoilu ja vastausasteikko «Kamper SJ, Maher CG, Mackay G. Global rating of change scales: a review of strengths and weaknesses and considerations for design. J Man Manip Ther 2009;17(3):163–170.»8 «Schmitt J, Abbott JH. Global ratings of change do not accurately reflect functional change over time in clinical practice. J Orthop Sports Phys Ther 2015;45(2):106–111, D1–3.»15. Edellä mainitut asiat tulee huomioida GRC-tulosten tulkinnassa ja käytettäessä niitä tilastollisissa analyyseissä.
| Mittari | PASS (Patient Acceptable Symptom State) | GRC (General Rating of Change) |
|---|---|---|
| Kysymys | Mieti päivittäin tekemiäsi asioita sekä toimintarajoitteitasi ja kipujasi. Koetko vointisi tällä hetkellä riittävän hyväksi? | Millainen on nykyinen [lisää tähän oire / toimin-tarajoite / sairaus tmv., jonka muutosta asiakkaan tulisi arvioida] verrattuna siihen, millainen se oli [lisää tähän toimenpide / palvelun aloitus / kuntoutuksen aloitus, josta lähtien asiakkaan tulisi muutosta arvioida]? |
| Vastausasteikko |
|
|
| Jatkotoimenpiteet | Mikäli vastaus on ”ei”, tarkistetaan kuntoutussuunnitelma. | Mikäli vastaus on 0 - -5, tarkistetaan kuntoutussuunnitelma. |
| Täyttöaika | Alle 1 min. | Alle 1 min. |
| Itsearvioinnin kohteena oleva ajanjakso | Tämä hetki / edelliset päivät | Alkumittauksesta seurantaan (3-6 kk) tai alkumittauksesta loppumittaukseen >6kk, mikäli palvelu / hoito / kuntoutus kestänyt pidempään kuin 6 kk. |
| Vastaustapa | Paperi | Paperi |
| Maksullisuus | Maksuton | Maksuton |
| Saatavuus suomeksi | On | On |
| Kieliversiot | ? | ? |
| Ylläpitotaho | Ei ole | Ei ole |
| Käyttöoikeus | Rajoittamaton | Rajoittamaton |
Kuntoutuksen tietopohjan indikaattorit
Tällä hetkellä Suomessa ei ole saatavilla kansallisesti yhtenäisellä tavalla mitattua toimintakykytietoa kaikilta AVH:n sairastaneilta kuntoutujilta. Kuntoutuksen vaikutuksista kuntoutujan toimintakykyyn ei siis ole saatavilla kattavaa tietoa eivätkä organisaatiot voi verrata tuloksia toisiinsa.
Tulevaisuudessa, yhtenäisten käytäntöjen ja rakenteisen kirjaamisen myötä, AVH:n sairastaneista kuntoutujista kerätystä toimintakykytiedosta voidaan tuottaa vertailutiedon indikaattoreita. Kun tietopohja on riittävän peittävä, siitä on mahdollista laskea erilaisia tunnuslukuja ja edelleen muodostaa erilaisia AVH:n sairastaneiden toimintakykyä kuvaavia indikaattoreita. Vertailukelpoista tietoa voidaan siten hyödyntää organisaation johtamisesta kansalliseen ohjaukseen.
Tässä suosituksessa määritellään käytettävät mittarit kolmelle eri toimintakyvyn osa-alueelle. Kullakin mittarilla kerätystä tiedosta on mahdollista muodostaa monenlaisia indikaattoreita. AVH:n sairastaneiden kuntoutujien toimintakykyä kuvaavat indikaattoriehdotukset tullaan määrittelemään myöhemmin, mutta ohessa esitetään kaksi esimerkkiä mahdollisista indikaattoreista.
- Yleinen toimintakyky:
- Kuinka suuri osa AVH:n sairastaneista raportoi vaikeuksia pukeutumisessa 3–6 kk aivotapahtumasta (WHODAS 2.0 kysymys S9:ssä vaikeuksia raportoineiden prosentuaalinen osuus kaikista vastanneista)?
- Liikkuminen:
- Kuinka suuri osa (%) kaikista AVH-kuntoutujista tarvitsee akuuttivaiheessa vähintään yhden henkilön apua liikkumiseen (FAC-luokitus 0-3)?
- Kuinka suuri osa (%) niistä AVH-kuntoutujista, jotka akuuttivaiheessa tarvitsivat vähintään yhden henkilön apua (FAC-luokitus 0-3), kuntoutuivat itsenäisesti liikkuviksi (FAC-luokitus 4 tai 5)?
Kuntoutujan toimintakykyä kuvaavien tietojen lisäksi kuntoutuksen laajan tietopohjan koostaminen vaatii tietoja kuntoutusprosessista (esim. kuntoutujamäärät), kuntoutuksen resursseista (esim. kustannukset), kuntoutuksen sisällöstä (esim. intervention tiedot) ja kuntoutuksen laadusta (esim. asiakaskokemukset). Tämä suositus ei ota kantaa edellä mainitun kaltaisiin prosesseja kuvaaviin mittareihin.
Suosituksen käyttöönotossa huomioitavia asioita ja kehittämistarpeita
Jotta AVH:n sairastaneiden toimintakyvystä ja sen muutoksista voidaan tulevaisuudessa tuottaa vertailukelpoista tietoa paremman yhdenvertaisuuden turvaamiseksi sekä johtamisen tueksi, on koko kuntoutussektorin työskenneltävä kohti yhteistä tavoitetta. Tämän lisäksi tarvitaan myös tietojärjestelmätoimittajien tuki sekä kaikille yhteinen tahtotila.
Yhtenäisestä tietopohjasta hyötyvät kaikki
Tämän suosituksen käyttöönoton myötä AVH:n sairastaneiden toimintakyvystä ja kuntoutuksen vaikutuksista on mahdollista saada kattavaa ja yhtenäistä tietoa. Toimintakyvyn arviointikäytäntöjen kansallisesta yhtenäistämisestä on hyötyä ennen kaikkea asiakkaille, sillä yhtenäiset käytännöt luovat pohjaa yhdenvertaisille palveluille asuinalueesta tai palveluntarjoajasta riippumatta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaisille ja organisaatioille toimintakyvyn arviointikäytäntöjen kansallisen yhtenäistämisen todelliset hyödyt alkavat näkyä vasta pienellä viiveellä tietopohjan karttuessa
Tässä suosituksessa mainittujen mittareiden tulosten tulkintaan tarvitaan mahdollisimman nopeasti suomalaiseen aineistoon perustuvia lisätietoja. Yhteistyössä kerätystä aineistosta olisi mahdollista määritellä esimerkiksi raja-arvoja, joita voidaan hyödyntää hoidon-/kuntoutustarpeen arvioinnissa ja tutkia mittareiden kykyä havaita muutoksia asiakkaan toimintakyvyssä. Suositeltavien mittarien käyttökokemuksista, raja-arvoista, viitearvoista ja muutosherkkyyksistä on olemassa hyvin vähän tietoa. Mittareiden mittausominaisuuksista tarvitaankin lisätietoa ja niitä tulisi sen vuoksi pilotoida käytännössä. Tässä hankkeessa pilotointiin ei ollut mahdollisuuksia.
Tietojärjestelmätoimittajien tuki edellytys tietopohjan kertymiselle
Tämä suositus ja kuntoutustoimijoiden yhteinen tahto eivät kuitenkaan ole riittäviä AVH:n sairastaneiden toimintakyvyn arviointikäytäntöjen kansalliseksi yhtenäistämiseksi. Erityisesti mukaan tarvitaan kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmiä tuottavat tietojärjestelmätoimittajat.
Sähköiset kyselyt yleistyvät koko ajan ja niitä tulee voida täyttää ensisijaisesti sähköisinä versioina. Kerätyn tiedon jatkohyödyntämisen edellytys on, että yhtenäisten mittaus- ja arviointitapojen lisäksi myös kirjaaminen on yhtenäistä eri organisaatioiden välillä. Jotta tämä mahdollistuisi, on mittarien sähköisen toteutuksen asiakas- ja potilastietojärjestelmiin oltava toisiaan vastaava eri järjestelmätoimittajien ohjelmistoissa. THL on kehittänyt demoversion mittareiden jakelutyökalusta (Toimiameta-tietopalvelu), jonka kautta tietojärjestelmätoimittajat voivat saada mittareiden rakenteet ja tulosten laskemisohjeet käyttöönsä sähköisessä muodossa. Mittarin rakenteiden lisäksi Toimiametassa mittareille ja niiden kysymyksille on määritelty ICF-luokituksen mukaiset aihe- ja käsiteluokat, jotka mahdollistavat tiedon monipuolisen käytön. Lisäksi asiakas- ja potilastietojärjestelmien tulee ottaa käyttöön toimintakykytietorakenne, joka on edellytys tiedon jatkokäytölle Kannassa ja indikaattorituotannossa. «Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2023b. Toimintakykytiedon kirjaaminen. THL:n Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla -aihesivut. Päivitetty 20.10.2023. (Viitattu 25.10.2023). Saatavissa:.»20
Tulevaisuuden tietokoneavusteinen mukautuva itsearviointi
Tulevaisuudessa tietokoneavusteinen mukautuva itsearviointi (Computer Adaptive Testing, CAT) tarjoaa tehokkaan mahdollisuuden arviointien toteuttamiseen. CAT-arvioinnissa kysymykset valikoituvat yksilöllisesti aiempien vastausten perusteella. Ohjelma ottaa huomioon jokaisen kysymyksen vaikeustason ja asettaa seuraavan kysymyksen asiakkaan edellisen vastauksen perusteella. Tällaisten viimeisimpien standardien mukaan kehitettyjen mittaristojärjestelmien kysymyspankkeihin perustuva CAT-arviointi mahdollistaa tarkemman ja luotettavamman mittaustuloksen vähemmällä kysymysmäärällä verrattuna lyhyisiin lomakkeisiin tai perinteisiin kyselylomakkeisiin. Lisäksi CAT-arvioinnin käyttäminen mahdollistaa useiden toi-mintakykyaiheiden arvioinnin lyhyessä ajassa. Tällaisia tietokoneavusteisia mittaristojärjestelmiä ovat esimerkiksi tässä suosituksessa mainittu PROMIS-järjestelmä sekä työkyvyn arviointiin kehitetty uusi Work Disability – Functional Assessment Battery -järjestelmä. Tietokoneavusteiset mittarit vaikuttavat lupaavalta mahdollisuudelta, mutta Suomessa ne ovat toistaiseksi vasta tulevaisuutta. PROMIS-järjestelmästä on suomennettu ainoastaan fyysisen toimintakyvyn kysymyspankki, mutta CAT-mittausta ei ole Suomessa missään käytössä.
Suosituksen koonnut
Kuntoutuksen tietopohja -hankkeen (KUTI) jäsenet:
- Heli Valkeinen, erikoistutkija, KUTI-hankkeen projektipäällikkö ja asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
- Heidi Anttila, erikoistutkija, THL
- Laura Kolehmainen, tutkija, THL
- Kaisa Lenkkeri, suunnittelija, THL
- Matti Mäkelä, ylilääkäri, THL
- Liisa Penttinen, erikoissuunnittelija, THL
- Ida Salo, tutkimusassistentti, THL
KUTI-hankkeen asiantuntijaryhmän jäsenet:
- Virpi Aralinna, palvelupäällikkö, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote)
- Elina Bertel, toimintaterapeutti, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Siun sote)
- Johanna Dinardi, fysioterapeutti, Vammaisfoorumi ry
- Kaarina Eskola, sosiaalityöntekijä, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (PSHP)
- Johanna Frilander, toimintaterapeutti, Toimintaterapia Aivoitus Oy
- Sari Heinonen, fysioterapeutti, Tampereen yliopistollinen sairaala
- Sinikka Hiekkala, tutkimusjohtaja, Invalidiliitto
- Juho Hienonen, fysioterapeutti, Suomen fysioterapeutit ry
- Päivi Hynninen, sairaanhoitaja, Jyväskylän kaupunki
- Pauliina Iskala, kuntoutuspäällikkö, Laitilan terveyskoti Oy
- Katariina Kallio-Laine, vastaava asiantuntijalääkäri, Kela
- Tiina Karppinen, osastonhoitaja, Varsinaissuomen sairaanhoitopiiri (VSSHP)
- Auli Karttunen, erityisasiantuntija, FCG Konsultointi Oy
- Mia Kilkki, fysioterapeutti, Maskun neurologinen kuntoutuskeskus, Neuroliitto
- Satu-Mari Kokko-Aro, Palveluesimies, terapiatoiminta, Tehy (Vetrea Neuron)
- Mika Koskinen, neurologian erikoislääkäri, Aivoliitto, Tampereen yliopistollinen sairaala
- Annetta Kurvinen, muistihoitaja, Terveystalo kuntaturva oy
- Malla Lappeteläinen, fysioterapeutti, Helsingin kaupunki, 22.8.2019 saakka
- Elina Valkonen, fysioterapeutti, Helsingin kaupunki, 23.8.2019 alkaen
- Anne Lassila, sairaanhoitaja, HUS
- Merja Leppäaho, sosiaalityöntekijä, Eteläpohjanmaan sairaanhoitopiiri (EPSHP)
- Riitta-Leena Manninen, erikoispuheterapeutti, Suomen puheterapeuttiliitto
- Taru Nevavuori, musiikkiterapeutti, Musiikkiterapia Melodia
- Hanna Nyfors, Kuntoutuksen asiantuntija
- Jaana Paltamaa, vanhempi tutkija, Kuntoutuksen osaamiskeskittymä (JAMK ja Metropolia)
- Katri Pihlaja-Kuhna, fysioterapeutti, Folkhälsan Välfärd Ab/Rehab Korsholm
- Kauko Pitkänen, ylilääkäri, Vetrea Neuron
- Erja Poutiainen, johtava tutkija, Kuntoutussäätiö
- Niina Puhakka, toimintaterapeutti, Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote)
- Kirsti Sammallahti, ravitsemusterapeutti, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Tays
- Leena Tuomiranta, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta
- Kaisa-Maria Vuoristo, toimintaterapeutti, Suomen toimintaterapeuttiliitto ry
Kommentoinut ja hyväksynyt:
TOIMIAn ohjausryhmä «https://thl.fi/aiheet/toimintakyky/toimia-tietokanta/toimia-verkosto/organisaatio#tyovaliokunta»2
Sidonnaisuudet:
Ei sidonnaisuuksia.
Lausunnonantajat
Suositus avattiin kaikille avoimelle lausuntokierrokselle 11.10. -25.10.2019 THL:n verkkosivuille. Lausuntoja pyydettiin erityisesti kuntoutuspalveluiden johtajilta ja esimiehiltä, kuntoutuksen kehittämisen asiantuntijoilta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta, jotka pävittäisessä työssään mittaavat ja arvioivat kuntoutujien toimintakykyä.Suositukseen lausui yhteensä 31 tahoa, joista 18 kommentoi yksityishenkilönä ja 13 organisaationsa edustajana. Organisaatiot, jotka kommentoivat suositusta olivat:
- Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote
- Folkhälsan Välfärd Ab/Rehab Korsholm
- Helsingin yliopisto
- Helsingin kaupunki HUS HUS/Pää- ja kaulakeskus
- Puheterapian asiantuntijayksikkö sekä Suomen Puheterapeuttiliitto
- Kehitysvammaliitto/Tikoteekki
- Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
- Kuntoutuskeskus Ruissalo
- Suomen Kuntaliitto
- Suomen Puheterapeuttiliitto ry
- Vetrea Terveys Oy
- Vantaan kaupunki
Kirjallisuutta
- Atula S. Afasia (aivoperäinen puhehäiriö). Lääkärikirja Duodecim. (Online). Kustannus Oy Duodecim. (Viitattu 29.01.2023). Saatavissa: «https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00557/afasia-aivoperainen-puhehairio?q=afasia»3.
- Aivoliitto 2019. Aivoverenkiertohäiriö. (Online). (Viitattu 15.12.2019). Saatavissa: «https://www.aivoliitto.fi/aivoverenkiertohairio»4.
- Bobos P, MacDermid J, Nazari G ym. Psychometric properties of the global rating of change scales in patients with neck disorders: a systematic review with meta-analysis and meta-regression. BMJ Open 2019;9(11):e033909 «PMID: 31772112»PubMed.
- Evans R, Bronfort G, Maiers M ym. "I know it's changed": a mixed-methods study of the meaning of Global Perceived Effect in chronic neck pain patients. Eur Spine J 2014;23(4):888–897 «PMID: 24408636»PubMed.
- Garrison C, Cook C. Clinimetrics corner: the Global Rating of Change Score (GRoC) poorly correlates with functional measures and is not temporally stable. J Man Manip Ther 2012;20(4):178–181 «PMID: 24179325»PubMed.
- Hays RD, Bjorner JB, Revicki DA ym. Development of physical and mental health summary scores from the patient-reported outcomes measurement information system (PROMIS) global items. Qual Life Res 2009;18(7):873–880 «PMID: 19543809»PubMed.
- Hiekkala S, Kyllönen P, Pitkänen K, Poutiainen E, Marin L, Matt-son A. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA-suositus. Saatavilla: «Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi»8.
- Kamper SJ, Maher CG, Mackay G. Global rating of change scales: a review of strengths and weaknesses and considerations for design. J Man Manip Ther 2009;17(3):163–170 «PMID: 20046623»PubMed.
- Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamis-komitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:41. Saatavilla: «https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3891-5»5.
- Kvien TK, Heiberg T, Hagen KB. Minimal clinically important improvement/difference (MCII/MCID) and patient acceptable symptom state (PASS): what do these concepts mean? Ann Rheum Dis 2007;66 Suppl 3(suppl 3):iii40–41 «PMID: 17934093»PubMed.
- MacKay C, Clements N, Wong R ym. A systematic review of estimates of the minimal clinically important difference and patient acceptable symptom state of the Western Ontario and McMaster Universities Osteoarthritis Index in patients who underwent total hip and total knee replacement. Osteoarthritis Cartilage 2019;27(10):1408–1419 «PMID: 31096046»PubMed.
- Marino ME, Meterko M, Marfeo EE ym. Work-related measures of physical and behavioral health function: Test-retest reliability. Disabil Health J 2015;8(4):652–657 «PMID: 25991419»PubMed.
- Meterko M, Marfeo EE, McDonough CM ym. Work disability functional assessment battery: feasibility and psychometric properties. Arch Phys Med Rehabil 2015;96(6):1028–1035 «PMID: 25528263»PubMed.
- Meterko M, Marino M, Ni P ym. Psychometric Evaluation of the Improved Work-Disability Functional Assessment Battery. Arch Phys Med Rehabil 2019;100(8):1442–1449 «PMID: 30578775»PubMed.
- Schmitt J, Abbott JH. Global ratings of change do not accurately reflect functional change over time in clinical practice. J Orthop Sports Phys Ther 2015;45(2):106–111, D1–3 «PMID: 25573006»PubMed.
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2019a. TOIMIA-verkoston toiminta. THL:n Toimintakyky-aihesivut. (Online).Päivitetty 6.2.2023. (Viitattu 8.1.2020). Saatavissa: «https://thl.fi/aiheet/toimintakyky/toimia-tietokanta/toimia-verkosto»6.
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2019b. Suosituksen valmistelu KUTI-hankkeessa. KUTI-hankkeen verkkosivu. (Online) Julkaistu: 24.5.2019, päivitetty 13.4.2023. (Viitattu 8.1.2020). Saatavissa: «https://thl.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kuntoutuksen-tietopohja-hanke-kuti-/suosituksen-valmistelu-kuti-hankkeessa»7.
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2019c. Mitä toimintakyky on? THL:n Toimintakyky-aihesivut. (Online). Julkaistu: 27.9.2019, päivitetty 18.9.2023. (Viitattu 8.1.2020). Saatavissa: «https://thl.fi/aiheet/toimintakyky/mita-toimintakyky-on»8.
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2023a. Miten valitsen toimintakyvyn mittarin? THL:n Toimintakyky-aihesivut. (online). Päivitetty 29.9.2023. Viitattu 25.10.2023. Saatavissa: «https://thl.fi/aiheet/toimintakyky/toimintakyvyn-arviointi/arviointimenetelman-valinta»9.
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2023b. Toimintakykytiedon kirjaaminen. THL:n Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla -aihesivut. Päivitetty 20.10.2023. (Viitattu 25.10.2023). Saatavissa: «https://thl.fi/aiheet/tiedonhallinta-sosiaali-ja-terveysalalla/kirjaaminen/toimintakykytiedon-kirjaaminen»10.
- TOIMIA-tietokanta. 2019 «https://www.terveysportti.fi/apps/dtk/tmi?toc=802599»11.
- Traficom. 2021. Ajoterveyden arviointiohjeet terveydenhuollon ammattilaisille. (online). Liikenne- ja viestintävirasto 1.6.2021. (Viitattu 25.10.2023) Saatavissa: «https://www.traficom.fi/fi/saadokset/ajoterveyden-arviointiohjeet-terveydenhuollon-ammattilaisille»12.
- Tubach F, Wells GA, Ravaud P ym. Minimal clinically important difference, low disease activity state, and patient acceptable symptom state: methodological issues. J Rheumatol 2005;32(5):2025–2029 «PMID: 16206363»PubMed.